Päiväkirjaa

Joulu meni vauhdilla

/ / Päiväkirjaa, Huonekasvit, Ruoka & Food / Kommentoi

Näitäkin asioita voisi olla kivempi fiilistellä silloin kun ne ovat ajankohtaisia… noh, näillä mennään! Olin suhteellisen kiireinen joulun jälkeenkin, että ihme kun edes huvittaa kirjoitella naama tietokoneruudussa yhtään mitään.

Sain juuri ja juuri ripustaneeksi joulumaiset verhot olohuoneeseen ennen joulua. Jotain uutta kämppä selkeästi kaipasi, niin uusia verhoja tietenkin! Tein tilauksen Jotexilta. Joskus sattuu kohdalle aivan ihanaa matskua, ja tälläkin kertaa ostoskoriin valikoitui kuusiaiheiset verhot sekä tyynynpäälliset.

Verhoista oli todella vaikeaa saada kuvaa kun ne olivat ripustettuna ikkunalle, niin tämä lienee helpoin keino saada kaikki ”nätisti” vierekkäin. Rakastuin tähän kuusiteemaan – tämä on kuin talviversio kämppäni sisustuksesta. Samaa kuosia tuli myös keittiöön astiapyyhkeitä pari settiä.

Koivuverhot saavat myös kyytiä makuhuoneesta, vaikka joulukuun alussa meillä ei luntakaan ollut, niin kyllä ne tavallaan maisemoitui ihan hyvin ikkunalla. Saimme myös ihailla upeita auringonnousuja muutamaan otteeseen.

Sain kasvatukseen hieman ränsistyneen muratin. Olin huhuillut muratteja ja saniaisia paikallisella roskalavalla Facebook-ryhmässä. Nyt minua onnisti! Kunpa en tätä tappaisi.

Muratti on tuolla kylpyhuoneessa karanteenissa tovin kunnes keksin sille sellaisen paikan, missä se täällä asunnossani viihtyy. KukkaSaimaan ovensuussa nimittäin oli muratteja. En tajua kuinka ne siinä viihtyisivät kun vetoa varmasti käy ja kylmääkin lie. Mutta tämäkin on tehnyt paljon uusia lehtiä minulla ollessaan 🙂

Asparagus etsii vielä omaa paikkaansa… kaunis se on kuin mikä!

Joulun alla kauppoihin, tai tarkemmin ottaen Lidliin, ilmestyy sellaista sinihomejuustoa jota minun on vaikea vastustaa! Se on Stilton-juustoa. otin varaslähdön juuston suhteen, etten varmasti jää ilman. Joulu on muuten piloilla.

Sitten ei muuta kun nautiskelemaan hyvästä juustosta ja punkusta!

Orkideakin avasi pitkästä aikaa nuppuja. Se ei kukkinut edellisenä vuonna lainkaan. Pidin tämän kesän sitä parvekkeella ja otin syksyllä sisälle.

Teen joka vuosi laatikoita: lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Näihin löytyy muuten hyvä ohje sivultani. Klikkaa linkeistä laatikoiden kohdalta, niin pääset ohjeisiin. Monta kertaa todennut, että näitä pitäisi tehdä useamminkin kuin vain kerran vuodessa.

Lanttulaatikot tulleet juuri uunista.

Tänä jouluna en päässyt käymään haudoilla, paitsi yhdellä. Se oli Foxyn hauta

Tähän on hyvä päättää nämä höpinät ja jatkaa eteenpäin. Kohta on taas taimien istutusaika… tuolla nimittäin odottelee jo pussitolkulla chilien siemeniä. Niitä aion tänä vuonna laittaa, sekä paprikoita.

Joulu meni vauhdilla Read More »

Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille…

/ / Päiväkirjaa, Lemmikit / Kommentoi

Siitä on jo vuosi, kun vein rakkaan kissani Uunon, paremmille hiiriapajille… haluan tänään muistella häntä. Toivottavasti näen kyyneleiltäni kirjoittaa tänne mitään. Uuno kun sattui olemaan viimeinen lemmikkini, joka minulla oli. Ensin meni Spede 2017 (noin 16-vuotias), sitten meni Foxy kesällä 2019 (13,5-vuotias) ja viimeisenä Uuno, viikko ennen joulua 2019 (melkein 18-vuotias). Uunolla oli pitkä elämä! (vuoden takainen kirjoitus tästä). Sytytin tänään kynttilän ikkunalle Uunon muistoksi.

Minulla on Uunosta paljon muistoja, tässä pari. Uuno oli todella leikkisä ja touhuava kissa. Häntä oli aina mielenkiintoista seurata. Hieman villi mutta kuitenkin kesy. Alkuunsa ihan pienenä pentuna oli sylikissa, mutta sitten piti syystä tai toisesta noin kymmenen vuoden tauon, ennen kuin löysi sylini uudelleen. Haki läheisyyttä, mutta ei vaan tullut syliin. Spede oli hänelle se ”kainalo” mihin aina käpertyi hellyyttä tarvitessaan.

Tyypillinen kuva, minkä saatoin ottaa, oli sellainen, missä Uuno ja Spede olivat erittäin lähekkäin. Edelleen tänä päivänä Uuno ja Spede ovat kansikuvapoikina Facebookin Kissankulma -ryhmässä. Sinne voi siis liittyä jos sinulla on kissa! Perustimme sen aikanaan kissojen ystäville. Vaikka kissani ovat jo ”nukkuneet pois”, halusivat ryhmäläiset jostain syystä pitää minun kuvani kansikuvana tässä ryhmässä. Olen erittäin otettu kunniasta, ja minua ei häiritse, vaikka kuvassa ovatkin jo poismenneet kissani! Kiitos ja kumarrus ryhmäläisille tästä kunniasta.

Spede vasemmalla naama kameraan päin, Uuno käpertyneenä oikealla puolella.

Olen pohtinut tätä useasti, että miksi Uuno ei sylissäni sen ”kymmenen vuoden aikana” paljoakaan halunnut olla, tai ei vaan tullut syliin. Uunoahan ei voinut myös nostaa syliin missään vaiheessa, vaan hän alkoi aina rimpuilla. Minulla siis oli kaksi kissaa, ja selkeästi Spede vanhempana kissana oli pomo näiden kahden välillä. Ehkäpä tämä vaikutti asiaan. Mutta, kun Uuno vihdoin uskaltautui syliini vuonna 2013 keväällä, ei sitä meinannut saada sylistä pois! Hänestä kuoriutui aivan ihana sylikissa koko loppuelämäkseen. Kissanomistajan näkövinkkelistä tämä oli maailman paras asia! Sain vihdoinkin kissani syliin… se on loppujen lopuksi ainakin itselleni yksi hienoimmista asioista, mitä kissanomistajana voin kokea. Olen koonnut pienen neljän minuutin videopätkän YouTubeen missä Uuno on sylissäni.

Otin Uunon aina syliini kun mahdollista. Uunolla oli myös paljon paikkoja asunnossa, jossa hän sai katsella ulos ja kiipeillä. Makuupaikkoja löytyi ikkunan ääreltä. Paljon oli leluja. Ne lelut ovat vieläkin tuolla laatikossa. En tiedä miksi, mutta en vain ole saanut aikaiseksi viedä niitä mihinkään pois. Koirankin leluista iso osa on tuolla laatikossa. Täytyy kait viedä laatikko varastoon joku päivä…

Jos joku kissa halusi kiipeillä, niin Uuno halusi! Hän kiipeili pienenä pentuna vanhempieni olohuoneen tiiliseinää pitkin ylös. Sitä ei oikein meinannut kukaan uskoa silmillään, mutta siinä se vain veti kynsillään seinää pitkin ylös! Uuno kiipeili paljon. Jos sattui pääsemään vapaaksi vanhempieni takapihalla, oli hän aina puussa ensimmäisenä – pihalta ei poistunut. Ajattelin aina, että Uuno on suhteellisen villi kisu.

Uuno kiipeilytelineen huipulla – usein.

Uuno tulee olemaan sydämessäni aina pienenä söpöläisenä, koska Uuno oli vaan niin älyttömän suloinen kissa! En tiedä mitään muuta näin suloista kissaa, kerta kaikkiaan. Silti oli upea ja uljas raitapaita leopardimaisilla pilkuilla varustettuna… ripaus gepardin siluettia ja liikkuvuutta. Uuno oli oikein komea, ison kissapedon kaltainen kolli! Kiitos rakas pikku-kehveli, että pidit minulle seuraa sen yli 17 vuotta! Tulen aina rakastamaan ja kaipaamaan sinua

Uuno jätti komeudellaan moniin vaikutuksen. Eihän tällaisiin asioihin voi mitenkään etukäteen vaikuttaa, mutta Uunolla oli siinä suhteessa onnea, että turkkinsa oli niin upea, että häneen sekä turkkiin rakastuivat kaikki, ketkä hänen kanssaan olivat koskaan tekemisissä!

Rakkaudella ja suurella sydämellä Uunoa muistaen… ikävä on sanoinkuvaamaton

Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille… Read More »

Kestomaski – askartelupaja käyntiin

/ / Päiväkirjaa, Sisustusprojektit / DIY / Kommentoi

Löysin taannoin hyvän ohjeen, jossa kasvomaskeista voi tehdä sellaisia, että silmälasit eivät huurru. Onneksi peukalo ei ole ihan niin keskellä kämmentä kuin tavallaan voisi olla. Ajattelin, että laitetaanpas maskitehdas käyntiin! Valmistan maskit ylijäämäkankaista. Kestomaski on kuitenkin tämänhetkinen ”juttu”.

Vaikuttaisi siltä, että näille kestomaskeille tulisi lähitulevaisuudessa jonkin verran käyttöä ja kysyntää. Haluankin ensisijaisesti suojata oman perheeni, sukulaiset, rakkaat ystävät ja tuttavat! Tosin, nämä maskithan eivät suojaa täysin käyttäjäänsä, vaan muita maskin käyttäjältä. Se pitää aina muistaa ja ottaa myös huomioon. Toiset kun voivat olla koronan sattuessa kohdalle oireettomia – toiset taas kärsivät kunnolla! Täytyy siis suojata muut itseltä, jos asian voi näin ilmaista, ja niin kuin viranomaiset ilmaisevatkin. Kohta ilman maskia ei taida oikein päästä mihinkään sisälle… edes kauppaan. Sitä paitsi, kestomaski ehkäisee roskan tuottamista. On aivan järkyttävää katsoa, kuinka maskeja heitellään vaikkapa auton ikkunasta ulos kaduille…

Ajotien laidassa lojuva kertakäyttömaski.

Aloin valmistaa omia kestomaskeja. Niska-hartijaongelmaiselle tämä ei suinkaan ole mikään läpihuutojuttu, vaan Buranaa ja punkkua tarvitaan! Jos ehtisi tehdä muutaman tässä viikonlopun aikana edes… Tietenkin tiesin suunnilleen kuinka kauan maskin valmistamiseen kului aikaa, koska olinhan tehnyt näitä aikaisemminkin itselleni. Nämä ovat todella työläitä!

Tämä kestomaski on tehty bandana-huivista.

Aluksi oli tarkoitus tehdä kestomaskeja serkulleni. Sain hänen maskit tehtyä ja sen jälkeen aloitimme puhelinkeskustelun. Noh, siinä samalla sitä tuli silputtua kankaita uusiin maskeihin – ihan vaivihkaan. Niiden ompelu piti sitten kuitenkin aloittaa…

Serkun kestomaskit, eikä rillit huurustu.

Jaksoin pari tuntia väkertää maskien parissa… sitten oli pakko lopettaa… tähän pisteeseen jäätiin. M-kokoiset maskit olivat miltei valmiita ja L-kokoiset jäävät seuraavaan kertaan – niiden ompelelmista en edes aloittanut. Yhden maskin valmistamiseen menee rapiat puoli tuntia. Jatketaan projektia sitten jossain muussa vaiheessa…

Seuraavana iltana… tein maskit valmiiksi ja tässä yksi niistä. Menihän niihin koko ilta!

Kestomaski jossa silmälasit eivät höyrysty, ruusukuvio.

Oli aivan ihanaa saada ”joululahja” etukäteen! Tuttavani oli jostain syystä ajatellut minua, ja hän oli hankkinut minulle (tai löysi jostain) tällaisen leimasinsetin, jossa teksteinä on käsintehty-juttuja.

Leimasimet

Otin leimasinsetin välittömästi käyttööni! Leimasin kuvia johonkin käsittelemättömään pahvin tapaiseen pakettipaperiin, ja siihenhän ne sopivat aivan loistavasti. Kierrätysmateriaalit käyttöön 🙂

Tänään on muuten Suomen itsenäisyyspäivä. Tämä on ensimmäinen itsenäisyyspäivä ilmeisesti ikinä, kun presidentti ei järjestä televisioaikana itsenäisyyspäivän vastanottoa pressanlinnassa. Se järjestetään maailmantilanteen, eli koronan, takia virtuaalisesti. Ei voi muuta kun ihmetellä mitä täällä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Kun ihmiset vaan tajuaisi, että ei ole koko ajan pakko matkustaa ja kuluttaa… että kohtuus kaikessa. Meidän pitäisi yrittää tehdä kaikkemme, että lakkaisimme tuhoamasta tätä maapalloa! Ei se riitä, että kierrätetään muovit jos seuraavana päivänä lähdetään kaukomatkalle Intiaan, ”kun haluun vaan mennä sinne”. Se on tekopyhää. Mikä saisi ihmiset ajattelemaan asioita ja kulutusta?

Kaikki asiat ovat jotenkin niin ristiriidassa keskenään. Minua ahdistaa tällaiset asiat. En tiedä mitä sitten itse tekisin jos rahaa olisi paljon millä rällätä… varmaan tuhoaisin just tämän maapallon! Toivottavasti kuitenkin voittaisin lotossa pääpotin ja tekisin kaikkeni säästääkseni maapalloa. Ei minulla onneksi ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä joka vuosi mihinkään ulkomaille, asioita näkee televisiostakin, jos jokin nyt niin paljon kiinnostaa. Globalisaatio – kirosana. Haluan kuitenkin antaa tänään Suomen tasavallalle mahdollisuuden ja kunnioittaa itsenäisyyspäivää. Olemme onnekkaita, että synnyinmaamme on Suomi, vaikka se ei aina kaikista niin tuntuisikaan.

Kestomaski – askartelupaja käyntiin Read More »

Meillä satoi lunta!

/ / Imatra, Paikat / Matkailu, Päiväkirjaa / Kommentoi

Joskus on ihan sikahienoa kävellä yöllä, kun ketään ei näy missään. Tavallaan se voi jopa olla kummitusmaista, mutta nyt tällä kertaa olin ihan fiiliksissä, kun meillä oli illan aikana satanut muutaman sentin lunta! Ne, jotka minut tuntevat tai paikkakunnan, taitavat tietää mistä reitistä näissä kuvissa nyt on kyse 🙂 Lähikaupassa käyntiin kun mahtuu siis neljän kilometrin lenkki, kun koukkaa ”olohuoneen” kautta kotiin.

Kun muita ei ole liikenteessä, voi mennä seisomaan vaikka keskelle tietä ottamaan kuvia. Onnistuisiko se Helsingissä? Kuvien ”keltaisuus” muuten johtuu pitkälti siitä, että katuvalot ovat kellertäviä. Kuvissa siis on hieman seepiamainen tunnelma.

Vuoksenniskantie 52 kohdilla

Joku muukin on jossain vaiheessa kävellyt tästä kävelytieltä kun näkyy selkeästi vielä jäljet…

Ei kun keskelle tietä kuvaamaan! Legendaarinen Bio Vuoksi-elokuvateatteri näkyy taka-vasemmalla. Oikealla puolella on vast’ikään valmistunut vanhusten palvelutalo, jonka alakerrassa on mahtava kirjasto! Oli meillä täällä Vuoksenniskalla aikaisemminkin kirjasto, mutta se oli toisessa kohtaa. Nyt se on ihan pääkallopaikalla – erittäin hyvä juttu! Se on muutenkin viihtyisä. Paljon huonekasveja! Pitää käydä joku kerta kameran kanssa siellä tutustumassa ja dokumentoida tännekin jotain.

Ei kun keskelle risteystä kuvaamaan! Tässä kohtaa on Torikadun ja Vuoksenniskantien risteys. Torikatu jatkuu Ylämäkeen Bio Vuoksen suuntaan. Holvissa ei ole toimintaa. Harmin paikka. Se on myös sijaintinsa puolesta hyvässä paikassa. Onkohan liian kallis kiinteistö tai jotain? Vaikea mennä sanomaan miksi siinä ei ole toimintaa. Holvissa on joskus ollut ruokailupaikka, muistaakseni ihan lounas-buffet oli tarjolla. Muutama vuosi sitten siinä oli kaljabaari, jossa ehdin käydä kaksi kertaa, ennen kuin se suljettiin.

Tietysti kun on juuri satanut lunta, käy nuoriso kokeilemassa sladittelutaitojaan! Ja ”yleistän” koska tässä nyt on kuitenkin kyseessä nuoret, kun heistä on ollut illan aikana näköhavaintoja. Kyllä mentiin mopoilla sivuttain pitkiäkin matkoja, ja ajeltiin mönkijöillä. Pitäähän se saada testattua mitenkä ne toimii! Silti hieman hirvitti kun testailivat sellaisessa paikassa, jossa risteys ihan liki eikä siinä ole kolmiota. Mutta, onneksi on hiljaiset kadut!

Torikatua ylös

Vihdoinkin kotikadulla… Yleensä tässä kahden kilometrin matkassa ei ihan näin kauaa mene, mutta sitä aina uppoutuu omiin maailmoihinsa kun ottaa kameran esiin. Nämä kuvat on tosin otettu kännykällä. En kuljettele järkkäriä mukana juurikaan, jollen varta vasten lähde sillä ottamaan kuvia johonkin. Ja harvoin tällaiseen aikaan yöllä kuitenkaan, ja kävellen.

”Viimeinen rasti” piirtyi hauskasti kahdesta puusta. Ensin näytti siltä, että leikkauskohdassa on sulaa, sen verran tummempi se oli muista varjoista.

Näistä lumista ei ollut sitten aamulla enää oikeastaan mitään jäljellä. Eli, vaikka parikin senttiä illalla satoi, ei tätä ilmeisesti lasketa ensilumeksi. Ensilumen määritelmähän on, että talviaikaan aamulla kello 8 mittauspisteellä on sentti lunta (Wikipedia). Vaikea sitten sanoa missä tämä Ilmatieteen laitoksen mittauspiste sijaitsee, että onko tämä ensilumi vai ei, koska kyllä siitä rippeitä tuolla vielä näkyy. pitkin nurmikoita ja tienpieluksia.

Meillä satoi lunta! Read More »

Syksystä ei suurta iloa

/ / Päiväkirjaa / Kommentoi

Syksystä ei ole ollut itselle ainakaan suurta iloa… meillä ei ollut esimerkiksi mitenkään ihmeellisen kaunista ruskaa. Se on minulle sinällään tärkeä, koska pidän valokuvaamisesta. Saattaahan tuo toki olla, että minulta ei myöskään oikein löytynyt motivaatiota valokuvailuun. Olen ollut tämän vuoden ”jotenkin poissa”. Minua ei huvita mikään. Innostun toki asioista mutta ”ne ei vaan lähde”… tiedätkö mitä tarkoitan?

Onneksi on ollut sen verran lämmin syksy että olen saanut kulkea sähköpotkulaudalla, jonka tulin hankkineeksi kesällä. Se on miltei pelastanut minut, jos näin voi sanoa. Tuskin olisin liikkunut asunnostani näin paljon mihinkään! Tietysti autolla kulkeminen on vastaavasti vähentynyt, kun pääsee vekottimella kulkemaan ympäriinsä omia huudeja. Ei kun kypärä päähän ja menoksi 🙂

Olen varustautunut. Hommasin pottakypärän vekottimella liikkumista varten, koska pitäähän se tyylikin olla kohillaa! Polkupyöräkypärä oli sellainen pähkinänkuoren muotoinen, eikä näyttänyt siis yhtään hyvältä. Ostin sähköpotkulaudan tuttavaltani… hän totesi sittemmin, että sen satulassa on muuten reikä. En ollut koskaan ajanut tällaisella vehkeellä, ja luulin, että kuset oli menny housuun! Housujen kastuminen haaroista johtuikin sitten onneksi siitä, että siinä satulassa oli se reikä, josta vesi oli päässyt satulan sisälle kun vekotin oli seissyt ulkona sateessa 😀 Tuunasin satulalle uuden suojuksen. Ainiin, se vekotin… tältä se näyttää:

Tällä hetkellä kun kirjottelen tätä blogia, olen kaksi kertaa työntänyt tämän vehkeen baarille kun se on simahtanut keskelle mäkeä kylmällä kelillä 😀 Baarille siksi, että se oli kaikista lähin paikka, ja taisin olla sinne menossa muutenkin. Lähimpään paikkaan myös siksi, koska vekotin painaa kevyet 65kg! Pikkasen on kyllä huvittanut, vaikka sillä hetkellä ei ole sitten naurattanut yhtään. Noh, se kuuluu kait näihin sähkölaitteisiin. Sähköisillä kulkuvälineillä tulevaisuutta Suomen olosuhteissa? Jaa-a…

Mitäpä sitä on muuta tehty syksyllä… ainakin kävin keräämässä kanttarelleja itselle jonkun verran. Niitä saisi kuulemma kerätä vieläkin. Pitääkin lähteä joku päivä vielä kierrokselle. Suppilovahveroita kun en osaa ”etsiä”. Jonkun pitäisi lähteä kanssani metsään niitä etsimään ja näyttää millaisia ne ovat, niin josko osaisin sen jälkeen löytää niitä.

Syksyn sienisatoa
Kanttarellit pannulla.

Parvekkeellani oli jonkun sortin ruska. Olen istuttanut suureen styrox-ruukkuun virpiangervon, jossa on yleisesti ottaen todella kaunis ruska. Toki oma ruska oli vielä aika vaatimaton, koska eihän tämä puska nyt mikään suurikokoinen ole.

Kuvitelkaa aita tästä kasvista! Hoidin aikoinaan tuttavani pihaa, johon istutin aitaelementiksi tätä pensasta. Oli muuten upea syksyllä, ja tämä kasvaa todella nopeasti tuuheaksi, jos siitä haluaa aidan. Suosittelen.

Virpiangervon syksyväritys
Kauniit värit lehdissä.

Virpiangervon juurella kasvaa mehitähtiä, jotka suojaavat angervon multaa auringonpaahteelta. Olen sijoittanut angervon parvekkeen kaiteen viereen siksi, että se saa luonnonvettä. Se tuntuu viihtyvän niin paremmin. Jos ruukun laittaa paikkaan, mihin ei sada vettä, sitä on hankalampi kastella, ja se kuivahtaa helpommin. Muutenkin, kun ruukku on kaiteen vieressä, ylimääräinen vesi pääsee valumaan parvekkeelta pois kaiteen alalaidassa olevasta rööristä.

Oli tässä syksyn aikana pari kivaa iltaa jolloin sai ihastella upeaa auringonlaskun värjäämää taivasta… ihan kotikadulta!

Syksyinen kotikatu 2020
Kaunis liukuvärjätty taivas 5.10.2020 kello 18.

Hetkeä myöhemmin sadan metrin päästä…

Syksyinen kotikatu 2020

Näissä maisemissa oli aikoinaan aivan ihanaa tallustella koirani Foxyn kanssa. Nyt tätä rakasta koiruutta ei enää ole, ja ne kerrat, jolloin olen liikenteessä tällaiseen aikaan illasta, ovat harvassa. Silloin tuli kuljettua koiran kanssa juuri tähän aikaan miltei joka ilta ja sain otettua myös kännykällä kuvia syksystä. Nyt tuntuu välillä siltä, ettei ”ole mitään syytä lähteä”. En ole yli vuoteen käynyt juuri kuuden aikoihin lenkkeilemässä. Käyn toki lenkillä ja yksin, mutta ajalla ei ole niin suurta merkitystä. Kenenekään ei tarvitse sen takia päästä ”vessaan”.

Minulla on meneillään akvaarioprojekti, josta kirjoitan sitten myöhemmin. Nykyiseen 240-litraiseen on ilmestynyt halkeama, ja sen vuoksi akvaario on ihan pakko vaihtaa. Siitä sitten tosiaankin myöhemmin. Mutta nyt lopettelen tähän ja palailen sitten taas myöhemmin asiaan. Kiitos kun luit, ja toivotan terveyttä kaikille

Käyhän lukemassa toista blogia, johon myös kirjoitan…

Syksystä ei suurta iloa Read More »

Scroll to Top