Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille…

Siitä on jo vuosi, kun vein rakkaan kissani Uunon, paremmille hiiriapajille… haluan tänään muistella häntä. Toivottavasti näen kyyneleiltäni kirjoittaa tänne mitään. Uuno kun sattui olemaan viimeinen lemmikkini, joka minulla oli. Ensin meni Spede 2017 (noin 16-vuotias), sitten meni Foxy kesällä 2019 (13,5-vuotias) ja viimeisenä Uuno, viikko ennen joulua 2019 (melkein 18-vuotias). Uunolla oli pitkä elämä! (vuoden takainen kirjoitus tästä). Sytytin tänään kynttilän ikkunalle Uunon muistoksi.

Minulla on Uunosta paljon muistoja, tässä pari. Uuno oli todella leikkisä ja touhuava kissa. Häntä oli aina mielenkiintoista seurata. Hieman villi mutta kuitenkin kesy. Alkuunsa ihan pienenä pentuna oli sylikissa, mutta sitten piti syystä tai toisesta noin kymmenen vuoden tauon, ennen kuin löysi sylini uudelleen. Haki läheisyyttä, mutta ei vaan tullut syliin. Spede oli hänelle se ”kainalo” mihin aina käpertyi hellyyttä tarvitessaan.

Tyypillinen kuva, minkä saatoin ottaa, oli sellainen, missä Uuno ja Spede olivat erittäin lähekkäin. Edelleen tänä päivänä Uuno ja Spede ovat kansikuvapoikina Facebookin Kissankulma -ryhmässä. Sinne voi siis liittyä jos sinulla on kissa! Perustimme sen aikanaan kissojen ystäville. Vaikka kissani ovat jo ”nukkuneet pois”, halusivat ryhmäläiset jostain syystä pitää minun kuvani kansikuvana tässä ryhmässä. Olen erittäin otettu kunniasta, ja minua ei häiritse, vaikka kuvassa ovatkin jo poismenneet kissani! Kiitos ja kumarrus ryhmäläisille tästä kunniasta.

Spede vasemmalla naama kameraan päin, Uuno käpertyneenä oikealla puolella.

Olen pohtinut tätä useasti, että miksi Uuno ei sylissäni sen ”kymmenen vuoden aikana” paljoakaan halunnut olla, tai ei vaan tullut syliin. Uunoahan ei voinut myös nostaa syliin missään vaiheessa, vaan hän alkoi aina rimpuilla. Minulla siis oli kaksi kissaa, ja selkeästi Spede vanhempana kissana oli pomo näiden kahden välillä. Ehkäpä tämä vaikutti asiaan. Mutta, kun Uuno vihdoin uskaltautui syliini vuonna 2013 keväällä, ei sitä meinannut saada sylistä pois! Hänestä kuoriutui aivan ihana sylikissa koko loppuelämäkseen. Kissanomistajan näkövinkkelistä tämä oli maailman paras asia! Sain vihdoinkin kissani syliin… se on loppujen lopuksi ainakin itselleni yksi hienoimmista asioista, mitä kissanomistajana voin kokea. Olen koonnut pienen neljän minuutin videopätkän YouTubeen missä Uuno on sylissäni.

Otin Uunon aina syliini kun mahdollista. Uunolla oli myös paljon paikkoja asunnossa, jossa hän sai katsella ulos ja kiipeillä. Makuupaikkoja löytyi ikkunan ääreltä. Paljon oli leluja. Ne lelut ovat vieläkin tuolla laatikossa. En tiedä miksi, mutta en vain ole saanut aikaiseksi viedä niitä mihinkään pois. Koirankin leluista iso osa on tuolla laatikossa. Täytyy kait viedä laatikko varastoon joku päivä…

Jos joku kissa halusi kiipeillä, niin Uuno halusi! Hän kiipeili pienenä pentuna vanhempieni olohuoneen tiiliseinää pitkin ylös. Sitä ei oikein meinannut kukaan uskoa silmillään, mutta siinä se vain veti kynsillään seinää pitkin ylös! Uuno kiipeili paljon. Jos sattui pääsemään vapaaksi vanhempieni takapihalla, oli hän aina puussa ensimmäisenä – pihalta ei poistunut. Ajattelin aina, että Uuno on suhteellisen villi kisu.

Uuno kiipeilytelineen huipulla – usein.

Uuno tulee olemaan sydämessäni aina pienenä söpöläisenä, koska Uuno oli vaan niin älyttömän suloinen kissa! En tiedä mitään muuta näin suloista kissaa, kerta kaikkiaan. Silti oli upea ja uljas raitapaita leopardimaisilla pilkuilla varustettuna… ripaus gepardin siluettia ja liikkuvuutta. Uuno oli oikein komea, ison kissapedon kaltainen kolli! Kiitos rakas pikku-kehveli, että pidit minulle seuraa sen yli 17 vuotta! Tulen aina rakastamaan ja kaipaamaan sinua

Uuno jätti komeudellaan moniin vaikutuksen. Eihän tällaisiin asioihin voi mitenkään etukäteen vaikuttaa, mutta Uunolla oli siinä suhteessa onnea, että turkkinsa oli niin upea, että häneen sekä turkkiin rakastuivat kaikki, ketkä hänen kanssaan olivat koskaan tekemisissä!

Rakkaudella ja suurella sydämellä Uunoa muistaen… ikävä on sanoinkuvaamaton

Lue artikkeli

Suhteellisen rankka viikko takana

Nyt on ollut suht rankka viikko takana ja aika purkaa hieman kuvasaldoa blogiin… nimittäin, olen menettänyt toisen kissani viime maanantaina 19.6. ja heti siinä seuraavana päivänä rakkaan kummitätini. Kummitäti oli myös täti, isäni vanhin sisko, myös minun sylikummini. Rauha hänen sielulleen! Spede-kissan menetys oli aavistettavissa kun sillä oli se diabeteskin. Spede alko myös väsymään ja aavistin kaikista ulkoisista merkeistä, että nyt ei kaikki ole herralla kunnossa. Lohdutukseksi pitää sanoa, että Spede oli lähes 16-vuotias. Spede menehtyi lääkärireissulla jo nukutusaineen vaikutuksesta. Sillä oli diabeteksen lisäksi myös suuri kasvain vatsan alueella, jota en ollut huomannut. Hyvää matkaa toivotin hänelle tassutaivaaseen ja parempia hiiriapajia

Tässä vielä ”veljekset” Uuno (vas.) ja Spede (oik.). Kuva otettu 7.2.2017

Tälle viikolle sattui myös äitini syntymäpäivä… eli myös iloa oli tällä viikolla eikä vaan surua! Vein äidille reilun kaupan ruusukimpun sekä pienen kuoharipullon!

Olikohan niin, että sain tämän Paavonnukkumatin viime vuonna (2016), niin nyt tämä on alkanut kukkimaan. En tiennyt, että tämä edes kukkii 😀 Ihmettelin vaan minkä piiskan se on tuohon kavattanut. Tämä on se ensimmäinen kukka, seuraavan se avasi hieman alemmaksi.

Tänä vuonna juhannusruusu kukkii sentään juhannuksena! Iso osa nupuista on vielä aukeamatta. (23.6.2017)

Vietimme ystävän kanssa juhannusaaton vanhempieni takapihalla notskin äärellä. Tässä hieman juomia… aika hillitysti tulee tämänikäisenä jo oltua. Ei jaksa enää rymytä niin kuin nuorempana 🙂

Pääsin myös kurkkaamaan vanhempieni naapurin viehättävää pihaa. Naapurin ”mummo” on jo lähes 80-vuotias, ja jaksaa vielä touhuta tällaisen kukkapenkin parissa. Pitää kuntoa yllä, kuulemma. Ja härre god mitenkä tuossa kukkii kaikki! Käyn joskus ottamassa lisää kuvia, kunhan bongaan hänet sieltä pihamaalta 🙂

Kukkapenkissä oli melkoinen määrä unikkoja.

Nyt näyttää siltä, että sää selkenee, niin täytynee mennä tekemään joitain hommia loppuun, mitä jäi viime viikolla sattuneista syistä tekemättä. Minua odottaa papujen, kesäkurpitsojen ja avomaankurkkujen istuttaminen parvekkeen alle. Sinne siis!

Lue artikkeli

Kuulumisia kuluneelta viikolta

Tämä kolmikko tässä viivästyttää toisinaan minunkin tekemisisäni… aamut menevät siihen, kun heitä paijailee ja palvelee – jokaista kerrallaan tietysti 🙂 Mutta ei se mitään. Ei voi olla niin kiire asioilla, etteikö ehtisi omia kullanmuruja vaikka rapsuttelemaan!

Tällaiset kun ovat ”näkymät” heti aamulla ensimmäisenä kun silmänsä avaa, niin ei voi päivä paremmin alkaa!

Pakko vielä laittaa yksi kuva.. on tää elukka niin mainio 😀

Mutta joo, onhan sitä tullut tehtyä yhtä sun toista, ja osa on vielä pahasti kesken/tekemättä. Esimerkiksi, olen siivonnut tämän olohuoneen oleskelunurkkauksen, mutta rahi on jäänyt tuunaamatta. Siihen on kylläkin tarvikkeet hankittuna, nyt vain tarvitaan inspiraatio.

Parvekelaatikot on saatu nostettua nyt Leca-harkkojen päälle ja siirrettyä oikeille kohdilleen… siitä hommasta nyt tällä hetkellä minua muistuttaa selkäkipu, joka säteilee hienosti jalkapohjiin asti. Pitäisi joskus ymmärtää vaan pyytää apua jos meinaa tällaisia siirrellä!

Olemme me Foxyn kanssa ehtineet parvekkeella istuakin, ja nauttia edes jostain tehdyistä asioista 🙂 Huomaa sinkkiastiassa oleva nurmikko, joka on kasvanut jo aika paljonkin, ja se on yhden kerran ”ajettu”!

Sisällä on tehty muitakin viritelmiä. Olohuoneen ikkunan edessä oli vain kaksi amppelikoukkua, mutta roikotettavia kasveja on enemmän, niin päätin sitten ketjuilla laittaa tollasen laudanpätkän tuonne roikkumaan, mihin saan sitten amppeleita enemmänkin kiinni. Kuva piti ottaa illalla kun ikkunasta tuli niin voimakas vastavalo, ettei kukkasista olisi näkynyt muuta kuin siluetit.

Keksin vihdoinkin paikat painaville metallitaiteelle. En tiedä yhtään mitä materiaalia nämä ovat, mutta painoa on aika paljon. Nämä olivat joka paikassa tiellä… laitoin kaappiin – aina tarvitsin jotain tavaraa lähettyviltä ja näitä piti siirrellä. Nämä olivat lattialla – löin varpaani niihin tai ne keräsivät pölyä ja niitä piti imuroidessa siirrellä. NYT tajusin, että minähän naulaan ne kiinni tuohon akvaariokabinettiin, johonka ne sopivat mielestäni ihan täydellisesti. Nyt ne eivät enää ole tiellä vaan oikeutetusti hienosti esillä 🙂

Sain istutettavaksi kolme norjanangervoa ja säästin ne kompostilta. Sijoitin ne parvekkeeni alle. Tähän sai kulumaan puoli päivää lauantaina. Ja hiki virtasi kun lämpöä riitti!

Tässä kuulumiset tältä kertaa… äidin pihalla on vielä rutkasti tekemistä ja niistä sitten tuonnempana lisää. Palaillaan!

Lue artikkeli

Asunnon tapetointia

Jostain syystä jotkut projektit jäävät aina hetkellisesti kesken, en tiedä miksi näin on… voi olla omalta kohdalta ainakin, että kun joutuu yksin tekemään lähes kaikki, niin takki on vaan kerta kaikkiaan niin tyhjä, ettei saa itsestä ”vaan irti” enää mitään. Voi myös olla, että olen suuruudenhullu, ja kaikki suunnitelmat vaativat todellista kärsivällisyyttä ja aikaa 😀 Kärsivällisyyttä minulla on, se on tullut huomattua, mutta se vapaa-aika vaihtelee viikoittain. Mutta, kaikki aikanaan, tai sitten vaan luovun jostain… sekin pitää ymmärtää, jos ei pystykään toteuttamaan suunnitelmiaan. Monesti vielä käy, että suunnitelmat muuttuvat hetken päästä, eikä niitä kannata enää toteuttaakaan, koska ”se ei vaan sovi enää siihen” mihinkä sen oli alunperin ajatellut. Mutta, nyt olen tehnyt kaksi asiaa TODO-listalta valmiiksi! Nimittäin, tapetoinut makkarin ja olkkarin seinät.

Ostin taannoin LIDListä valokuvatapettia, sellasen koivutapetin ja kaupunkitapetin. Koivutapetti on olohuoneessa, ja sen asennusvaiheista taisin laittaa tänne blogiinkin jotain kuvia, mutta siitä jäi ikävästi puuttumaan yksi pieni pala yläreunasta, koska se tapettikuva oli tietyn kokoinen. Mutta, onni onnettomuudessa, oviaukon kohdalta sai otettua täpettä paljaaseen kohtaan, ja pienen saksimisen jälkeen se sopi kuin sopikin kulmaukseen. Venytin asentamista tarkoituksella ettei minun tarvitse ostaa erikseen tapettiliisteriä. Päätin siis tehdä tämän kohdan loppuun siinä vaiheessa kun laitan makkarin seinän kuntoon, ja se oli eilen.

Pieni löhöilynurkkaus on tehtynä tuonne akvaarion viereen, josta voin sitten katsella kalojen elämää ja vaikka lukea siinä jotain. Rahi on menossa tuunaukseen! Miten ihmeessä nämä TODO-listat aina vain kasvavat ja kasvavat? Viritin myös rakentamaani ”ladonoveen” ihan turhaan valaisimet, jotka aion ottaa pois. Mutta noin yleisesti ottaen, voinko nyt virallisesti sanoa asuvani skuttassa? 😀 Kunhan saan siivottua koko olohuoneen esittelykelposeksi, aion ottaa panoramakuvan. Sitten ymmärrätte mitä tarkalleen tarkoitan edellämainitulla kommentilla.

Olen siivonnut tavarat pois tieltä tätä kuvaa varten. Muualla olkkarissa on hieman kaaosta, koska en ole saanut aikaiseksi lajitella ja laittaa pikkutavaraa paikoilleen. Kaaos tuli siitä, kun luovuin parista hyllyköstä olohuoneessa, eikä minulla sitten ollutkaan heti laittaa niistä otettuja tavaroita mihinkään säilytykseen. Järkevää? Noh, minulla on tapana pakottaa itseni tekemään joitain asioita hieman brutaalilla tavalla… jossen saa jotain aikaiseksi silloin kun mielestäni sen aika on, niin teen jotain, jonka jälkeen asia on vain hoidettava. Olen siis saneerannut kämpässä laatikostoja, kaappeja jne, että saan sinne lisää säilytystilaa! Loppusuoralla ollaan 🙂 Kuvassa olevat roinat on suurimmaksi osaksi jo järjesteltyinä.

Makuuhuoneen seinä näytti alunperin tältä:

Otin oven pois, en tee sillä mitään. Pitää keksiä sille paikka häkkivarastossa tai jossain, missä sitä voi säilytellä. Telkku piti myös ottaa seinältä pois… uskokaa tai älkää, seinä näyttää tällä hetkellä tältä!

Sängyllä voi katsella nyt hienoa kaupunkia 🙂 Televisiolle keksitään siten uusi paikka.

En ole ainoa, joka nauttii tästä tilanteesta… (Foxy & Spede)

Lue artikkeli

Akvaarion putsausta etikalla – toimiiko?

Taisin aikaisemmassa postauksessa mainita, että minulla odottelee tuossa uusi, käytettynä hankittu akvaario… noh, pysytään nyt vielä hetki housuissa asian suhteen, kunnes sen saa ensiksi putsattua, jos se edes onnistuu!

Akvaario oli levän peitossa kun se tuli minulle… levä oli ehtinyt kuivahtaa jo, mutta se lähti todella helposti tiskiharjalla ja ihmesienellä laseista pois.

Sitten kun olin putsannut akvan levästä, huomasin nämä kalkkijäämät altaan ylälaidoissa. Ne olivat pahimmat takalasin ylälaidassa, mutta kyllä niitä oli etulasissakin. Ei muuta kun seuraavana päivänä jatkamaan lasien putsaamista.

Kokeilin putsata ruokasoodalla allasta, mutta se otti vain osan jäämistä pois. Sitten kokeilin etikkaa. Sekin putsasi vain osan pois…

Sain ohjeen laittaa lasiin kalkkijäämän kohdalle talouspaperia tai vessapaperia, ja sitten sumutellaan paperi märäksi ja annetaan sen ”hautua” siinä hetki… annoin  hautua tovin, puoli tuntia-tunnin,  mutta edelleen lasiin jäi kalkkeutumia! Tässä vaiheessa alkoi hermot mennä. Nukuin yön yli ja jatkaisin seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä uusi yritys… nyt aloitin aamupäivällä. Laitoin taas vessapaperit kalkkijäämän kohdalle, ja käyn sumuttelemassa papereita välillä, että ne pysyvät kosteina. Tällä kirjoitushetkellä ne ovat olleet tuossa jo parisen tuntia. Haju on aivan kauhea 😀 Ihme, että kissat suostuvat käymään vessassa kun tuo allas on siellä. Kissojen veski on näet tuon suihkuverhon takana.

Nyt jään odottelemaan, lähteekö nuo kalkkisaostumat tuosta akvaarion reunoista irti tuolla etikalla. Pidetään peukkuja! Editoin tähän samaiseen postaukseen, jos tämä keino onnistuu, jos siitä tiedosta olisi sitten muillekin iloa 🙂

Laitoin allaskabinetin keittiöön menevän kulkuaukon eteen, niin kävi mielessä, jos pitäisin tuosta toisesta kaapista ovea hieman auki, että  kissat pääsevät kulkemaan sen läpi keittiöön. Ovellisissa kaapeissa näet ei ole peräseiniä, koska ne on tarkoitettu tekniikalle, kuten vesipumpulle. Tässä kuvasssa Spede on jo hoksannut, että kaapin läpi voi kulkea keittiöön suoraan ruokakupille 🙂  Kerron kabinetti-projektista myöhemmin lisää, koska aion päällystää sen, kunhan tarvittavat materiaalit saapuvat postiin 😉

Nyt jään sitten odottelemaan tuloksia…

Tulos: ei toiminut ihan niin kuin olin toivoniut. Kalkkijäämät olivat niin tiukassa että ainoa keino oli rapsutella niitä pois. Suurin osa kyllä lähti.

Lue artikkeli