australiankarjakoira

Foxyn muistopäivä 23.2.

Tänään on Foxyn muistopäivä. Onneksi on sentään muistot lemmikeistä, joita on joskus ollut. Foxy oli syntynyt 23.2.2006. Hän olisi ollut nyt jo aika vanha rouva. Ja sanokoon kuka mitä hyvänsä, niin Foxy oli minulle aina “hän”.

Foxy 3.5.2006

Mietiskelyä kuvamuistoihin liittyen

Jos jostain, niin valokuvausharrastuksesta on jotain pitkäaikaista iloa. Tulee otettua erittäin paljon kuvamuistoja asioista, vaikkapa juurikin lemmikeistä. Kuvia on satoja, jopa tuhansia. Toki se voi aiheuttaa myös tuskaa, kun kuvia on niin paljon. Kumpi sitten olisi parempi? Se, että kuvia on paljon, vai se, ettei niitä ole juuri lainkaan? Olisiko helpompaa surun kanssa, jos kuvia ei olisi juuri yhtään? En tiedä, enkä aio kokeilla. Uskon, että omalla kohdallani näiden kuvien katsominen nopeuttaa asioiden käsittelyä. Myös muistot heräävät henkiin kuvien myötä.

Olen sitäkin miettinyt, että miksi haluan katsella näitä edesmenneiden lemmikkieni kuvia. Enkö halua päästä surun yli, vai onko tällä jokin muu tarkoitus? Minulla on puhelimessa taustakuvana Foxy, ja toisessa puhelimessa (yrityskäytössä) taustakuvana tuttavani ottama upea kuva Uuno-kissasta. Enkö halua “päästää lemmikeistäni irti”? On kuitenkin ihan hyväksyttävää, että suru laantuu ajan myötä, ja ei ihan joka päivä kaipaa menneitä lemmikkejä kuten ihmisiäkään. Pitäisikö vihdoinkin vaihtaa puhelinten taustakuvat joksikin muuksi, ja yrittää jatkaa elämää ilman lemmikkejä? Jos en haluakaan päästä lemmikeistäni yli. Jos suru alkaakin haihtua, enkä saa siitä enää otetta… Alanko surra sitä, että en enää sure?

Foxy 9.6.2012, kuva on kännykkäni taustana. (Lisää kuvia Foxysta)

Tässä kun tarkemmin mietin, niin nämä ihanat karvakamut olivat elämässäni yli 20 vuotta, eli puolet eletystä elämästä. Se on aika paljon, eikä pidä yhtään ihmetellä tai sättiä itseä, jos on vähän surullinen mieli niiden lähdettyä tassutaivaaseen. Foxy oli myös vanhemmilleni “se koira”. Ei meidän perheessä ole koskaan muita koiria ollutkaan. Muistelen vieläkin aikoja, joita vietettiin yhdessä vanhempieni pihalla…

Foxyn kanssa tuli tehtyä pihatöitä jos jonkinlaista. Hän auttoi meitä esimerkiksi polttopuiden siirtämisessä puukuuriin. Siitä nyt voidaan toki olla eri mieltä, oliko Foxyn avusta varsinaisesti mitään hyötyä, mutta oli innoissaan tekemässä aina sitä mitä muutkin. Foxy aina kysyi minkä puupalikan sai ottaa ja tuoda puukuurille. Otti sitten sen, mitä osoitin. Klapihommien välissä oli mukava pulahtaa uimapaljuun. Uimapalju on muuten tällä hetkellä tuolla parvekkeellani odottamassa seuraavaa käyttötarkoitusta.

Foxy lepäilee klapien kantamisen jälkeen kuistilla (2014)

Myös puutarhahommat kiinnostivat Foxya. Kaivuuhommiin sillä ei ollut lupaa osallistua, mutta työnjohtajan ja vahdin pesti oli aina vapaana. Tässä olemme työstäneet äidilleni uuden mansikoiden kasvupaikan.

Foxy mukana mansikkaistutusten kanssa.

Nyt kun tarkemmin asiaa mietin, niin onhan se ihan mukavaa että on tällaisia kuvia muistoina. Nyt niitä voi jo katsella ilman pahimpia itkuja. Siihenkin meni vuosia aikaa kun se oli mahdollista. Foxyn poismenosta on nyt kulunut tänä vuonna 5 vuotta. Se on pitkä aika. Kaipaan Foxyn veljeäkin toisinaan. Nämä kaksi koirusta olivat ne lähimmät, joiden kanssa olin tekemisissä. Ihana kaverikaksikko!

Muistot ovat ihania, kyllä niitä kannattaa vaalia jotenkin! Laitan tähän loppuun vielä kuvan Foxysta ja Felixistä, jotka olivat parhaat leikkikaverit… ihanissa muistoissa molemmat. Hyvää syntymäpäivää teille molemmille sinne johonkin

  

Foxyn muistopäivä 23.2. Read More »

Nyt se syksy alkoi

Heräsin tänään sateen ropinaan ja vettä näyttää nyt piisaavan ihan urakalla koko aamupäivän. Ulkona näyttää siltä, että syksy on alkanut. Sateen loppumista odotellessa on mukavaa kirjoittaa vaikka blogia!

Manipuloitu kuvakaappaus Ilmatieteenlaitoksen sivulta

Kulunut viikko on ollut vielä todella lämmin. Eilenkin mittari kipusi täällä Kaakkois-Suomessa +19C asteeseen. Ihmiset ovat liikkuneet fillareilla T-paita päällä ja sortsit jalassa. En muista kyllä ihan tällaista tapahtuneen elämäni aikana, vaikka todennäköisesti lämpimiä syksyjä on ollut aikaisemminkin. En vain muista sitä. Sähkökruiserilla ajaminen tosin vaatii vaatetusta, koska siinä käy aina jonkunlainen viima. Nyt olisi sopiva aika siivota kaapeista kesävaatteet pois. Laitankin asian TODO-listalleni.

Kävin viikko sitten moikkaamassa vanhoja luokkakavereita, kun meille oli järjestetty illanviettoa paikalliseen uskomattoman upeaan ravintolaan, Sulaan. Ravintolan omistaa Jussi, joka oli myös meidän luokalla. Sää oli ihan niin kuin nyt, karmea, mutta se ei haitannut meidän viihtymistä lainkaan. Ravintola oli suljettu tältä vuodelta, ja se aukeaa jälleen ensi kesäksi. Pitää joskus käydä kuvaamassa sitä paremminkin ja esitellä se omin sanoin muillekin. Sula on todella upealla paikalla Vuoksen rannassa. (Tutustu Ravintola Sulan www-sivuun tästä). Jussilla on myös saunalautta, joka risteilee Vuoksella läpi vuoden. (Linkki saunalautan sivustolle tässä). Lisäksi Vuokseen on mahdollista mennä kellumaan tähtitaivaan alle vaikka keskellä kovinta pakkasta.

Harri soittelee pianoa.

Koska käteni ovat vielä todella kipeät ja jäykät, olen jumpannut niitä neulomalla villasukkia. Saas nähdä kauanko näiden valmistamiseen menee aikaa, kun en pysty täydellä teholla niitä neulomaan. Nämä ovat tulossa lahjaksi, mutta kiirettä niiden valmistumiseen ei onneksi ole.

Olen saanut kuluvalla viikolla ihastella kukkivaa kiinanruusuani. En muista, että siinä olisi koskaan ollut kolmea nuppua yhtä aikaa. Nyt on! Tosin yksi niistä ehti jo tippua kuvan ottamisen jälkeen, siis tuo mikä on avannut nuppunsa. Sitä en vielä ymmärrä miksi se tiputtaa kukat miltei heti kun ne ovat avautuneet. Olen nähnyt joillakin kiinanruusuja, joihin tulee siemenkodat kukkimisen jälkeen.

Ensimmäistä kertaa yhtäaikaa kolme kukkaa kiinanruusussa.

Sitten on tämä isäni kiinanruusu. Se on ollut ihan täynnä nuppuja koko syksyn. Epäreilua! Tässä taitaa olla pientä kiinanruusukateutta havaittavissa. Noh, omassani on enemmän lehtiä. Olkoon se ylpeydenaihe sitten omalla kohdallani. Isä leikkasi keväällä kiinanruusua aika rajusti, niin jostakin taas luin, että se tekee kukat saman vuoden oksiin. Eli, kun se leikataan, niin se myös haaroittuu ja tekee uudet oksat leikatun oksan päähän. Niihin ne kukat sitten tulevat. Itse leikkasin tasan neljä oksaa omasta kiinanruususta, niin siitäkin johtuen omaan kiinikseen ei tule enempää kukkia, kuin mitä nyt on jo nähty. Sitä en tiedä tekeekö se samoihin oksiin vielä uudet.

Isän kiinanruusun nuppu.

Vanhempieni olohuoneen kukkahyllyköllä kukoistaa myös Saint Paulia. En tiedä tarkalleen, eikä kukaan varmaankaan muista, mitenkä kauan tämä on meillä ollut. Joka vuosi se suurin piirtein tulee ruukusta ulos. Eli, jos joku haluaa tästä pistokkaita, niin laittelepas minulle vaikkapa viestiä asiasta. Voin muuten antaa tuosta kiinanruusustanikin pistokkaita. Yleensä heitän ne roskiin, kun niitä ei kukaan oikein halua.

Mainitsin aikaisemmassa blogipostauksessa (Hidasta elämää vietetty koko syyskuun alku), että olen istuttanut peikonlehden väärin. Muistinpas ottaa siitä väärin istutetusta peikosta kuvan, ja miltä sen lehdet näyttävät jos sitä vaikkapa kääntelee kesken kasvamisen. On kyllä niin hirveän näköinen rehu, että pilkkeeksi menee ja eikun istutus uudelleen. Lehdet sojottavat mihin sattuu, ja osa on ihan kippuralla. Onneksi pistokkaita voi ottaa syksylläkin, eikä minun tarvitse odottaa kevääseen asti tämän elvyttämistä.

Minulla on myös kitumassa siemenestä istutettu peikonlehti, jonka pitäisi olla ihan se jättiversio, Monstera Deliciosa. Se on kitunut todella pahasti, ja oli vähällä etten saanut sitä pelastettua ripsiäisiltä. Se piti viedä vessaan joksikin aikaa. Vahdin sitä joka päivä ja tässä on kaikki mitä siitä on jäljellä. Ei paljon naurata! Pitää alkaa virittelemään näille kasvivaloja taas kun syksy on jo näinkin pitkällä. Päivät ovat nimittäin tällä hetkellä jo lyhyemmät kuin pimeä aika. Muutos on tapahtunut ihan muutamien päivien sisällä. Tällä hetkellä päivän pituus on 11h 33min, eli noin tunnin vähemmän kuin viikko sitten.

Mahtaakohan tähän tulla lehtiä lainkaan?

Parveke syksykuntoon

Olen saanut aikaiseksi aloittaa parvekkeella syyssiivouksen. Aloitin siivouksen ottamalla parvekkeelta sohvanpäälliset ja tyynyt pois, sekä pavilijongin kattopaneelin. Olen pohdiskellut jonkin aikaa, että taidan sittenkin poistaa vesiaiheen parvekkeelta, koska se ei vaan sovi tuonne, ainakaan sellaisenaan. Palju on todella suuri, eikä sitä meinaa saada mitenkään sinne asettumaan kauniisti. Jospa tekisin siitä ensi kesäksi hyötykasvimaan tai kukkapenkin. Pitää vielä miettiä asiaa, mutta sillä välin aion purkaa sen taas atomeiksi.

Lahjoitin paikalliselta FB-roskalavalta saadun kelapöydän pois. Sekin oli aika suuri elementti parvekkeelle, ja siihen kerääntyi lähinnä roipetta. Olen nyt päättänyt järjestellä kaikki istutustarvikkeet ja sen semmoiset yhteen kaappiin, joka tulee olemaan eteisessä. Siirrän keittiöstä korkean kaapin vessanovea vastapäätä olevaan turhaan nurkkaukseen, ja siitä nurkkauksesta keittiöön kaapin tilalle kuivausrummun. Sillä ei ole väliä missä se oikeasti onkaan, ja se voi hyvin olla keittiössäkin. Ihan sama! Saisi aloittaa kaapin järjestelyn uudelleen, ja laitettua sinne kaiken pikkutavaran, jota on kertynyt parvekkeelle.

Keli alkoikin poutaantua ja nyt olisi hyvä aika käydä viemässä vaikkapa roskat. Taidankin tästä aloittaa päivän touhut ja jatkaa sitten syksyn fiilistelyä myöhemmin lisää. Tarkoitus on käydä jossain vaiheessa vielä kuvaamassa syksyn etenemistä täällä Imatralla. Toivottavasti maisemat alkavat kohta olla kuvattavassa kunnossa. Tässä kuitenkin muutama kuva kolmelta edelliseltä päivältä, jotka olen ottanut keittiön ikkunasta, sekä yksi syksyinen kuva vanhempieni läheltä, jossa villiviini on kiivennyt haavan runkoon.

Syksy näkyy villiviinistä

Sattui tähän kolmen päivän sisään yksi kauniskin päivä. 29.9. oli hurja sumu heti aamusta ja keli pysyi hyvin kosteana koko päivän. Tämä aamu alkoi pilvisenä ja sateisena. Pilvikerros on selkeästi todella paksuuntunut, ja kotona pitää päivälläkin käyttää jo valoja, jos aikoo vaikkapa neuloa jotain.

Ja ei taida olla päivääkään milloin Facebookista ei tulisi jotain muistoa rakkaasta edesmenneestä Foxy-hauvelista. Eilinenkään ei ollut poikkeus, ja jaoinkin omalla seinällä ihanan kuvamuiston, jossa Foxy istuu parvekkeella sohvalla auringosta nautiskellen parvekkeella kasvavien kukkasten keskellä. Toinen kuva kertoo myös siitä kuinka laitoin aina parvekkeen meille kaikille, en vain itselleni. Tärkein asia oli se, että lemmikit viihtyivät siellä. Näiden 29.9.2014 otettujen kuvien myötä toivotan kaikille oikein hyvää viikonloppua ja alkanutta syksyä!

Foxy oli tuonut lelunkin parvekkeen penkille.
Foxy kävi makoilemassa parvekkeella omia aikojaan kun ovea pidettiin auki.

Nyt se syksy alkoi Read More »

Muistoja Foxysta ja Rokista

Eilinen ja tämä päivä olivat kohdallani hieman alavireisiä, joten päätin tehdä välittömästi muistokirjoituksen asiaan liittyen. Nimittäin edesmenneen koirani, Foxyn velipuoli Roki, siirtyi tänään paremmille lammaslaitumille. Tämä jotenkin kosketti minua äärimmäisellä tapaa. Olin hoitanut Rokia paljon, kun se oli vielä pikkukoira. Roki oli hoidossa usein ennen lopullista omistajaansa.

Roki oli australiankarjakoira uros ja sillä oli sama emä kuin omalla koirallani, Foxylla. Roki oli viralliselta nimeltään Kohon Globetrotter. Kohon Kennel oli sukulaiseni omistama ja kävin heidän luonaan jatkuvasti, miltei viikottain. Ajomatka oli vaivaiset 10 minuuttua.

Australiankoira pentu
27.10.2007

Rokilla oli ollut huonoa tuuria kodin saannin suhteen. Ensimmäinen omistaja oli nuori nainen, joka ei pystynytkään pitää sitä mukana elämässään. Välillä se oli hoidossa Foxyn (alkuperäisessä) kodissa, jossa minäkin sen kanssa paljon oleilin. Muistoja on ehtinyt kertyä jonkun verran. Rokilla saattoi olla vielä yksi omistaja siinä välissä ennen kuin se siirtyi tuttavaperheeseeni, en muista ihan tarkalleen. Siitä on jo aikaa. Australiankarjakoira ei nimittäin ole koirarotujen helpoimmasta päästä, sitä harva tajuaa. Se vaatii ääretöntä sitoutumista.

Kuin sattuman kaupalla juttelin aikoinaan tuttavani kanssa, ja he olivat etsineet koiraa perheeseensä. Roki sai uuden kodin heidän lapsiperheessään! Se oli niin loistava juttu, ja vieläpä tutuista kyse. Sain nähdä Rokia jatkossakin eikä se muuttaisi toiselle paikkakunnalle. He itse asiassa antoivat hauvelille nimen Roki. Me kutsuimme sitä aluksi Vänskäksi. Nimi tuli siitä kun se juoksi meidän luokse aina niin kovaa että “tanner tömisee”. Väinö Tanner, eli Vänskä. Nuori nainen ehti kutsua Vänskää vielä Rontiksi. Lopuksi tuttavaperheeni nimesi sen Rokiksi, ja se on ollut sen nimi siitä lähtien.

Tämä ihana perhe tarjosi Rokille kodin sen loppuelämäksi ja Roki eli upeat yli 15 vuotta. Mutta niin ne vaan päivät tulevat täyteen kaikilla. Jos ajatellaan koiran ikää, niin 15 vuotta on pitkä aika omassakin elämässä. Roki poistui elämästämme torstaina 27.10.2022. Onneksi on ne ihanat muistot, jotka jatkavat elämistään.

Tein nyt pienen kuvakoosteen muistoksi Rokin ja Foxyn pihaleikeistä. Kummatkin pitivät jalkapallosta todella paljon. Nämä kuvat on otettu 2008 kun Roki (Rontti) oli kesällä paljon hoidossa silloisen omistajansa ollessa pitkiä vuoroja töissä.

Ihanat muistot Rokista ja Foxysta

Minulla on tapana kerätä muistoja asioista valokuvin, ja tässäkään en ole tehnyt poikkeusta. Minulla oli tuolloin lainassa tuttavani kamera, Canon EOS400D, jolla nämä seuraavat kuvat on otetttu. En ymmärtänyt tuolloin järkkärikamerasta mitään ja kuvista ei voi siis odottaa mitään ihmeitä. Tässä kuitenkin kuvia yhdestä riehakkaasta leikkituokiosta koirien kanssa, jossa pääroolissa ovat Foxy ja Roki. Kuvat on otettu 19.6.2008.

Keskiviikko 26.10.2022

Tuttavani laittoi minulle viestiä keskiviikkona 26.10 ja kertoi minulle, että nyt olisi viimeinen tilaisuus nähdä Rokia. Hän kurvasi autollaan kotipihalleni ja Roki oli kyydissä. Otin liedestä virrat pois ja nostin puoliksi valmistetun italianpadan viereiselle hellalle, ja menin ulos moikkaamaan viimeistä kertaa rakasta hauvaherraa. Se tunne kun tiedät, että et näe sitä enää. Sama homma kävi aikoinaan Foxyn veljen, Felixin kanssa. Tilanne oli vastaava.

Olin niin onnellinen, että tuttavani toi Rokin minua vielä moikkaamaan ennen “lähtöä”. Se merkitsi minulle sanoinkuvaamattoman paljon! Oli kerta kaikkiaan niin hieno ele häneltä. Sain vielä jonkin muiston koirasta. Se oli minulle tärkeää. Menin Rokin luokse ja se otti minut vastaan ehkei ihan niin innostuneesti kuin aikaisemmin vieraillessani heillä. Rokista näki, että tämä oli tässä. Rapsuttelin sitä tovin ja Roki lipaisi kättäni ja poskeani, niin kuin se aina teki kun nähtiin. Pieni rakas

Roki näki (ehkä) jotain liikettä pyörätiellä… pysyi silti vielä erittäin tarkkaavaisena.

Tämä päivä onkin sitten mennyt siihen että olen saanut jatkuvasti etsiä nenäliinaa ja pyyhkiä kyyneleitä. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen ollut neljän seinän sisällä kotona koko päivän. Onneksi sain jotensakin pelastettua sen eilen tehdyn pöperön ja minun ei tarvinnut tänään tehdä mitään sen kummempaa ruokaa. Italianpata oli ihan syötävää kun siihen heitti juustoa päälle ja mikroon.

Roki oli se “viimeinen linkki” Foxyn sisariin. Näillä ei ollut jälkeläisiä. Se on jotenkin surullista. Foxyn sisarista kukaan ei saanut jälkeläisiä ja Rokin sisarista vain yksi on saanut jälkeläisiä. Kun ajattelee asiaa siltä kantilta kuinka mahtavia koiria ne ovat olleet, niin sitä tulee vielä tavallaan surullisemmaksi. Jokin aikakausi on nyt vain käyty läpi – se on loppu nyt. Jäljellä on enää vain ihanat muistot. Kiitos niistä ja lepää rauhassa rakas Roki, ja viethän Foxylle mennessäsi terveisiä

Muistoja Foxysta ja Rokista Read More »

Kesän viimeinen päivä oli 28.8.2022

Lähdetään nyt siitä, että kesä jatkui pitkälle elokuuta vuonna 2022, ainakin täällä Imatralla. Vasta viimeisinä päivinä kelit jäähtyivät sellaiselle tasolle, että oli pakko pukeutua pitkähihaiseen paitaan. Aika raju pudotus vuorokauden sisällä, 15 astetta. Se tuntuu jo tällaisella keski-ikäisellä luissa ja nivelissä!

Sunnuntai oli outo päivä. Heti aamusta oli hellelukemat ja iltapäivällä välillä satoi vettä ja yhtä aikaa paistoi aurinko. Ilma oli lämmin, +28C.

Kuvakaappaus: Ilmatieteenlaitoksen appi iPhone

Minulla on sunnuntaina toisinaan tapana käydä vanhemmillani saunomassa, ja tein niin myös tänäkin sunnuntaina. Ainakin tarkenisi ajaa sähkövehkeellä T-paita päällä pois. Kun lähdin vanhemmiltani, päätin vielä käydä bongailemassa taivaalta kesän viimeiset ukkospilvet, kun niitä sattui olemaan maisemissa. Aikaisemmin illalla pilvet näyttivät menevän ohi ja kaukaa. Päätin käydä vetäisemässä vielä yhdet terassibisset naamariin ennen kuin lähdin kotiin.

Kesän menopeli

Maisemat olivat junaradan sillan kohdalla enemmän kuin komeat! Jäin patsastelemaan sillalle ja katselin pilviä ja kauniita taivaan värejä. Luonto tarjosi todellista silmäkarkkia. Halusin nauttia vielä edes hetken loppuvasta kesästä.

Kesäinen maisema junaradan sillalta 2022

Ukkospilviä todellakin näkyi. Kaikki menivät vain tästä omalta kohdalta ohi. Yksi kunnon salama räsähti suht lähelle iltabissen aikana, mutta siinä olikin sitten sen illan ukkoset… kunnes menin kotiin kymmenen tienoilla, ja aloin tutkia tarkemmin salamakarttaa. Sieltä oli vielä tulossa yksi ukkonen, ja se osuikin sitten ihan kohdalle joskus kello 22.30.

Screenshot: Lightningmaps.org

Salamointia oli hienoa katsella yöllä kun ne näkyvät niin hyvin. Meille on sattunut tänä kesänä peräti kaksi kertaa ukonilma yöllä, mikä on suht harvinaista herkkua. Parvekkeelle ei ollut tällä kertaa asiaa ukkosen aikana, koska vettä satoi sen verran paljon ja tietystä suunnasta, että parvekekaiteen reunasta kimposi vedet parvekkeen puolelle. Meillähän ei ole lasitettuja parvekkeita. Se tuo hieman haastetta parveketoimintojen suhteen… niistähän voi lukea täältä blogistani myös, jos haluaa katsoa mitä kaikkea siellä oikein touhuan.

En meinannut millään uskoa, että kesä todellakin oli tämän illan jälkeen ohi! Kirjoitan tätä nyt viikko tapahtuneen jälkeen, ja voin sanoa, että hyi helvetti miten kelit oikein muuttuivatkaan. Ja hoitokissatkin lähtevät uusiin maisemiin… voi ryökäle sentään. Muuttuuko nyt kaikki sitten jotenkin masentavampaan suuntaan?

Niin, olenhan minäkin “syksyn lapsi” ja pian 50-vuotias. Mihin ihmeeseen aika oikein katoaa? Yksi asia on varma, mikä syksyn myötä tulee mukaan elämään, on metsässä liikkuminen. En liiku metsässä milloinkaan muulloin niin paljon kuin syksyllä. Saattaa toki johtua siitä, että tykkään käydä pomimassa sieniä. Syksyllä ei myöskään ole niin kuuma eikä hyttysiäkään. Silloin on oikein kiva käydä kävelemässä metsässä.

Kävimme edesmenneen koirani, Foxyn kanssa, metsässä syksyisin. Syksyllä ei tarvinnut miettiä, että nappaako koira vapaana juostessaan jonkun eläimenpoikasen suuhunsa… eläimillähän pitää olla se pesimisrauha. Tosin, Foxy oli niin tolkuttoman kiltti koira, ettei tehnyt millekään luontokappaleelle mitään pahaa. Kuinka ikävä minulla tuota karvakuonoa taas onkaan! Koiran merkitystä ihmiselle ei voi oikeastaan koskaan ymmärtää ennen kuin on omistanut koiran. Ja ennen kuin joku pahoittaa mielensä, koirani sai juosta vapaana “omilla tiluksillaan” niin paljon kuin halusi. Oli siis maanomistajan, eli sukulaiseni lupa.

Niin… kävin usein Foxyn kanssa käyskentelemässä metsässä. Halusin, että koira pääsisi juoksemaan vapaasti kinttujensa kyllyydestä. Foxy rakasti metsässä juoksemista. Itse katselin sammaleita ja mättäitä, ja vähän sienitilannettakin. Laitan tähän nyt linkin yhteen tekemääni videoon, joka on kuvattu syksyllä 2016. Istumme siinä Foxyn kanssa parvekkeella katsellen kun vettä sataa. Toivottavasti tämä tuo kaikille hymyä huuleen. Video on kuvattu 2.9.2016. Tässä vielä toinen linkki tekemääni videoon samoilta ajoilta, joka kertoo Foxyn kesästä 2016.

Tälle päivälle on ennustettu +14C lämmintä, mikä tuntuu jopa ruhtinaalliselta. On meinaan ollut kylmää, ihan naurattaa! Noh, ei tässä auta muu kuin aloittaa parvekkeen purkaminen talviteloille. Teen projekteista sitten toisen päivityksen, koska siitä on vähän erilaisempaa kerrottavaa.

Laitan lopuksi vielä yhden kuvan tämän kesän ukkospilvestä, jonka kuvasin kännykällä 17.8.2022. Pilvi oli erittäin sopivasti Immalanjärven yllä ja sen näki kokonaan kaikessa komeudessaan. Hyvää viikon alkua!

Kesän viimeinen päivä oli 28.8.2022 Read More »

Ihanan kaunis uni

Kun uni on ihana, on herätessä aivan mahtava olo! Näin viimeyönä ihanan unen edesmenneestä lemmikistäni, Foxysta. Foxy oli australiankarjakoira. Tämän blogin kuvat ovat otettu Foxyn synnyinpaikasta vuosien aikana, sukulaiseni maatilalta.

Jouduin luopumaan Foxysta kesällä 2019. Siitä lähtien minusta elämä on tuntunut todella yksinäiseltä ja merkitsemättömältä. Covid-19 on lisäksi vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, joita ei enää oikein ole. Elämältä on lähtenyt jokin tarkoitus. Sitä vaan yrittää kulkea hymyssä suin päivästä toiseen kuin olisi jokin robotti. Olen asunut miltei koko aikuiselämäni yksin ilman toista ihmistä ja olen miltei 50-vuotias. Lemmikkejä minulla on ollut, tai nämä, joista täällä blogissani kirjoitan. Nyt he ovat kaikki poissa.

Foxylla on ollut varmasti suurempi vaikutus elämääni, mitä osasin aluksi edes kuvitella. Olen pohtinut paljon, mitä sen läsnäolo on elämääni tuonut. Kaikki hetket eivät aina tietenkään ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kyllä Foxysta suurta iloa oli. Foxy oli todella mahtava persoona. Sitä tässä kohtaa miettii, että olen jotain sentään tässä elämässä saattanut tehdä oikein, kun sain jakaa osan elämästäni niinkin ihanan lemmikin kanssa. Foxy teki minusta varmaan myös paremman ihmisen.

Lemmikit ovat olleet minulle pääasiassa kavereita, tai ystäviähän ne ovat. Olen jotenkin käsitellyt niitä “toisina ihmisinä”, jopa lapsina. Ei ole työkavereitakaan kenen kanssa jakaa päivää. Jos en kävisi vanhempiani moikkaamassa tai kaupassa, en näkisi ihmisiä lainkaan varmaan viikkoihin. Nyt varsinkaan kun ei tarvitse koiran kanssa enää käydä ulkoilemassa, niin näe edes vastaantulijoita tai naapureita. Yksin pitäisi lähteä lenkille, mutta se on vaikeaa. Koira käytti minua aina lenkillä, kun sen piti itsekin käydä tarpeillaan ja haistelemassa pitäjiä. Minä vain pitelin hihnaa, ettei koira karkaa!

Lemmikit toivat arkeen myös jonkunlaista turvaa, tai turvallisuudentunnetta. Oma pääkin kesti kasassa paljon paremmin, kun tiesi, että toisista täytyi pitää huolta ja olla heille luotettava. Ne toivat päivään rutiinia ja rakkautta. Olen niin onnellinen siitä, että lemmikkini pitivät minusta. Tiesin, että he rakastivat minua ja se rakkaus on aitoa. Voiko sen enempää edes vaatia?

Tarkoittiko uni jotain syvällisempää?

Olen jostain syystä alkanut näkemään juuri Foxysta unia viimeaikoina. Alkaakohan käsittämätön suru ja ikävä vähitellen helpottaa?

Unimaisema avautui pihalta pellolle
Unimaisemaa

Viimeöinen uni oli jotenkin ihania muistoja tuova. Olin maalla Foxyn synnyintalossa. Näin kaikkea muutakin omituista siinä unessa, mutta muistan selvästi, kun laskin koirat talon ulko-ovesta juoksemaan pihalle. Koiria oli kolme. En tunnistanut koiria sinällään vielä siinä vaiheessa kun laskin ne ulos, mutta siinä kohtaa kun ne tulivat takaisin, tunnistin kaikki. Yksi niistä oli Foxyn emä Heksa, yksi oli Tälli (Foxyn isoisä) ja Foxy.

Sisarukset Felix ja Foxy (lähimpänä) vartioimassa kotipihaa. Kuva 2013.

Koirat juoksentelivat ympärii maatilaa, jossa ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Oliko tämä nyt sitä “paremmilla lammaslaitumilla”-juoksentelua, mitä toivotin kullekin aikoinaan? Mutta sellaisessa paikassa ne nyt unessani olivat. Kaikki olivat onnellisia ja innoissaan, kun saivat juosta vapaana pihalla ja pellolla, niin kuin eläessäänkin. Jospa he tulivat ilmoittamaan minulle, että kaikki on nyt hyvin?

Foxy oli onnellinen kun pääsi piehtaroimaan kotitilallaan omenapuun juurella. Kuva: kevät 2019

Tämän unen näkeminen helpotti minua jotenkin todella paljon. Heräsinkin aika pian tämän näkemisen jälkeen. Olo oli jotenkin kevyt. Kuin jokin taakka olisi poistunut kehosta. Olen nähnyt vastaavanlaisia unia kissoistanikin. Foxysta näin sellaisen unen viime viikolla, jossa hän tuli kainalooni nukkumaan, kuten sillä oli usein tapana. Olen tehnyt videonkin, jossa Foxy on rapsuteltavana. Foxyn rapsuttelu oli jotenkin niin palkitsevaa ja ihanaa. Tunne oli varmasti molemminpuolinen.

Sain paijata unessa Foxya jonkin aikaa. Uni tuntui jotenkin todelliselta. Sitten Foxy vain katsoi minua, lähti ja katosi. Mitä tällainen uni oikein tarkoittaa? Onko suruaika menossa ohi, ja ikävä alkamassa? Joka tapauksessa, kun nousin sängystä ylös, minulla oli todella seesteinen olo. Kuin olisin oikeasti saanut viettää tuon ihanan hauvelin kanssa aamuiset hetkemme, niin kuin silloin joskus. Päivä meni todella hyvin!

Unimaisema vuodelta 2020.

En ole vielä hävittänyt kaikkia Foxyyn liittyviä tavaroita, tai tarkoitan lähinnä Foxyn leluja ja sen semmosia. Enhän tietenkään hävitä nimilaattaa ja kaulapantaa, sekä koriste-esineitä, jotka liittyvät Foxyyn. Olen säästellyt joitain Foxyn leluja sitä varten, jos kylään tulee joku koira. Annan sen sitten leikkiä niillä. Pitäisikö minun kuitenkin hävittää tai lahjoittaa nekin pois? “Kummitteleeko” tavarat mieltäni tuolla vaatehuoneen laatikossa, vaikka ovatkin pois silmistä? Noh, siihen tuskin kellään on oikeaa vastausta.

Toivon kuitenkin, että näen jatkossakin Foxysta ja muista edesmenneistä lemmikeistäni unia. Pahoittelen, jos tämä artikkeli on tällä kertaa todella rönsyilevä ja hankalalukuinen, mutta tätä kirjottaessa pää on ollut todella vaikea pitää jotensakin kasassa, saati sitten ajatus.

Ihanan kaunis uni Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top