Lemmikit

I’m back!

Eikähän siihen nyt mennyt sitten kuin puolitoista vuotta, kun jaksoin siellä blogspotissa oleilla… ei ole minun ”ympäristöni” ollenkaan. WordPress on minulle henki ja elämä, ei tästä niin vaan päästä mihinkään! Puhumattakaan kaikista mukavista hilavitkuttimista mitä tänne saa laitettua jotta lukijoillakin (jos niitä on) olisi mukavampaa 🙂 Osoite ei myöskään enää ole blogit.minnala.net vaan pelkkä minnala.net ja tietysti salatussa yhteydessä! Huom, tämä on tärkeää kun vaikka haluatte kommentoida artikkeileita. Ei lähde sitten sähköpostiosoitteenne ”kävelemään” vääriin käsiin jne.

Jatkan jutustelelua huonekasveista, ja akvaarioista…
Olen yrittänyt vähentää kasvisekoiluja tälle kesälle, niin isutuksia on mielestäni tehty erittäin hillitysti.

Siis uskokaa tai älkää, niin kaikki on tässä 😀
Veljen kanssa oli sen verran puhetta kesästä, että polaaripyörre on kuulemma siirtymässä pois täältä Suomen päältä, niin taitaa tulla suht kiva ja lämmin kesäkin, toisin kuin on ollut parina edellisenä vuotena. Viime kesä oli niin kylmä, etten edes viihtynyt parvekkeella. Noh, nyt tulee sitten mukavampaa. Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, että voi olla aika lämmintä, ja jos parveke on täynnä istutuksia, ei niille tahdo riittää rahkeet kantaa jatkuvalla syötöllä vettä. Siispä, laitan hiukan hillitymmin tänä vuonna parveketta.

En tiedä missä vaiheessa olin hurahtanut peikonlehtiin. Sain vuosi sitten tuttavan kautta suuren peikonlehden, jonka karsin huomattavasti pienemmäksi. Laitoin pistokkaat jakoon. Nyt tässä talven aikana naapurini tuli tarjoamaan minulle hänen peikonlehteään… ei sitä raaskinut kompostiinkaan heittää… Katsokaa mikä komistus!

On kyllä niin upea kasvi että huhhuh. On tässä ollut muitakin kasviprojekteja, mutta niistä sitten enemmän myöhempänä. Kunhan nyt pääsen taas alkuun tässä kirjoittelussa.

Tosiaankin viime vuosi oli hiukan ”hankala” omalta kohdalta, ja parvekeprojektitkaan eivät juurikaan jaksaneet kiinnostaa. Mutta päätin tänä vuonna tehdä parvekkeen sitten itseäni, Uunoa ja Foxya varten. Toivottavasti kullanmurut saavat nauttia parvekkeesta vielä tulevinakin vuosina, toisin kuin Spede-kissa, jota kaipaan niin kovasti joka päivä. Spedelle minä olen aina parvekkeenkin suunnitellut… minun vanha papparainen, terveisiä tassutaivaaseen. Mutta elämä jatkuu! Uunokin tosiaan täyttää tulevalla viikolla 16 vuotta.

Lätkä-projektejakin on tiedossa sitten lisää…

Kävimme Foxyn kanssa eilen vanhemmillani kylässä. Foxy on niin tolkuttoman innoissaan lumesta kun sitä vielä tällä seudulla on paikoittain, tai vanhempienikin pihalla kasattua lunta.

Foxy kaapii lunta tassuillaan ja yrittää hautautua lumen sisään…

Foxy kävi eilen myös kahlaamassa lähettyvillä olevassa ojassa… siitä en ehtinyt saada kuvaa kun tuo kännykkä on niin hankala kaivaa taskusta äkkiä toimintaan ja koira nopealiikkeinen. Torstaina kävimme Foxyn kanssa maalla, ja siellä hän pääsi sitten uimaan pihalla olevissa kuralammikoissa. Ai että! Se oli oikein mukavaa… onneksi talon väeltä sai pyyhkeen millä kuivata elukka. Noh, koirat on koiria 🙂

Ja jatketaan sitten taas joku toinen kerta, eli hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!

Parvekepäivitystä 22.7.2016

Kuvia on otettu taas tänä aamuna, ja samalla itteä niskasta kiinni, että saap kuvat tänne myös näkyville!
Eli, tässä ois tämän aamun saldoa… ja samalla hieman pohdintaa.

Harvemmin partsilla tarvitsee olla yksin… yleensä koko lemmikkirepertuaari on mukana! Foxi-koiraa kiinnostaa niin kovasti kissojen leikit ja niitä pitää seurata joka kerta kun mahdollista. Tässä Uuno temusi taka-alalla parvekepenkin kanssa 🙂

Kissat nauttivat oloistaan!

Tuuli on pöllytellyt viime päivinä hirvittävän kasan koivunsiemeniä parvekkeelle. Tässä vain murto-osa kasoista sekä ”roskienkerääjän lakaisuväline” 😉

En tiedä mitä ihmettä tänä vuonna näissä kaikissa samettikukissa oikein on? Kaikkiin on tullut tuollaisia ”polkuja”. Varmaan joku toukka käynyt näitä popsimassa. Osa sammareista on jo menetetty ja ne ovat myös basilikan kimpussa :/

Onneksi pelargoniat jaksavat kukkia… tästä lähtee pistokas kohta juurrutukseen!

Mustasilmäsusanna on tehnyt yllättävän paljon lehtiä. Enemmän kuin minään muuna vuotena.

Tämä aitoelämänlanka lähti todella hyvin kasvamaan…

… toinen on ihan kitukasvuinen! Tämä pitää varmasti leikata alas ja siirtää toiseen astiaan kasvamaan.

Hoi hoi, tomaatinalkuja näkyvissä! (Blagovest F1)

Tässä kohtaa parveketta, tässä näkymässä, oma silmäni lepää eniten! Juuri sitä puistomaista tunnelmaa, jota olen tähän hakenut.

Siinä vielä kokonaisnäkymää parvekkeelle.

Käykäähän osallistumassa Satun Kukkaiselämää-blogin arvontaan! Satulla on upea piha laitettuna, uskomattomalla kukkaloistolla, josta hän kirjoittaa myös blogia 🙂

Karjisvideo tehty!

Minua on puraissut videokärpänen, ja olenkin nyt kasannut eräästä Facebook-ryhmästä karjiskuvista videon. Siis, tämä oma koiranihan on karjis, eli australiankarjakoira, Foxi nimeltään. Videossa on myös taustamusiikki, jossa Foxi esiintyy. On se mukavaa edes näin vanhalla iällä aloittaa kaikenmaailman musaharrastukset… tai uudelleenhan tämä tulee aloitettua, eikä ihan nyt niin ammattimaisesti tai tosissaan kuitenkaan… kunhan jotain säätää ajan kuluksi 😀

Mutta pidemmittä puheitta videoon:

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä.

Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä… otin kännykällä iltakuvan, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa. Päiväkuvat menettelevät vielä täällä blogissa…
Olen niin haltioissani kesämalvikeista, jotka laitoin keväällä siemenistä kasvamaan. Uskomattoman upeita kukkia! Nämä ovat istutettu peltipurkkiin, se ”ainoa kukkapenkki”, joka parvekkeeltani löytyy. Toivon mukaan muistan laittaa näitä ensi vuonnakin kasvamaan, ja huomattavasti enemmän.
Kesämalvikit

Tästä pitää ottaa myös se iltakuva, koska tuohon köynnösritilään on viritetty keväällä LED-valosarja (jouluvalot), jotka jätin siihen tarkoituksella koristamaan päivänsiniä. Näkymä olohuoneen puolelta… (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)

Seinustaa… hieman on vielä päivänsini harva, että toivottavasti tuuheutuisi hieman. Tuskin maltan odottaa, miltä nuo valot sitten näyttävät siellä seassa! (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)
Taidan muuten vaihtaa rehujen paikkaakin tuossa – taas. Kukkapenkki tuohon oikealle reunimmaiseksi ja chilit toiseen laitaan. Tämä onnistuu nyt, kun kasvattamani tomaatti katkesi tuulessa, ja se piti laittaa kompostiin. Tomaatin jäljiltä jäi siis tilaa – siksi onnistuu.

Mehikasvit ovat tehneet todella paljon poikasia. Ne ovat vielä kaikki kiinni toisissaan. Basilika on ollut tänä vuonna todella nihkeäkasvuinen. Se täytyy latvoa, ja toivottavasti ei heitä henkeään. Pitää viritellä sille varmaan joku suojaharso jotta pysyy lämpimänä.

Olen lähes päivittäin tässä heinäkuun puolen välin jälkeen saanut popsia mansikoita omalta parvekkeeltani. NAM! Ihmettelen vain, miksi toinen mansikka on tumma ja toinen vaalea. Tämä mansikoiden alla oleva nurmikkokin on ollut ainakin Foxi-koiran mielestä herkullista. Se järsii sitä jatkuvasti. Samoin kissat pitävät siitä. Nurmikolle paistaa hyvin vähän aikaa aurinko aamupäivällä, niin siitä syystä valitsin nurmikkolajikkeeksi sellaisen varjossa viihtyvän version. Näyttää toimivan.

Mitäpä se minun harrastukseni olisi ilman muitakin hyötykasveja? Joten on sitten laitettu puulaatikkoon myös persilijaa kasvamaan. Persilijan takana kaidetta vasten on nuivahtanut tilli, jonka revin siitä piakkoin ylös. Se ei ole oikein viihtynyt siinä. En tiedä miksi. On hankittu valmis ruukku kupasta ja istutettu tuohon, niin kuin persilijatkin. En tietenkään malttanut odottaa, että siemenistä itsekasvatetut persilijat lähtisivät kasvamaan, niin ostin sitten parit valmiit tupsut tuohon.

Oregano kukkii parhaillaan! Siinä käy paljon kimalaisia.

En ole ainoa, joka nauttii parvekkeestani… tässä ihana kissani, vanha 14-vuotias herra, Spede!

Puoli päivää Uunon kanssa 22.3.2007

Tarina on kirjoitettu 22.3.2007, ja löysin sen tiedostojeni syövereistä. Halusin julkaista tämän novellin, ja laitan vielä Uunosta kuvankin, joka on otettu tänään.

Se tulee, ja kiemurtelee kävellessään makuhuoneesta olohuoneeseen. Se siristää silmiään ja katsoo minua… ”anna ruokaa”. Se on Uuno.

Menen keittiöön viemään kahvikuppini tiskiin, koska olin tällä kertaa noussut sängystä aikaisemmin kuin kumpikaan kissoistani. Nostan samalla lattialta kissojen ruokakupit ja puhdistan niistä toisen. Kissa saa sitten ruokaa kun tuli kerran pyytämään. Annan ruoan puhtaaseen kuppiin, koska tänään on tarkoitus viedä molemmat kissat vanhemmilleni kylään pariksi päiväksi. ”Turhaan kahteen kuppiin laitan jos muutaman tunnin päästä pitää lähteä”, ajattelin.
Minusta on hassua katsoa mitä kissani tekevät kun heille annetaan ruokaa. Nyt tosiaankin Uuno tuli paikalle, ja se meni ruokakupin viereen ja kävi kaapimaan lattiaa kupin ympäriltä, peittämään siis ruokaansa. Mietin, että kuuluuko tämä rituaali jotenkin siihen, että se syö safkansa myöhemmin, ja ”peittää” sen ettei kukaan sitä löydä, vai oliko se kenties jotain sellaista mitä ei olisi halunnut lautaselleen saada? Kissojen ajatusmaailma on niin arvoituksellinen. Se kävelee takaisin makuuhuoneeseen.
Hetken kuluttua Uuno kävelee ruokakupilleen takaisin, ikään kuin katsomaan, onko ruoka vielä siinä. Vai mahtaisikohan se tulla katsomaan josko ruoka olisikin vaihtunut johonkin herkullisempaan? Menen itsekin keittiöön laittamaan vähän aamupalaa. Olen yrittänyt kerätä itseeni edes joitain hyviäkin tapoja, kuten aamupuuron syöminen. Sattumoisin siitä pitää Uunokin. Se on helpotus. Kissa saa herkutella syömällä puuroa. Liekö sitten pitää puurosta sen takia kun on maatilalta haettu, geeneissä on hieman villiä kissaa, nimittäin. Joka tapauksessa puurohiutaleet ovat edullisia tänä päivänä, ja siitä syystä halpa herkku kissallekin.

Menen hakemaan aamupalani keittiöstä ja samalla laitan puuroa kissallekin lautaselle. Sekoitan Uunon puuroon hieman kylmää vettä sekaan ettei se olisi niin liisterimäistä ja se jäähtyy sitten nopeammin kissan syötäväksi. Kutsun Uunon paikalle. Kissa tulee paikalle kuin salama, missä sitten liene siinä vaiheessa olikaan. Annan puurolautasen sille. Se käy haistelemassa ruokaansa, puskee pari kertaa jalkoihini ja kääntyy pois. Mitä ihmettä? Sekään ei kelvannut. Kiroilen hiljaa mielessäni ja mietin samalla mikä olisi voinut mennä pieleen. Kissahan yleensä syö lähes ihan mitä vaan. Kerran sille piti antaa kanttarellejäkin kun satuin niistä pitsaa väsäämään.
Uunon ”isoveli”, Spede, heräsi juuri ja tassutteli olohuoneeseen, jossa itsekin olen. Kohta Uuno tulee tänne myös lelu suussaan. Se alkaa viskelemään sitä raivoisasti ja hyppelehtii sen ympärillä, ikäänkuin saalistaisi sitä. Sitä se varmaan omasta mielestään tekeekin, minun mielestäni se näyttää lähinnä päättömältä riehumiselta. Kivaahan se on, kun kissa vielä leikkii viiden vuoden ikäisenäkin, ja leikin kissojeni kanssa itsekin. Niinhän sitä kai pitääkin. Uuno leikkii puolisen tuntia ja menee ruokakupilleen. Nyt ruoka maistuu. Sillä ei ilmeisesti ollut vain silloin nälkä kun ruokaa ensimmäistä kertaa tarjottiin. ”Sitä piti vaan olla”. Liekö minusta ottanut mallia kyseisessä asiassa. Mene ja tiedä.
Ruoan jälkeen on hyvä pestä suun pielet ja turkki. Siinä on hyvänä apuna Spede-veli. Siksi Uunolla onkin kauniin kiiltävä ja hyvinkin puhdas turkki. Laitan television auki, koska sieltä sattuu tulemaan luonto-ohjelmia. Ne ovat Uunon suosikkeja. Se jaksaa tuijottaa televisiota tuntitolkulla, jos sieltä tulee piirrettyjä lastenohjelmia tai luonto-ohjelmia. Sitä varten olen laittanut television eteen nojatuolin, jossa Uuno voi nauttia ohjelmistaan maaten. Television viressä on myös jakkara, jolla Uuno voi istuskella lähes ruudussa kiinni. Siitä on myös hyvä katsella telkussa lenteleviä lintuja, ja mahdollisesti yrittää saada joku niistä kiinnikin. Ohjelma kestää tällä kertaa puoli tuntia. Uuno katsoo koko ohjelman nojatuoliltaan.

On päiväunien aika. Luonto-ohjelman jälkeen on hyvä nukahtaa tuoliin, jossa valmiiksi jo makasikin. Sitäpaitsi, tuoli on aivan takanani joten siihen on lyhyt matka mennä silittelemään. Uuno on varmaan senkin ottanut huomioon. Ensiksi kynsitään vähän selkänojaa, jolla se saa huomioni kiinnitettyä, sen jälkeen se saa paijaukset ja asettuu makaamaan tuolilleen. Nousen, ja kävelen tuolin eteen polvistuen, ja alan silittämään sen pehmoista turkkia. Se puskee kevyesti kuonollaan nenääni kun menen sitä lähemmäksi. Se siristää silmiään, oikaisee käpälänsä ja näyttää kyntensä levittämällä anturansa aivan irralleen. Kehun sen komeita pitkiä kynsiä ja aloitan paijaamisen. Laitan käsivarteni sen ympärille. Kissa oikaisee asentoaan pari kertaa ja asettuu vihdoin haluamaansa asentoon ja sulkee silmänsä.
Painan pääni kevyesti kissan pehmoista kylkeä vasten ja silitän sitä kevyesti. Kissa kehrää, mutta niin hiljaa, ettei sitä tahdo kuulla muutoin kuin laittamalla korvan sen kylkeen kiinni. Siksi juuri halusinkin niin tehdä. Kissan kehrääminen on mielestäni niin ihanaa, että sitä voisi kuunnella päivät pitkät. Annan kevyen pusun Uunon päälaelle ja jätän sen nukkumaan rauhassa tuolille. Uuno nukkuu pari tuntia ja lähdemme vanhemmilleni.

Perintötila Kohon esittelyä

Kerrottakoon, että teen näitä kirjoituksia tästä kyseisestä paikasta sen takia, että olen viettänyt lapsuusaikaa kyseisessä paikassa todella paljon. Käyn vielä tänä päivänäkin lähes viikottain siellä koirani, Foxin, kanssa. Tämä perintötila ei kuulu minun suvulleni, vaan tätini miehen puolelle.

Tädilläni oli aikoinaan minun ylläpitämät kotisivut australiankarjakoirakasvatusta varten. Domainista, www.kohonkennel.com luovuttuaan, halusin pitää palan historiaa nähtävillä internetissä, jos jotakuta kiinnostaisi vaikka lukea asiasta. Päätin siis siirtää vanhan sivuston sisältöä tänne omaan blogiini, jossa voin sitten jatkaa kirjoittelua nykyisistäkin hetkistä, joita tilalla vietän.

Tietoa tilasta
Tila sijaistee Ruokolahdella, Kaakkois-Suomessa, lähellä Venäjän rajaa. Tätini, Sirkku-Leena, on tilan emäntä ja isäni nuorin sisko. Tila on kuulunut sukuun jo vuodesta 1742 (maakirjojen mukaan) ja hallinta siirtyi tädilleni ja hänen miehelleen vuonna 1970. Heillä oli aluksi tuotantoeläiminä lypsykarjaa, mutta myöhemmässä vaiheessa 80-luvulla kuvioihin tuli myös emolehmät. Niille oli luonnollisesti peltotilaa. 1990-luvun puolessa välissä tilalla kasvatettiin myös lampaita, ja samoihin aikoihin tila alkoi siirtyä luonnonmukaiseen viljelyyn. Emolehmät saivat lähteä, samoin lypsykarja vuonna 1997. Jäljelle jäivät itäsuomalaista alkuperäiskarjaa edustavat muutama kyyttö ja tietysti lampaat.

Kohon tila

Kohon kennel (Kennnel Kohon)
Tätini on aikanaan kasvattanut australiankarjakoiria. Ensimmäiset pentueet syntyivät Kohon kenneliin vuonna 1992. Linjauksena on aina ollut jalostaa hyviä, terveitä koiria, jotka sopivat niin työkäyttöön kuin esiteltäviksikin. Viimeinen pentue syntyi vuonna 2008, joka kantoi nimeä G-pentue (G-litter). Itselläni on nyt F-pentueesta yksi karjis, Foxi (Kohon Foxy Girl). Foxin veli, Felix, on edelleen tilalla isäntäväen seuralaisena. Karjaa tilalla ei ole ollut useaan vuoteen, joten Felix saa nauttia vapaasta elämäntyylistä leppoisan maalaismaiseman pihapiirissä ihan lemmikkinä. Teen tästä aiheesta toisen postauksen, jossa esitellään tarkempaa historiaa tilan australiankarjakoirista.

Äidille ruusuja

Sain eräältä puutarhaihmiseltä ruusun juurakoita, ja ne oli tarkoitettu äidille etupihalle tekemäni kukkalaatikon tilalle. Vanhempani esittivät toiveen, että laatikko purettaisiin. Olin samaa mieltä. Laatikon laudat eivät nimittäin olleet kestopuuta tmv, niin ne olivat jo ihan läpimätiä. Ja koska kyse on etelänpuoleisesta, suht paahteisesta paikasta, halusin siirtää siitä perennat pois ja laittaa tilalle jotain vähän vähemmän huoltoa kaipaavaa, esimerkiksi ruusuja. Juurakot olivat neilikkaruusuja. Samoin keltainen pensasruusu penkereeltä siirtyi laitimmaiseksi uuteen istutuspaikkaan.

Kuvaa ennen…

Laudat lähtivät helposti irti, ja murenivat suurimmalti osin. Puretusta kukkakaukalosta tuli kottikärryllinen multaa. Loput jäivät ruusuja varten. Perennat laitoin väliaikaiseen säilytykseen muoviastiaan. Ne siirretään takapihalle kukkapenkkiin. Reunustin istutusalueen sanomalehdillä.
Mukana oli myös pihan pikkuapulainen, Foxi. Se on tottunut olemaan seuranani kun touhuan pihalla istutusten parissa.

Lopputulos näyttää sitten kutakuinkin tältä:
(Kuva on otettu ennen reunimmaisen ruusun leikkaamista)

Sitten ei muuta kun seuraavaksi takapihan kimppuun uutta istutusaluetta laittamaan!

Taimia näkyvissä – hohoi!

Olen istuttanut lähes kaikki tälle kesälle tarkoitetut kylvökset jo, lukuunottamatta joitain yrttejä. Nyt sitten odotellaan kärsimättöminä, milloin kaikki kylvökset ”heräilevät”, ja alkaa tulla taimia näkyviin. Osassa niitä on jo!

10.3. oli taimitarhani tämän näköinen, eikä taimia ollut vielää ihan niin paljon näkyvissä.

Laitoin köynnöstävät kasvit omaan rasiaansa, mutta olisi pitänyt vielä katsoa hieman tarkemmin kuinka kauan niiden pitäisi itää. Nyt mustasilmäsusannan taimia ei ole näkyvillä, mutta päivänsinin ja elämänlangan taimia taasen on. Päivänsini ja elämänlanka itivät 4 vuorokautta. Tältä näyttää niiden pussukat:

Kylvin aikamoisen läjän punapäivänkakkaroita… pussissa oli värisekoitus, niin jos haluaa tietynvärisiä kakkaroita, niin pitää laittaa iso määrä kasvamaan ja antaa kukkia rauhassa vaan. Niistähän voi sitten valita ne tietyn väriset, mitä haluaa säilyttää. Näitä on tarkoitus viedä äidin pihalle, etupihan kukkalaatikkoon.

Punapäivänkakkaroiden kanssa samaan lootaan meni Kesäpäivänhattu, josta vielä hieman epäröin, lähteekö itämään vai ei. Siemenet ovat vuosien takaa… mutta jollen nyt ihan väärin näe, niin kyllä sieltä jotain kohtapuoleen pilkottaa. Tässä kuva pussukoista:

Chilitaimet siirsin jo kukkapöydälle totuttelemaan suoraan auringonvaloon. Alkavat olla kyllä sen kokoisia jo, että ne pitää koulia ja laittaa omiin ruukkuihinsa kasvamaan. Täytyy siis käydä alakerrassa varastossa tutkailemassa muoviruukkutilanne.

Istutin kissoillekin ruohot. Kissoille saa kätevästi kauniita juomakuppeja, kun hankkii koristeruukun. Sen saa hyvin naamioitua juoma-astiaksi.

Nyt jännään sitten seuraavia päiviä, mitenkä ritarinkannuksille käy. Olin näkvinäni, että nekin saattaisivat jopa itää. Tämä on todella mielenkiintoista seurattavaa. Olen nimittäin itse kerännyt aikoinani noista omista ritarinkannuksistani siemeniä talteen, ja en ollut kylmäkäsitellyt niitä. Nyt kun viime syksynä vielä kävin tyhjentämässä talolta tavaroita (tai siis keräämässä omani pois), niin nämä siemenet tupsahtivat vain jostain laatikosta minun eteeni. En tietenkään muistanut, että minulla olisi edes ollut näitä missään jemmassa. Noh, laitoin ne noin kuukaudeksi pakastimeen, ja sen jälkeen pariksi viikoksi jääkaappiin. Jaoin näitä siemeniä muillekin halukkaille Facebookin puutarha-ryhmässä. Aikomuksenani ei ollut laittaa näitä itselle yhtään kasvamaan, mutta arvatkaa maltoinko pitää näppini erossa niistä?!?
No, en tietenkään. Haluan tietää itävätkö nuo siemenet. Jos niin on, niin voin sitten vaikka myydä loput siemenet ensi syksynä tai tulevana keväänä pois. Tai sitten kasvatella taimia halukkaille. Nyt tosiaankin, niissä näyttäisi olevan jotain eloa! Niistä sitten lisää tulevaisuudessa, kunhan selviää ovatko ne siemenet vain homeessa, vai tuleeko niistä jotain muuta. Tämä asia selvinnee läpipäivien aikana!

Kalajuttua

Nyt on käynyt niin, että minulla on ”edelleen” pienehkö määrä kalankutua valmistumassa pikkuastiassa. Teen suurinpiirtein samoin kuin viimeeksikin, miinus virheet 😀 Onnistuin kudettamaan seeprakalani vaihteeksi. Nyt on kyseessä leopardi-versio… toivottavasti onnistuu!

Jos jotain hyvääkin niin aina jotain pahaa myös sattuu. Nimittäin, jotakin kävi imunuoliaiselle joka oli poikasaltaassa. Se meni erittäin nopeasti huonoon kuntoon ja hetken näytti siltä, että sen silmä olisi ollut homeessa. Bakteeritulehdus ilmeisesti. Toinen kahdesta imunuoliasesta on edelleen ihan ok. Tältä se näytti hieman ennen kuin jouduin päästämään sen päiviltään…

Iso osa akvaariorehuista sai kenkää kun siivoskelin sitä maanantaina. Nyt se näyttää kutakuinkin tältä:

Toinen tankki odottelee vielä viritystään…

Tankin vasemmassa ylälaidassa on tuollainen valkoinen kehikko, joka on poikasallas varsinaisesti. Olin laittanut sinne väliaikaiseen säilytykseen pari naaraspuoleista seeprakalaa, koska tuolla tankissa oli useampi koiras (jotka on siirretty isoon tankkiin paitsi yksi) niin ne jahtasivat noita paria naarasta niin pahasti, että luulin niiden kuolevan siihen. No, ajatelkaas: kaksi naarasta ja viisitoista urosta! Siirsin kaikki muut koiraat siis tuonne toiseen tankkiin mutta jätin yhden. Jaa miksi? Noh, koska naaraat ovat mätiä täynnä niin antaa heidän kutea siellä rauhassa. Kun tämä on hoitunut loppuun saakka, voi koiraan siirtää myös isoon tankkiin ja jäljelle jää vain kaksi naarasta. Ne eivät tuota mätiä jos koirasta ei ole tankissa. Siispä, ne voidaan pitää erillään. Ajattelin siirtää isosta tankista myös naaraat samaan paikkaan, että niitä ei enää tarviaisi kudettaa missään (PERKELE).

Tässä projektikuvaa noista seeprakalojen kasvamisista. Olen hankkinut ihan tavallisen muoviastian, jota saa eläinkaupasta. Se on tarkoitettu kalojen tmv kuljetukseen soveltuvaksi. Astian vasemmalla puolella on ilmatin, jonka tarkoitus on pitää jonkunlainen veden virtaus koko ajan, niin kutu ei ns. homehdu. Veden olen ottanut poikastankista (edellisessä kuvassa), niin vesiarvot pysyisivät samoina… ihan vain siksi, koska pikkukalat siirretään sitten siihen altaaseen kun ovat siirrettävän kokoisia. Mitä vähemmän eroavaisuuksia, sitä paremmin ne säilyvät hengissä. Vaihdan vettä pieneen astiaan päivittäin litran verran, ja valonlähteenä on hehkulamppu loistamassa heti aamusta, että vesi pysyy lämpimänä ja kasvit tuottavat happea.

Tässä muutaman tunnin ikäistä kalan kutua… munia siis.
Danio rerio eggs
Ihmettelitte varmaan mikä tuo ruisku-letkuhökötys tuossa astian päällä on. Noh, se on se väline, millä siirsin kudun toisesta astiasta toiseen. Minulla on sellainen 30 litran lasiastia, jossa kudetin nämä seeprakalat. Kun kala oli laskenut mädin, kävin keräämässä sen sieltä tankista pois ja siirsin toiseen astiaan, jota on helpompi vahtia/valvoa. Tämä muoviastia on siinäkin mielessä hyvä, koska siinä on karhea epätasainen pohja, toisin kuin lasiastiassa. Kalan munat eivät siis jää siihen pohjaan kiinni ja homehdu, kunhan vettä muistaa vaihtaa pieniä määriä päivässä. Kävin äsken katsomassa (aika: 23.45) että osa munista on jo kuoriutuneet… tai aika iso osa itse asiassa! Tämä tietää huomiselle paljon akvaarioiden siivoilua jne kun pitää saada ne pikkufisut sitten uuteen kotiin kun lähtevät parin päivän päästä uimaan. Suraavassa linkki seeprakalan kehitykseen (pop-up):
http://www.cas.vanderbilt.edu/bioimages/animals/danrer/zfish-devel.htm

Kertoilen sitten myöhemmin lisää kokeilustani.

Tässä on hieman erikoinen havaintoni:

Tämä veijari sattui silmääni kun tarkkailin akvaariotani suursiivouksen jälkeen, onko kaikki kunnossa vesimaailmassani. Olen pitkään miettinyt, että mitä ihmeen valkoisia pilkkuja akvaarion reunamilla on. Yhdistin asian kuitenkin kotiloihin, mutta en petokotiloihin. Seurailin aikani tankkia ja sama kotilonryökäle kävi samassa laitamassa useaan kertaan. Ovatko nämä petokotilon munia? Pakko olla, koska se ei syö niitä kun sattuu kohdalleen ja niitä toisinaan häviää siitä laidasta poiskin. Niillä on ollut yllin kyllin nyt ruokaa tankissa, mikä on saanut ne lisääntymään, noh, sanoisinko että rutkasti 😀
Kohta niitä voi luovuttaa toisille… jos tarvitset petokotiloita, ota yhteyttä!

Yhden kuvan vielä laitan päivää piristämään, koska täällä Imatralla on ainakin ollut tänään todella rujo ilma. Vettä satanut koko päivän ja harmaata kaikki maisemat. Näinkin mukavasti välillä meni.. kuva on otettu 20.5. parvekkeeltani ja kuvassa makoilee Spede 🙂

Täältä taas tähän ja nyt mie meen nukkumaa!

Projektit edistyy

Pihamaalla olisi joitain asioita vielä tekemättä, mitkä olisi hyvä saada parin viikon sisään toteutettua. Saimme purettua vanhan kasvihuoneen alun pois ja aloitettua uudenkin tekoa.

Oikeassa laidassa etualalla on lautakasa, jota aion uusiokäyttää.

Aloitimme tämän prokkiksen sunnuntaina iltapäivällä, mutta sen verran rupesi paikkaan paistamaan aurinko, ettei touhuamisesta enää tullut mitään. Päätimme siis jatkaa joku toinen päivä jos olisi poutaa ja hieman viileämpää.

Kissa ja koirakin osasivat nauttia päivästä.

Liljat olivat lähteneet kasvuun:

Laitoin jokin aika sitten kuvatusta jostakin oudosta rehusta ja nyt siihenkin on tullut selvyys, että mikä se on… siperianunikko 😀 Luulin kasvia nimittäin aikaisemmin rikkaruohoksi tai joksikin erikoiseksi luonnonkasviksi. Onneksi en vetänyt nurmikonleikkurilla matalaksi perjantaina kun olin ajamassa juuri siitä kohtaa. Pitää kerätä siemenet sitten talteen kun aika koittaa.

Sunnuntaina oli myös hyvä sää grillata!

Nyt pidän pienehkön paussin kirjoittamisessa. On nimittäin hirvittävä hammassärky. Kävin tänään hammaslääkärissä paikkuuttaas yhden hampaan, niin alkaa puudutus hieman hälvenemään.