kissat

Elokuu kohta käsitelty ja kesä jatkuu vaan

Tänään on elokuun viimeinen päivä, ja meillä on vielä ihan kesäinen keli täällä Imatralla. Mittarissa on +23C ja välillä sataa ja välillä paistaa. Heräsin viime yönä neljän aikaan hirvittävään pamaukseen, kun salama iski johonkin lähettyville. Sen verran pimeää on jo yöllä, että salamoiden välkettäkin näki. En jäänyt kuitenkaan sen enempää kyttäilemään salamoita, vaan kävin takaisin nukkumaan ja nukahdinkin heti.

Hirvittävä määrä jää asioita kirjoittamatta tällä hetkellä kun ranteet ovat vieläkin ihan tolkuttoman kipeät. Kirjoittaminen ei oikein tee hyvää kipeille käsille, ja vieläkin pahemmalta tuntuu käyttää hiirtä. Olen sen sijaan yrittänyt vetreyttää näppejäni neulomalla. Purin aikoinaan tehdyn villapaidan helman, ja neuloin sen uudelleen. Nyt olen tyytyväinen siihen. Lankalootasta sattui löytymään vielä lisää samanvärisiä lankoja, niin ajattelin sitten tehdä sille villapaidalle seuraksi vielä pitkävartiset sukat. Ne ovat nyt työn alla eivätkä ole vielä valmiit.

Inhottaa todella paljon tämä “käsi-gate” tällä hetkellä, kun se rajoittaa toimiani todella paljon. Minulla oli esimerkiksi tarkoitus käydä valokuvailemassa Jäppilänniemen taidetien kohteita, mutta ei ole mitään asiaa sinne kykkimään. Vanhempieni kukkapenkit rehottavat valtoimenaan rikkaruohoista, kun en ole päässyt niitä hoitamaan. Yritin eilenkin pätkiä pihalta löytyviä piiskuja, kun ne taitavat olla hävitettävien haitallisten vieraslajien joukossa. Pystyin pätkimään rehuista vain noin puolet, kunnes ranteisiin alko sattua niin paljon, että homma oli jätettävä kesken.

Kanadanpiisku vai kultapiisku?

Jotain pikkujuttuja on saatu tehtyä kuitenkin, mitä on tottunut tekemään vuosien saatossa. Kävimme serkun kanssa keräämässä kanttarellejä kuun alussa. Onneksi löytyi edes vähän. Käsittelin ne sillä tavalla, että putsasin ne, revin ne pienempiin osiin ja paistoin kevyesti niistä suurimman osan nestettä pois. Sitten vaan pakkaseen levyiksi lopun nesteen kera. Olen todennut, että tällä tavalla kanttarelleistä tulee omaan suuhun sopivammat. Muitakin keinoja on kokeiltu.

Koko kesän on ollut todella epävakaiset kelit, ja olen jatkuvasti saanut katsella sadekarttoja. Enhän halua kastua, kun ajelen sähkövekottimella. Toisaalta lämpöä on ollut kunhan vaan muistaa ottaa takin mukaan, jos meinaa olla liikenteessä iltaan asti. Yöt ovat viileitä kesäkeleiksi, tai ainakin omasta mielestä asia on näin. Tärkeinä päivinä on ollut ihan kiva sää. Tuttavani vietti 50-vuotis päiviään 12. elokuuta, ja voi hyvä tavaton kuinka upea keli silloin oli!

Immalan järvi noin kello 19.40

Kun aurinko alkoi painua horisontin taa, järvimaisema muuttui silmiä hivelevän kauniiksi. Immalanjärvi on yksi suosikkipaikoistani Imatralla. Se on itse asiassa hyvin lähellä, missä asun. Nämä tuttavan pippalot olivat Päivärannan saunalla.

Elokuun ilta Immalanjärvellä
Immalan järvi noin kello 21.45

En tiedä mitä minulle on tapahtunut, mutta olen alkanut bongailemaan mitä ihmeellisempiä ötököitä tämän kesän aikana. On hämähäkkiä ja vaikka mitä. Sain kokea yhden uskomattoman asian 15.8.2023 kun parvekkeelleni oli jostain lentänyt siniritariyökkönen. En ole eläessäni nähnyt niin suurta yöperhosta. Se oli aika vaikuttava näky, jos asian voi näinkin lievästi ilmaista. Sain kuin sainkin otettua siitä minkäänlaista kuvaa, ennen kuin se lähti pois omille teilleen.

Minulla oli taas hoidossa pari kissaa, jotka ovat olleet hoidossa aikaisemminkin. Kisut ovat ilmeisesti tottuneet jo kämppääni, kun ne olivat heti todella rentoja. Virittelin niille partsille partiointipaikan vesiaiheen päälle, josta he pystyivät bongailemaan muun muassa lintuja.

Lopettelen tältä erää tähän kun ranteita alkaa koskea taas sen verran paljon. Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Elokuu kohta käsitelty ja kesä jatkuu vaan Read More »

Kissakuvia ja suunnitelmia

Suloiset kissavieraat ovat nyt muuttaneet toiseen paikkaan majailemaan, ja minulla alkaa tietysti “vuotuiset” suunnittelut huonejärjestelyiden osalta. Toivottavasti tämä olisi nyt se viimeinen kerta, ettei tarvitsisi joka vuosi vaihdella jotakin. Uusia suunnitelmia pitää tehdä kun olosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Täytin viikonloppuna 50 vuotta, ja kohta loppuu voimat! Ei sitä ihminen jaksa koko ajan ja jatkuvasti olla tohottamassa joka suuntaan. Onneksi on vielä vähän täytekakkua jäljellä. Jospa siitä saisi vähän ylimääräistä energiaa.

Tällä kertaa olosuhteita muuttaa tulevaisuuden sähkölaskut ja elämäntilanne. Ei ole niinkään selvää mitenkä sähkölaskun pystyy maksamaan, tai että saako itselle kotimaisia vihanneksia talvella. Saatikka, että onko varaa ostaa kotimaista. Tosin, en ole aikaisemminkaan tomaatteja keskellä talvea ostellut niiden järkyttävän kilohinnan takia, jollei niitä tarvita vaikka pizzan päälle. Hydrohässäkät saavat siirtyä pois… nimittäin olohuoneeseen ison ikkunan ääreen!

Tulin siihen tulokseen, että kaikkien kasvien on viisainta olla näiden suurten ikkunoiden äärellä. Saisivat kaiken mahdollisen luonnonvalon, mitä on mahdollista vain saada. Myös hydroviljelmät saavat siirtyä ikkunan eteen. Ensin täytyy kuitenkin tehdä vähän hommia, että saa kasvit siirrettyä. Esimerkiksi, ikkunat on pestävä. Kasvien siirtäminen tuohon paikkaan antaa myös mahdollisuuden suojata ne tuhohyönteisiltä ja mahdollisilta petoeläimiltä… (lue artikkeli: Minulla on 3 kissa-vierasta)

Kissakaksikko
Suloiset petoeläimet: Scar ja Haades

Lupauduin vielä ottamaan hoitoon muutamaksi päiväksi yhden setin tuttavan kissoja, että he pääsevät käymään minilomalla. Kyse on muutamasta päivästä lokakuun lopulla. Toivoisin saavani siihen mennessä aikaiseksi tehdä tämän kasvien siirtelyprojektin loppuun. Lokakuussa alkaa olla jo sen verran vähemmän valoakin, että kasveille on viriteltävä lisävalaistusta. Jos kaikki rehut ovat tuossa ikkunan äärellä, lisävaloja ei tarvitse olla päällä aamusta iltaan, ja niitä ei tarvitse niin monta.

Tarkoitus on rakentaa sellainen “kompleksi” että kasvien ympärille saa viriteltyä suojakankaan. Silloin kissat eivät pääsisi niihin käsiksi. Kasvit joutuisivat olemaan vain muutamia päiviä harsojen sisällä, eikä niiden kasvu tai hoitaminen häiriintyisi. Niille voisi rakentaa jopa teltan. Sitä nyt en vielä ala puuhaamaan, mutta kasvihyllyköstä tulee sellainen, että teltan saa viriteltyä jälkikäteen.

Musta kissa

Samalla voisi hyödyntää hydroviljelykäytössä olevaa LED-valaisinta, josta sinkoaa ympäristöön violettia hajavaloa. Siitä voisi olla hyötyä muillekin lähettyvillä oleville kasveille. Ei tarvitsisi sitten viritellä yhdelle kasville joka paikkaan omaa valoa tai suojaksi verhoa. Kaikki samaan läjään vaan!

Peikonlehti suojassa kissalta
Esteettinen silmä voi kärsiä tämänkaltaisesta ratkaisusta suojata kasvi kissoilta

Noh, joka tapauksessa, minusta on ihan mukavaa kun kämppään tulee muutakin elämää… vaikka kotieläimistä voi olla vaivaa, niin on niistä enemmän riemua, ainakin jos ne ovat yhtä ihania kuin nämä kissat, jotka olivat minulla hoidossa kuukauden. En ala kuitenkaan miksikään kissahoitolaksi. Vain joidenkin tuttujen kissat ovat tervetulleita. Enkä ala sijaiskodiksi kissoille, se on varma!

Kissa nukkuu selällään

Sain näistäkin karvakavereista allergiaoireita, mutta toki niitä voi sitten helpottaa lääkkeillä. Siksi hoitoon vain tuttujen kissat. Ne olisivat hoidossani kuitenkin niin harvoin, että pystyn lääkitsemään itseni tarvittaessa. Sijoitustoiminnassa täällä ravaisi koko ajan eri kissoja, ja siihen minulla ei ole rahkeita, valitettavasti. Autan kyllä muutoin mielelläni niitä kodittomia kissoja, jos vaan mahdollista.

Kissa catloaf asennossa

Ei tässä taida muu auttaa kun aloittaa projektit. Sormet jo syyhyävät muutosten osalta, onneksi. Sen verran nyt vielä innostaa koko homma, ennen kuin jotain menee pieleen. Olen ainakin saanut kaikessa rauhassa suunnitella mitä aion tehdä. Tarvikkeita löytyy ja tottakai olemassa olevat menevät samantien käyttöön. Ajatukset on hiottu viimeiseen asti! Yksi kuva vieltä Haades-kissasta joka on muuten tällaisessa “catloaf”-asennossa. Hyvää viikonlopun odotusta!

Kissa catloaf asennossa

Kissakuvia ja suunnitelmia Read More »

Minulla on 3 kissa-vierasta

Tuttava toi minulle kissansa hoitoon remontin ajaksi. Se kestää arviolta kolme viikkoa. Mukavaa saada vähän seuraa tänne kotiinkin!

Karvakaverit ovat aika nuoria, 5-, 3- ja 2-vuotiaita. Olen itse asiassa ottanut nuorimmaisesta kuvia tämän ollessa vielä ihan pieni pentu. On kaunis harmaa kissa! Kaikki nämä ovat kyllä erittäin kauniita.

Kissat sohvalla
Edessä Scar (2v), musta kissa on Taavi (5v) ja punainen kissa on Haades (3v).

En ollut purkanut Urhon näköalapaikkaa vielä pois keittiöikkunan edestä, ja sille tulikin nyt käyttöä. Sain aikaiseksi jopa pestä ikkunan, joka oli ollut likaisena pari vuotta jo. Miten ihmeessä se ikkunoiden pesu on niin työlästä? Joskus tulee pestyä kaikki ihan ajallaan. Olisi tietty hyvä pitää ikkunoita koko ajan puhtaina, kun tykkään katsella niistä ulos kuitenkin. Noh, tulipahan nyt edes tehtyä. Fiksasin tarkkailupaikkaa vielä sen verran, että sahasin tukijalan puupalikan sopivamman mittaiseksi ja kiersin alle raapimistolpan.

Kissojen näköalapaikka

Olin alkuunsa siinä toivossa, että nämä karvakaverit eivät koskisi huonekasveihini, mutta toisin kävi! Heillä kun ei ole kotona huonekasveja lainkaan. Oli aika hilkulla, että minullakaan ei niitä olisi ollut enää näiden lähdettyä. Siirsin osan kasveista etukäteen turvaan työhuoneeseen, nimittäin huomasin heti, että näille terroristeille vehkatkin maistuu!

Huonekasvit työhuoneen pöydällä

Olikin aika ihme, että keittiössä kissojen ruokapaikan vieressä oleva kiinanruusu sai pitää lehtensä edes niinkin pitkään, kunnes sekin otti eräs yö vähän hampaanjälkiä. Päätin muuttaa hieman strategiaani, ja suojata osan kasveja verhoilulla. Ei ole mitään mahdollisuutta laittaa kaikkia kasveja työhuoneen ikkunan ääreen… ne eivät vain kerta kaikkiaan mahdu sinne.

Kiinanruusu verhoiltuna

Peikonlehdestä oli kaikki lehdet purtu ja raadeltu, mitkä roikkuivat ruukun alaosasta reunojen yli. Onneksi nämä suuret ylöspäin sojottavat lehdet olivat vielä ehjiä ja koskemattomia. Laitoin peikonlehden ympärille hallaharson, jotta kissat eivät pääsisi enempää peikkoon käsiksi.

Hymyssä suin katselin, kun pikkuterroristit jättivät vähitellen kasvit rauhaan! Sohvan päädyssä olevat kirjovehkat ja anopinkieli saivat myös osansa naskaleista ja suojasin nekin hallaharsolla.

Kaikki kolme kissaa ovat erittäin kilttejä ja ihmisystävällisiä. Ne tulivat välittömästi käymään sylissäni kun istahdin tuolilleni. Kaikkia saa harjata ja kantaa, jos haluaa. Kantamisella nyt ei niin suurta merkitystä ole, vaikka se toisinaan asioita helpottaakin, mutta harjaaminen on välttämätöntä. Pitkäkarvaisella Taavilla on turkissa takkuja, joita se onneksi antaa hoitaa pois. Se pääsee tuota pikaa trimmattavaksi.

Scar ja Haades makoilevat sohvalla.

Haades löysi samantien paikan itselleen ikkunan ääreltä. Olin tarkoituksella laittanut kaapin päälle laatikon, jonka päällä kissat saisi maata. Haades nukkuu laatikon päällä myös osan yöstä.

Sylissä makoilijoita nämä eivät ole, niin kuin omat kissani aikoinaan olivat. Toisaalta ihan hyväkin. Mutta kyllä nämä osaavat ottaa rennosti ja tykkäävätkin makoilla sohvalla usein tässä lähettyvillä.

Taavi makaa sohvalla ja Haades tarkkailee ympäristöä sohvan vierestä.

Nuorimmainen on melkoinen piiloutuja, ja tykkääkin nukkua mitä ihmeellisemmissä paikoissa. Enimmäkseen se nukkuu sohvan takana tai alla. Muut kissat eivät mahdu sohvan alle mutta Scar mahtuu. Näiden mukana tuli myös makoilupaikka, missä ne eivät ole maanneet kertaakaan. En tiedä onko paikka väärä vai mikä lie. Pitää kokeilla laittaa astia vielä toiseen paikkaan josko se sitten kelpaisi.

Taka-alalla makoiluastia

Tällaisia hoidokkeja minulla siis tällä kertaa. Ollaan muutaman kerran käyty parvekkeellakin haistelemassa raitista ilmaa. Ensimmäisen kerran Haades alkoi järsiä saniaisia, niin en uskalla niitä itsekseen sinne laskea, vaan heitä pitää vähän vahtia. Lisäksi parvekekasvit vetävät puoleensa kimalaisia. En oikein luota siihen, että nämä jättäisivät pörriäiset rauhaan. Ei olisi kivaa, jos kimalainen pistäisi, ja ne muuten pistää jos niille tulee uhkaava tilanne!

Seuraavaksi onkin sitten hyötykasvien tilannekatsauksen vuoro. Hyvää viikonlopun jatkoa!

Minulla on 3 kissa-vierasta Read More »

Parvekepäivitystä 22.7.2016

Kuvia on otettu taas tänä aamuna, ja samalla itteä niskasta kiinni, että saap kuvat tänne myös näkyville!
Eli, tässä ois tämän aamun saldoa… ja samalla hieman pohdintaa.

Harvemmin partsilla tarvitsee olla yksin… yleensä koko lemmikkirepertuaari on mukana! Foxi-koiraa kiinnostaa niin kovasti kissojen leikit ja niitä pitää seurata joka kerta kun mahdollista. Tässä Uuno temusi taka-alalla parvekepenkin kanssa 🙂

Kissat nauttivat oloistaan!

Tuuli on pöllytellyt viime päivinä hirvittävän kasan koivunsiemeniä parvekkeelle. Tässä vain murto-osa kasoista sekä “roskienkerääjän lakaisuväline” 😉

En tiedä mitä ihmettä tänä vuonna näissä kaikissa samettikukissa oikein on? Kaikkiin on tullut tuollaisia “polkuja”. Varmaan joku toukka käynyt näitä popsimassa. Osa sammareista on jo menetetty ja ne ovat myös basilikan kimpussa :/

Onneksi pelargoniat jaksavat kukkia… tästä lähtee pistokas kohta juurrutukseen!

Mustasilmäsusanna on tehnyt yllättävän paljon lehtiä. Enemmän kuin minään muuna vuotena.

Tämä aitoelämänlanka lähti todella hyvin kasvamaan…

… toinen on ihan kitukasvuinen! Tämä pitää varmasti leikata alas ja siirtää toiseen astiaan kasvamaan.

Hoi hoi, tomaatinalkuja näkyvissä! (Blagovest F1)

Tässä kohtaa parveketta, tässä näkymässä, oma silmäni lepää eniten! Juuri sitä puistomaista tunnelmaa, jota olen tähän hakenut.

Siinä vielä kokonaisnäkymää parvekkeelle.

Käykäähän osallistumassa Satun Kukkaiselämää-blogin arvontaan! Satulla on upea piha laitettuna, uskomattomalla kukkaloistolla, josta hän kirjoittaa myös blogia 🙂

Parvekepäivitystä 22.7.2016 Read More »

Parvekeparatiisia 31.8.2015

Elokuu meni hujauksessa, enkä muistanut edes kirjoittaa blogiinikaan kuulumisia, mutta tehdäänpä tähän nyt pikainen korjaus. Kamera ja kännykkä olivat täynnä kuvia, ja niistä on jotenkin vaikea valita, mitä tänne laittaisi esille, niin laitetaan nyt galleriamuodossa kuvia, jotka on otettu kännykällä parvekkeeltani 31.8.2015.

Parvekeparatiisia 31.8.2015 Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top