takapiha

Se on juhannus nyt!

Piha / Puutarha / Parveke, Päiväkirjaa

Mikäs sen mukavampaa kuin viettää juhannusta kun on mukava sää! Ei ole nimittäin ihan selviö tämäkään, kun Suomessa asutaan. Tälle päivälle (juhannuspäivä) on ennustettu hellelukemia ja sehän on oikein ihana juttu, kun tarkenee viettää päivää ulkosalla. Eilinen menikin sitten kohdallani vähän toisenlaisissa merkeissä.

Takapihaa 15.6.2026

Minulla oli jo edellisenä iltana hieman huono olo, ja meninkin ajoissa nukkumaan. Juhannusaaton aamulla herätessäni olo olikin mennyt jo huonommaksi ja ei siinä muu auttanut, kuin perua suunnitelmia, joita oli tehnyt. Tai en ollut tehnyt mitään ihmeitä, muuta kun sopinut tuttavan luokse menon roskia polttamaan. Olisin saanut siinä samalla poltettua omiakin roskia, joita on kertynyt nurkkiin, joita ei oikein saa millään pois. Tai saisi, kun veisi kaatopaikalle. Olotila oli kuitenkin sellainen, että mitään en tule juhannusaattona tekemään.

Päivän mittaan kuume nousi 39 asteeseen, jota en ole sitten ihan viime vuosien aikana kokenut! Nukuin melkein koko päivän ja yritin epätoivoisesti katsoa jalkapalloa myöhään illalla. Veto oli aivan poissa! Nyt tätä kirjoittaessani, tällä hetkellä juhannuspäivän aamuna, minulla ei ole enää yhtään kuumetta. Istun ulkona kuistilla kirjoittamassa, kun tässä tarkenee jo sortseissa ihan hyvin, ja samalla saan kuunnella pihan elämää ja juoda aamukahvia.

Takapiha 20.6.2026 juhannuspäivänä.

Sepelkyyhkyillä on kait pesä naapurin puolella tiheässä kuusessa tai sitten siinä käy huhuilemassa yksinäinen koiras. Sieltä kuuluu välillä melkoinen kurnutus, ja lintu steppailee edes takaisin pitkiä kuusenoksia pitkin. Välillä se lennähtää toiselle oksalle. Kuusi näkyy edellisessä kuvassa tontin kulmauksessa. Meidän puolella kasvaa kaksi korkeahkoa tuijaa vierekkäin. Niistäkin pitäisi leikata oksia pois, tai ainakin lyhentää joitain. Minulla on myös tarkoitus laittaa tuijaan linnunpönttö. Varmistui muuten myöhemmin sekin, että sepelkyyhkyllä on pesä siinä kuusessa. Sieltä lähti peräjälkeen kaksi kyyhkyä.

Pikkuharakat opettelevat lentämään. Ne eivät oikein meinaa pysyä oksillakaan kun laskeutuvat puihin. Tällä hetkellä niistä kaksi kinaavat naapurin katolla ja pitävät hirveää meteliä. Niitä käy välillä lokkikin katsomassa, että mitäs ihmettä täällä mekastetaan. Samoin kirjosieppo käy hätistelemässä niitä aina välillä. Oppivathan olemaan! Tällaisiakaan asioita ei tule kerrostalossa asustaessa nähtyä tai ainakaan kuultua.

Taivaalla lentelee alvariinsa lentokoneita. Nämä ovat tästä ihan läheltä, koska muutaman kilsan päässä on Immolan lentokenttä. Siellä on aika aktiivista porukkaa pienkonelentäjinä ja laskuvarjohyppääjinä. Että, ei täällä vaikuta rauhallista olevan ainakaan metelistä päätellen. Ainakin kaksi lentokonetta ilmassa jatkuvasti. Jos sinua kiinnostaa lentokonekyyti tai tandemhyppy, käyhän katsomassa heidän nettisivuiltaan asiasta lisää. Tässä on linkki sivulle: https://www.skydivekarjala.fi/
Tuttavani Tiina kävi ottamassa jokunen vuosi sitten itselleen tandemhypyn, jota kävin kuvaamassa. Video löytyy Tube-kanavaltani TÄÄLTÄ

Fiksailin vähän takapihan kukkapenkkejä, kun ne eivät mielestäni olleet ihan kohdallaan, jos näin voi sanoa. Olin hankkinut äidilleni viime kesäksi puutarhakaaren, joka oli vielä virittämättä. Se oli tarkoitettu muutama vuosi sitten istutetulle Sympathie-ruusulle, kun edellinen teline (obeliski) kävi liian matalaksi. Isä viritti sille jonkun ihmekepin, mikä näytti mielestäni ihan kauhealta. Eihän sellainen voi olla kaunis eikä toimiva. En voi ymmärtää miten joillakin ihmisillä ei ole edes sen vertaa visuaalista silmää, että jos pyytää laittamaan naulan keskelle seinään, niin se naula löytyy vasemmasta laidasta. Jos sitä silmää ei ole, niin sitten otetaan mitta käyttöön, tai pyydetään paikalle jokin jolla on parempi silmä asioihin.

Obeliski sopi hyvin toiseen kukkapenkkiin ja sille on tulossa myös funktio. Kiinnitin sen maahan tukevasti muutamalla tukikepillä. Kävin hankkimassa pari kärhöä. Pitää vaan istuttaa ne telineen viereen. Teen tämän parin päivän päästä, tai ehkäpä jo tänä iltana. En viitsi aamulla niistä istuttaa etteivät ne kärsi heti ensimmäisenä keskipäivän paahteesta.

Seuraavassa kuvassa on vielä alkuperäinen viritelmä, eli obeliski on oikealla puolella. Se oli tosin hankittu hätävaraksi köynnösruusua varten ennen kuin sille löytyisi sopivankokoinen teline. Kukkapenkin reunoille oli joitain vuosia sitten viriteltynä köynnöstueksi pavilijongin kulmaraudat, jotka olisivat kyllä ajaneet asiansa, mutta ne olivat ihan hirvittävän vaikea saada pysymään pystysuorassa asennossa. Ne olivat aina vinksin vonksin, eikä sellainen miellytä silmää sitten yhtään.

Kukkapenkit ihan rempsallaan 13.6.2026.

Nyt pystyn elämään tämän uuden virityksen kanssa, ainakin hetken – toivottavasti myös pidemmän hetken. Ei ne kyllä ihan suorassa ole vieläkään, mutta menköön. Iskin maahan metalliset tolpanjalat, ja maalasin parit puut siihen pitämään köynnöstukea jämäkästi pystyssä. Viritelmät kestävät nippusiteillä kiinni toisissaan. Köynnösruusun sai jo kiipeämään tukea pitkin. Saas nähdä millainen siitä tulee tänä vuonna.

Koska olen täällä talolla nyt jatkuvasti paikalla, niin asioitakin tulee hoidettua. Joka vuosi jää laittamatta kukkapenkissä oleville perennoille tukia, etteivät ne kaadu kovassa tuulessa. Meinasi jäädä tälläkin kertaa laittamatta, mutta onneksi ehdin pelastaa ensimmäisenä kukkivan punapäivänkakkaran. Se sojottaa nyt kukkavarret pystyssä, koska laitoin sille tukinarut. Näyttää paljon paremmalta ja varmasti kukkii pidempään. Ainoa asia mitä en ole näille muistanut laittaa on lannoite. Täytyykin korjata asia piakkoin.

Ihanat pirteät punapäivänkakkarat

Meinasin kokeilla tänä vuonna pätkäistä kultapallot ja elokuunasterit. Niiden pitäisi kuulemma haarautua leikkaamiskohdasta ja jäädä matalakasvuisemmiksi. Se, jos jokin olisi hyvä asia. Viereisessä kukkapenkissä kukkivat idänunikot, siperiankurjenmiekat, vuorikaunokit ja verikurjenpolvi. Pionit eivät ole vielä avanneet nuppujaan.

Punaisina hehkuvat idänunikot
Vuorikaunokkeja kulmauksessa
Verikurjenpolvet kukkivat

Kukkapenkistä nousee yllättäviäkin asioita, joiden luulin jo kuolleen. Annoin siis vuohenputken kasvaa aivan liian pitkälle kesään ennen kuin lähdin sitä kitkemään pois. Olisi pitänyt tehdä tämä aikaisemmin, mutta minulla ei vaan voimat riittäneet siihen enää, kun oli se muuttokin esillä. Pitää antaa joitain asioita itselle anteeksi kun ei kuitenkaan mikään kone ole. Mutta asiaan.

Kukkapenkissä on vielä alkuperäisinä kasveina istutetut tarhaukonhatut. Täytyy yrittää pitää kirvat niistä poissa tänä kesänä. Niihin tulee todella helposti mustia kirvoja, jotka haittaavat kukkimista. Samoin ukonkellot houkuttelevat mustia kirvoja. Täytyy etsiä jokin turvallinen torjunta-aine, millä niitä voi sumutella, ettei se haittaa muita eliöitä tai tapa kirvoja syöviä elukoita.

Luulin menettäneeni myös keisarinkruunun, jota oli alunperinkin kukkapenkissä jo vuosia, ennen kuin minä aloin tätä kunnostaa. Kävi niin, että isäni antoi ilman minun opastusta erään tuttavan kaivaa kukkapenkistä itselleen juurakoita, kun ei malttanut odottaa minun saapumista paikalle. Viisi minuuttia olisi riittänyt. Noh, siinä sitten henkilö ehti kaivaa myös kruunun sipulit ylös, koska ne eivät vielä olleet nousseet taimiksi asti, jotta ne olisi voinut tunnistaa. Että minua otti kaaliin. Onneksi niitä on ainakin yksi jäänyt jäljelle!

Ehkä minä ehdin tätä pihaa tässä kesän aikana laittaa kuvauskuntoon enemmänkin kunhan nyt ensiksi tervehdyn kunnolla. En uskalla vielä tänään ainakaan alkaa rehkimään mitään sen ihmeempää, vaikka pari omenapuunoksaa leikkasinkin alas aamupäivällä. Eli tällainen juhannus minulla on ollut tänä vuonna. Tässä on muuten juhannussää meidän nurkille. Ei näytä huonolta! Eli jatketaan juhannusta sitten vaan. Ei muuta ku seuraavaan kertaan

Juhannus sää 2026
Kuvakaappaus/picture credits: FMI App iPhone (Ilmatieteenlaitos)
Kiitos kun luit!


  

Sadepäivän seisaus

Päiväkirjaa, Piha / Puutarha / Parveke

”Sade alkakoon”, totesin kun sain sivottua tänään pihalta risut ja osan romuista. Ajoin aamupäivällä vielä nurmikonkin talon sivusta, ettei se jää ajamatta. Huomenna sitten olisi ihan kauheaa edes ajatella koko ruohikon leikkuuta, kun se on kastunut kunnolla. Aloitin aamuni kuitenkin kahvilla, jonka nautin etupihan kuistia suunnitellen ja sotkua taivastellen.

Järjestin itselleni vielä jotain pikku puuhastelua, jota voin tehdä katoksen alla kun käy satamaan. Pitää alkaa pikkuhiljaa siivoamaan tavaroita, ettei ne ole koko kesää tuossa kuistilla ja autotallin edessä. On vaan kauhea suunnittelu että missä järjestyksessä alkaa mitäkin tekemään, että rupeama olisi mahdollisimman kivuton. Nivelet ovat alkaneet vaivata minua erittäin pahasti muuton jälkeen, ja niitäkin pitäisi hieman leppuuttaa.

Vaahtomuovipatjan silppuamista voi tehdä vaikka sataisi vettä.

Järjestelin itselleni sellaisen paikan kuistilla, missä voin olla ja kitata vaikka viiniä, jos sataa vettä, ja pilkkoa vaikkapa tätä jätesäkissä olevaa patjaa. Isän joustinpatjoista puretut mujut ovat vieläkin viemättä kaatikselle, enkä tiedä saanko aikaiseksi niitä sinne edes viedäkään. Jos vaikka hävittäisin niitä yhden muovipussillisen kerrallaan sekajätteiden mukana, niin loppukesästä ne olisivat jo hävinneet. Toki jätesäkille täytyy keksiä jokin muu paikka kuin tuo kuisti. Olisihan ne voinut vaikka polttaakin… mutta ainakin nyt pääsen istuskelemaan tuolilla tarpeen vaatiessa.

Tietokonehuone / toimisto on myös kaaoksen vallassa. Viskasin sinne jaloista joitain tavaroita, mitkä pitäisi laittaa jo paikoilleen. Oli tarkoitus veljen kanssa puuhastella tämä huone kondikseen, mutta hän sairastui heti kättelyssä kun saapui tänne. Hänen lomansa meni sitten lepäilyn merkeissä, emmekä tehneet mitään projekteja mitä oli tarkoitus tehdä. Ei kait tässä muu auta kun tehdä taas itse kaikki asiat. Sadepäivinä voisi keskittyä siivoskelemaan sotkuja sisällä.

Jotain pientä puuhastelua tässä on tullut tehtyä kuitenkin. Muistin, että olin ottanut eteisestä avainkaappini mukaan. Se on niin nätti, etten viitsinyt lahjoittaa sitä kellekään. Saattaa olla, että tämä on roskalavalöytö, mutta saattaa olla, että olen ihan ostanutkin tämän kirppikseltä. Sille löytyi oikein hyvä paikka tuulikaapista pikkunaulakon yltä. Äitini pähkäili uuden postilaatikon myötä, mitenkä saisi postit laatikosta pois, niin laitoin postilaatikon avaimet tähän pikkukaappiin. Ei varmaan enää epäröi, mikä avain siihen laatikkoon sopii!

Jäin vielä hetkeksi katselemaan pihaa ennen kuin menin sisälle. Kukkapenkissä oli avautunut muutama idänunikko ja muidenkin kukkien nuppuja oli auennut. Unikon nuput ovat hyvin tunnistettavia kun ovat tuollaisia karvaisia palleroita. Sen sijaan kasvin ensimmäiset lehdet näyttävät erehdyttävästi rikkaruoholta. Noh, olen itse nämä tähän istuttanut, niin tiedän kyllä minkä näköisiä idänunikon ensimmäiset lehdet ovat. Joku saattaisi vaikka kitkeä ne pois.

Ei se ole ihme jos on vähän takareidet ja alaselkä heikkona kun päätin muutama päivä sitten kitkeä rikkaruohot toisesta kukkapenkistä. Se on päässyt ihan totaalisesti ränsistymään, ja olikin viimeisimpiä aikoja, että tein sille jotain, ennen kuin sille tapahtuisi jotain kamalaa. Tämä olisi pitänyt hoitaa jo keväällä, mutta kun. Tässä on ennen ja jälkeen -kuvat.

Kun säkillinen rikkaruohoja oli kitketty, kukkapenkin keskelle jäi ihan hirvittävän kokoinen kalju aukko, missä ei kasva mitään. En tiedä pitäisikö siihen käydä hakemassa jostain tienvarresta vaikka päivänkakkaroita. Noh, mietin asiaa kunhan sade lakkaa. Huomenna pitäisi olla poutaa, niin sitten on aikaa istutella jotakin tuohon kohtaan. Vai menisikö siihen peräti jokin vesisammio? Sellainen pitäisi ensiksi löytää jostain. Annoin sen Foxyn paljun tuttavalleni, joka auttoi minua muutossa. Jospa hänen koirat pitäisivät siitä.

Joskus aikoinaan kaadetut terijoensalavat ovat alkaneet jälleen tehdä kantoon versoja ja ne olisi syytä leikata pois ja tappaa. Siinä seuraava projekti, jonka on myös välttämätön. Tai, yhdessä kannossa kasvaa terijoensalavaa näin runsaasti. Yksi kanto on maatunut ja yksi on lahoamassa, mutta siitäkin kasvaa hieman salavaa. Tämän puun juuristo voi rikkoa vesi- ja viemäriputkia. Siksi ne on hävitettävä pihalta.

Yhden kannon viereen on myös ilmestynyt karkulainen. En ole varma onko tämä punaviinimarja vai valkoviinimarja, mutta jompi kumpi. Se saa olla siinä. Pensasaidassa kasvaa myös punaviinimarja. Sen voisi kaivaa sieltä ylös ja antaa jollekin.

Myös karviaisia kasvaa pensasaidassa. Omenapuun juurellakin taitaa kasvaa yksi karviainen. Pitää nyt tämä kesä tarkkailla minkä värisiä marjoja ne tekevät vai mitään. Toinen karviaispensas ei ainakaan meinaa erottua rikkaruohojen seasta lainkaan. Siinä on ihan hirvittävän pienet marjat. En tiedä miksi, tai mikä lajike se on. Äitini joka tapauksessa pitää juuri niistä marjoista, niin se pensas saa jäädä.

Nyt kun sade vihdoinkin lakkaisi, voisi käydä niin sanotusti ruokkimassa vähän nilviäisiä. Pihalle on ilmestynyt taas niitä kuvottavia espanjansiruetanoita, mitä yksikin vuosi löytyi kasvimaalta. Se on haitallinen vieraslaji, eikä minulla ole sääliä sitä kohtaan. Autotallissa odottelee säkki Ferramol etanasyöttiä, jota aion viljellä pitkin pihaa. Ostimme sitä naapurin kanssa säkillisen puoliksi.

Kun sade lakkaa, espanjansiruetanat tulevat esiin

Meillä olisi tällainenkin viriteltävänä, mutta saas nähdä milloinka sen voi ottaa käyttöön. Äitini halusi päästä eroon muutamasta mustaviinimarjapensaasta, niin niitä tullaan huomenna kaivamaan talon sivusta pois. Yksi jätetään meille paikoilleen. Itse kuitenkin pidän niistä ja haluan mahdollisuuden kerätä niitä jos niitä tulee. Muutenkin minun täytyy karsia muutamat pensaat Brucen alta pois, että se voi sitten tehdä työnsä.

Mutta ei tässä tämän enempää tällä kertaa niin jatkan sitten seuraavalla kerralla lisää. Sade tosiaankin alkaa loppua, ja kello on jo yli kymmenen illalla. Mutta sade tekee todella hyvää luonnolle!

Kiitos kun luit!


  

Muutto edistyy

Päiväkirjaa, Piha / Puutarha / Parveke

Muutto alkaa edistyä, vaikka tässä on ollut ihan kauhea rupeama. En olisi heti uskonut mitä tuleman pitää, mutta yllättävän hyvällä mallilla kaikki on – ainakin ajatustasolla. Joka paikassa pitää koko ajan siivota ja siirrellä tavaroita. Makuuhuone talolla on vielä ihan hujan hajan, kun ensimmäisenä olisi pitänyt siivota pari hyllykköä, jotka ovat keränneet pölyä ja roipetta vuosien saatossa. Sitten kun olen mitä olen… aloitan tekemään jotakin asiaa, ja huomio siirtyy nopeasti toisaalle. Sänky on sentään hankittu, mutta se ei ole sillä seinustalla hyllyköiden takia, mihin haluan laittaa sen. Eli se on sitten se seuraava duuni, jonka jälkeen voin alkaa tuoda sisälle tuotavia muuttolaatikoita. Ne ovat sellaisia laatikoita joiden sisältöä tarvitsen akuutimmin, esimerkiksi yrityksen papereita ja elektroniikkaa.

Mutta kaikki näyttää paljon valoisammalta kun aamulla saa katsoa ikkunasta ulos omalle pihalle! Olen tälläkin hetkellä kirjoittamassa takakuistilla, ja juon aamukahvia. Pihapiirin linnut pitävät melkoista konserttia. Kirjosieppokoiras etsii suht äänekkäästi puolisoa omenapuussa. Välillä se on naapurin omenapuussa ja välillä meidän omenapuussa. Pikkulinnut ovat tervetulleita asustelemaan pihalle, varsinkin omenapuuhun. Ne syövät kesän mittaan toukat ja muut ötökät puista ja pensaista, ja me saamme luomusatoa. Molemmat hyötyvät.

Vanhassa asunnossa on vielä tavaraa, vaikka olen pakannut useamman banaanilaatikon ja tuonut ne tänne talolle. Kävi vielä niinkin, että en voi katsella jääkiekkoa televisiostani, kun MTV3 ja Elisa eivät syystä tai toisesta ole päässeet johonkin sopimukseen näyttää Maikkarin kanavia Elisan verkossa. Noh, minullahan on Elisan kaapeli TV kerrostalokämpässä, niin ei tarvitse sitten välillä siivouksen lomassa katsella heidän kanaviaan. Toki ne näkyisi internetistä, mutta kun ehdin irtisanoa liitymäni. Oli tämä irtisanominen hieman taktinenkin veto – ei tule istuttua telkkarin ääressä kun kasaisin mieluummin muuttolaatikoita!

Muutto alkaa olla lopuillaan ja olohuone tyhjä

Niinhän siinä taas kävi, että ajatus lähti harhailemaan kesken kaiken tätäkin kirjoitusta, niin ajoin sitten osan nurmikkoa takapihalta. Sen ajaminen jäi hieman kesken pari päivää sitten, kun akku loppui kesken kaiken. Onhan meillä toinen akku, ei siinä mitään, mutta nekin alkavat olla jo aika käytettyjä. Taidan hankkia uuden akun vielä, yhden vara-akuksi. Saisi sitten yhdellä kertaa (jos jaksaa) ajaa nurmikon kokonaan. Olikin jotenkin helppoa lähteä vaan ajamaan nurmikkoa tästä kuistilta suoralta istumalta. Aivan eri asia, kun tulla tuolta parin kilsan päästä tänne tekemään töitä. Nurmikon huoltoon kului vain vartti, ja miltei puoli pihaa on ajettu. Tänään on kevään tähän mennessä lämpimin päivä, mutta onneksi on pilvistä, niin ei ole niin tukalaa tuo nurmikon leikkaaminen. Toki talven jäljiltä ensimmäistä kertaa… huh, onhan se vähän jäykkää, niin kuin oma kuntokin tuntuu olevan.

Kohta täytyy taas lähteä tekemään joitain muuttolaatikoita vanhalle asunnolle. Meille ennustettiin eilen huomiseksi jopa +30 °C, mikä on suht älytön lämpötila siivoamiselle. Onneksi tuo ennuste on hieman muuttunut eilisestä, eikä meille olekaan tiedossa enää moista hellettä. Pääsen sitten huomennakin jatkamaan hommia. Nyt olisi tarkoitus paketoida työhuone banaanilaatikoihin. Siellä on tosin lähinnä roskaa, mutta on kuitenkin järjesteltävää. Saatta olla, että yksi lipasto jää yli. Ajattelin myös ompelupisteen laittamista pystyyn äidin tämän hetkisen ompelupisteen tilalle. Saattaahan se sitten olla, että yksi piste riittää meidän harrastuksiin. Meillä on kuitenkin samanlaiset ompelukoneet, ja minulla on lisäksi saumuri. Saisin samaan nurkkaan mappihyllyn toimistoa varten. Muutoinhan työpajan joutuu siirtämään muihin tiloihin.

Projektina pihakeinu

Talolla on ollut vähän yhtä sun toista projektia käynnissä, joista yksi oli pihakeinun korjaus. Niin kuin aiemmin totesin, minun on pitänyt siivota sitä sun tätä, että muutto onnistuisi jouhevammin. Tämä tarkoitti myös autotallin järjestelemistä tiettyyn pisteeseen. Autotallissa pidetään nimittäin talvisäilytyksessä pihakeinun ja aurinkotuolien pehmusteita. Sain autotalliin tilaa, kun virittelin pihakeinun paikoilleen. Mutta eihän se nyt ongelmitta sujunut. Pihakeinun katoksen sivurima, joka pitää varjoa muodossaan ja paikoillaan, katkesi keskeltä.

Pihakeinun katoksesta tanko poikki.
Uutta projektia pukkaa… tanko korjattava tai hommattava uusi.

Sattuipas autotallia siivotessa eteen vanha rikkinäinen lasten lapio. Ensin olin olin hieman näreissäni, että moisia kapistuksia enää säilötään missään. Mutta sitten sain idean. Sen alumiinivarresta saattaisi saada tehtyä tukiputken rikkinäiselle rimalle, eikä uutta rimaa tarvitsisi ostaa, jos vanha rima menisi lapiosta pätkityn putken sisälle. Moinen setti rimoja maksaa kuitenkin useammn kympin. Siispä lähdin tuttavaa moikkaamaan, joka katkoi ja ruuvaili putket paikoilleen. Piti vielä käydä paikallisesta yrityksestä ostamassa sopiva pultti keskelle, kun edellinen oli ihan vääntynyt aikojen saatossa.

Projektiin tarvittavat osat.
Projekti valmis! Nyt on tukitanko paikallaan.

Havaintoja pihalta

Luumupuun pöntössä pesii sinitiainen. Kirjosieppo kävi oksalla lauleskelemassa, eikä aikaakaan, kun se häädettiin siitä pois. Sinitiaispariskunta syöksyi pöntöstä pois kirjosiepon kimppuun. Oli nimittäin niin nopeaa toimintaa, että tuskin näin koko tilannetta. Kyllähän nuo sinitiaiset ovat ärhäköitä jos joku yrittää niiden pönttöön tunkea. Pitäisi vaan joskus osata tehdä niille sopivammat pöntöt, ettei mikään muu lintu pääse sinne hätistelemään niitä.

Katselin luumupuuta muutenkin, kun unohdin leikata sitä viime syksynä. Luumupuu on tällä hetkellä täydessä kukassa, mutta se tiputtelee kukkia jo pois kun tuuli on aika navakkaa tällä hetkellä. Mutta, eihän luumupuun kukinta montaa päivää yleensä edes kestä. Se on yhden päivän upea, ja seuraavana jo ränsistynyt.

Omenapuu kukkii pidempään. Se on tällä hetkellä täynnä nuppuja, jotka eivät vielä ole auenneet. Puu on taas täynnä pieniä pinkkejä nuppuja. En vaan ole nähnyt pölyttäjiä. Jospa tämä navakka tuuli pölyttäisi niitä kuitenkin sen verran, että saisimme taas syksyllä satoa. Luumupuuhan on ristipölytteinen. Naapurissa on myös pari luumupuuta, niin meidänkin luumupuu tekee satoa.

Omenapuuta täytyy myös vähän leikata. En pääse ylhäältä leikkelemään oksia, mutta alin oksan haara on kasvanut todella pitkäksi, ja ajattelin poistaa koko oksan. Se on hyvin paksu ja se on kasvanut sen verran alaspäin, että pelkään sen katkeavan kovemmassa tuulessa. Varsinkin, kun se tekee oksien päihin omenia. Jos oksa katkeaa, se voi tuhota koko omenapuun, ja sitä emme halua. Lisäksi oksa on tiellä kun yrittää ajaa nurmikkoa puun ympäriltä. Leikkaan joitain muitakin oksia, jotka ovat kasvaneet liian pitkiksi.

Sen verran se ajatus taas tässä välissä harhaantui, että ajoin sitten loput takapihan nurmikosta. Paikalle saapui heti pikkulintuja kun lopetin. Nurmikon leikkuun jälkeen ötökät tulevat esiin, ja linnut lähtivät heti tutkimaan nurmikkoa. Ne hyppelivät aika lähellekin minua, kunnes sain kaivettua kännykän esiin.. kuvia ei siis ehtinyt saada.

Toimitan ilmeisesti myös linnunpelättimen virkaa, kun muutoin niin rohkeat harakat tallustelevat toisinaan pihalla. Äsken eräs tuli pihalle tutkimaan nurmikkoa, ja minut huomatessaan, lensi pois. Noh, tämä nyt ei minua haittaa lainkaan. Lensi kyllä tovin jälkeen takaisin ötököitä etsimään. Nyt sitä ei edes haittaa vaikka tuijotan välillä sitä. On se komea lintu! Nyt jos edesmennyt Foxy-koira olisi tässä pihalla kanssani, niin kyllä saisi harakka kyytiä.

Tulispa sellainen kesä, että tarkenisi olla joka päivä pihalla nauttimassa pihan elämästä ja luonnon äänistä. Kuuluu tähän moottoritienkin pauhunta, mutta linnut pitävät niin kovaa mekkalaa, että se miltei peittää liikenteen melun. Ja myöhemmin illalla liikenne kuitenkin hiipuu. Aion tehdä molemmista kuisteista viihtyisät oleskelupaikat. Näin muuten juuri omenapuun kimpussa mehiläisen! Tähän on hyvä lopettaa tältä erää. Jatketaan sitten myöhemmin tarinoita kunhan olen saanut muuttohommat eteenpäin. Ehkä olen saanut aikaiseksi tehdä lisää asioita täällä joista voi sitten kirjoittaa ja näyttää kuvia.

Kiitos kun luit!


  
Shopping Cart
Scroll to Top