Kohon Foxy Girl 2018 part 2 – Foxy paljuilee

Videoiden koostetta vuodelta 2018 rakkaasta koirastani, josta jouduin luopumaan juhannuksen jälkeen 2019.

Videoita on sinänsä mukava katsella, ja kyllähän näistä tulee ihan hyvälle tuulellekin, vaikka ikävä vain kasvaa. Kuuluu varmasti asiaan! Julkaisen videoita tiheämmässä tahdissa YouTubessa ja laitan tänne ilmoituksen myöhemmin, ettei käy niin, että tulee monta videoklipin julkaisua peräkkäisinä päivinä. Pidemmittä puheitta tässä seuraava video.

Lue artikkeli

Kohon Foxy Girl 2018 part 1

Vuosi sitten elettiin ihan hirveää aikaa edesmenneen koirani suhteen… tajusin, että mitään ei ole enää tehtävissä ja joutuisin luopumaan rakkaastani pian. Se olisi vain ajan kysymys.

Olen tänään muistellut koiraani kahden vuoden takaa, milloin asiat olivat vielä ihan hyvin. Minulla on paljon videoklippejä Foxysta, kiitos digitaalisen aikakauden! Olen ollut varmasti jonkunlaisessa ”henkisessä jumissa” monta vuotta. Huomaan sen, kun käyn läpi vanhoja digijärkkärillä otettuja valokuvia ja kännykkävideoita, joista minulla ei ole hajuakaan, että olen ottanut ne. Aika kulkee liian nopeasti eikä sitä saa kiinni… Mutta mahtavaa, että tänä päivänä on mahdollisuus tallentaa ikimuistoisia asioita tällaisessa formaatissa, josta on iloa varmasti monelle. Tässä siis uusin Foxy-video jonka videoklipit ovat vuodelta 2018. Muitakin on tulossa…

Lue artikkeli

Mietiskelyjä 16.12.2019

Joku sanoisi minulle nyt, jos väittäisin olevani vanha, että olen ihan nuori tyttönen vielä. Mutta, eihän se ihan nyt kuitenkaan pidä paikkaansa. Olen 47-vuotias nainen! En koe olevani siis mitenkään vanhavanha, mutta kroppani voi olla joistakin asioista eri mieltä!

Minulla todettiin pari kuukautta sitten korkea verenpaine ja siitä lähtien elämäni jotenkin mullistui… korkea verenpaine on sukurasite omalla kohdallani ja lisäksi alituinen stressaaminen ei tee asialle kovinkaan hyvää. Noh, sitä sitten ollaan aloitettu lääkitykset ja lenkkeily… olin vanhemmillanikin parisen viikkoa ”turvassa”, kun sain jonkun sortin paskahalvauksen moisesta tiedosta, enkä uskaltanut olla kotona. Asiat liittyy toisiinsa.

Olen kärsinyt niska-hartiaseudun ongelmista jo tovin, siinä siis yksi syy miksi en ole kirjoitellut paljonkaan blogia täällä. Kävin hoidattamassa alku vuodesta monia kertoja niskan aluetta fysioterapeutilla, ja sieltä tuli aika kova ohje tietokoneella olemisesta ja käsitöiden tekemisistä – että ne pitäisi jättää pois. Mitä hittoa sitten alkaisin tekemään jos kerran edes käsitöitä saisi tehdä ja tietokoneellakaan ei saisi olla? Pidän toki valokuvaamisesta, mutta sekin vaatii sen tietokoneella oleilun kun kuvia aletaan setvimään. Sen lisäksi olen niin henkeen ja vereen käsityöihminen kun voi vaan olla. Perustin hiljattain uuden bloginkin sitä varten, missä voin esitellä ja jakaa ohjeita käsitöihin liittyen:
https://neuloosi.fi
Toisin kuin ammattibloggarit, niin minä en saa tästä harrastuksesta mitään korvausta. Nyt on tosi kyseessä, ja pitää miettiä oikeesti mitä haluaa tehdä!

Onneksi minusta otettiin pullotolkulla myös verta ja testeistä selveni, että olen muutoin terve. Veriarvoissa ei ollut mitään sanottavaa. Yksi kivi pois sydämeltä siis! Sydänfilmikin oli normaali.

Oma terveyteni ei ole juuri se ainoa asia mikä minua on tällä hetkellä askarruttanut… Olen saanut kämppääni siivottua ja järjesteltyä aika paljonkin tässä syksyn aikana (mielenterveys kiittää), mutta huomannut, että kissani Uuno, ei enää ole ihan sieltä terävimmästä päästä. Uuno nimittäin ei halunnut syödä raksuja enää. Tämä huomio sai sydämeni taas pamppaamaan ylimääräisiä kierroksia – Uuno oli yli 17,5-vuotias! Kävimme Uunon kanssa eläinkliniikalla eräs perjantai selvittelemässä asioita.

Uuno todettiin alipainoiseksi mutta muutoin oli hyväkuntoinen. Leegot oli muutoin kunnossa mutta niissä todettiin syöpymistä. Painoa pitäisi kuitenkin saada nostettua, ettei laihuuden takia sairastu vakaviin sairauksiin. Veriarvot olivat ok. Miun pikku-Uuno! Alkoi hänkin olemaan jo vähän ehtoon puolella kait… ei tarvitsisi tämän vuoden puolella luopua enää yhdestäkään rakkaasta :/ Foxyn menetys oli niin kova pala etten voinut kuvitellakaan! Ne, jotka ovat koiran menettäneet, niin tietävät tasan mistä puhun.

Noh, tässä kävi nyt just niin kun olin pelännytkin ja joiduin eilen viemään Uunon lääkäriin lopetettavaksi 🙁 Uuno ei alkanut syömään kunnolla ja laihtui todella rajusti. Hän oli ihan hyväntuulinen, nukkui vieressä ja oli seurallinen. Ruoka ei vaan maistunut ja päätin, etten ”kiusaa” kissaa enää tämän enempää ja lasken hänet Spede-kissan luokse. Uuno ei päässyt enää kunnolla hyppäämään omin avuin sängyllekään, ja käveleminen lattialla oli melko huteraa. Ei siinä muu auttanut – ei itku eikä hampaiden kiristys!

Tänään on siis ensimmäinen päivä pariin vuosikymmeneen ilman yhen yhtäkään lemmikkiä! Oli outoa aamulla kun Uuno ei tullutkaan herättämään. Yleensä tuli aina pukkaamaan kuonollaan naamaa, kun oli aika laittaa hänelle ruokaa lautaselle. Koti on jotenkin tyhjä, jos näin voi sanoa 🙁 Uuno rakas – minulla on nyt jo hirvittävä ikävä sinua!

Lue artikkeli

Foxyn viimeinen viikonloppu

En muista ihan tarkalleen, mitä olen koirulistani kirjoittanut, mutta hänellähän todettiin diabetes vuodenvaihteessa. Ei kun insuliinia vaan kaksi kertaa päivässä… mutta eihän se sitten loppu peleissä sairautta pois vienyt. Foxylle tuli lisäksi näkyvä nisäkasvain loppu keväästä, ja tarkemmin kun ajattelin asiaa, niin diabetes oli todennäköisesti oire jostakin vakavammasta sairaudesta, kuten syövästä. Mentiin siis päivä kerrallaan! Mutta tässä hieman mietteitä Foxyn viimeisistä päivistä, joita olen ehtinyt käymään läpi jo useamman kerran.

Foxy oli koko ajan iloinen, ja sen takia minulla oli välillä hiukan vaikeaa ”lukea koiraa”. Sitä varmaan sattui paljon toisinaan, mutta kun se ei näytä sitä mitenkään! Urhea pikku kaveri.

Foxy pääsi temmeltämään juhannuksena ”mummilaan” ja uimaan uima-altaassaan.
Kuva: 21.6.2019

Foxylta hävisi aistit. Ensin siltä alkoi heikentymään näköaisti ja sitten myöhemmässä vaiheessa siltä meni vaistot ja hajuaisti. Ei ollut koiran elämää se enää 🙁 Urheasti oli vielä vierelläni kun menin parvekkeelle istuskelemaan.

Kuva: 20.6.2019

Aistien menetyksen huomasi aika helposti. Tuttavani kutsui Foxya luokseen ulkona kotipihallamme, niin Foxy ei ymmärtänyt mennä tervehtimään oikeaan suuntaan, vaan ”meni mihin sattuu”. Sitten olikin se viimeinen niitti kun tajusin, ettei koira enää tajunnut, kun nenän eteen heitettiin herkku. Terve Foxy olisi ottanut sen jo ilmasta kiinni, eikä herkku olisi ehtinyt koskettaa edes lattiaa! Siinä vaiheessa tiesin, että nyt on koira jo huonossa kunnossa eikä mitään ole tehtävissä. Ei muuta kun tilaamaan lääkärille aikaa eutanasiaan. Foxy myös kieltäytyi kulkemasta rappusia… rypäisi aina alimmat rappuset – ei varmaan tajunnut tai nähnyt, että niitä oli vielä yksi tai kaksi jäljellä. Siispä minä kannoin koiran ylös ja alas miltei viikon verran. Oli aika rankkaa minullekin, vaikka oisin kyllä häntä kantanut pidempääkin, jos Foxy ollut muuten paremmassa kunnossa.

Foxy makoilee väsyneenä lattialla…
Kuva: 22.6.2019

Tämä on päivää ennen Foxyn poismenoa… ulkona oli suht lämmintä, tarkenin mekossa. Halusin mennä Foxyn kanssa pihalle oleskelemaan, mutta ei Foxy oikein jaksanut sielläkään olla. Odottelimme serkkuni saapumista tovin. Odotin myös, että jotkut naapurit olisivat tulleet paikalle, kun osa heistä piti Foxysta paljon. Olisivat saaneet rapsutella ja paijata Foxya viimeisen kerran. Olin tässä kohtaa jo päättänyt, että vien koiran seuraavana päivänä lääkäriin.

Kuva: 23.6.2019

Käytin Foxyn maanantaina aamulla tien laidassa tarpeillaan ja soitin tähän mennessä elämäni vaikeimman puhelun eläinlääkärille. Tuttavani tuli koiransa kanssa vastaan ja kerroin hänelle, mitä odotettavissa oli. Foxy meni tervehtimään tuttavaani, eikä edes huomannut, että hänellä oli koira siinä ihan vierellä. Normaalisti Foxy olisi laittanut täysrähinän päälle toisesta koirasta… Tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen!

Otin Foxysta vielä videokuvaa ennen lähtöä.

Jos video ei näy, katso se Tuubissa klikkaamalla YouTube-kohtaa videon alalaidassa.

Laitoin kengät jalkaan ja kannoin Foxyn autoon – itkin koko matkan autolle ja halasin koiraa niin lujaa kun se oli mahdollista. En laskenut sitä sylistäni vasta kun laitoin turvavöihin kiinni takapenkillä. Foxy varmaan aavisti mihin oltiin lähdössä. Ilma oli todella kaunis. Taivas oli sininen ja siellä oli joitain Simpson-pilviä. Olin rauhallisin mielin, koska kohta ystäväni ei enää kärsisi. Foxy ei laittanut tällä kertaa edes hanttiin kun saavuimme eläinlääkärin pihaan. Hän tiesi – hänen täytyi tietää! Olimme serkkuni kanssa Foxyn vieressä niin pitkää kun saimme olla paikan päällä. Pidimme tassusta kiinni, suukottelimme Foxya ja rapsuttelimme vielä viimeisen kerran ennen kuin hänestä piti luopua kokonaan. (Ajatus sattuu vieläkin niin kovasti, että täytyy pitää kirjoittamiselta paussi.)

Ystäväni oli hetken kuluttua poissa.

Lue artikkeli