in memoriam

Foxyn muistopäivä 23.2.

Tänään on Foxyn muistopäivä. Onneksi on sentään muistot lemmikeistä, joita on joskus ollut. Foxy oli syntynyt 23.2.2006. Hän olisi ollut nyt jo aika vanha rouva. Ja sanokoon kuka mitä hyvänsä, niin Foxy oli minulle aina ”hän”.

Foxy 3.5.2006

Mietiskelyä kuvamuistoihin liittyen

Jos jostain, niin valokuvausharrastuksesta on jotain pitkäaikaista iloa. Tulee otettua erittäin paljon kuvamuistoja asioista, vaikkapa juurikin lemmikeistä. Kuvia on satoja, jopa tuhansia. Toki se voi aiheuttaa myös tuskaa, kun kuvia on niin paljon. Kumpi sitten olisi parempi? Se, että kuvia on paljon, vai se, ettei niitä ole juuri lainkaan? Olisiko helpompaa surun kanssa, jos kuvia ei olisi juuri yhtään? En tiedä, enkä aio kokeilla. Uskon, että omalla kohdallani näiden kuvien katsominen nopeuttaa asioiden käsittelyä. Myös muistot heräävät henkiin kuvien myötä.

Olen sitäkin miettinyt, että miksi haluan katsella näitä edesmenneiden lemmikkieni kuvia. Enkö halua päästä surun yli, vai onko tällä jokin muu tarkoitus? Minulla on puhelimessa taustakuvana Foxy, ja toisessa puhelimessa (yrityskäytössä) taustakuvana tuttavani ottama upea kuva Uuno-kissasta. Enkö halua ”päästää lemmikeistäni irti”? On kuitenkin ihan hyväksyttävää, että suru laantuu ajan myötä, ja ei ihan joka päivä kaipaa menneitä lemmikkejä kuten ihmisiäkään. Pitäisikö vihdoinkin vaihtaa puhelinten taustakuvat joksikin muuksi, ja yrittää jatkaa elämää ilman lemmikkejä? Jos en haluakaan päästä lemmikeistäni yli. Jos suru alkaakin haihtua, enkä saa siitä enää otetta… Alanko surra sitä, että en enää sure?

Foxy 9.6.2012, kuva on kännykkäni taustana. (Lisää kuvia Foxysta)

Tässä kun tarkemmin mietin, niin nämä ihanat karvakamut olivat elämässäni yli 20 vuotta, eli puolet eletystä elämästä. Se on aika paljon, eikä pidä yhtään ihmetellä tai sättiä itseä, jos on vähän surullinen mieli niiden lähdettyä tassutaivaaseen. Foxy oli myös vanhemmilleni ”se koira”. Ei meidän perheessä ole koskaan muita koiria ollutkaan. Muistelen vieläkin aikoja, joita vietettiin yhdessä vanhempieni pihalla…

Foxyn kanssa tuli tehtyä pihatöitä jos jonkinlaista. Hän auttoi meitä esimerkiksi polttopuiden siirtämisessä puukuuriin. Siitä nyt voidaan toki olla eri mieltä, oliko Foxyn avusta varsinaisesti mitään hyötyä, mutta oli innoissaan tekemässä aina sitä mitä muutkin. Foxy aina kysyi minkä puupalikan sai ottaa ja tuoda puukuurille. Otti sitten sen, mitä osoitin. Klapihommien välissä oli mukava pulahtaa uimapaljuun. Uimapalju on muuten tällä hetkellä tuolla parvekkeellani odottamassa seuraavaa käyttötarkoitusta.

Foxy lepäilee klapien kantamisen jälkeen kuistilla (2014)

Myös puutarhahommat kiinnostivat Foxya. Kaivuuhommiin sillä ei ollut lupaa osallistua, mutta työnjohtajan ja vahdin pesti oli aina vapaana. Tässä olemme työstäneet äidilleni uuden mansikoiden kasvupaikan.

Foxy mukana mansikkaistutusten kanssa.

Nyt kun tarkemmin asiaa mietin, niin onhan se ihan mukavaa että on tällaisia kuvia muistoina. Nyt niitä voi jo katsella ilman pahimpia itkuja. Siihenkin meni vuosia aikaa kun se oli mahdollista. Foxyn poismenosta on nyt kulunut tänä vuonna 5 vuotta. Se on pitkä aika. Kaipaan Foxyn veljeäkin toisinaan. Nämä kaksi koirusta olivat ne lähimmät, joiden kanssa olin tekemisissä. Ihana kaverikaksikko!

Muistot ovat ihania, kyllä niitä kannattaa vaalia jotenkin! Laitan tähän loppuun vielä kuvan Foxysta ja Felixistä, jotka olivat parhaat leikkikaverit… ihanissa muistoissa molemmat. Hyvää syntymäpäivää teille molemmille sinne johonkin

  

Foxyn muistopäivä 23.2. Read More »

Muistoja Foxysta ja Rokista

Eilinen ja tämä päivä olivat kohdallani hieman alavireisiä, joten päätin tehdä välittömästi muistokirjoituksen asiaan liittyen. Nimittäin edesmenneen koirani, Foxyn velipuoli Roki, siirtyi tänään paremmille lammaslaitumille. Tämä jotenkin kosketti minua äärimmäisellä tapaa. Olin hoitanut Rokia paljon, kun se oli vielä pikkukoira. Roki oli hoidossa usein ennen lopullista omistajaansa.

Roki oli australiankarjakoira uros ja sillä oli sama emä kuin omalla koirallani, Foxylla. Roki oli viralliselta nimeltään Kohon Globetrotter. Kohon Kennel oli sukulaiseni omistama ja kävin heidän luonaan jatkuvasti, miltei viikottain. Ajomatka oli vaivaiset 10 minuuttua.

Australiankoira pentu
27.10.2007

Rokilla oli ollut huonoa tuuria kodin saannin suhteen. Ensimmäinen omistaja oli nuori nainen, joka ei pystynytkään pitää sitä mukana elämässään. Välillä se oli hoidossa Foxyn (alkuperäisessä) kodissa, jossa minäkin sen kanssa paljon oleilin. Muistoja on ehtinyt kertyä jonkun verran. Rokilla saattoi olla vielä yksi omistaja siinä välissä ennen kuin se siirtyi tuttavaperheeseeni, en muista ihan tarkalleen. Siitä on jo aikaa. Australiankarjakoira ei nimittäin ole koirarotujen helpoimmasta päästä, sitä harva tajuaa. Se vaatii ääretöntä sitoutumista.

Kuin sattuman kaupalla juttelin aikoinaan tuttavani kanssa, ja he olivat etsineet koiraa perheeseensä. Roki sai uuden kodin heidän lapsiperheessään! Se oli niin loistava juttu, ja vieläpä tutuista kyse. Sain nähdä Rokia jatkossakin eikä se muuttaisi toiselle paikkakunnalle. He itse asiassa antoivat hauvelille nimen Roki. Me kutsuimme sitä aluksi Vänskäksi. Nimi tuli siitä kun se juoksi meidän luokse aina niin kovaa että ”tanner tömisee”. Väinö Tanner, eli Vänskä. Nuori nainen ehti kutsua Vänskää vielä Rontiksi. Lopuksi tuttavaperheeni nimesi sen Rokiksi, ja se on ollut sen nimi siitä lähtien.

Tämä ihana perhe tarjosi Rokille kodin sen loppuelämäksi ja Roki eli upeat yli 15 vuotta. Mutta niin ne vaan päivät tulevat täyteen kaikilla. Jos ajatellaan koiran ikää, niin 15 vuotta on pitkä aika omassakin elämässä. Roki poistui elämästämme torstaina 27.10.2022. Onneksi on ne ihanat muistot, jotka jatkavat elämistään.

Tein nyt pienen kuvakoosteen muistoksi Rokin ja Foxyn pihaleikeistä. Kummatkin pitivät jalkapallosta todella paljon. Nämä kuvat on otettu 2008 kun Roki (Rontti) oli kesällä paljon hoidossa silloisen omistajansa ollessa pitkiä vuoroja töissä.

Ihanat muistot Rokista ja Foxysta

Minulla on tapana kerätä muistoja asioista valokuvin, ja tässäkään en ole tehnyt poikkeusta. Minulla oli tuolloin lainassa tuttavani kamera, Canon EOS400D, jolla nämä seuraavat kuvat on otetttu. En ymmärtänyt tuolloin järkkärikamerasta mitään ja kuvista ei voi siis odottaa mitään ihmeitä. Tässä kuitenkin kuvia yhdestä riehakkaasta leikkituokiosta koirien kanssa, jossa pääroolissa ovat Foxy ja Roki. Kuvat on otettu 19.6.2008.

Keskiviikko 26.10.2022

Tuttavani laittoi minulle viestiä keskiviikkona 26.10 ja kertoi minulle, että nyt olisi viimeinen tilaisuus nähdä Rokia. Hän kurvasi autollaan kotipihalleni ja Roki oli kyydissä. Otin liedestä virrat pois ja nostin puoliksi valmistetun italianpadan viereiselle hellalle, ja menin ulos moikkaamaan viimeistä kertaa rakasta hauvaherraa. Se tunne kun tiedät, että et näe sitä enää. Sama homma kävi aikoinaan Foxyn veljen, Felixin kanssa. Tilanne oli vastaava.

Olin niin onnellinen, että tuttavani toi Rokin minua vielä moikkaamaan ennen ”lähtöä”. Se merkitsi minulle sanoinkuvaamattoman paljon! Oli kerta kaikkiaan niin hieno ele häneltä. Sain vielä jonkin muiston koirasta. Se oli minulle tärkeää. Menin Rokin luokse ja se otti minut vastaan ehkei ihan niin innostuneesti kuin aikaisemmin vieraillessani heillä. Rokista näki, että tämä oli tässä. Rapsuttelin sitä tovin ja Roki lipaisi kättäni ja poskeani, niin kuin se aina teki kun nähtiin. Pieni rakas

Roki näki (ehkä) jotain liikettä pyörätiellä… pysyi silti vielä erittäin tarkkaavaisena.

Tämä päivä onkin sitten mennyt siihen että olen saanut jatkuvasti etsiä nenäliinaa ja pyyhkiä kyyneleitä. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen ollut neljän seinän sisällä kotona koko päivän. Onneksi sain jotensakin pelastettua sen eilen tehdyn pöperön ja minun ei tarvinnut tänään tehdä mitään sen kummempaa ruokaa. Italianpata oli ihan syötävää kun siihen heitti juustoa päälle ja mikroon.

Roki oli se ”viimeinen linkki” Foxyn sisariin. Näillä ei ollut jälkeläisiä. Se on jotenkin surullista. Foxyn sisarista kukaan ei saanut jälkeläisiä ja Rokin sisarista vain yksi on saanut jälkeläisiä. Kun ajattelee asiaa siltä kantilta kuinka mahtavia koiria ne ovat olleet, niin sitä tulee vielä tavallaan surullisemmaksi. Jokin aikakausi on nyt vain käyty läpi – se on loppu nyt. Jäljellä on enää vain ihanat muistot. Kiitos niistä ja lepää rauhassa rakas Roki, ja viethän Foxylle mennessäsi terveisiä

Muistoja Foxysta ja Rokista Read More »

Urho-kissan muistopäivä 30.7.2022

Käytin perjantai-illan siihen, että muistelin edesmennyttä Urho-kissaani. Urho tuli minulle tasan vuosi sitten (10-vuotias Urho-kissa). En ole saanut aikaiseksi tehdä hänestä edes muistovideoita. Täytyy skarpata nyt lähiaikoina asian suhteen ennen kun aikaa on kulunut liikaa ja videon teko alkaa tuntua turhalta. Videoklippejä kertyi kuitenkin jonkinmoinen määrä. Oli tarkoitus tehdä niitä silloin vielä kun Urho oli elossa. Jostain syystä ajattelin, että ei niillä niin kiire ole. Aika kului, Urho sairastui ja sitten olikin jo liian myöhäistä… jouduin sanomaan Urholle hyvästit.

Urho-kissa

Tein alkuunsa Urhosta esittelyvideon ja siihen se homma sitten jäikin. Urho olisi ollut juuri sellainen lemmikki, mistä olisi saanut ihania videoita aikaiseksi. En tajunnut tehdä aikaisemmista kissoista videoita juuri lainkaan. Silloin laitteet eivät olleen ihan niin hyviä kuin tänä päivänä. Ajattelin tehdä Urhon kohdalla toisin. Halusin myös näyttää maailmalle kuinka ihana tuo kissa olikaan. Urholla oli oma Insta-tili, jolla oli seuraajia. Urholla oli jopa suosittuja seuraajia. Oma ajatus tästä oli lähinnä se, että saisin kustannettua Urhon elämän Instan kautta saaduilla tuloilla, ja samalla voisin auttaa löytöeläinkotia, josta Urho tuli minulle. Asiat eivät vaan menneet niin kuin suunnittelin.

Videoklippini koostuvat lähinnä siitä kun silittelen Urhoa. En ehtinyt oikein muutakaan kuvata. Se oli itsessään jo niin ihanaa, että Urho otti minut aika nopeastikin ”emokseen”. Meillä synkkasi alusta asti hyvin. Minua harmittaa niin kovasti ettei hän ehtinyt elää kanssani sen pidempää. Urho oli minulle se kissa, jolle halusin avata sydämeni ja kotini.

Urho – kissavideo valmiiksi

Jatkoinkin kirjoittamista vasta seuraavana päivänä, ja päätin työstää yhden videon valmiiksi. Tässä se nyt on. Ensimmäinen muistovideo Urhosta. Toivottavasti löydän videoklippejä sen verran enemmän, että saisin tehtyä erilaisia videoita. Onneksi sain tallennettua Urhon ihanan jutustelun, jota se harrasti aika paljonkin. Urho oli puhelias kaveri.

Loput kissavideot Urhosta voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ. Olen luonut Urho-videoita varten oman kanavalistan.

Urho-kissan muistopäivä 30.7.2022 Read More »

Ihanan kaunis uni

Kun uni on ihana, on herätessä aivan mahtava olo! Näin viimeyönä ihanan unen edesmenneestä lemmikistäni, Foxysta. Foxy oli australiankarjakoira. Tämän blogin kuvat ovat otettu Foxyn synnyinpaikasta vuosien aikana, sukulaiseni maatilalta.

Jouduin luopumaan Foxysta kesällä 2019. Siitä lähtien minusta elämä on tuntunut todella yksinäiseltä ja merkitsemättömältä. Covid-19 on lisäksi vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, joita ei enää oikein ole. Elämältä on lähtenyt jokin tarkoitus. Sitä vaan yrittää kulkea hymyssä suin päivästä toiseen kuin olisi jokin robotti. Olen asunut miltei koko aikuiselämäni yksin ilman toista ihmistä ja olen miltei 50-vuotias. Lemmikkejä minulla on ollut, tai nämä, joista täällä blogissani kirjoitan. Nyt he ovat kaikki poissa.

Foxylla on ollut varmasti suurempi vaikutus elämääni, mitä osasin aluksi edes kuvitella. Olen pohtinut paljon, mitä sen läsnäolo on elämääni tuonut. Kaikki hetket eivät aina tietenkään ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kyllä Foxysta suurta iloa oli. Foxy oli todella mahtava persoona. Sitä tässä kohtaa miettii, että olen jotain sentään tässä elämässä saattanut tehdä oikein, kun sain jakaa osan elämästäni niinkin ihanan lemmikin kanssa. Foxy teki minusta varmaan myös paremman ihmisen.

Lemmikit ovat olleet minulle pääasiassa kavereita, tai ystäviähän ne ovat. Olen jotenkin käsitellyt niitä ”toisina ihmisinä”, jopa lapsina. Ei ole työkavereitakaan kenen kanssa jakaa päivää. Jos en kävisi vanhempiani moikkaamassa tai kaupassa, en näkisi ihmisiä lainkaan varmaan viikkoihin. Nyt varsinkaan kun ei tarvitse koiran kanssa enää käydä ulkoilemassa, niin näe edes vastaantulijoita tai naapureita. Yksin pitäisi lähteä lenkille, mutta se on vaikeaa. Koira käytti minua aina lenkillä, kun sen piti itsekin käydä tarpeillaan ja haistelemassa pitäjiä. Minä vain pitelin hihnaa, ettei koira karkaa!

Lemmikit toivat arkeen myös jonkunlaista turvaa, tai turvallisuudentunnetta. Oma pääkin kesti kasassa paljon paremmin, kun tiesi, että toisista täytyi pitää huolta ja olla heille luotettava. Ne toivat päivään rutiinia ja rakkautta. Olen niin onnellinen siitä, että lemmikkini pitivät minusta. Tiesin, että he rakastivat minua ja se rakkaus on aitoa. Voiko sen enempää edes vaatia?

Tarkoittiko uni jotain syvällisempää?

Olen jostain syystä alkanut näkemään juuri Foxysta unia viimeaikoina. Alkaakohan käsittämätön suru ja ikävä vähitellen helpottaa?

Unimaisema avautui pihalta pellolle
Unimaisemaa

Viimeöinen uni oli jotenkin ihania muistoja tuova. Olin maalla Foxyn synnyintalossa. Näin kaikkea muutakin omituista siinä unessa, mutta muistan selvästi, kun laskin koirat talon ulko-ovesta juoksemaan pihalle. Koiria oli kolme. En tunnistanut koiria sinällään vielä siinä vaiheessa kun laskin ne ulos, mutta siinä kohtaa kun ne tulivat takaisin, tunnistin kaikki. Yksi niistä oli Foxyn emä Heksa, yksi oli Tälli (Foxyn isoisä) ja Foxy.

Sisarukset Felix ja Foxy (lähimpänä) vartioimassa kotipihaa. Kuva 2013.

Koirat juoksentelivat ympärii maatilaa, jossa ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Oliko tämä nyt sitä ”paremmilla lammaslaitumilla”-juoksentelua, mitä toivotin kullekin aikoinaan? Mutta sellaisessa paikassa ne nyt unessani olivat. Kaikki olivat onnellisia ja innoissaan, kun saivat juosta vapaana pihalla ja pellolla, niin kuin eläessäänkin. Jospa he tulivat ilmoittamaan minulle, että kaikki on nyt hyvin?

Foxy oli onnellinen kun pääsi piehtaroimaan kotitilallaan omenapuun juurella. Kuva: kevät 2019

Tämän unen näkeminen helpotti minua jotenkin todella paljon. Heräsinkin aika pian tämän näkemisen jälkeen. Olo oli jotenkin kevyt. Kuin jokin taakka olisi poistunut kehosta. Olen nähnyt vastaavanlaisia unia kissoistanikin. Foxysta näin sellaisen unen viime viikolla, jossa hän tuli kainalooni nukkumaan, kuten sillä oli usein tapana. Olen tehnyt videonkin, jossa Foxy on rapsuteltavana. Foxyn rapsuttelu oli jotenkin niin palkitsevaa ja ihanaa. Tunne oli varmasti molemminpuolinen.

Sain paijata unessa Foxya jonkin aikaa. Uni tuntui jotenkin todelliselta. Sitten Foxy vain katsoi minua, lähti ja katosi. Mitä tällainen uni oikein tarkoittaa? Onko suruaika menossa ohi, ja ikävä alkamassa? Joka tapauksessa, kun nousin sängystä ylös, minulla oli todella seesteinen olo. Kuin olisin oikeasti saanut viettää tuon ihanan hauvelin kanssa aamuiset hetkemme, niin kuin silloin joskus. Päivä meni todella hyvin!

Unimaisema vuodelta 2020.

En ole vielä hävittänyt kaikkia Foxyyn liittyviä tavaroita, tai tarkoitan lähinnä Foxyn leluja ja sen semmosia. Enhän tietenkään hävitä nimilaattaa ja kaulapantaa, sekä koriste-esineitä, jotka liittyvät Foxyyn. Olen säästellyt joitain Foxyn leluja sitä varten, jos kylään tulee joku koira. Annan sen sitten leikkiä niillä. Pitäisikö minun kuitenkin hävittää tai lahjoittaa nekin pois? ”Kummitteleeko” tavarat mieltäni tuolla vaatehuoneen laatikossa, vaikka ovatkin pois silmistä? Noh, siihen tuskin kellään on oikeaa vastausta.

Toivon kuitenkin, että näen jatkossakin Foxysta ja muista edesmenneistä lemmikeistäni unia. Pahoittelen, jos tämä artikkeli on tällä kertaa todella rönsyilevä ja hankalalukuinen, mutta tätä kirjottaessa pää on ollut todella vaikea pitää jotensakin kasassa, saati sitten ajatus.

Ihanan kaunis uni Read More »

Syksy jatkuu

Jotenkin ajattelin, että tänä syksynä saisin nauttia kauniista keleistä, mutta olen syystä tai toisesta nyhjännyt vain kotona. Minuun on taas iskenyt neuloosi, eikä se meinaa hellittää mitenkään! Keskeneräisiä projekteja taas kertyy. Ehdin kuitenkin värjöttelemään yhden päivän kaupungilla ruskan seassa, ja laitankin siitä nyt kuvia tänne. Kännykällä otettuja – pahoittelen. Kerroinkin edellisessä artikkelissa, että kävin katselemassa kaupunkipuroa. Nämä kuvat ovat samalta reissulta mutta eri paikoista. Olikin hyvä idea käydä juuri silloin kuvia ottamassa, koska viikko tämän jälkeen, puista on tippunut miltei kaikki lehdet pois!

Ruskan aika oli Imatralla todella lyhyt. Oikein ottaa kaaliin! Noh, siihen kun ei voi itse vaikuttaa mitenkään, tai ainakin luulisin niin. Ilmastonmuutos tosin varmasti vaikuttaa asiaan ja siinä mielessä epäsuorasti itsekin voisin asiaan vaikuttaa… nyt meni taas liian syvälle uomaan, mutta jatketaan kauniin Imatran parissa.

Imatralla on omenapuisto, joka on nimensä mukaan täynnä omenapuita. Puistoon on istutettu tiettyinä vuosina syntyneille oma omenapuu. Kummipoikani puu on myös tässä puistossa. Puisto sijaitsee Vuoksen varrella Sienimäen ja Mansikkalan ratasillan välissä.

Vuoksen rantaa pitkin kulkee upea kulkureitti, joka kulkee omenapuiston läpi. Siitä pääsee kulkemaan vaikkapa polkupyörällä, ainakin syksyllä vielä. Talvella kulkureittiä ei huolleta (kylttien mukaan), enkä oikeastaan edes tiedä millaisessa kunnossa sitä pidetään. Kesällä ja syksyllä reitti on todella kaunis ja suosittelen siihen tutustumista! Reitti kulkee koko Vuoksen ympäri aina Imatrankoskelta Tainionkoskelle.

Syksyinen näkymä omenapuiston raitilla.

Puistosta pääsee myös rantaan mattolaiturille. Olen monta kertaa pessyt auton tällä paikalla, kun olin nuori. Nykyään siinä ei saa pestä autoa, eikä taida sen koommin saada laiturilla pestä mattojakaan. Näytti vähän siltä, että laituria saivat käyttää enää paikalliset sorsat, joita oli muutama kappale lorvailemassa penkkien alla.

Vuoksen varrella puut syksyisissä väreissä 2021.

Ihana näkymä avautuu Tainionkosken suuntaan ja Vuoksen varren puut olivat todella kauniissa syksyväreissä!

Mansikkakosken ratasilta on aivan tässä vieressä. Se on mielestäni todella upea silta, ja olenkin kuvaillut sitä aikojen saatossa vaikka kuinka paljon. Silta on visuaalisesti erittäin tärkeä imatralaisille, ja meitä hieman täällä ”raivostuttikin”, kun tämän upean sillan viereen päätettiin rakentaa toinen silta junia varten. Uusi silta peitti näkymän vanhaan siltaan Tainionkosken puolelta kokonaan.

Jatkoin matkaa Imatrankoskelle päin. Kun olin kävellyt kaupunkipuron laitamilla, pysähdyin vielä hetkeksi ihastalemaan syksyn värejä voimalaitoksen sillalle. Maisemat muuttuvat toisinaan aika radikaalisti. Oikealla puolella on puistoalue, jonka laitamilla on ollut tammia, jollen väärin muista. Niissä ruska on ollut jotenkin erityisen kaunis joka vuosi. Nyt väritys oli jotenkin pliisu kun alueelta on kaadettu tai karsittu paljon puita.

Ja sitten kotiin päin… oli pakko pysähtyä matkan varrella linja-autopysäkille nappaamaan yksi kuva. Kadunvarsi oli juurikin näin värikäs useamman kilometrin matkalta!

Pysähdyin hakemaan lämmikettä viileneviin syksyiltoihin paikallisen marketin ”märästä päästä”!

Vielä oli ihan pakko lähteä sähkövehkeellä ajelemaan ja ottamaan pari kuvaa. Syksy oli nyt todellakin kauneimmillaan.

Syksy on ainakin itselleni sellaista aikaa, että tulee fiilisteltyä kaikenlaisia asioita. Olen syksyn lapsi. Tästä on jo kolme vuotta aikaa kun olen kulkenut tästä samaisesta kohdasta samanlaisissa merkeissä rakkaan koirani, Foxyn, kanssa. Se tuntuu edelleenkin kuin se olisi ollut eilen. Kuljimme Foxyn kanssa tästä miltei joka päivä.

Kävelytie ilman Foxya on tyhjä, mutta kuitenkin kaunis.

Taisin jossain vaiheessa mainita, että lopetan nämä Foxyn muistelot, mutta eihän siitä taida tulla yhtään mitään! Hän oli niin suuri osa elämääni eläessään, että nyt on jäljellä jättimäinen nippu ihania muistoja tuosta karvakuonosta, ja todella paljon kuviakin. En ole julkaissut lähellekään kaikkia kuvia, eikä niitä voi edes julkaista kun niitä on saletisti tuhansia. Ehkäpä laittelen niitä sitten tänne artikkeleihin ”muistoina” silloin tällöin, jos ne jotenkin liittyvät asiaan.

Kuva Foxysta vuodelta 2016. Syksy on tuloillaan. Pvm: 13.9.2016.

Foxy oli sellainen ihana koira, että suostui olemaan kuvissa. Tätä asiaa ei välttämättä pysty paremmin selittämään. Jos tuntee koiran niin sitten tietää saletisti mitä tarkoitan! Asia kyllä kerrottiin huokaisemalla erittäin syvään jos jostain syystä ei huvittanut olla kuvattavana. Koira osasi esittää tarpeen vaatiessa surkeimmastakin surkeimmat ilmeet. Noh, sai kyllä sitten aina kuvien jälkeen herkkujakin 🙂

Päätän tämän nyt tähän kuvaan. Kuva on otettu miltei samana ajankohtana tästä päivästä, ja olemme lenkillä Foxyn kanssa. Foxy oli aina ”syksyväreissä”

In memoriam Kohon Foxy Girl (23.2.2006-24.6.2019) kuva 4.10.2016

Syksy jatkuu Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top