in memoriam

Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille…

Siitä on jo vuosi, kun vein rakkaan kissani Uunon, paremmille hiiriapajille… haluan tänään muistella häntä. Toivottavasti näen kyyneleiltäni kirjoittaa tänne mitään. Uuno kun sattui olemaan viimeinen lemmikkini, joka minulla oli. Ensin meni Spede 2017 (noin 16-vuotias), sitten meni Foxy kesällä 2019 (13,5-vuotias) ja viimeisenä Uuno, viikko ennen joulua 2019 (melkein 18-vuotias). Uunolla oli pitkä elämä! (vuoden takainen kirjoitus tästä). Sytytin tänään kynttilän ikkunalle Uunon muistoksi.

Minulla on Uunosta paljon muistoja, tässä pari. Uuno oli todella leikkisä ja touhuava kissa. Häntä oli aina mielenkiintoista seurata. Hieman villi mutta kuitenkin kesy. Alkuunsa ihan pienenä pentuna oli sylikissa, mutta sitten piti syystä tai toisesta noin kymmenen vuoden tauon, ennen kuin löysi sylini uudelleen. Haki läheisyyttä, mutta ei vaan tullut syliin. Spede oli hänelle se “kainalo” mihin aina käpertyi hellyyttä tarvitessaan.

Tyypillinen kuva, minkä saatoin ottaa, oli sellainen, missä Uuno ja Spede olivat erittäin lähekkäin. Edelleen tänä päivänä Uuno ja Spede ovat kansikuvapoikina Facebookin Kissankulma -ryhmässä. Sinne voi siis liittyä jos sinulla on kissa! Perustimme sen aikanaan kissojen ystäville. Vaikka kissani ovat jo “nukkuneet pois”, halusivat ryhmäläiset jostain syystä pitää minun kuvani kansikuvana tässä ryhmässä. Olen erittäin otettu kunniasta, ja minua ei häiritse, vaikka kuvassa ovatkin jo poismenneet kissani! Kiitos ja kumarrus ryhmäläisille tästä kunniasta.

Spede vasemmalla naama kameraan päin, Uuno käpertyneenä oikealla puolella.

Olen pohtinut tätä useasti, että miksi Uuno ei sylissäni sen “kymmenen vuoden aikana” paljoakaan halunnut olla, tai ei vaan tullut syliin. Uunoahan ei voinut myös nostaa syliin missään vaiheessa, vaan hän alkoi aina rimpuilla. Minulla siis oli kaksi kissaa, ja selkeästi Spede vanhempana kissana oli pomo näiden kahden välillä. Ehkäpä tämä vaikutti asiaan. Mutta, kun Uuno vihdoin uskaltautui syliini vuonna 2013 keväällä, ei sitä meinannut saada sylistä pois! Hänestä kuoriutui aivan ihana sylikissa koko loppuelämäkseen. Kissanomistajan näkövinkkelistä tämä oli maailman paras asia! Sain vihdoinkin kissani syliin… se on loppujen lopuksi ainakin itselleni yksi hienoimmista asioista, mitä kissanomistajana voin kokea. Olen koonnut pienen neljän minuutin videopätkän YouTubeen missä Uuno on sylissäni.

Otin Uunon aina syliini kun mahdollista. Uunolla oli myös paljon paikkoja asunnossa, jossa hän sai katsella ulos ja kiipeillä. Makuupaikkoja löytyi ikkunan ääreltä. Paljon oli leluja. Ne lelut ovat vieläkin tuolla laatikossa. En tiedä miksi, mutta en vain ole saanut aikaiseksi viedä niitä mihinkään pois. Koirankin leluista iso osa on tuolla laatikossa. Täytyy kait viedä laatikko varastoon joku päivä…

Jos joku kissa halusi kiipeillä, niin Uuno halusi! Hän kiipeili pienenä pentuna vanhempieni olohuoneen tiiliseinää pitkin ylös. Sitä ei oikein meinannut kukaan uskoa silmillään, mutta siinä se vain veti kynsillään seinää pitkin ylös! Uuno kiipeili paljon. Jos sattui pääsemään vapaaksi vanhempieni takapihalla, oli hän aina puussa ensimmäisenä – pihalta ei poistunut. Ajattelin aina, että Uuno on suhteellisen villi kisu.

Uuno kiipeilytelineen huipulla – usein.

Uuno tulee olemaan sydämessäni aina pienenä söpöläisenä, koska Uuno oli vaan niin älyttömän suloinen kissa! En tiedä mitään muuta näin suloista kissaa, kerta kaikkiaan. Silti oli upea ja uljas raitapaita leopardimaisilla pilkuilla varustettuna… ripaus gepardin siluettia ja liikkuvuutta. Uuno oli oikein komea, ison kissapedon kaltainen kolli! Kiitos rakas pikku-kehveli, että pidit minulle seuraa sen yli 17 vuotta! Tulen aina rakastamaan ja kaipaamaan sinua

Uuno jätti komeudellaan moniin vaikutuksen. Eihän tällaisiin asioihin voi mitenkään etukäteen vaikuttaa, mutta Uunolla oli siinä suhteessa onnea, että turkkinsa oli niin upea, että häneen sekä turkkiin rakastuivat kaikki, ketkä hänen kanssaan olivat koskaan tekemisissä!

Rakkaudella ja suurella sydämellä Uunoa muistaen… ikävä on sanoinkuvaamaton

Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille… Read More »

Kohon Foxy Girl 2018 part 2 – Foxy paljuilee

Videoiden koostetta vuodelta 2018 rakkaasta koirastani, josta jouduin luopumaan juhannuksen jälkeen 2019.

Videoita on sinänsä mukava katsella, ja kyllähän näistä tulee ihan hyvälle tuulellekin, vaikka ikävä vain kasvaa. Kuuluu varmasti asiaan! Julkaisen videoita tiheämmässä tahdissa YouTubessa ja laitan tänne ilmoituksen myöhemmin, ettei käy niin, että tulee monta videoklipin julkaisua peräkkäisinä päivinä. Pidemmittä puheitta tässä seuraava video.

Kohon Foxy Girl 2018 part 2 – Foxy paljuilee Read More »

Kohon Foxy Girl 2018 part 1

Vuosi sitten elettiin ihan hirveää aikaa edesmenneen koirani suhteen… tajusin, että mitään ei ole enää tehtävissä ja joutuisin luopumaan rakkaastani pian. Se olisi vain ajan kysymys.

Olen tänään muistellut koiraani kahden vuoden takaa, milloin asiat olivat vielä ihan hyvin. Minulla on paljon videoklippejä Foxysta, kiitos digitaalisen aikakauden! Olen ollut varmasti jonkunlaisessa “henkisessä jumissa” monta vuotta. Huomaan sen, kun käyn läpi vanhoja digijärkkärillä otettuja valokuvia ja kännykkävideoita, joista minulla ei ole hajuakaan, että olen ottanut ne. Aika kulkee liian nopeasti eikä sitä saa kiinni… Mutta mahtavaa, että tänä päivänä on mahdollisuus tallentaa ikimuistoisia asioita tällaisessa formaatissa, josta on iloa varmasti monelle. Tässä siis uusin Foxy-video jonka videoklipit ovat vuodelta 2018. Muitakin on tulossa…

Kohon Foxy Girl 2018 part 1 Read More »

Mietiskelyjä 16.12.2019

Joku sanoisi minulle nyt, jos väittäisin olevani vanha, että olen ihan nuori tyttönen vielä. Mutta, eihän se ihan nyt kuitenkaan pidä paikkaansa. Olen 47-vuotias nainen! En koe olevani siis mitenkään vanhavanha, mutta kroppani voi olla joistakin asioista eri mieltä!

Minulla todettiin pari kuukautta sitten korkea verenpaine ja siitä lähtien elämäni jotenkin mullistui… korkea verenpaine on sukurasite omalla kohdallani ja lisäksi alituinen stressaaminen ei tee asialle kovinkaan hyvää. Noh, sitä sitten ollaan aloitettu lääkitykset ja lenkkeily… olin vanhemmillanikin parisen viikkoa “turvassa”, kun sain jonkun sortin paskahalvauksen moisesta tiedosta, enkä uskaltanut olla kotona. Asiat liittyy toisiinsa.

Olen kärsinyt niska-hartiaseudun ongelmista jo tovin, siinä siis yksi syy miksi en ole kirjoitellut paljonkaan blogia täällä. Kävin hoidattamassa alku vuodesta monia kertoja niskan aluetta fysioterapeutilla, ja sieltä tuli aika kova ohje tietokoneella olemisesta ja käsitöiden tekemisistä – että ne pitäisi jättää pois. Mitä hittoa sitten alkaisin tekemään jos kerran edes käsitöitä saisi tehdä ja tietokoneellakaan ei saisi olla? Pidän toki valokuvaamisesta, mutta sekin vaatii sen tietokoneella oleilun kun kuvia aletaan setvimään. Sen lisäksi olen niin henkeen ja vereen käsityöihminen kun voi vaan olla. Perustin hiljattain uuden bloginkin sitä varten, missä voin esitellä ja jakaa ohjeita käsitöihin liittyen:
https://neuloosi.fi
Toisin kuin ammattibloggarit, niin minä en saa tästä harrastuksesta mitään korvausta. Nyt on tosi kyseessä, ja pitää miettiä oikeesti mitä haluaa tehdä!

Onneksi minusta otettiin pullotolkulla myös verta ja testeistä selveni, että olen muutoin terve. Veriarvoissa ei ollut mitään sanottavaa. Yksi kivi pois sydämeltä siis! Sydänfilmikin oli normaali.

Oma terveyteni ei ole juuri se ainoa asia mikä minua on tällä hetkellä askarruttanut… Olen saanut kämppääni siivottua ja järjesteltyä aika paljonkin tässä syksyn aikana (mielenterveys kiittää), mutta huomannut, että kissani Uuno, ei enää ole ihan sieltä terävimmästä päästä. Uuno nimittäin ei halunnut syödä raksuja enää. Tämä huomio sai sydämeni taas pamppaamaan ylimääräisiä kierroksia – Uuno oli yli 17,5-vuotias! Kävimme Uunon kanssa eläinkliniikalla eräs perjantai selvittelemässä asioita.

Uuno todettiin alipainoiseksi mutta muutoin oli hyväkuntoinen. Leegot oli muutoin kunnossa mutta niissä todettiin syöpymistä. Painoa pitäisi kuitenkin saada nostettua, ettei laihuuden takia sairastu vakaviin sairauksiin. Veriarvot olivat ok. Miun pikku-Uuno! Alkoi hänkin olemaan jo vähän ehtoon puolella kait… ei tarvitsisi tämän vuoden puolella luopua enää yhdestäkään rakkaasta :/ Foxyn menetys oli niin kova pala etten voinut kuvitellakaan! Ne, jotka ovat koiran menettäneet, niin tietävät tasan mistä puhun.

Noh, tässä kävi nyt just niin kun olin pelännytkin ja joiduin eilen viemään Uunon lääkäriin lopetettavaksi 🙁 Uuno ei alkanut syömään kunnolla ja laihtui todella rajusti. Hän oli ihan hyväntuulinen, nukkui vieressä ja oli seurallinen. Ruoka ei vaan maistunut ja päätin, etten “kiusaa” kissaa enää tämän enempää ja lasken hänet Spede-kissan luokse. Uuno ei päässyt enää kunnolla hyppäämään omin avuin sängyllekään, ja käveleminen lattialla oli melko huteraa. Ei siinä muu auttanut – ei itku eikä hampaiden kiristys!

Tänään on siis ensimmäinen päivä pariin vuosikymmeneen ilman yhen yhtäkään lemmikkiä! Oli outoa aamulla kun Uuno ei tullutkaan herättämään. Yleensä tuli aina pukkaamaan kuonollaan naamaa, kun oli aika laittaa hänelle ruokaa lautaselle. Koti on jotenkin tyhjä, jos näin voi sanoa 🙁 Uuno rakas – minulla on nyt jo hirvittävä ikävä sinua!

Mietiskelyjä 16.12.2019 Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top