Elämä jatkuu

En pysty vieläkään käsittämään Urhon poismenoa. Jokin asia ei ollut kohdallaan. Tietenkin kelaan, olisinko voinut tehdä asialle jotain, mutta en keksi juurikaan mitään. Urho oli vain sairastunut lyhyessä ajassa todella pahasti ja en huomannut sitä tarpeeksi ajoissa. Elämän täytyy silti jatkua! Keskityn nyt siihen mitä minulla on… En harkitse kissan ottamista, turha kuvitellakaan!

Elämä Urhon kanssa oli mukavaa. Urho oli työpisteeni vieressä usein pitämässä minulle seuraa.

Minulle rapsahtaa jossain vaiheessa ”kiva” lasku Urhon ”ensimmäisestä ja viimeisestä” lääkärikäynnistä ja se täytyy jotenkin saada maksetuksi. Ottaahan se kaaliin kun semmoset 300 euroa pamahtaa maksettavaksi juuri ennen joulua. Varsinkin kun se muistuttaa minua Urhon poismenosta. Sama juttu oli Uunon kanssa silloin aikanaan. Vuosi alkoi Uunon lääkärimaksulla jossa piti maksaa eutanasia ja tuhkaus. Kyllä alkoi vuosi 2020 sen paperinpalasen siivittämänä ihan päin persettä! Näille asioillehan ei kuitenkaan voi mitään. Elämä jatkuu.

Jospa sitten muihin asioihin… liekö ne yhtään sen piristävämpiä kuin alkukaan… parit kuvat nyt kuitenkin laitan.

Tulin eräs ilta kotiin noin ysin aikoihin. Talon, jossa asun, yläpuolelta lensi lentokone. Tästä piirtyi hämmentävä kuva taivaalle ja onneksi sain napsastua kännykällä siitä kuvan. Sain hauskoja kommentteja asiaan liittyen ja laitoin kuvan myös Instagramiin. Ikään kuin lentokone olisi väistänyt kuuta tuossa kohtaa. Oikeassa yläkulmassa on koivu, jonka lehdissä oli vesipisaroita. Siitä kimallus. Vähän bling blingiä pihalle!

(Kuvaa manipuloitu autojen sumennuksen osalta)

Ehdin rakentaa kissalle ikkunan ääreen istumapaikan. Teen paljon DIY-projekteja joissa käytän kämpästäni syystä tai toisesta löytyviä tarvikkeita. Tämäkin koulupöydän päätyjalka sai uuden elämän. Tähän tuli vielä pöytälevy johon ruuvailin irtojalat kiinni. Eli siis minun työpisteeni. Urho ehti istuskella ikkunalla noin pari viikkoa. Nyt tuolla kissan istumapaikalla on huonekasveja, joista sitten joskus kerron myöhemmin.

Koulupöydän jalkonen uusi elämä
Kuva: 7.10.2021

Hamstrasin viime talvella K-Raudasta jokusen kappaleen saniaisia ja muratteja, ja täytyy vain todeta, että ne eivät kerta kaikkiaan viihdy asunnossani. Ilmeisesti niitä pitäisi kastella joka päivä. Olen nyt niin monta kertaa kokeillut kasvatella saniaisia ja muratteja, että senkin saa nyt vain unohtaa. Näillä kasveilla ei vaan ole elämään vaadittavia edellytyksiä asunnossani! Asiaan saattoi toki liittyä ilmastointilaite, jota pidin aika paljon tänä kesänä päällä helteiden vuoksi. Kumpikaan näistä kasveista ei todellakaan pidä kuivasta ilmasta.

Kaikki kuolleita: ei elämää yhdessäkään rehussa.

Välillä ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta näille kasvijutuille minä yleensä nauran. Tajusin onneksi siirtää orkidean parvekkeelta sisälle hyvissä ajoin ja siinä onkin vaikka kuinka paljon kukkavanoja tulossa. En tosin tiedä kuinka ne saisi kasvamaan. Pähkäilen sitä sitten joskus myöhemmin. Orkidea on nyt tuossa ikkunalla Urhon paikalla.

Unohdin parvekkeelle yhden marraskaktuksen. Se oli siellä parit yöpakkaset, tai ehkäpä useammatkin. Se ei kuitenkaan näyttänyt niin kärsineeltä kuin osasin kuvitella.

Kuva: 3.11.2021

Uskon, että tämä on saanut jäätä ja vaikka mitä niskaansa parvekkella ollesaan. Alunperin ajattelin jättää sen vain sinne, mutta en kuitenkaan raaskinut jättää sitä sinne kuolemaan. Kokeillaan jos sille vielä elämä voittaisi. Toin sen sisälle eristykseen kylpyhuoneeseen suihkutilaan ja virittelin sille oman valon.

Elämän jatkumo kasvina kylpyhuoneessa

En ole tehnyt mitään ihmeellisiä suunnitelmia loppu vuoden suhteen, mutta vähän kutkuttelisi ottaa akvaarioharrastuksesta jäänyt LED Finlandin kasvivalo käyttöön ja antaa sille uusi elämä vaikkapa kasvihuonelamppuna. Kävi mielessä, jos olisin vain kasvatellut tomaattia, paprikaa, salaatteja ja basilikaa ympäri vuoden keittiössä. Huonekasveille tuo valaisin on aivan liian tehokas ja se polttaa varmasti lehdet, vaikka siinä onkin säätönamikat. Ei ole järkeä himmentää lamppua jos koko kapasiteettia voisi käyttää paremmin hyödyksi…

Katsotaan mitä keksin. Ainakin täytyy lähteä huomattavasti useammin kävelylenkille, koska ikinä et tiedä kuinka kivaa siellä voi olla. Olen usein pysähtynyt rapsuttelemaan koiria ja ihailemaan maisemia. Tämä näkymä ihastutti minua jokin aika sitten. Kuin pilvet olisivat laskeutuneet kadulle. Tästä olikin enää muutama sata metri kotiin.

Kuva: 2.11.2021

Huomenna 13.11. on vuoden harmain päivä ja olen ostanut itselleni sitä varten lonkeron. Olen nyt aika tyytyväinen kuin sain tämänkin verran kirjoitettua tänne blogiin tekstiä, ja lupaan kirjoittaa lyhyen ajan sisällä tänne lisää tekstiä. Huonekasviasia on erittäin pahasti kesken! Vaikka marraskuussa on hieman kuollutta luonnossa, voi kämpässä oleville kasveille antaa uuden elämän! Samalla hoitaa sitä omaa pääkoppaansakin sitten… elämä jatkuu, eikö vain?

Lue artikkeli / kommentoi

Villapaita tekeillä – surutyö Urhon muistolle?

Halusin saada edes hetkeksi jotain muuta ajateltavaa, niin jatkoin viime joulun alla aloittamaani villapaitaprojektia. En ole vielä toipunut Urhon menetyksestä, eikä siitä ihan noin vain toivutakaan. Tajuan sen. Asiaa ei tietystikään helpota tai auta yhtään, kun saan täällä kotona vaan möllötellä itsekseni ilman seuraa. Mikään ei tietenkään tuo Urhoa takaisin – valitettavasti. Tämä olisi vain laiha lohtu tämänhetkiseen tilanteeseen. Jospa tämä villapaita olisi surutyö Urhon muistolle?

Jostain syystä kaikki kamalimmat asiat tapahtuvat aina maanantaina, niin kuin pari viikkoa sitten jouduin luopumaan ihanasta Urho-kissasta. Edesmennyt Spede-kissani jouduttiin myös päästämään paremmille hiiriapajille maanantaina, samoin Foxy-hauveli. Yritän silti olla tarmokas ja optimistinen joka maanantai aloittamaan uutta viikkoa tietämättä mitä se taas toisi tullessaan. Yritän jatkaa siitä mihin olen jäänyt edes tämän villapaidan kanssa.

keskeneräinen villapaita

Villapaita jäi keväällä edellisen kuvan mukaiseen pisteeseen ja lähden neulomaan sitä nyt loppuun. Olen päässyt sen neulomisessa hyvin eteenpäin, ja siitä ei enää olisi paljon jäljellä, pelkkä kaarroke. Uskon saavani tehtyä sen tämän ihan viikon sisällä, jos nyt vain malttaisin pysyä askareen parissa tai raajat kestää! Neulominen on nimittäin todella rankkaa niska/hartioille. Yritetään päästä asiassa etennpäin, koska tuolla odottaa toinen villapaidan raakile tekemistään. Päätin myös tehdä jossain vaiheessa sen Strömsö-villapaidan.

islantilaisneuleen kaarroke villapaitaan
Villapaidan kaarrokkeen ensimmäiset kerrokset

Tämä tällä hetkellä tekemäni villapaita on saanut inspiraation ”Puun vuosi” -nimisestä kuosista, jonka on suunnitellut Jóhanna Hjaltadóttir. Se on varsinaisesti islantilaisneule. Yritin etsiä kuvistani jotain dokumenttia mistä kirjasta olisin mahdollisesti ottanut kyseisen ohjeen talteen, mutta en löytänyt. Lainasin kirjan kuitenkin kirjastosta. Tekijänoikeussyistä en voi julkaista kuvion kaavaa täällä. Jossain vaiheessa asiasta voi lukea enmmän Neuloosi – Lankoja ja draamaa -blogissa.

Olin niin ajatellut, että istuisin sohvalla koko syksyn Urho sylissäni. Samalla voisin tehdä myös käsillä jotain. Urho tulikin aina ”kylkeen kiinni” kun istahdin sohvalle neulomaan…

Kuva: 7.10.2021

Urho oli todella seurallinen kissa. Kun otin kutimet esiin, hän tuli heti viereen tai jollain tapaa lähettyville.

Kuva: 5.10.2021

Ihana kissa! Mitä voisi muuta edes toivoakaan. Ikävä on ihan käsittämätön. En osannut varautua tällaiseen ”kohtaloon” laisinkaan. Urho tassuteli sydämeeni kepein askelin!

ihmisläheinen kissa

En ole vieläkään saanut Urhon tavaroita pois asunnostani. Ostin hänelle läjän keraamisia ruokakuppeja. Laitoin ne jokin aika sitten myyntiin. Niistä ei ole kukaan kiinnostunut. Ne ovat myynissä Tori.fi-palvelun kautta. Ehkäpä pidän ne sitten itselläni kuitenkin vaikka kukkaruukkujen aluslautasina. En tiedä. Juuri nyt en jaksa edes ajatella asiaa.

Kiipeilyteline on menossa tuttavan kissoille. Ruoat vein vanhempieni kissalle ja hiekat myös. Vessassa lojuu vieläkin Urhon hiekkalaatikko, tyhjänä tosin ja pestynä. Se lähtee myös johonkin. Olin pesevinäni Urhon tassunjäljet eteisestä pois, kun hän tepsutteli savisilla tossuilla vessasta pois. Jäljet ovat edelleen siinä. Ehkä en pessyt tuota aluetta tarpeeksi hyvin, ehkä en halua vielä luopua noista ihanista tassunjäljistä. Ne ovat ainoa asia jotka minulla on Urhosta jäljellä!

Noh, pakkohan nämä asiat on tehdä, ja mitä pikimmiten, sitä parempi. Onneksi minulla on ainakin pari projektia tiedossa. Toinen on tämä vuosi sitten aloittamani villapaita, ja toinen on tuleva villapaita. Eiköhän tämä tästä suttaannu jossain vaiheessa. Kun villapaidat ovat valmiit, ne lämmittävät myös pahoittunutta mieltä! Eiköhän tämä tästä.

Lue artikkeli / kommentoi

Urho – ihana kissa on poissa

Nyt on kyllä vaikeaa löytää mitään sanoja mutta yritetään. Vein Urho-kissani tänään (maanantaina) lääkäriin, koska epäilin sillä olevan vatsa tukossa. Urho oli oireillut viikon, ja loppu peleissä ehkä toisenkin viikon, kun tarkemmin ajattelee. En ala avaamaan oireita tähän sen enempää koska tämä kirjoittaminen on tällä hetkellä todella tuskallista. Lopputulos on kuitenkin sama – Urho piti päästää paremmille hiirilaitumille.

Aloitin eilen kirjoittamaan akvaariosta artikkelia, joka oli jäänyt rästiin aikaisemmin. Tietysti sisältö ei ollut sinällään rästiä, koska se käsitteli myös tämän hetkistä tilannetta, muun muassa Urhoa. Olin päättänyt ajaa akvaarioni alas niin pian kuin mahdollista, ja keskittyä touhuamaan Urho-kissan kanssa yhtä sun toista. Oli tarkoitus rakentaa parvekkeelle kiipeilyhyllykkö josta Urho voisi katsella raikkaassa ilmassa lintuja ja kuunnella keväällä sitten viserrystä. Olin harkinnut ulkoiluvaljaiden hankintaa, jotta Urho voisi käydä ulkosalla tuossa kotipihalla kanssani. Saisi sen vatsan sitten toimimaan jatkossa kunnolla.

Toisin kävi. Urholla todettiin tänään pitkälle edennyt munuaissairaus, jota ei pystyttäisi lääkkeillä enää helpottamaan tai hoitamaan. Muserruin uutisesta täysin. Miten en ollut huomannut tällaista ollenkaan? Ja Urhokin oli kissaksi niin nuori, vain kymmenen vuoden ikäinen. Elämä tuntui taas todella epäreilulta. Eikö minulla ole oikeus olla tällaisesta ihanasta kissasta onnellinen? Tämäkin onni piti ottaa brutaalilla tavalla pois. Näin ajattelin hetken. En ole vielä tosin ajatellut asiaa syvällisemmin, koska pitäähän sekin jossain vaiheessa tehdä. Kaikella kun tuppaa olemaan tarkoituksensa.

Olin niin pitkään ollut sitä mieltä, etten ota kissaa Speden ja Uunon jälkeen, puhumattakaan Foxysta. Näiden persoonien jälkeen oli todella hankala ajatellakaan enää muita lemmikkejä. Niin kuitenkin, Urhon kuva netissä säväytti minua sillä tavalla, että halusin juuri tuon herran ottaa asustelemaan kanssani. Haluaisin ainakin ajatella niin, että Urho saisi paremman loppuelämän kodin luonani kuin mitä olisi joutunut pahimmoillaan virumaan löytöeläinkodissa!

Ei oikein löydy tällä hetkellä sanoja kertomaan kaikkea mitä ajattelee, niin jätän tämän nyt tällä kertaa tähän. Kirjoitin Urholle runon.

Urho-kissa
Urho 31.7.2021

Urholle.

Taas on hiljaista eikä karvoja näy missään.
Tassujen jäljet on pyyhitty pöydiltä pois.
Hiekat on imuroitu lattioilta pois.
Torkkupeitot on pesty ja valmiina omaan käyttöön.
Ikkunoilla on huonekasveja.
Minulla on enää tassunjälkiä sydämessäni.
Rakas tassuttelija on poissa.
Hyvää matkaa Urho-pieni.
Teit minuun lähtemättömän vaikutuksen
ja annoit minun kokea taas rakkauden.
Olen sinulle ikuisesti kiitollinen.

Rakkaudella
Minna

Lue artikkeli / kommentoi

Urho-kissan päivän viettoa

Ihanaa, että Urho on kotiutunut luokseni niin hyvin! Tai ainakin omasta mielestä on… Tässä muutama kuva kissasta.

Urho on ottanut asunnon hyvin haltuun. Hän on löytänyt kaikki makoilupaikat mitä olen hälle laittanut, ja myöskin käyttää niitä. Muutamia juttuja aion vielä tässä muuttaa, toivottavasti kisu ei ota siitä nokkiinsa.

Sohva on hallussa päivisin!

Kissa makaa sohvalla

Sohva on hallussa iltaisin!

Sänky on hallussa!

Makkarin ikkunanalus on hallussa! Se on kyllä Urholle erityisesti suunniteltu. Joudun puuttumaan kyseiseen paikkaan vielä ainakin siltä osin, koska se ei miellytä omaa silmää kovinkaan paljon. Eli tähän tulee tuunausta, ja mahdollisesti jokin muu ratkaisu. Muutos täytyy yrittää tehdä niin hellävaraisesti kuin mahdollista.

Kissan nukkumapaikka ikkunalla

Urho on sellainen kissa, joka vihtyy todella paljon sylissä. Pidän siitä, että kissa on sylissä – se on aivan ihanaa!

urho-kissa sylissä

Silmäilen tässä samalla olohuoneen edessä kasvavia koivuja, jotka ovat saaneet ihanan keltaisen värityksen muutaman päivän sisällä. Joten Urho-uutiset jäävät tällä kertaa vähän tyngäksi ja painelen ulkoilemaan kameran kanssa. Tällaista syksyn väriherkkua on harvoin tarjolla, jos koskaan! Aurinko pilkahtelee satunnaisesti pilviverhon takaa ja puiden lehdet oikein loistaa väreillään. Palailen siis kissauutisiin myöhemmin!

Sillä välin Urhon kuvia voi käydä katsomassa Instagramissa @urhomanolito -profiilista. Laittelen sinne enemmän kuvia kuin tänne blogiin. Tai ”Urho laittaa”! Ja jos pitää kissakuvista, niin Urhon tilin kautta löytyy muitakin aiheeseen liittyviä Instatilejä. Lisäksi sieltä voi katsella toisinaan Urhosta videoklippejä, joita en myöskään laita tänne. Näihin täytyy aina myös liittää jonkinmoinen söpöysvaroitus, koska ovathan nämä lemmikkikuvat aina niin ihania ja toisinaan ylisuloisia!

Ei muuta kun hyvää päivän jatkoa ja nautitaan ihanasta syksystä

Lue artikkeli / kommentoi

10-vuotias Urho-kissa

Nyt se on sitten vihdoinkin tapahtunut, kotiini on tullut asustelemaan kissa! Tämä herra on tosin jo seniori-iässä. Sepäs ei minua haittaa, päin vastoin. Hän on oikein ihana ja seurallinen, juuri niin kuin tykkään kissani olevan.

Löysin tämän ihanuuden paikalliselta löytöelänkodilta (Kaskivaaran Kodittomat eläimet Ry). Hän ei ollut saanut uutta kotia jostain syystä. Tämän enempää en tiedä tästä herrasta muuta kuin että hän on 10-vuotias. Eli suht iäkäs herra kyseessä. Urho on hänen nimensä ja se oli hänellä jo tullessaan. Urho sai myös lisänimen Manolito, joka tarkoittaa jossain yhteydessä hurmaavaa miestä, yleensä latinoa. Vaikka Urho ei olekaan latino, hän on silti todella hurmaava!

Urho uskaltautui myöhemmin illalla sohvalle nukkumaan.

Laitoin Urhosta tämän kuvan Instaan, ja jälkikäteen ajattelin, että onpas yrmykän näköinen kuva kissasta, koska tuo kuva ei todellakaan ole Urhon perusilmeitä. Kaunis kissa hän on ja ihan kaikkea muuta kuin yrmy! Nyttemmin Urho on jo tottunut kännykkäkuvaukseen, ja ilmeetkin alkavat olla jo ihan söpöjä, eikä seuraavan kuvan kaltaisia.

Urho-kissa yrmyn näköisenä
Ensimmäisiä kuvia Urhosta.

Kuinka kissa päätyi minulle

Laitoin maanantaina viestiä löytöeläinkotiin, että voisin adoptoida tämän kissan. Soitin seuraavana päivänä vielä varmistaakseni asian, että onko hän mahdollisesti enää saatavilla. Ja olihan Urho vielä vapaana. Pohdiskelin, että voiskohan tällainen johtua siitä, että Urholla oli ikää jo niin paljon, ja että ihmiset haluavat adoptoida nuorempia kissoja. Tavallaan vähän säälittävää, koska esimerkiksi Urho on aivan ihana ja todella hellyyttävä. Hän on myös aika rauhallinen… ollut toistaiseksi. Urho muutti minulle torstaina iltapäivällä.

Ensimmäiset päivät Urhon kanssa

Meillä on mennyt nämä muutamat ekat päivät yhdessä ihan mukavasti. Urho oli heti todella siisti vessankäynnin suhteen, mikä ilahdutti minua. Saan toki lakaista laatikon ympäriltä hiekkoja takaisin astiaan, mutta tarpeiden osumatarkkuus on ihan ykkösluokkaa. Hän uskaltautui heti syliini samana päivänä kun tuli minulle. Söi kaikkea mitä tarjottiin. Leluihin ei koskenut, tai vähän tassulla hipelöi, mutta ei leikkinyt. Akvaariokin löytyi yhden makuupaikan vierestä ja siinähän olikin ihmettelemistä.

Urholla on kissa-TV

Kun menimme nukkumaan, hän tuli vieressä käymään tassuttelemassa tyynyni vierellä olevalla, hänelle varatulla alustalla, mutta meni sitten nukkumaan johonkin muualle. Annoin hänen olla kaikessa rauhassa.

Kun nousin seuraavana aamuna sängystä, Urho tuli heti terhakkaasti minua vastaan. Yritin tutkailla millaisia rutiineja herralle olisi mahdollisesti kehkeytynyt. Noh, tietysti ruokaahan sitä vaaditaan heti kättelyssä kun silmänsä avaa!

Keittiöön mennessä en voinut välttyä hieman huvittuneelta näyltä. Urho oli käynyt omatoimiruokailemassa yhden avatun raksupussin kanssa, joka löytyi lattialta osittain riekaleina. Pääsin siis siivoamaan vähän raksusotkua. Ei se mitään, laitoin loput raksupussin sisällöstä muovipurkkiin ja lakaisin osittain syödyt raksumurut lattialta.

Huomasin myös ettei Urho osannut syödä pakastimen päällä. Se tarkkaili jatkuvasti ympäristöään. Siirsin ruoat lattialle niin ruoka alkoi sitten myös maistua. Mietiskelin josko oli joutunut olemaan varuillaan edellisessä paikassa jollain tapaa, koska hänellähän oli ollut kuulemma pari kaveria. Myös löytöeläinkodissa hänellä oli kavereita, jotka välillä ilmeisesti vaihtuivat. Reppana on saattanut jäädä vaikka vähemmälle ruokinnallekin. Oli kuitenkin aika laiha tullessaan. Noh, yritetään saada vähän lihaa ympärille.

Kiva oli myös huomata, että Urho antoi minun harjata turkkiaan ihan mielellään. Pitkäkarvaisen kissan turkissa on kuitenkin huoltamista jonkun verran. Muutenkin, irtokarvat on saatava turkista pois ettei tule karvapalloja niin paljon. Juuri tämän blogin kirjoitushetkellä Urho kävi oksentamassa ensimmäisen karvapallon ruokapöydän alle. Ruoka alkoikin heti tämän jälkeen maistua! Pitääkin laittaa kissanruoho kasvamaan ettei hän käy vahingossa napostelemaan huonekasveja, koska ne eivät todellakaan ole hyväksi kissalle.

Tein Urholle Insta-tilin @urhomanolito, johon aion tehdä julkaisuja kissan elämästä. Kirjoitan asioita toki tännekin, mutta ehkäpä Urhoon liittyvissä asioissa enemmän sinne Instaan kuin tänne. Käy kirjoittaminen muutoin liian työlääksi, ja senhän tulisi olla kivaa, eikä kauheaa työtä! Julkaisin myös ensimmäisen video-klipin Tuubissa, esittelyn Urhosta. Jos onnistun kuvaamaan Urhoa jatkossakin, teen silloin tällöin jotain videoita muidenkin pällisteltäviksi.

Ei tällä kertaa nyt muuta, kuin että tässä tämä Urho nyt sitten on, ja häneen voi alkuunsa tutustua vaikkapa seuraavan videon kautta!

Lue artikkeli / kommentoi