Urho – ihana kissa on poissa

Nyt on kyllä vaikeaa löytää mitään sanoja mutta yritetään. Vein Urho-kissani tänään (maanantaina) lääkäriin, koska epäilin sillä olevan vatsa tukossa. Urho oli oireillut viikon, ja loppu peleissä ehkä toisenkin viikon, kun tarkemmin ajattelee. En ala avaamaan oireita tähän sen enempää koska tämä kirjoittaminen on tällä hetkellä todella tuskallista. Lopputulos on kuitenkin sama – Urho piti päästää paremmille hiirilaitumille.

Aloitin eilen kirjoittamaan akvaariosta artikkelia, joka oli jäänyt rästiin aikaisemmin. Tietysti sisältö ei ollut sinällään rästiä, koska se käsitteli myös tämän hetkistä tilannetta, muun muassa Urhoa. Olin päättänyt ajaa akvaarioni alas niin pian kuin mahdollista, ja keskittyä touhuamaan Urho-kissan kanssa yhtä sun toista. Oli tarkoitus rakentaa parvekkeelle kiipeilyhyllykkö josta Urho voisi katsella raikkaassa ilmassa lintuja ja kuunnella keväällä sitten viserrystä. Olin harkinnut ulkoiluvaljaiden hankintaa, jotta Urho voisi käydä ulkosalla tuossa kotipihalla kanssani. Saisi sen vatsan sitten toimimaan jatkossa kunnolla.

Toisin kävi. Urholla todettiin tänään pitkälle edennyt munuaissairaus, jota ei pystyttäisi lääkkeillä enää helpottamaan tai hoitamaan. Muserruin uutisesta täysin. Miten en ollut huomannut tällaista ollenkaan? Ja Urhokin oli kissaksi niin nuori, vain kymmenen vuoden ikäinen. Elämä tuntui taas todella epäreilulta. Eikö minulla ole oikeus olla tällaisesta ihanasta kissasta onnellinen? Tämäkin onni piti ottaa brutaalilla tavalla pois. Näin ajattelin hetken. En ole vielä tosin ajatellut asiaa syvällisemmin, koska pitäähän sekin jossain vaiheessa tehdä. Kaikella kun tuppaa olemaan tarkoituksensa.

Olin niin pitkään ollut sitä mieltä, etten ota kissaa Speden ja Uunon jälkeen, puhumattakaan Foxysta. Näiden persoonien jälkeen oli todella hankala ajatellakaan enää muita lemmikkejä. Niin kuitenkin, Urhon kuva netissä säväytti minua sillä tavalla, että halusin juuri tuon herran ottaa asustelemaan kanssani. Haluaisin ainakin ajatella niin, että Urho saisi paremman loppuelämän kodin luonani kuin mitä olisi joutunut pahimmoillaan virumaan löytöeläinkodissa!

Ei oikein löydy tällä hetkellä sanoja kertomaan kaikkea mitä ajattelee, niin jätän tämän nyt tällä kertaa tähän. Kirjoitin Urholle runon.

Urho-kissa
Urho 31.7.2021

Urholle.

Taas on hiljaista eikä karvoja näy missään.
Tassujen jäljet on pyyhitty pöydiltä pois.
Hiekat on imuroitu lattioilta pois.
Torkkupeitot on pesty ja valmiina omaan käyttöön.
Ikkunoilla on huonekasveja.
Minulla on enää tassunjälkiä sydämessäni.
Rakas tassuttelija on poissa.
Hyvää matkaa Urho-pieni.
Teit minuun lähtemättömän vaikutuksen
ja annoit minun kokea taas rakkauden.
Olen sinulle ikuisesti kiitollinen.

Rakkaudella
Minna

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *