Imatran kaupunkipuro syksyllä

Imatralla on tällainen ihana nähtävyys kuin kaupunkipuro. Se on rakennettu vuonna 2014 Imatrankosken padon ja voimalaitoksen altaan välissä olevaan Kruununpuistoon. Kävin katselemassa 2.10.2021 millaiselta paikka näyttää tällä hetkellä, ja en ollut uskoa silmiäni kuinka kauniiksi se on tullut! Vielä vuonna 2015 penkereet olivat pelkkiä kivikasoja, mutta nyt ne ovat ”kasvaneet umpeen” erilaisista kasvustoista, niin kuin oli varmasti alkujaan tarkoituskin. Syksy toi vielä omaa leimaansa kaupunkipuron ympäristöön. Otin nämä kuvat ihan kännykällä.

Jätin autoni voimalaitoksen puoleiseen parkkiin ja siitä lähti suoraan portaat puron varteen. Portaiden jälkeen oli puron ylittävä silta.

Sillan jälkeen olisi päässyt Kruununpuistoon steppailemaan metsäreittejä pitkin, mutta päätin kurvata kuitenkin vasemmalle puron varteen, koska se näytti siltä, että sen laitaa pitkin voi ihan hyvin kävellä jonkin matkaa.

Akvaarioharrastajana kiinnitän vesiasioihin erityistä huomiota… tässä kaupunkipurossa oli otettu mielestäni oikea luonto hyvin huomioon. Puroon oli sijoitettu puukarahkoja, kiviä ja vaikka mitä horsmaa, ja se näytti siltä, kun se olisi ollut tällä paikalla aina. Luonto oli ottanut puron omakseen! Pientä harmitusta aiheutti löytämäni roskat, jotka olivat myös ”luonnon hallussa”, enkä saanut noukittua niitä purosta pois mulimatta itse siinä kunnolla.

Kaikki tässä purossa on laitettu ja aseteltu siihen jälkikäteen. Tässä on jokin vesihorsma mikä on istutettu pohjaan. Tämän kaupunkipuron tarkoitus on alkujaan ollut saada Vuoksen vanha taimenkanta nousemaan jokeen. Se ei pääse nousemaan enää Vuokseen koska siihen on rakennettu pato. Kaupunkipuro voisi ohittaa padon ja taimenet pääsisivät Vuokseen puroa pitkin. Ilmeisesti tätä ei ole vielä tapahtunut, mutta toivossa on hyvä elää. Yritin kyllä tutkailla puron lähtöpistettä, mutta en nähnyt siinä mitään sellaista elementtiä mistä kalat pääsisivät jokeen. Joesta tuli kyllä vettä puroon putkia pitkin.

Purossa kulkeva vesi oli todella kirkasta! Oikein silmiä hiveli. Sen voi kuvitella johtuvan ainakin osin puroon asetelluista ”koristeista”.

Vesi virtasi paikoittain aika kovaa. Purossa oli useita pieniä koskia.

Kaupunkipuro yläjuoksuun päin. Kuvassa on se silta jonka ylitin mennäkseni puron laitaan ottamaan kuvia.

Tämä syksyn väriloisto on kyllä tänä vuonna erityisen upea täällä Imatralla. Puron ympärillä on paljon kasvustoa, ja kaikki värit oikein korostuu jos sattuu olemaan aurinkoinen päivä, niin kuin meillä oli 2.10.2021 iltapäivästä alkaen. Oli ihan parasta olla ottamassa kuvia tästä nähtävyydestä noin kello 16, jolloin valo ei ollut enää ihan niin ”rajua” kuin päivällä. Aikani ihasteltua puron kauneutta ja solinaa, lähdin kulkemaan puron alkulähdettä kohti… siispä siirryin sillan toiselle puolelle.

Imatrankoskentien alitse pääsi sopivasti tunnelia pitkin.

Kaupunkipuron lähtöpisteen ympäri pääsee kulkemaan kätevästi hyvää hiekkatietä pitkin. Siinä voi kulkea myös liikuntaesteiset välineillään.

Puro tekee U-käännöksen ja kohta ollaankin siinä kohtaa mistä tämä puro saa alkunsa. Mutkassa kun seisoskelee niin näkee suoraan Imatrankosken koskiuomaan. Imatrankosken pato on tässä aivan liki.

Kulkuväylän toisella puolen oli suurehkoja kukkapenkkejä, joista osa vielä kukki ihan täysiään! Olin aika yllättynyt, kun vielä joitain kimalaisia yritti käydä komeamaksaruoholla syömässä. En tiennyt, että kimalaisia enää on missään. Nyt on kuitenkin jo lokakuu.

Puistossa oli myös jokin patsas, jota en sen kummemmin tajunnut käydä tutkailemassa. Täytyy käydä katsomassa patsasta vähän lähemmin joku toinen kerta. Tästä kuvakulmasta patsaan taustalla puiden takana näkyy Imatrankosken pato.

Tässä ollaan jo aika lähellä kaupunkipuron alkulähdettä. Puron ympärille tähän osaan puistoa oli laitettu penkkejä, ja alkulähteen vieressä oli myös piknik-pöytä. Kuitenkin penkkejä oli mielestäni aika vähän. Ehkäpä puistossa ei niinkään oleskella istuen.

Kaupunkipuron varrella kukki myös muita kasveja vielä. En tiedä mikä tämä on, mutta lisään sen tänne kuvaukseen kunhan asia selviää. Tässä ollaan jo kivenheiton päässä alkulähteestä.

Kun saavuin alkulähteelle, näky oli silmiä hivelevä! En ollut uskoa miten upealta lammikko saattoi näyttää, ja nyt vielä jotenkin erityisen upealta syksyvärityksellä. Jos haluat ladata itsellesi taustakuvan tietokoneelle, tässä on seuraavasta kuvasta suurempi versio 1920x1080px. Katso ja lataa TÄSTÄ (pop-up). Taustakuvan saa ottaa muokkaamattona henkilökohtaiseen käyttöön, ei kaupalliseen.

Imatran kaupunkipuron alkulähde

Vuoksen alue on todella kaunis syksyisin, kannattaa muutoinkin tulla käymään Imatralla ihastelemassa kauniita maisemia. Imatrankosken padon alue on Suomen vanhin luonnonsuojelualue ja useissa kohdissa siinä näkyy ajan patina. Padon alue sopii valokuvauksellisesti vaikkapa hääkuvien ottoon!

Eiköhän tämä sitten ollut tässä tällä kertaa, ja kiitos kun luit ja jaksoit katsella kuvat

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top