avoparveke

Parvekkeen siivous aloitettu vihdoinkin

Viikko sitten raikui sen verran Cha cha cha joka tuutista, että parvekkeen siivous siirtyi usealla päivällä eteenpäin. Sen siistiminen tulee olemaan todella aikaa vievää puuhaa, enkä haluaisi rikkoa itseäni yhtään enempää. Käteni ovat nimittäin juuri parantumassa ruhjeista, kun vaihdoin autooni kesärenkaat muutama viikko sitten. En saanut vaihdatettua renkaita hyvissä ajoin, niin päätin tehdä homman itse. Pultit olivat todella tiukassa, ja siinä tuli sitten vähän käytettyä olematonta voimaa. Onneksi sain raakaa miesvoimaa avuksi ja auto sai kesärenkaat alleen. Käteni ovat ristikkoavaimen vääntämisestä vieläkin kipeät. Ne jostain syystä jäykistyvät ja turpoavat yöllä kun nukun. Aamuverryyttelyksi sormille sopiikin oikein mainiosti blogin kirjoittaminen!

Sen lisäksi, että parvekkeen siivousta piti jatkaa, olen myös touhuillut äidin kukkapenkissä. Nämä hommat kun saan tehtyä lähiviikkojen aikana, aion vetää lonkkaa koko loppukesän! Äidin kukkapenkistä ja siihen liittyvistä asioista sitten toisella kertaa lisää.

Lähtötilanne

Suurin sotku lienee parvekkeella on saada kaikki roskat pois. Lähtötilanne oli jotensakin lohduton. Tiesin kyllä, että kun tarpeeksi siirtelee tavaroita ees taas, saan siivottua parvekkeen helpostikin. Nyt piti vain miettiä mistä tätä sotkuva lähtisi ratkomaan.

Parvekkeen siivous pahasti kesken.

Sain kuin sainkin siirreltyä kaikki tavarat toiseen reunaan, että pääsen pesemään parvekkeen lattian. Olen säästänyt parvekkeen pesua varten yhden todella kulahtaneen Sini-lankamopin, jolla en pese mitään muuta kuin parvekkeen lattiaa. Sinillähän siivous sujuu! En halua uhrata mitään hyvää moppia tähän tarkoitukseen.

Tätä ikkunastoa vasten oli tarkotus laittaa se puusohva, joka koristaa vielä hetken olohuonetta. Lohduttavaa tässä näkymässä luo se, että puusohvan sisälle voi laittaa vähän yhtä sun toista pikku rompetta, mitä ei juuri tänä kesänä tarvitise käyttää – ehkäpä.

Lattia pesua vailla valmis.

Sain roijattua puusohvan paikoilleen. Sen päälle voi nyt laittaa vähän kaikkea väliaikaisesti ja sisälle pikkutavaraa. Puusohvan tavaratila ei kestä mitään älytöntä painoa, eli kiviä ei ole tarkoitus jemmata sinne lainkaan. Keräsin kaikki tukikepit ja muutaman tyhjän ruukun puusohvan sisään piiloon. Laittelin joitain muita tavaroita väliaikaisesti sen päälle, niin pääsen liikkumaan tuolla parvekkeella ja jatkamaan siivousta.

Puusohva ikkunan edessä oikeassa ylänurkkauksessa.

Foxyn palju

Puusohva vie nyt kyllä niin paljon tilaa parvekkeelta, että paljulle ei juurikaan jää paikkaa. Pitää vielä kokeilla toinenkin kohta, ja päättää sitten niistä kahdesta kumpaan sen asettelee. Otin kuitenkin jo pesurievun kauniiseen käteeni, ja pesin sen. Se oli nimittäin kauhean likainen ja pölyinen. Pitäisi myös käsitellä puinen reunus, minkä olen suunnitellut paljulle. Teen paljuprojektista sitten taas oman juttunsa, että ei siitä tämän enempää.

Kun kaikki pois heitettävät romppeet on saatu vietyä pois, parvekkeelle tulee yllättävän paljon tilaa. Ja onhan minulla suunnitelmia mitä aion laittaa kasvamaan! Eihän se nyt vaan ole kohdallani mahdollista, ettei mitään laittaisi. Parvekkeen aurinkoisin paikka on varmastikin parvekkeen oven takana, ja siihen seinustalle aion laittaa avomaankurkkua ja yrttejä. Kurkku saa sitten taas rauhassa kiipeillä ritilässä.

Avomaankurkkuhan kasvoi viime vuonna suuressa termoruukussa (kuvassa keskellä), mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla laittaa siihen koristeeksi maissia. Maissit ovat jo itäneet ja ne voisi siihen laittaakin. Se olikin laitettuna minulle ylös tämän päivän hommaksi. Siirsin idätysastian jo valmiiksi parvekkeen oven viereen, että en varmasti unohda niitä. Idätin maissin kostean talouspaperin päällä ja kastelin sille myös “kanneksi” talouspaperin. Itämiseen kului aikaa kolmisen vuorokautta. Maissinjyvien seassa on myös krassia itämässä.

Siivousprojektin aikana tehdyt muutokset

Olen aika tarkkaan miettinyt parveketta ja millaisen siitä haluaisin. Taas tuli uusi elementti (puusohva) sinne viemään tilaa, mutta tervetullut elementti kuitenkin. Nyt epäilen, että kummitädin tuoli ei enää mahdu sinne mihinkään. Se ei nyt maata kaada, mutta jos palju ei mahdu, niin se kaataa! Sainkin tässä sohvalla istuessani idean testata miten palju näkyisi tähän sohvalle, jos ovi on auki. Todellakin mallailen sitä vielä kyseiseen kohtaan!

Ajattelin myös irrottaa molemmat parvekekaiteeseen kiinnitetyt sisemmäiset harjateräsverkkopalat pois. Jos laittas ne vaan toiseen kohtaan. Pakko myös miettiä, että kuinka paahteinen tuo parveke tulee olemaan. Minulla on hommattuna joltain vuodelta pavilijongin seinämä, jota voisin hyödyntää nyt tässä hommassa sitten. Ja löytyy pavilijongin runkoakin sen verran, että siitä voisi rakentaa jonkunlaisen kehikon, mihin seinämän saisi kiinni. Olisi kivaa pystyä viettämään parvekkeella aikaa, vaikka sataisi vettä. Kirjoitan tästäkin asiasta vielä erikseen, kunhan olen saanut homman tehtyä – jos saan.

Olen aikeissa tuoda vielä lisää saniaisia parvekkeelle, kunhan saan niitä vaan kaivettua vanhempieni pihalta. Saniaisalueen siistiminen on kuitenkin tarpeen joka vuosi kun se leviää niin paljon. Kyseessähän on kotkansiipisaniainen. Ne ovat näin pihalta kerättynä todella kestäviä kasveja, jotka talvehtivat myös parvekkeella. Ainakin omat ovat talvehtineet. Kaivoin tosin isosta puulaatikosta kaikki pois ja viskaan ne hyötyjätepisteelle muiden multaromppeiden kera.

Saniaisalueen siistiminen on tarpeen vanhempieni pihalla.

Innostuin paljuasiasta nyt niin paljon, että päätin vielä siirrellä sen kohdalleen. Sehän osui kuin nappi silmään! Vielä kun laittelisi paljun takana olevan puulaatikon Leca-harkot pystyasentoon laatikon alle, niin parvekeovikin saattaisi avautua vielä vähän enemmän. Sitten olisi oikein täydellinen juttu. Ja tarkemmin kun ajattelen, niin taidan jättää tuon oikeanpuoleisen harjateräsverkon sittenkin paikoilleen tuohon kohtaan, missä se nyt on. Noniin, eiköhän tässä ole jo hikisistä hommista tälle päivälle ihan tarpeeksi.

Kulunut viikko

Viikossa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Meillä oli ensimmäinen ukkonenkin iltapäivällä maanantaina 15.5.2023. Tai hyvin vähän salamoi. Salamointi oli lähinnä Simpele-Parikkala sektorilla. Puihin tuli lehdet muutamassa päivässä ja ulkona on jo ihan vihreää. Lämmintäkin on noin +20°C.

Kuva: screenshot Ursa (https://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/ursa_radar.php?map=2)

Jotta siivoushommat voisivat jatkua, huomenna olisi tarkoitus mennä imurin osan kanssa käymään paikallisessa putiikissa (Imatran huolto- ja asennuspalvelu) hankkimassa vielä yksi osa lisää. Ilmeisesti imurini on sen verran vanhempaa mallia, että osat eivät aina ihan natsaa. Ei muuten ollut yhtään helppoa irrottaa jesaria imurinputkesta letkun vaihdon yhteydessä, kun sen oli siihen kerran kunnolla laittanut kiinni.

Imuri gate jatkuu vielä hetken…

Huomasin tällä viikolla ilokseni, että kiinanruusu oli tehnyt nupun. Ehkä tämän kasvatus alkaa kohdallani vihdoinkin onnistumaan. Kiinis kun on itselleni tärkeä, koska se on lähtökohtaisesti isän kiinanruususta otettu pistokas. Olikin hyvä, kun otin kukasta kuvan silloin kun otin, koska jo seuraavana päivänä se löytyi lattialta. Lopettelen tällä kertaa ja jatkan siivousta vielä kun vähän edes intoa riittää.

Parvekkeen siivous aloitettu vihdoinkin Read More »

Parvekeviljely päätökseen vuodelta 2022

Syksy tuli aivan käsittämättömän nopeasti ja pitikin saada parvekeviljely päätökseen. Asia ei olisi vielä niin “tähdellinen”, jos minulla sattuisi olemaan parvekelasit. Niiden avulla kasvukautta saisi pidennettyä jopa parilla kuukaudella. Mutta, sitähän voi sitten tehdä tulevaisuudessa jotain viritelmiä asian suhteen. Minulla on suunnitteilla vaikka mitä seuraavalle kesälle!

Kerron suunnitelmistani tosin vasta joskus myöhemmin, kunhan saan ajateltua asiat hieman tarkemmin. Sitä paitsi, en tiedä edes asunko tässä kämpässä enää vuoden päästä. Asiat saattavat muuttua todella paljon tulevan talven aikana. Toivottavasti ei tarvitse muuttaa mihikään ja maailmalla tilanteet paranevat.

Mutta siihen parvekeviljelyyn… Mielestäni onnistuin tänä kesänä suhteellisen hyvin. Paremminkin olisi voinut mennä, niin kuin aina, mutta sain ainakin tomaatit kasvamaan ihan hyvin. Satokausi jäi tosin vajaaksi juurikin viilentyneen ilman takia. Olen myös kartuttanut tietämystäni tänä vuonna tomaattien suhteen, ja toivonkin muistavani ensi kesänä nämä asiat:

  1. Tomaatti tarvitsee kanankakkalevä-lannoitetta 3dl/taimi (10L ämpäri), kourallinen ei riitä.
  2. Turpeessa ei ole ravinteita niin kuin puutarhamullassa on. Lisää myös kalkkia!
  3. Tomaatteja on kasteltava tasaisesti.
  4. Tomaatit on suojattava miltei kokoaikaisesti; kukinto häiriintyy jos ilman lämpötila ylittää +32C (huom: parveke + auringonpaiste!)

Tuossa nyt muutama vinkki tulevaa varten. Kyllä YouTube on ihmeellinen paikka mistä löytää vaikka mitä ohjeita mihinkin! Tässä on linkki yhteen tomaatinkasvatusvideoon, josta voisi tulevaisuutta varten oppia. Kanava ei keskity parvekeviljelyyn, mutta siitä voi ammentaa vähän yhtä sun toista muuta mikä liittyy juurikin hyötykasvien viljelyyn.

Ja ainahan tässä täytyy muistuttaa itseään, ettei olla mitään ammattiviljelijöitä. Tämä on harrastus siinä missä jokin muukin, vaikkapa ratsastus. Tosin ei maksa ihan niin paljon. Riippuu tietty pitkälti mitä oikein tekee. Jos tekee niin kuin tuttavani teki ja viritteli upean kasvihuoneen pystyyn kaikkine vesiviljelyhärpäkkeineen, niin se voi maksaakin jo jonkunlaista rahaa! Omassa parvekeviljelyssä ei ole käytössä teknillisiä laitteita, ainakaan toistaiseksi. Olen muutenkin miettinyt parvekeasioita, että tomaattienkin tarkoitus on ollut suojata parvekettani pahimmalta auringonpaahteelta. Ne siis toimivat suojakasveina ja toimittavat viherkasvien virkaa.

Sato ei tosiaankaan ollut päätä huimaava, ja senkin takia on ihan hyvä olla sitä mieltä, että tämä on harrastus. Elämä ei saa olla tästä kiinni! Aika pitkälle syksyyn tomaatit kuitenkin kypsyivät. Olen kuvannut tämän 10.9. jolloin osa tomaateista jatkoi vielä kypsymistään. Tämä oli minulle pienoinen yllätys, sillä kuvittelin kerääväni parvekkeelta tässä vaiheessa pelkästään vihreitä tomaatteja jos edes niitäkään. Osa tomaateista kuitenkin jatkoi kypsymistä keleistä huolimatta.

Tomaatti parvekeviljelyssä

Poimin edellisen kuvan tomaatit keittiön pöydälle kypsymään 10.9 ja ne kypsyivät noin kolmessa päivässä täysin punaisiksi. Raakileita jäi puskiin vielä muutamaksi päiväksi. Päätin ottaa kaikki alas 14.9. kun kelitkin olivat vielä muuttumassa todella sateisiksi.

Kauhea sotkuhan tuonne jäi! Noh, kunhan kelit paranevat, käyn hakemassa puutarhakorin lainaan vanhemmiltani ja vien kaikki rippeet pois. Sen jälkeen järjestelen parvekkeen uudelleen.

Yksi juttu vielä täytyy mainita parvekeviljelyyn liittyen, että paprikat eivät oikein tänä vuonna kasvaneet parvekkeella. Ne täytyy vain kerta kaikkiaan laittaa kasvamaan hyvissä ajoin että tekevät satoa. Paprikat ja chili kukkivat juurikin vielä nyt, eikä pölyttäjiä näy missään. En vain halua tuoda niitä sisälle kasvamaan, koska niiden mukana tulee todennäköisesti ötököitä. En halua ötököitä sisälle. Saatan vielä viritellä niille jotain juttuja, jotta saisin edes yhden suuren paprikan tuotettua. Pitää jättää paprikat ja chili ensi vuonna suoraan vesiviljelyyn. Siinä pärjäisivät varmasti paremmin.

Hmmm… pitäisiköhän minun kokeilla tuolta yksi paprikoista tuoda kuitenkin sisälle vesiviljelyyn, jos ne ottaisi ruukuista pois ja huuhtoisi juuret. Tjaa, asiaa täytyykin harkita. Pelkään niitä ötököitä vaan. Tai, sana “pelko” on hieman liioiteltua. Tarkoitan, että en halua ötököiden leviävän muihin kasveihin, niin kuin yksi vuosi kävi. Toin timjamin keittiöön kasvamaan, ja se olikin sitten aivan täynnä ripsiäisiä! Ei paljon naurattanut. Nyt en meinaa saada niitä huonekasveistani enää pois, ja jostain niitä tulee aina vaan lisää.

Mutta, parvekeviljely on tältä vuodelta saatu päätökseen ja loputkin kasvit poistan tällä viikolla, kunhan sadekeli loppuu. Tulen toki touhuamaan partsilla muutakin vielä, jollei lumi ja pakkaset yllätä. Niistä sitten myöhemmin lisää.

Tulikin vielä muuten mieleen, että lipstikka on edelleen parvekkeella. Täytyy muistaa kerätä siitä lehdet pakkaseen talvea varten. Lipstikka sopi erittäin hyvin parvekeviljelyyn ja aion jättää sen myös parvekkeelle talvehtimaan. Mutta, ei tässä tällä kertaa muuta.

Parvekeviljely päätökseen vuodelta 2022 Read More »

Parveke ja hyötykasvit 26.8.

Kesä ei ole ihan vielä ohi, mutta alan silti suunnittelemaan, miltä parveke voisi näyttää ensi kesänä. Siihen on vielä aikaa, mutta jospa muistaisin käydä täältä omasta blogista sitten lunttaamassa mitä olin ajatellut, tai mitä ei enää kannata tehdä.

Avomaankurkku parvekekasvina

Alkuunsa ei tuntunut yhtään hassummalta idealta laittaa avomaankurkkua parvekkeelle kasvamaan. Olen kokeillut sitä aikaisemminkin, mutta tuloksena oli muutama vaivainen kurkku, ja painoitan sanaa vaivainen. Sato oli siis olematon, eikä kasvua juurikaan ollut. Kurkut olivat kuivia ja pieniä eikä niihin tullut juuri lehtiäkään. Olen saanut nyt selville vähän yhtä sun toista asiaa, joista minulla ei aiemmin ollut käsitystä. Kurkkusato on ollut tällä kertaa huomattavasti runsaampi.

Aikaisemmin ihmettelin myös, että miksi kurkku näyttä välillä niin “rasittuneelta”. Nyt minulle selvisi, että kurkulla on tapana “nuivahtaa” päivällä, jos keli menee paahteiseksi. Löysin tällaisen väittämän katsoessani tilaamaani tuubikanavaa (linkki videoon). Tosin siinä taisi olla kyse kesäkurpitsasta, mutta saman heimon kasvejahan ne ovat. Eli jos nyt tarkkoja ollaan, niin avomaankurkku on oikein hyvä kasvi Suomen olosuhteisiin, kunhan ei tule hallaa. Silloin se pitää peittää. Avomaankurkkua on laitettava kasvamaan myös ensi kesänä!

Avomaankurkku on hyvä parvekekasvi
Avomaankurkku kasvaa parvekekaiteen vieressä.

Tällä hetkellä avomaankurkun kasvukausi alkaa olla ihan lopullaan ja se alkaa kellastuttaa lehtiään. Löysinpähän vielä kurkusta yhden luteen… se sai kyytiä hyvin nopeasti. Kait se löytää tuolta pihaltakin jotain syötävää. Täytyy käydä korjaamassa kaikki suurehkot kurkut vielä pois. Jatkan kastelua toki niin pitkään kunnes näistä ei ole mihinkään. Lisäsin ruukkuun vielä puutarhakalkkia. Jostain sain vinkkiä, että kurkkua pitää kalkita siinä kohtaa kun se alkaa tehdä hedelmää. Taitaa kuitenkin tulla vielä kauppareissu avomaankurkkujen takia…

Kesäkurpitsa ei ole oikein hyvä parvekekasvi! Se täytyy nyt vain uskoa vihdoinkin. Tai ainakin se tarvitsee paremman kasvupaikan. Pitää vähän tutkailla, jos tekisi jotain muunlaisia viritelmiä ensi kesää varten, missä saisi kätevämmin kasvattaa kaikkea. Kivaahan toi on! Jospa vielä yhden kerran kokeilisi kesäkurpitsaa… isompi kasvuastia vain. Nyt taisi olla liian pieni ja aurinkoa olisi pitänyt saada enemmän. Ensimmäinen hedelmä nuivahti kasaan hyvinkin nopeasti, mutta tämä toinen on jo kasvanut sellaiseen mittaan, että poimin sen kohta syötäväksi. Lisäsin myös ruukkuun hieman puutarhakalkkia ja kastelin pinkillä kesäkukkalannoitteella.

Kävin jo miettimään miten teksisin ensi kerralla tuon kurkkuasian eri tavoin kuin tänä vuonna. Ainakin se pitää ottaa tuosta parvekekaiteen vierestä sen verran kauemmaksi että sitä voi vaikka käännellä. Termoruukku on todella hyvä idea. Keskelle voisi laittaa tolpan ja siihen metalliverkon, mihin kurkku ottaisi kiinni. Termoruukkuun on olemassa pyörillä varustettu alusta. Samalla voisi ajatella tekevänsä pyörillä liikuteltavat jalustat tomaateillekin…

Tomaatti parvekekasvina

Tomaatti on todellakin erittäin hyvä parvekekasvi kunhan vaan sille on tarjolla tarpeeksi aurinkoa ja itse tykkää kasvien hoitamisesta. Vettä niille pitää antaa joka päivä. Minut todellakin pelasti jotensakin automatisoitu kastelu, mistä vettä tihkuu ruukkuun juurille hyvin pieni määrä kerrallaan. Tomaatit tarvitsevat myös lannoitusta aika paljon. Löysin ohjeen jostakin, missä sanottiin, että tomaatti tarvitsee esimerkiksi, kanankakkalannoitetta kolme desilitraa per kasvi. Multa-astia on kymmenen litraa, eli minulla ämpäri. En laittanut tuota määrää lannoitetta tomaateilleni, ja asian selvittyä, lisäsin tomaaeille myös kalkkia ja aloin kastella kesäkukkalannoitteella. Tomaatit alkoivat punertaa!

Tomaatti parvekekasvina

Taas kun ajattelen jälkikäteen asioita, niin näille olisi pitänyt laittaa paljon enemmän kesän aikana lannoitetta. Jos ei suoraan istutusvaiheessa mullan sekaan, niin ainakin tökkiä mullan sekaan reikiä, mihin ujuttaa lisää lannoiterakeita. Nämä todellakin alkoivat punertaa heti kun kastelin pinkillä jauhevedellä ja lisäsin kalkkia. Noh, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Koristekasvit parvekkeella

En oikein tiedä mitä mieltä mistäkin olen, mutta en halua noita kusisia daalioita tuonne enää tunkea! Saattaa olla, että kasvattelin niitäkin väärin – ihan sama. Kukka oli aika pieni ja mitäänsanomaton. Olen tottunut sellaisiin daalioihin joiden kukka on nyrkin kokoinen. Näiden kukat oli hädin tuskin pingispallon kokoisia, ja ne surkastuivat hyvin nopeasti. Kävin tarkkailemassa rehuja hetki sitten, ja huomasin niissä vielä jotain verkkomaista höttöä. Niihin on tainnut iskeä vielä jokin kehrääjäpunkki. Vihannespunkki se ei ole koska nämä verkoissa olevat pienet “pallukat” ovat vaaleita. Kunhan ei olisi jotain muita öttiäisiä kuten ripsiäisiä! Noh, daaliat menee pätkittäviksi ASAP. En halua, että hoidokkikissojen turkin mukana kulkee mitään ötököitä asuntooni. En ihmettelisi yhtään, että samoja ötököitä olisi kurkuissanikin kun niiden lehdet alkoi yht’äkkiä kellastumaan.

Olen jo aika monta kertaa kokeillut kasvattaa päivänsiniä parvekkeella. Siinä on kanssa yksi rehu mikä ei vain tykkää olla minulla. On törkeän upea kasvi, kunhan vain kasvaisi. Joku mättää! Haluan kuitenkin kokeilla kasvattaa sitä vielä uudelleen ja tehdä asioita taas eri tavalla. Sitäkin täytyy lannoittaa varmasti paljon enemmän. Se kasvoi daalian juurella tänä vuonna ja teki muutaman kukan. Käyn poimimassa jossain vaiheessa siemenet talteen, ei niitä montaa koppaa ole.

Saatoin kyllä hölmöillä muullakin tavoin päivänsinit kun en saanut aikaiseksi istuttaa niitä ajoissa omiin kasvupaikkoihin. Tämäkin kasvoi tovin paprikoiden juurella pienessä taimiruukussa. Oli ehtinyt kasvattaa jo ruukun läpi juuret paprikan multa-astiaan.

Saniaiset ovat todella hyviä parvekekasveja! Minun lemppareita. Ne täytyy tosin sijoittaa vähän järkevämmin tulevaisuudessa. Se mitä tarkoittaa järkevämmin, niin niitä ei voi laittaa ihan niin aurinkoiseen kohtaan kaiteen ylälaitaan, mitä ne minulla tänä vuonna oli. Ne näyttivät alkuunsa todella hyviltä, mutta kun meillä oli aika kuivaa täällä Imatralla kolmisen viikkoa, saniaiset eivät kestäneet sitä. Yritin kastella niitä joka päivä, ja kastelinkin aina samalla kun annoin hyötykasveille vettä. Siitä huolimatta sain leikellä niitä pari päivää sitten pois.

Kotkansiipisaniainen toimii parvekekasvina

Uusi kokeilu tämän kesän kohdalla on ollut suikeroalpin laittaminen ruukkuun. On minulla sitä aikaisemminkin ollut vesiaiheen ympärillä, ja siihen minä nytkin halusin sitä laittaa. Vesiaihe tosin on vielä keskeneräisenä tuolla. Jospa saisin sen joskus tehtyä, tai sitten siitä tulee oikein ihana kasvimaa Sekin antaisi oikeutta Foxy-hauvelin muistolle. Asiaa täytyy tarkastella jossain vaiheessa vielä uuudelleen. Suikeroalpi sopii myös saniaisten sekaan ja laitoin sitä amppeliin.

Summa summarum

Auringolta täytyy tehdä suojaus jollain muulla tavoin kuin kasvattamalla kasveja kaiteen edessä suojaverkkoon kiinni, esimerkiksi virittelemällä pavilijongin seinän. Minulle on varattuna hieman kärsinyt pavilijonki tuolla kaverin autotallissa. Täytyy hakea se pois. Se on vanhemmiltani. Pavilijonkisuojan voisi tehdä myös syksyä varten. Saisi sitten istuskella parvekkeella syksyiltoina. Muutama kynttilä lämmittämään ilmaa! Paljun voisi siirtää keskelle parveketta. Olisi sitten keskipiste. Jään nyt miettimään näitä asioita ja palailen niiden pariin myöhemmin. Nyt pitää lähteä muihin töihin, niin ei muuta kuin hyvää viikonloppua ja nautitaan vielä viimeisistä tulevista helteistä!

Parveke ja hyötykasvit 26.8. Read More »

Parvekepuutarhan tilanne 15.8.2022

Ei ole kovinkaan vaikea arvata, mikä on minun parveke kun kävelee talomme takapihan puolelta. Kuva mielestäni hieman hämää sen puolesta, että mitenkä tuuhea tuo keskellä oleva kurkkukasvusto oikeastaan on.

Parveke ulkopuolelta

En ihan arvannut, että kurkku olisi parin viikon jälkeen edellisestä postauksesta ihan näin out of control! Jos vaikka seuraavalla kerralla laittaisi yhden taimen kasvamaan. Vaarana tosin on, että se ei yksin riitäkään, tai kuolee.

Siistin kurkkupusikkoa perjantaina kun oli pilvinen iltpäivä, eihän tuolla aamupäivällä voisi aurinkoisella kelillä edes tehdä mitään kun parveke on todella kuuma. Kurkut ovat niin älyttömässä kasvuvauhdissa koko ajan, että piti jo käydä hakemassa kaupasta suolakurkkutarpeita. Tämän viikon aikana voi nimittäin laittaa niitäkin tekeytymään. Pitää käydä vielä poimimassa mustaherukan lehtiä äidin pihalta ja ostamassa tilliä.

Ikkunan takaa otettu kuva.

Tosiaankin, kurkkusatoa on alkanut valmistua ja olinkin yllättynyt, kuinka nopeasti ne kasvavat poimittavan kokoisiksi siitä, kun ovat vielä ihan pieniä! Niitä saa kerätä päivittäin. Huomasin myös, että kimalaiset ovat löytäneet kurkut. Senkään puolesta parvekkeelle ei ole mitään asiaa heilumaan. Nämä pörriäiset ovat nimittäin suht äkäisiä. Liekö ravinto alkaa jo muualta loppua, en tiedä. Onkin ihan hyvä, että olen sijoittanut kurkunkasvatusastian keskelle parveketta, niin pääsen halutessani istuskelemaan nurkassa olevalle tuolille, enkä häiritse kimalaisten toimintaa.

Pieniä kurkunalkuja on joka paikassa. Olen yrittänyt laittaa vartta kiinni verkkoon, että pääsen poimimaan kypsyneet kurkut. Kasvusto nimittäin rehottaa parvekelaidan ulkopuolella.

Tomaatit ovat täynnä raakileita. En tiedä tarkalleen kuinka kauan sadon kypsymiseen kuluu aikaa. Yritän varovasti kastella näitä joka päivä. Voin lyödä vetoa, että tippaletkulla toteutettu kastelujärjestelmä toimii! Siitä tippuu niin vähän vettä kerrallaan multa-astiaan, että kosteus pysyy tasaisena. Minulla ei ole koskaan ollut näin hyväkasvuisia tomaatteja kuin nyt. Sen on siis pakko johtua kastelutavasta.

Money Maker tomaatti
Tomaatit parvekekasvatuksessa

Olen joskus aikaisemmin kokeillut kasvattaa myös pihvitomaatteja. En ole koskaan onnistunut siinä. Nyt minulla on kuitenkin useampia raakileita pihvitomaatissa. Kävikin mielessä ottaa näistä latvapistokkaat ja tuoda talveksi sisälle vesiviljelyyn. Ei turhaan tarvitse sitten siemenestä kasvattaa uutta taimea. Niin, se vesivilejly… laittelen siihen liittyen juttua sitten joskus tuonnempana. Se on niin oma juttunsa kuitenkin, että en ehdi nyt alkaa setvimään sitä sillisalaattia tälle kesälle välttämättä ollenkaan. Olkoot vesiviljelyasiat sitten talvihöpinöitä jos kaikki onnistuu ja nämä parvekehöpinät erikseen. Olen saanut siitä satoa hyvin vähän, sen verran voin paljastaa.

Olin siinä uskossa, että parikat ja chili eivät tee tänä vuonna yhtään satoa. Nyt kuitenkin huomasin, kun tarkemmin katselin, että niihin on alkanut ilmestyä nuppuja. Kaikki ovat vieläpä avanneet yhden tai useamman kukan, joista on tulossa satoa.

Chili on omituinen hujoppi jossa ei ole edes mitenkään älyttömästi lehtiä. Nämä eivät olleet alkujaan suorassa auringonvalossa, vaan tomaattiharson takana. Ilmeisesti ne eivät saaneet tarpeeksi valoa. Nostin chilin jakkaralle kylpemään auringosta ja nuput ovat ilmestyneet muutaman päivän sisällä siirtämisestä. Olisikohan chili pitänyt myös latvoa aikoinaan?

Paprikoita on kaksi, tai itse asiassa kolme. Yksi on vielä taimiruukussa. Ihme kyllä sekin kukkii! Näistä normiruukkuihin istutetuista voi tosin tulla satoa. Sitä pääseekin pölytyshommiin kohta! Oletko katsonut tekemäni kahden minuutin videon, jossa pölytän paprikat? Tässä on linkki videoon.

Se on vaan niin vaikeaa uskoa, että kesäkurpitsa valtaa ison osan parvekkeen alasta! Eräs vuosi kokeilin kasvattaa sitä amppelissa pyykkientuuletustelineessä, mutta ei se oikein siinä viihtynyt. Tänä vuonna oli tarkoitus laittaa se roikkumaan amppeliin – en laittanut. Sen sijaan laitoin sen kurkun viereen parvekekaiteen eteen. Yllätys, että nyt sen ohi alkaa olla jo hankala päästä raapimatta itseään. Sen lehdet ovat aika terävälaitaiset ja suuret.

Ehdin jo huolestua, että kasvatanko koko rehua parvekkeella turhaan. Se ei nimittäin tehnyt yhtään hedelmää tuottavaa kukkaa. Kävin äsken kuitenkin vielä tarkastamassa tilannetta, ja ihmekseni huomasin, että siihen on tulossakin kesäkurpitsa. Minun pitää viritellä myös tälle kastelujärjestelmä valmiiksi. Olen yhden kerran aikaisemmin saanut onnistumaan kesäkurpitsan parvekekasvatuksen. Tässä on muuten artikkeli vuodelta 2009, jossa kerron kokemuksistani kesäkurpitsasta. Silloin minulla oli lasitettu parveke, ja kasvatus oli hieman erilaisempaa.

Kesäkurpitsa parvekekasvatuksessa
Kesäkurpitsan voi kohta poimia syötäväksi.

Ilokseni sain myös huomata, että lipstikka alkoi kasvaa. Tiedän, että se on aika helppo kasvi ja ulos istutettuna se voikin vallata aika suuren alueen. Haluan testata, saako sen kasvamaan parvekkeella. Ruohosipulin kasvatus onnistuu parvekelaatikossa, ja se talvehtii ihan hienosti. Lipstikasta ei ole tietoa.

Lipstikka parvekekasvatuksessa

Parveke kaipaa vielä jonkun verran laittamista. Puupalikat on viemättä pois ja palju tekemättä – kissat uivat siinä kuitenkin. Ristiltä näyttävä “tukikeppi” on purettu, vaikka se olisi jäänytkin piiloon kasvien taakse. Saniaiset alkavat kellastua, niitä pitää kait lannoittaa. Eiköhän tässä ollut taas ihan tarpeeksi yhdellä kertaa. Jatketaan katsauksia sitten taas joku toinen kerta. Hyvää viikon alkua!

Parvekepuutarhan tilanne 15.8.2022 Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top