Nyt on ihan siinä ja siinä onko talvi jo tulevalla viikolla ohi. Tänne on nimittäin ennustettu useita lämpöasteita. Sunnuntaina oli jo upea kevätpäivä! Meteorologit ennustivat, että ensi viikolla alkaa lämmetä oikein kunnolla. Kylmä ilmamassa olikin jäänyt idän puolelle. Sehän sopii minulle.

Olen ollut nyt niin pitkään kirjoittamatta, että on lähes mahdotonta muistaa mitä tässä kuukauden aikana on oikein tapahtunut tai mistä alottaisi. En ole liiemmin käynyt kuvailemassakaan, kun ainakin helmikuun alku oli hyvin kylmä.

Ehdinpäs kirjoittamaan edellisessä artikkelissa, ettei lunta ole tiedossakaan. Noh, meni kait kaksi päivää kun lunta oli satanut sunnuntai-maanantain välisenä yönä ihan mukavasti, ja sade senkun jatkui vain. Niin ne ennusteet muuttuvat äkkiä, vaikka miten yrittäisi pysyä niiden mukana. Jäi vain nähtäväksi millainen lumi-inferno tänne oli taas tulossa. Jotenkin tuntuu siltä että maailman säätilanne on jatkuvasti aivan sekaisin, vaikka pitäähän täällä pohjolassa talvella lunta ollakin.

No mutta mitäpä olen sitten tehnyt tässä kuukauden aikana, vai mitään. Hirvittävä pähkäily on ainakin alkanut, mitä aion säilyttää tästä sirkuksesta ja mitä heittää suosiolla pois. Aloitin tavaroiden seulonnan myymällä tummasävyisen olohuoneenmattoni. Laitoin sen Toriin myyntiin, eikä mennyt varmaan viittä minuuttiakaan, kun sille löytyi ostaja. Huhhuh. Toivottavasti kaikki muukin menisi yhtä nopeasti kaupaksi!

Samoin kyytiä saivat nämä kaksi sohvatyynyä, jotka ovat kulkeneet pitkin asuntoa jo ties kuinka monta vuotta ilman päämäärää.

Kevät herättää huonekasvit

Olen siirtynyt olohuoneeseen sohvalle nukkumaan, koska se tuntuu jotenkin paremmalta paikalta nukkua kuin oma sänky. Nyt on ollut viikon ajan todella mukavia kelejä, ja miltei joka päivä on paistanut aurinko. Auringonpaisteeseen on mukava herätä. Päiväkin on pidentynyt kolmen viikon takaisesta jo kahdella tunnilla, ja on melkeinpä sen 12 tuntia. On ollut ihan uskomatonta seurata koko alkuvuoden päivän pidentymistä. Tilastoin sen kehittymistä, ja kahdenkin päivän sisällä päivään tuli pituutta melkein kymmenen minuuttia. Ihan uskomatonta!

Olen varannut huonekasveille ihan oman paikan olohuoneen Kaakkois-nurkkaukseen. Kasvit suorastaan pääsevät kylpemään aamuauringossa. Ne tuntuvat viihtyvän siinä todella hyvin. Tietty, onhan niitä muuallakin asunnossani, mutta en ole oikein päässyt vielä niitä sijoittelemaan haluamiini paikkoihin. Ja nyt tietysti kuviot pitää ajatella uudelleen, kun joudun tästä mahdollisesti lähtemään. Harmittaa jo valmiiksi mitä joudun jättämään taakseni. Tämä tekee minut todella surulliseksi.

Minulla on joitain kasveja, mitä olen vanhemmiltani saanut, tai isä niitä enemmän halusi hoitaa. Yksi tällainen kasvi on kiinanruusu. Se pitäisi kohta saada suurempaan ruukkuun, eikä minulla ole mahdollisuutta sitä juuri nyt ruukuttaa uudelleen. Se tulisi todennäköisemmin kärsimään siirrosta enemmän kuin mahdollisesta tulevasta paikanvaihdoksesta.

Peikonlehti on myös tehnyt lehtirullan, joka on ihan aukeamaisillaan.

Olen saanut vanhemmiltani myös sulkasaniaisen (Boston Fern). Tässä ei ollut aluksi muuta kuin kaksi lehdykettä. Olen katsellut YouTube-videoita asiaanperehtyviltä kanavilta, ja joka paikassa sanotaan, ettei saniaista pidä sumutella. Olen myös kuullut tuttavilta, kuinka heidän saniaiset eivät kerta kaikkiaan menesty, vaikka tekisivät mitä. Voisiko siis syy olla sumuttelussa? Kun lopetin saniaisten sumuttelun aikoinaan, niin omanikin ovat alkaneet viihtyä. On aivan eri asia, jos saniainen on vaikkapa kylpyhuoneessa, jossa se saa epäsuoraa kosteutta lehdille. Lämpimän patterin vieressä olevaa saniaista, tai mitään muutakaan kasvia ei tulisi sumutella lainkaan. Sumuttelu ei siis lisää kasvin ympärillä olevaa ilmankosteutta, vaikka niin joskus väitetään.

Väittämä: kasveja pitää sumutella että ilmankosteus nousisi talvisin. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan saattaa vahingoittaa kasvien lehtiä vielä pahemmin, ja altistaa kasvit taudeille.

Sain tuttavaltani kultaköynnöksen, joka on lajikkeeltaan Neon. Se on onneksi juurtunut todella hyvin ja on alkanut nyt kasvaa ihan kunnolla. Neonissa on tosiaankin keltaiset lehdet, eikä sellaiset kirjavat, niin kuin tavallisella kultaköynnöksellä on. Se on sijoitettu sellaiseen kasvupaikkaan, ettei aurinko pääse suoraan paistamaan siihen.

Kevätauringosta pääsivät nauttimaan myös hoidokkikissat, Rölli ja Sysi. Virittelin heille paikkoja ikkunan ääreen, josta voi seurata vaikkapa lintujen vierailua parvekkeella. En ole tosin hetkeen nähnyt lintuja parvekkeellani. Ne saattavat olla reviirejä etsiskelemässä tällä hetkellä.

Sysi viihtyi huonekasvien seassa. Hänestä kait tuntui siltä, kuin olisi jossain viidakossa väijymässä.

Kevätaurinko tulvii sisälle lattialle asti aamupäivällä. Kumpikin kissa makoili vuoronperään auringossa.

Ihmeellisen kilttejä kissoja ovat kun eivät koske huonekasveihin. Omat kissani aikoinaan kyllä pistivät huonekasveja matalaksi. Uuno söi kiinanruusun viimeistä lehteä myöten ja Spede teurasti yhden suuren kirjovehkan. Jos jokin kasvi oli sijoitettu hyllyn päälle, Spede kyllä löysi tiensä sinne, ja kävi pudottamassa tahallaan ruukun alas.

Huonekasveja alkoi ilmestyä kotiin vasta siinä vaiheessa, kun kissoilla oli hieman enemmän ikää. Sen lisäksi ne tuntuivat olevan onnellisia siitä, kun pääsivät ulos parvekkeelle kesäisin. Josta tulikin mieleen, että parveketta täytyisi alkaa siistiä, ettei pikkulinnut ala etsimään sieltä pesäpaikkoja. Tai vielä pahempaa, ampiaiset.

Muutenkin, parveketta pitäisi siistiä ja ottaa kissaverkko alas. Eihän minulla enää ole kissojakaan. Virittelin verkon sinne Urho-kissaa varten. Siitäkin on aikaa jo ties kuinka monta vuotta. Urho oli minulla hetken syksyllä 2021. En ole pystynyt Urhon jälkeen ajattelemaankaan uuden lemmikin ottamista. Urhon poismeno aiheutti minulle niin suuren surun, etten meinannut pystyä käsittelemään koko asiaa. Lisäksi se vielä kaivoi kaiken muunkin harmituksen esille. Tietty, jos negatiivisia asioita ei aikanaan käsittele, ne pulpahtavat esille sitten jossain vaiheessa jollakin tavoin. Tiedän, että minulla on tälläkin hetkellä jokin ”lukko” päällä. Sama lukko pitää minut kirjoittamisenkin ääreltä poissa.

Parvekkeen putsauksesta olisi muutakin hyötyä. Kun verkon poistaa, voin viritellä parvekkeelle vaikka kameran kuvaamaan lähipuissa olevia lintuja. Yksi hienoimmista tilanteistakin jäi eräs myöhäisilta tämän verkon takia kuvaamatta. Käväisin paikallisessa oluella, ja takaisin tullessa alkoi olla todella hieno kuutamo. Miltei täysikuu. Kuu oli aluksi pilviverhon takana.

En saanut otettua kuin yhden kuvan, koska kännykästä alkoi loppua akku. Olisin kuitenkin kohta kotona… yksi kuva vaan. Kotiin päästyäni huomasin kuun möllöttävän suoraan parvekkeen puolella. Koivun oksat ovat talvena todella kauniita pimeään aikaan. Niiden muodot ovat todella hienot kuutamoa vasten. Tässä tilanteessa minua todellakin harmitti, että kaiken tämän välissä oli kissaverkko. En usko, että toista tilaisuutta tähän enää tulee.

Talvi ei muuten tappanut edellisessä kuvassa näkyviä puutarhavalojakaan. Niihin ei vaan syttyneet valot, ennen kuin päivä alkoi pidentyä. Nyt niissä palaa valo parisen tuntia melkein joka päivä, kun hämärä alkaa saapua. Niissä on hämäräkytkin. Oletin, että ne olisivat hajonneet kun jätin ne talveksi ulos. Olen yllättynyt.

Kävin minä 12.2. viemässä isän muistoksi hautakynttilän muistolehtoon. Kyseinen päivä oli se päivä, kun isä tuhkattiin.

Pois tullessani käväisin kurkkaamassa aikaisemman kotikyläni purkutyömaata. Tästä nimittäin purettiin talo, jossa vietin ensimmäisen vuoteni isän ja äidin kanssa. Asuimme ukin (isän isä) luona. Tuli jotenkin todella surullinen mieli koko päivästä. Isä tuhkattiin ja ensimmäinen kotini purettiin. Pala historiaa ja elämää häviää hetkessä savuna tai tuhkana ilmaan.

Sellaista se elämä kuitenkin on. Välillä on mukavaa ja välillä surraan. Mutta, oli minulla mukaviakin hetkiä helmikuussa. Paikallinen baari järjesti alppicurling-tapahtuman, jossa oli ihan hauskaa. Kävin syömässä pyttipannua ja letun. En itse osallistunut kisaan, koska en ole pelannut tuollaista peliä koskaan. Silti sitä on ihan kiva katsoa kun muut pelaavat.

Edellisenä päivänä kävin hankkimassa tädilleni kirjan kirjakaupasta. Oli kirjanjulkistamispäivä, ja itse tekijäkin oli paikalla. Kirja oli Tapahtui kerran Imatralla ja kirjoittaja on Pekka Lehonkoski. Hän kertoi kuinka tarinat oli saatu kirjaan ja miltä ajalta ne olivat.

Sattuipas sitten niin hauskasti, että kirjassa oli oikein muutaman sivun juttu edesmenneestä sukulaisestani. Voitte vaan kuvitella tätini ilmeen kun näytin kirjan. Hyvä että pysyi tuolillaan! Kalle Taskinen oli hänen kummi, tätini ja isäni tädin mies. Muistan Kallen oikein hyvin. Kävin pienenä tyttösenä paljon heillä kylässä, kun sieltä sai aina Marianne-karkkia ja keltaista Jaffaa.

Kyseinen paikka on myös alkulähde postimerkkiharrastuksen pariin. Ullakolta löytyi oikea aarrearkku. Joku oli viskannut sinne vanhoja kirjeitä, joista otin postimerkit itselleni. Ne oli heitetty sinne selkeästi siinä tarkoituksessa, että olivat menossa roskikseen tai uunin sytykkeeksi. Siitä alkoi isäni ja minun yhteinen harrastus.

Tähän on hyvä päättää tällä kertaa tarinointi ja kokeilla josko inspiraatio iskisi seuraavalla kerralla vähän aikaisemmin. Saattaahan tuo kevät vähän vaikuttaa asiaan. Kunhan takatalvi ei yllättäisi… noh, se jää nähtäväksi. Kevättä on kuitenkin vielä jäljellä parisen kuukautta. Taidanpa muuten sytyttää tänään pari muutakin kynttilää isän kynttilän lisäksi. Kaksi huipputyyppiä on myös lähtenyt taivasmatkalle tässä lyhyen ajan sisällä. Kevyet mullat Jukka ja Isto

Kiitos kun luit!