Kylmät kelit sen kuin jatkuvat. Tammikuun 20. päivän tienoilla oli sentään pari päivää plussan puolella, mutta sitten se taas kylmeni, ja viime yönä on ollut -22 °C. Pakkanen hellittää päiväksi, mutta taas kiristyy yöksi. Mutta, tämähän on ihan normaali säätila tammikuun loppuun ja helmikuun alkuun. Vuosi sitten satoi kaatamalla vettä tammikuun viimeisen viikon. Se ei ollut normaalia.

Pysähdyin 5.2. autoajelulla ollessani linja-autopysäkille ottamaan pari kuvaa, kun oli kerta kaikkiaan niin komea keli. Minua hieman jännitti, kun edellisellä kerralla ulkona kuvaillessa puhelin teki tenät. Kuvaan siis puhelimella, en järkkärillä. Pitäisiköhän alkaa kuljettaa sittenkin järkkäriä aina mukana? Se ei hyytyisi pakkasella. Puhelin olisi kuitenkin hyvä olla toimintakunnossa, jos sitä sattuu tarvitsemaan siihen, mihin se on tarkoitettukin.

Kylmä keli kaunistaa

Jos jotain erityisen positiivista tästä kylmästä jaksosta voi etsiä, niin maisemat ovat todella upeat tällä hetkellä. Meillä on jotenkin poikkeuksellisen vähän lunta, mutta se mitä on, on jäänyt kauniiksi kuorrutukseksi esimerkiksi puiden oksiin. Maassa lunta on varmaan maksimissaan 15 cm. Korkeapaine on jämähtänyt Suomen ylle semmoiseen kohtaan, ettei lunta ole meidän suuntaan tiedossakaan. Nyt näyttäisi tulevan ensimmäinen pilvinen päivä pitkästä aikaa, vaikka aurinko pilkistikin horisontista mahtavine väreineen näin upeasti aamuvarhain.

Illat ovat myös olleet todella upeita! Lähdin eilen käymään kaupassa kävelleen, ja voi luoja minkä värinen taivas oli tuohon aikaan. Aurinko oli laskenut noin tunti sitten, mutta taivaanranta oli aivan turkoosin värinen. En ole ihan tällaista nähnyt aikaisemmin. Usein nämä hetket ovat sellaisia, että ne kestävät vain muutamia sekunteja, mutta tällä kertaa sain nauttia kauniista väreistä koko kävelymatkan kauppaan. Eloa taivaaseen toi myös paperitehtaan piipusta vaeltava höyry, jonka ilmavirta kaartoi sopivasti etelään päin. Näkymä oli epätodellinen, mutta aika hyvin puhelin sen sai tallennettua. Horisontissa oli turkoosin värinen taivas, joka tummui pohjoiseen päin mentäessä tummansinisen värin kautta mustaksi. Ei pysty oikein edes kuvailemaan tuota näkyä, niin hieno se oli. Tällaisia hetkiä ihminen tarvitsee, jokainen meistä!

Ainoa ongelma tällaisilla keleillä on, kun ei meinaa oikein tareta ulkoilla. Minulla ei ole toppahousuja, joiden kanssa olisi varmasti mukavampi liikkua. Ulkoiluhousut ja merinovillalegginssit eivät riitä, vaan reidet saavat kylmää. Olen laittanut sähkökruiserin nyt parkkiin, kun sen akku menisi tällaisilla keleillä sököksi. Eli kävelyä on tiedossa. Autollakaan ei oikein viitsi pikkumatkoja tehdä. Sitä paitsi, kävely tekee ihan hyvää. Tuli ostettua tammikuun puolella ensimmäiset Kuomat, ja niillä on ollut todella hyvä kävellä. Pidän niistä erittäin paljon. Löysin paikallisesta Rajamarketista sopivat perus-Kuomat tarjouksesta 45 €.

Tammikuun viimeinen viikko

Serkku tuli taasen vierailemaan luokseni viikoksi. Hän tuli isäni saattoa edeltävänä päivänä, ja samalla minäkin kotiuduin äidin luota omaan kotiini. Veli tuli myöhemmällä junalla äitini seuraksi. Torstai olisi se päivä, kun saatamme isäni odottelemaan tuhkausta. En tiennyt ollenkaan mitä tuo päivä toisi tullessaan. Onneksi kaikki sujui hyvin ja lähdimme myöhemmin illalla kävellen kauppaan, ja siitä pubiin ottamaan pienet isän muistoksi. Tilanne vaati jotain vähän vahvempaa… sitä paitsi jallu aina lämmittää kun ulkona on kylmää!

Torstai 22.1.2026

Meille oli järjestetty sairaalan kappeliin isän hyvästeleminen kello yhdeksi. Meitä oli äitini ja veljeni lisäksi isän nuorin sisko, ja serkkuni. Isälle oli hankittu kaunis suomalaista käsityötä oleva puinen mäntyarkku. Se oli mielestäni kauniimpi kuin ne valkoiset. Isä olisi ollut varmasti tyytyväinen. Hänet myös puettiin pellavakaapuun. Emme halunneet katsoa arkkuun, ja se oli suljettu valmiiksi.

(Korjattu edelliseen blogipostaukseen päivämäärä 21.1. tilaisuudesta)

Lähdimme hyvästien jälkeen saattamaan isäni kappeliin tuhkausta odottelemaan. Tuhkaus on asetettu päivämäärälle 12.2. joka on ensi torstai. Ajoimme kappeliin saattoauton perässä. Kun isä oli viety kappeliin, lähdimme vielä sytyttämään hänelle kynttilän muistolehtoon, joka oli kappelin viereisen pienen metsän katveessa. Kynttilän sai sytyttää veljeni. Yllättävää kyllä, ei ollut niin kylmää, mitä olisin odottanut. Hautausmaalla kun aina palelee. Muistolehto jotenkin syleili meitä.

Nautiskelin tänään aamukahvin kanssa runebergintortun, joita tällä hetkellä saa kaupoista joka puolelta. Runebergin päivä oli 5.2. muutama päivä sitten. Olympialaisetkin alkoivat. Ne eivät tällä kertaa oikein kiinnosta minua. Minua kiinnostaa tällä hetkellä ainoastaan tieto siitä, saanko asua jatkossakin asunnossani, vai pitääkö minun muuttaa tästä pois. Perheeni ei tällä hetkellä auta minua ajatusteni kanssa millään tavoin, vaan kaikki asiat ovat jotenkin jumissa.

Olen myös hoitanut isäni kuolemaan liittyviä asioita aika paljon. Olisi järkevää, että muuttaisin äitini luokse asumaan, kun hänkin on jo aika iäkäs, eikä nyt niin ketterässä kunnossakaan enää. Jos hän pystyisi hoitamaan isään liittyvät asiat, hän hoitaisi. Tästä voi varmaan rivien välistä jotain vähän tulkita. En halua sen enempää kertoa kun kyse on yksityisyydestä. Joka tapauksessa, äitini ei ole halukas ottamaan minua asumaan luokseen. Ilmeisesti palvelut kelpaavat, mutta sitten on aivan sama onko minulla katto pään päällä vai ei. Kylmä sota on alkamassa kotirintamallakin. Isältä ei olisi tarvinnut edes kysyä mitään. Muutto talolle olisi ollut itsestäänselvyys.

Pakkohan se on auttaa, vaikka itse kärsiikin, kun tietää ettei lopussa kiitos seisokaan…

Ehdin jo haaveilla kissastakin. Äitini pitää kissoista myös todella paljon, mutta ei ole sellaisessa vireessä, että pystyisi itsekseen pitää kissasta huolta. Mutta jos meitä oliskini ollut kaksi hoitajaa. Nyt olemme molemmat ilman kissaa sitten, ja ehkäpä hyvä niin, jos minäkin jään kohta ilman kotia. Kaikki riippuu muista perheenjäsenistä tällä hetkellä, joihin en saa mitään kontaktia asian suhteen. He eivät nyt oikein käsitä asian vakavuutta ja se ahdistaa minua suunnattomasti.

Yksi hetki muuttaa kaiken

Koko elämä, jonka olin saanut joten kuten rakennettua itselleni, pysähtyi ja romuttui tuon yhden yön aikana, jolloin isäni menehtyi. Tekisi mieli sanoa jotain, mutta jätän sanomatta. Kaikki suunnitelmat ja unelmat menivät samantien romukoppaan. Ei ole mitään järkeä aloittaa esimerkiksi asuntoon liittyviä suunniteltuja projekteja, jos asuntoa ei enää parin kuukauden päästä ole. Olo on kuin ajelehtisi jossain epämääräisessä kerroksessa, jossa on niin paksut seinämät, ettei alueelta pääse pois. Kaikki pitää vaan jättää paikoilleen ja odottaa. Jos alan pakata tavaroita, luovutan, vaikka ei olisi pakko. Jos en pakkaa mitään, olen typerä enkä osaa varautua tulevaan. Optimistinen luonteeni on koetuksella.

Kylmä sää ei myöskään auta mitään, kun en pääse samalla tavalla liikkumaan, kuin leudommilla keleillä. Lintutornillakaan ei oikein tarkene olla, eikä puhelinkaan toimi näin kylmällä kelilä, että voisi käydä ulkoilemassa ja ottamassa kuvia. Pitää olla neljän seinän sisällä. Ihana kylmä Suomi. Epätietoisuudessa ei ole helppoa elää, tai siinäkään, ettei voi kaikista tärkeimpiin ihmisiin nojautua tai luottaa. Mitä silloin ihmiselle jää enää jäljelle?

Mutta, jospa se vielä iloksi muuttuu. Pilviharsokin väistyi taivaalta ja keli kirkastui heittämällä. Taas on tiedossa kylmääkin kylmempi ilta ja yö. Mutta tiedossa on myös kauneutta, sitä luonnon omaa kauneutta, jota on toisinaan vaikea erottaa kaiken muun murheen keskeltä, vaikka se näkyy selvääkin selvemmin kun pitää vaan silmät auki. Saamme tänäänkin nauttia upeasta auringonlaskusta kaiken muun elämisen rinnalla

Kiitos kun luit!