kultaköynnös

Päivät pitenevät

Nukuin tänään pitkälle aamupäivään ja heräsin siihen, kun aurinko paistoi verhojen läpi silmiin. En muista milloin viimeeksi näin olisi käynyt, ja jostain syystä tällainenkin asia voi jopa ilahduttaa. Nousin ylös sängystä ja laitoin päivän käyntiin.

Eilinen meni hujauksessa. Meillä satoi taas lunta enkä jaksanut siitäkään syystä lähteä mihinkään, edes roskakatokselle. Noh, sellaiset käynnit ovat tänään edessä kun pitää perusasioita hoitaa, kuten roskien vienti ja bioastian tyhjennys. Tarkoitus olisi myös viedä kasa pahveja pois.

Tein myös päätöksen purkaa joulukuusen, vaikka se niin kivalta tuossa seinän vieressä näyttääkin. Koristeethan olinkin jo ottanut pois heti loppiaisen jälkeen, ja valot otin pois torstaina. Kuusen tilalle tulee toinen olohuoneen nojatuoleista. Kokeilen tehdä siihen sellaisen kivan istumapaikan, jossa voisin työskennellä tai vaikkapa neuloa. Tuolit ovat olleet tällä hetkellä olkkarissani lähinnä koristeina, enkä ole ihan varma niiden ergonomisuudesta kyseisessä tarkoituksessa. Eli ideaa täytyy kokeilla joku päivä kuhan nyt saisin tuon kuusen tuosta ensin pakettiin.

Imuri gate – päivä miltei piloilla

Välillä tulee sellainen tunne, että koko maailma yrittää kääntyä minua vastaan. Imurikin yrittää tehdä kaikkensa, ettei siivoamisestani tulisi yhtään mitään. Miten jokin asia voikin vaan olla niin paskalaatuinen? En ole koskaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen, että imurin letku katkeaa kummastakin päästä! Mitä hittoa, oikeesti? Vaikka kaupasta saisikin uuden letkun (niin kuin saakin), niin silti tällainen asia käy ahdistamaan. Pitäisi olla jotenkin viisas ja käyttää tavarat loppuun, eikä heittää mitään roskiin. Vai niin. Loppuunhan se nyt on käytettykin, mutta on aika hurjaa jos viimeinen päivä koittaa kymmenen vuoden iässä (letkulla siis). Ei ole kestävää kehitystä tämä.

Siivouspäivä meinasi loppua lyhyeen
This vacuum cleaner sucks… Haluatteko vielä arvata, menikö päässä oleva musta muovikappale ensimmäisellä kerralla oikeinpäin?

Yritä tässä nyt olla ympäristöystävällinen tai muutakaan… ei auta muu kuin korjata vehkeet vaikka jesarilla ja toivoa, että mikään muu ei menisi rikki. Onneksi hyvin varustellusta eteiskaapistani löytyi tuoreahko rulla jesseteippiä. Huomioitavaa, että vanhempieni autotallissa oli 30 vuotta vanha imuri vielä jokin aika sitten, ja sen letku oli ihan ehjä, vaikka kapinetta kohdeltiinkin autotallissa ajoittain kaltoin. Oman imurini letkuhan on jo kertaalleen korjattu myös toisesta päästä, siitä, mihin tuo varsi liitetään.

Kysyin huoltofirmasta tuollaista imurin letkua, ja heidän vastauksensa oli sellainen, että se koko varsi uusitaan kiinnikkeestä kiinnikkeeseen (imuletku kahvalla). Eli muuten kaikki osaset toimii paitsi tuo letku irtosi. Silti koko roska täytyy uusia koska “se nyt vaan tulee sellaisessa paketissa”. Eikös olisi ollut parempi, että tuohon olisi voinut vaihtaa pelkän letkun vaan? Nyt kaikki ehjätkin osat menevät jätteisiin. Noh, eihän se suinkaan huoltofirman syytä ole, jos brändi toimii tuolla tavalla.

Uusia mielenkiinnon kohteita

Koska olen ollut paljon kotona, olen myös viettänyt TV-ruudun ääressä aikaa. Löysin tuubista kivan norjalaisen kanavan, jossa näytetään upeaa Norjan luontoa osittain dronella kuvattuna. Samalla tämä henkilö keräilee luonnosta kaikkea syötävää ja tuunailee kotiaan. Kanavan nimi on Maria and the forest (linkki nimessä). En aio spoilata kanavaa yhtään enempää, vaan antaa sen puhua puolestaan. Aivan ihania videoita kuitenkin tiedossa ja paljon luontoa – upeaa norjalaista luontoa. Näiden katseluun saa kulutettua päivän jos toisenkin. Todellakin suosittelen tätä kanvaa, jos vaan ymmärtää englantia.

Kun löytää hyvän tuubikanavan, siihen saa kulutettua tunti tolkulla aikaa

Huonekasvien parhaat päivät nähty?

Huonekasveilleni on tapahtunut viime aikoina jotain ihan outoa. Todella monesta kasvista lähtee lehtiä. Näissä kyseisissä kasveissa ei ole ötököitä, vaikka joissain muissa onkin. Esimerkiksi orkideassani ei ole enää jäljellä kuin yksi lehti. Kaikki muut lehdet vain tippuivat pöydälle eräs päivä. Ikään kuin kasvi mätänisi pystyyn. En tiedä tokeneeko se enää tuosta. (edellinen artikkeli huonekasveihin liittyen)

Sitten toisaalla, yksi vaikeahoitoinen saniainen on ihan uudessa kasvussa, mitä se ei ole koskaan aiemmin ollut. Se pitäisi laittaa uuteen kasvualustaan. Minulla on kuivattua sammalta tuolla odottamassa, ja uskonkin, että saniainen viihtyy siinä ihan hyvin. En muista mikä saniainen tämä on, mutta sillä on aika ohuet lehdet verrattuna perus Boston-saniaiseen.

Huoneilma on edelleen todella kuiva, ihan sieraimia särkee. Olen unohtunut laittaa ilmankostuttimen päälle. Se voi osittain selittää huonekasvien nuupahtamista, mutta ei se ihan kaikkea kyllä selitä. Jotain on tehtävä ja nopeasti. Kaikki huonekasvit myös joutaisivat suihkuun. Se auttaisi poistamaan pölyä lehdiltä ja kasvit saisivat “paremmin henkeä”.

Lisäsin erään kastelukerran yhteydessä veteen merileväuutetta. Tuli vaan mieleen, että senköhän takia orkideastakin lähti kaikki lehdet? Onko muille sattunut mitään vastaavaa? Ei ole nimittäin ihan yksi tai kaksi kasvia, joissa lehdet ovat alkaneet tippua. Noh kuitenkin, otan piakkoin käyttöön muitakin litkuja. Josko pääsisin eroon ripsiäisistä, joita aina vaan ilmaantuu joidekin kasvien lehdille.

Nukkaköynnösvehkasta on myös tippuneet lehdet pois. Ja se kylläkin paleltui ikkunalla. Ei taida enää toipua. Viskaan sen varmaankin joku päivä roskiin. Vaihdoin tälle äkkiä uuden kasvualustan pari viikkoa sitten ja otti siitäkin varmasti nokkiinsa. Tutkailen sitä vielä hetken ennen kuin heitän pois.

Kultaköynnökselle on tapahtunut jotain ihan kamalaa. En ole nähnyt yhtään kasvia vielä tällaisessa kunnossa. Näyttää siltä, kuin siihen olisi iskenyt jokin tauti. Tämä menee roskiin tuota pikaa. En edes yritä säästää tällaista piiskaa.

Tässä kultaköynnöksessä on vielä kissojen jäljiltä repaleisia lehtiä. Se on alkanut jo kasvaa, ja käytänkin sen ensitöikseni suihkussa, että pölyt ja mahdolliset ötökät saa lehdiltä pois.

Ilokseni sain huomata, että Sulkaköynnösvehkani on alkanut näyttää elon merkkejä! Tämä on ilon ja onnen päivä. Säikähdin jo, että olen tappanut koko kasvin, ja nyt vielä ripsiäisten myötä kuolisi takuuvarmasti. Toinen pieni taimi on myös tehnyt lehden. Sen selviämisestä ei ole takuuta.

Olen taas kaivanut lankavarastoni esille, vaikka sovin itseni kanssa etten aloita mitään uusia projekteja. Tosin, tässä on nyt sellainen projekti, joka on kesken. Kokeilin virkkausta eilisen päivän ja illan. Nyt hartiat ovat ihan jumissa ja sieraimet tulessa. Langat käyvät todella pahasti henkeen. Pitää lopettaa virkkaaminen heti alkutekijöihin ja jatkaa kämpän järjestelyjä. Päivät alkavat pidentyä kevättä kohti, niin jos vaikka saisin motivaatiotakin hieman takaisin. Parvekkeellekin on suunnitelmia ja myös niihin projekteihin täytyy löytyä energiaa.

Ei tässä muuta tällä kertaa. Kiitos kun lukasit jaaritteluni ja kirjoituksiani saa myös kommentoida 🙂 Kommentoijan sähköpostiosoite ei näy muille kuin sivuston ylläpidolle ja nimenkin kohdalle voi laittaa vaikkapa nimimerkin. Hyvää alkavaa viimeistä tammikuun viikkoa!

Päivät pitenevät Read More »

Huonekasvipäivitys 20.11.2022

Huonekasvit ovat kasvaneet syksyn aikana jonkin verran, enkä ole käynyt kaikkien kuulumisia läpi, niin tehdääs nyt sellainen pikainen katsaus niiden tilanteesta. Olen juuri siirtelemässä niitä paikoilleen mihin meinasin laittaa niitä kasvamaan. Pientä järjestelyähän se vaatii, kun tarkoituksena on sulloa kaikki kasvit suht samaalle alueelle asuntooni. Haluan ne käytännön syistä olohuoneen nurkkaukseen, johon joskus saattaa paistaa jopa luonnonvalo. Nyt on myös talvi tulossa ja erittäin pimeä vuodenaika, niin ne saisi kätevämmin valaistua sellaisessa paikassa, missä ne ovat “sumpussa”.

Jos joku on kiinnostunut kasvien valaistuksesta, niin käytän niillä ihan tavallisia LED-valoja, millä valaistaan huoneita ylipäätään. Yritän toki etsiä sellaisia valoja missä lumenit ovat korkeat. Mielestäni niissä pitäisi olla sellaiset 1000lm vähintään. Olen ostanut Ikeasta tailteltavia kouluvalaisimia, niin niillä saa kohdistettua valot siten että ne valaisevat huonekasvit mutta eivät paista silmiin. Valaisimet ovat tietysti tuunattu paikkaan sopivammaksi.

Huonekasvinurkkaus
Huonekasvinurkkaus

Ei niitä nyt ole mikään älytön kasa loppujen lopuksi, ja osa kasveista on vielä keittiössä odottamassa paikoilleen laittamista. Tähän settiin en aikonut siirtää kiinanruusuani, koska se ei pidä siirtelystä. Olen saanut sen kukkimaan tänä vuonna useampaan kertaan niin saa nyt kyllä pysyä siellä missä se viihtyykin… eli keittiössä. En aikonut jättää sinne muita kasveja kuin anopinkielet. Ne eivät ole niin tarkkoja valon suhteen, ja haluan tarkkailla niiden kasvua. Olen kahden vaiheilla, haluanko laittaa talveksi huonekasveja myös makkariini. Siellä ei ole ollut hetkeen yhtään kasvia, kun olen pitänyt verhot jatkuvasti kiinni. Talvella ei tarvitse pimennysverhoa, niin saattaisi olla ihan mahdollistakin laittaa pari rehua sinne.

Olin unohtanut Aarnipeikonlehteni ihan totaaisesti yhdelle seinustalle, ja kirjaimellisesti revin sen tänään juurineen irti kukkaruukusta. Se lähti todella helposti ylös ja näytti myös siltä, ettei sen juuret katkeilleet. Laitoin peikon vesilasiin elpymään, jos se vaikka vielä virkoaisi. Toivotaan. En muistanut laittaa sitä tarpeeksi ajoissa kookokseen kasvamaan niin se taisi hieman kärsiä kuivuudesta. Kookoskuitu pitää hyvin kosteutta.

Aarnipeikonlehti on aivan nuupahtanut

Samoin on käynyt joillekin sulkaköynnösvehkoilleni. Ne ovat ihan kauheassa kunnossa tällä hetkellä, ja yritän epätoivoisesti elvyttää niitä. En oikein keksi niille hyvää elpymispaikkaa missä ne eivät saisi vaikkapa vetoa. Ikkunan edustat ovat kaikki tällä hetkellä hieman vetoisia. Pitää tehdä jotain virityksiä etteivät huonekasvit kärsisi talvella niin paljon.

Kärsivällisyyttähän tässä vaaditaan ja paljon! Olen saanut esimerkiksi Kultaimarteen (Phlebodium aureum) kasvamaan. Se on vähän saniaisen kaltainen kasvi, joka vaatii tasaisempaa kosteutta. Sen takia ihmettelenkin kuinka olen saanut sen kasvamaan edes vähän. Kissavieraat vieläpä hieman typistivät sitä, niin silti se on ihan ok tällä hetkellä. Tässä aikaisempi kuva kasvista ennen kuin kissat kävivät sitä riepottelemassa.

Kultaimarre ei ole helppo huonekasvi

Se tekee lehdet tällaiseen pörröisen näköiseen patukkaan. En tiedä miksikä sitä kutsutaan, mutta hauskalta se näyttää. Tuota patukkaa ei saa laittaa mullan alle. Kultaimarre on myös istutettuna muoviruukussa ja saviruukku on pelkästään koristeena. Minun kastelutyylillä saniainen heittää heti henkensä jos se laitetaan saviruukkuun kasvamaan. Muoviruukku on turvallisempi vaihtoehto.

Olen onnistunut pitämään kaikki malakanlaikkuvehkat ja muutkin laikkuvehkat hengissä siitäkin huolimatta, että pätkin niitä aika rajusti. Osa pätkistä meni tosin kompostiin, mutta iso osa selvisi hengissä ja ne kasvavat nyt ihan hyvin. Yhden joudun vielä pätkimään, koska siinä on suhteettoman pitkä varsi ennen lehtiä. Luulen, ettei sen juuret jaksa toimittaa vettä sinne ylös asti, ja se kärsii koko ajan janosta. Juurrutan sen siis uudelleen. Kyse on ihan tavallisesta laikkuvehkasta. Näiden pitäisi olla helppoja huonekasveja, mutta onnistun jotenkin sössimään niidenkin kanssa aina jotain. Nyt pitää vaan antaa niiden olla eikä olla koko ajan retuuttamassa niitä johonkin suuntaan!

Kultaköynnökset pitivät kookoskeen istuttamisesta. Ne ovat alkaneet tehdä uusia versoja. Pitää kohta laittaa ne sellaiseen paikkaan, missä saavat kiipeillä johonkin. Unohdan myös aina kastelun yhteydessä lannoittaa niitä. Kultaköynnösten pitäisi olla helppoja huonekasveja.

Kaikki huonekasvit eivät vielä ole kookoskuidussa. Se voisi helpottaa muistamista, jos pitäisi aina lorauttaa kasteluveteen jotakin lisää. Joskus en uskalla laittaa lannotetta senkään takia, kun en ole varma oliko siinä kasteluvedessä jo entuudestaan jotakin tököttiä. Noh, näillä mennään.

Tuttavani toi minulle pistokkaita jostain huonekasvistaan. En ole ihan varma mikä se on, mutta sitä epäillään Pennimuori-nimiseksi kasviksi. Laitoin sen juurtumaan mitä pikimmiten. Toivottavasti ei ehtinyt kärsiä matkaamisesta tuolla viileähkössä autossa. Se oli kyllä pakattu ihan hyvin.

Nukkaköynnösvehka on kasvanut taas jonkun verran, ja se on laitettava kookokseen tukipylvään kanssa ja pian! Mietin vain, että mistähän saisin sellaisen tukikepin sille tähän hätiin. Samperi soikoon, onkohan minulla sille nyt mitään. Näinköhän tuolta olohuoneen katosta ottaisi keppivalaisinhässäkän alas ja sahaisi siitä sitten pätkän? Laitankin asian hautumaan! Se on sitten taas toinen projekti…

Laitan loppukevennykseksi kuvia isän kiinanruususta, jotka on otettu tänä syksynä. Ajankohta on ollut siinä syyskuun alkupuolella.

Linkit:

Huonekasvipäivitys 20.11.2022 Read More »

Huonekasvit 2.8.2022

Päätin jokin aika sitten, että haluan hoitaa huonekasvit huomattavasti paremmin, mitä olen aikaisempina vuosina tehnyt. Se alkaa tuottaa jopa tulosta! Nyt onkin paikallaan käydä hieman läpi asioita, joita olen tehnyt.

Kiinanruusu

8.7.2022

Kiinanruusuni ei ole koskaan kukkinut näin paljon, mitä tänä vuonna. Ei se älytöntä määrää nuppuja ole tehnyt, mutta aina sieltä täältä jotain ilmestyy oksien päihin, eivätkä ne tipu ennen aukeamistaan. Mitä sitten olen tehnyt eri tavoin tänä vuonna kuin aiemmin, niin olen kastellut useammin ja lannoittanut GreenCaren pinkillä jauheella. Kiinanruusu on myös siirretty itäiseltä ikkunalta eteläiselle ikkunalle valoverhon taakse. Luulen, että lannoitus on ollut tässä se juttu.

12.7.2022

Kirjovehka

Vuosi sitten kirjovehkani näytti ihan piiskalta tähän päivään verrattuna. Se kasvoi alkuunsa eteläisen ikkunan vieressä ruokapöydällä mutta siirsin sen tänä keväänä olohuoneeseen itäisen ikkunan läheisyyteen.Se on viihtynyt siinä varsin hyvin. Tekee koko ajan uutta lehteä, ja “poikanen” on kasvanut ihan hurjaa vauhtia. Se oli noin 10cm korkea alkuunsa, kun bongasin sen. Pitää antaa sen nyt vaan kasvaa kaikessa rauhassa ja täyttää ruukkua. Kastelu- ja lannoitustiheyttä pitää vielä lyhentää.

Kultaköynnökset ja kookoskuitu

Ajattelin aikoinaan, että kasvatan kultaköynnökseni ainoastaan akvaariossa, koska sehän olisi “vaan niin helppoa”. Taitaa nyt olla vaan niin, että helposti ei mitään oikein saa! Asioiden eteen tarvitsee tehdä töitä niin kuin tämänkin huonekasvin eteen piti. Ensinnäkin, siihen tuli jotain ötököitä. Epäilin, että kyse on ripsiäisistä. Kun huonekasvi kasvaa akvaariosta, niin sitä ei niin vain myrkytetä, tai huolleta. Itse pyrin myrkyttömiin vaihtoehtoihin.

Viskasin ötököitä täynnä olleen kultaköynnöksen mäkeen ja kävin hakemassa vanhemmiltani uusia pistokkaita. Äitini oli pätkinyt heidän kultsinsa ihan pieniin osiin. Pistokkaat juurtuivat hyvin. Olin hankkinut kookoskuitua kasvejani varten, ja päätin kokeilla kuinka “kultsi” kasvaa siinä. Pistokkaat ovat olleet nyt kuukauden verran kookoksessa kasvamassa, ja kasvualusta näyttää toimivan oikein hyvin. Pistokkaat ovat terhakkaita ja uutta kasvustoakin näkyy. Laitoin kultaköynnöstä kasvamaan yhteensä kolmeen ruukkuun.

Orkidea

En pysty edes sanoin kuvaamaan kuinka onnellinen olen tästä. Olen saanut orkideani kukkimaan! Loppu peleissä vaiva oli aika pieni. Enhän tehnyt muuta kuin kastelin rehua ja sijoitin sen tietynlaiseen paikkaan kasvamaan. Jos nyt jotain erikoista tein tämän kanssa, niin en ole kastellut sitä suoraan kraanavedellä. Olen käyttänyt vedenkeittimestä jäänyttä vettä, mikä on varmasti laadullisesti erilaista kuin kraanavesi. Ainakin se maistuu omassa suussa ihan erilaiselta.

Pistokkaat

Olen laittanut testauksen vuoksi uusimmat laikkuvehkan pistokkaat kookoskuituun. Laitoin kookokseen myös marraskaktuksen. Saas nähdä mitä niistä tulee.

Seuraavassa kuvassa olevat pistokkaat ovat toistaiseksi vielä tavallisessa mullassa. Jos tuo kookosalusta toimii, niin kuin olen sen käsittänyt toimivan, vaihdan niin monessa huonekasvissa kasvualustan siihen. Ensinnäkin, sen voi käyttää aina vaan uudelleen, se ei kerää ötököitä ja se ei allergisoi. Ainoa asia mikä pitää huomioida on se, että kasveja täytyy lannoittaa ja kookoksen sekaan täytyy laittaa muita ainesosia. Perliitti on hyvä “muu ainesosa”.

Monelle tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa kävellä huonekasviosaston ohi, kun menee kauppaan. Minulle kävi myös niin noin viikko sitten. Kävin paikallisessa saksalaisessa ruokamarketissa ostoksilla, ja heti sisään mentyäni näin jotain poikkeuksellista. Sen lisäksi tämä poikkeus maksoi vain 3 Euroa! Noh, se lähti sitten mukaan.

Kyllä minä sitä tutkin paljonkin, että mikä tässä nyt voisi olla vikana. Pakkohan siinä on vaikka ripsiäisiä olla. Mutta kun ei. Kyseessä on Nukkaköynnösvehka (Philodendron squamiferum), jota en olisi kyllä ensimmäisenä ajatellut löytäväni marketin huonekasvilaarista kolmella eurolla. Löytyi kuitenkin! Se on nyt tuolla karanteenissa hetken.

Mutta sellaista tänne kuuluu huonekasvirintamalla tällä hetkellä. Joudun tekemään tässä pieniä hetkellisiä muutoksia asioissa, kun minulle tulee tuttavan kissat hoitoon muutamaksi viikoksi. Eiköhän heissä ole hetkeksi tekemistä. Jatketaan näissä huonekasvimerkeissä sitten tuonnempana.

Huonekasvit 2.8.2022 Read More »

Huonekasvipäivitys osa 2 Kasvunaikaa ja ötököitä

Huonekasvit ovat todellakin heränneet kasvamaan tässä huhtikuun aikana. Jokin kuitenkin mielestäni mättää omissa hoitohommeleissa, tai jokin asia ei ole kohdallaan. Helpotkin kasvit tuppaavat nyt nuutumaan, ja päädyin ottamaan vanhemmiltanikin vielä mukaan uusia pistokkaita, että saisin jotakin edes pidettyä hyvin ja hengissä.

Huonekasvien pistokkaita

Otin tänään suurennuslasin kouraan, ja katsoin paria nuorta peikonlehteä, joissa olen havainnut aiemmin ripsiäisiä. Ihmettelin kun niitä tuli aina vaan jostain lisää, vaikka listin niitä öttiäisiä sormineen suoraan lehdiltä, ja on käytetty vaikka mitä litkuja asian ratkaisemiseen. Sitten tajusin, että en ole eliminoinut välttämättä niitä toukkia mitenkään, koska en ole kerta kaikkiaan nähnyt niitä paljain silmin – paljain silmin tai siis edes silmälasienkaan kanssa.

Onkohan suurennuslasissa huonekasvieni pelastus? Saattaapa vaikka hyvinkin olla! Olen siitä kiitollinen, että ripsiäisiä on vain muutamassa huonekasvissa. Miten sitten tajuaa, että niitä on kasveissa? Seuraavassa kuvassa on hieman osviittaa asiaan. Siinä on:

  1. Ripsiäinen ite, noin 1,5-2mm pituinen ötökkä
  2. Ripsiäisen vaalea toukka, mitä en ollut aiemmin erottanut paljain silmin
  3. Ripsiäisen toukan lehdelle tekemää naposteluvahinkoa kakkakikkareineen (mustat pisteet ulostetta, niin kuin muillakin toukilla)
Huonekasvien tuholaisia

Kun laitoin suurennuslasin tämän lehden kohdalle, olin lentää persiilleni. En ollut todellakaan aikaisemmin nähnyt ripsiäisen toukkia huonekasvien lehdillä, koska ne ovat niin pieniä, että näyttävät lähinnä pölyhiukkasilta tai joltain pieniltä roskilta. Nyt ymmärrän, miksi tekemäni ripsiäispoistot eivät ole niin sanotusti tehonneet! Asialle on siis tehtävä jotain ja nopeasti.

Eihän tässä siis auta muu kuin alkaa käsitellä huonekasveja viikoittain tuolla vessan puolella. Minulla on varattuna puoli litraa 17% tenttua, jota aion käyttää tuhohyönteisten torjumisessa. Siihen voi lirauttaa pienen tipan vaikkapa sitä vihreää astianpesuainetta. Alkoholi läpäisee aika hyvin tuhohyönteisten kuoren, myös kilpikirvan, jos sellaisia sattuu olemaan. Kumipuu kärsi myös ripsiäisistä aikaisemmin.

Ripsiäisen tuhot huonekasvissa
Ripsiäisten tekemät silmin nähtävät tuhot huonekasvin lehdellä.

Huomasin tosiaan ripsiäiset huonekasveissani viime syksynä, kun niitä alkoi esiintyä akvaariosta kasvavissa kultaköynnöksissä. Akvaariossa jos joku kasvaa, niin sitä ei vain myrkytetä, tai käsitellä jollain ihme aineilla, saati sitten jollain saippualiuoksella. Perkasin kultaköynnökset pistokkaiksi ja istutin muutamiin ruukkuihin, ja kävin niitä nyt keväällä uudelleen läpi. Uutta kasvustoa on havaittavissa molemmissa ruukuissa. (osa istutuksista ei selvinnyt)

Kuvassa olevaan virkattuun punatulkkuun voi käydä katsomassa ohjeen täältä.

Huonekasvit jotka kasvavat paljon

Tässä on joitain huonekasveja, jotka kasvavat todella paljon tällä hetkellä. Niistä oikein näkee sen. Palmuvehka, eli Zamia, on yksi niistä.

Peikonlehteen on tullut suht kookas uusi lehti ihan viikon sisällä. Luojan kiitos, että viereisellä hyllyköllä olevien peikonlehtien ripsiäisjengi ei ole päässyt tähän vielä kiinni! Tarkkailen tätä nykyään päivittäin. Tällä on kuitenkin potentiaalia kasvaa suureksikin monsteriksi.

Yhdestä peikosta toiseen… olen tapellut tämän huonekasvin kanssa jo tovin, ja olin heittää toivoni kaivoon sen suhteen. Aarnipeikonlehti on nimittäin sellainen ötökkämagneetti ettei toista meinaa löytyä. Järjestään joka helkutin pistokkaassa, tai mitä olen saanut istutettua ne multiin, on ripsiäisiä. Tässäkin oli ja varmasti ensimmäisenä koskaan. Toinen mikä veti ripsiäisiä puoleensa oli muulinkorva, josta jouduin vain luopumaan. Sen kasvattamisesta ei vain tullut yhtikäs mitään. Komposti kutsui.

Olen niin kovasti yrittänyt saada edellä mainitun huonekasvin viihtymään kämpässäni, että hermot ovat olleet joskus aika kireällä. Annoin sille kuitenkin viimeisen mahdollisuuden ripsiäisistä huolimatta. Niitä oli kuitenkin tässä vielä. Aarniopeikko on tällä hetkellä olohuoneen pöydällä, jossa se on ollut muista eristyksissä. En ole hetkeen nähnyt ripsiäisiä siinä, mutta uutta kasvua kylläkin. Olisinkohan saanut häädettyä ötökät tästä ihanuudesta pois?

Pahinta kuitenkin olisi, jos ripsiäiset valtaisivat yhden rakkaimmista huonekasveistani… sulkaköynnösvehkan. Tässäkin niitä on ollut, mutta olen saanut ne poistettua. Nämä kuvat olivat myös instassani. Julkaisen toisinaan instatililläni kuvia tästä blogista, ja julkaisen ne usein siellä ennen kuin julkaisen ne täällä.

Lue myös huonekasvipäivitys osa 1, joka käsittelee laikkuvehkoja, joista pidän myös erittäin paljon. Mutta, jos jotain nyt noihin ötököihin liittyen pitää tässä sanoa, niin älkää käyttäkö mitään hirveitä myrkkyjä niiden torjumiseen. Ötökät kuuluvat harrastukseen, ja niiden kanssa tulee elää. Parasta kasveillesi on, että tarkkailet niitä. Suurennuslasi on hankintalistalla myös siinä missä kastelukannukin. Ennen kuin pudottaa mitään napalmia ötököiden valtaamien kasvien kimppuun, niin kannattaa ottaa selvää siitä ötökästä, mikä huonekasviin on iskenyt. Sen näkee usein vain surennuslasilla. Toivotan kaikille ihania hetkiä huonekasvien parissa kasvun ajalle 2022!

Huonekasvipäivitys osa 2 Kasvunaikaa ja ötököitä Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top