En ole sellainen ihminen, joka elää suosittujen design-tavaroiden keskellä, eivätkä ne ole koskaan näytelleet mitään sen suurempaa roolia elämässäni. Ne vaikuttavat nykyään lähinnä siltä, että ne ovat huonolaatuisia ja ylihinnoiteltuja muotitavaroita, joita joidenkin on vaan pakko hankkia jonkun statuksen vuoksi. Tänä päivänä niitä myös esitellään Instagramissa ja muuallakin somessa. Mutta, mitä jos niitä vaan sattuu olemaan ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta?

Jos vähän avaan sitä mitä tarkoitan design-tavaralla, niin mielestäni se on jonkun arvostetun valmistajan tai taiteilijan suunnittelema taideteos, käyttöesine tai kuviointi (esim. kangas). Merkillepistettävää myös on, että keräilytavarat keskittyvät johonkin aikakauteen ennen 80-lukua, vaikkapa Iittalan ja Arabian kohdalta. Yht’äkkiä alkaa huomata designea ympärillään vuosien jälkeen mihin ei ole ennen edes kiinnittänyt mitään huomiota. En ala tässä historioitsemaan mistään tietystä brändistä tai esineestä, vaan esittelen muutaman omasta suvusta (kotoa) löytyvän erikoisemman teoksen.

Tämänkin päivän ihmettelyt lähtivät käyntiin, kun tätini julkaisi Facebookissa kuvan hänen tekemästään ryijystä. Hän oli tehnyt sen emäntäkoulussa ollessaan 1969. Ryijy oli malliltaan Neoviuksen Pirkka. Ryijy sattuu löytymään vanhempieni seinältä tällä hetkellä! Olin juuri heillä kylässä, ja otinkin siitä kuvan. En harjannut tai mitenkään muutenkaan näpelöinyt ryijyä ennen kuvaamista, ja sen langat saattavat sen takia olla hieman sikinsokin.

Tämä tätini tekemä Pirkka-ryijy on tehty villalangasta. En usko, että sitä on koskaan varsinaisesti pesty, mutta se on käynyt parikin kertaa kovassa pakkasessa hangessa ottamassa vähän tuuletusta. Minulle tämä seinävaate on ollut vain ryijy, eikä muuta. Jostain syystä vanhempana on alkanut ymmärtää näiden arvoa vähän enemmän. Tällekin ryijylle löytyy sellainen tarvike-setti, että sen voi itse tehdä, jos haluaa. Sekin maksaa jo yli 1000 euroa. Valmiiksi tehty ryijy maksaakin sitten jo vähän enemmän.

Ryijyn hintaan vaikuttaa siihen käytetyt materiaalit ja ryijyn koko. Jos tällainen ryijy on jossakin myytävänä satasella, se tuskin on tehty alkuperäisesti määritellyillä materiaaleilla ja mitoilla. Tällaisen ryijyn teettäminen maksaa useita tuhansia euroja. Niistä siis kannattaa pitää huolta jos sellaisen arvoryijyn omistaa tai sattuu perimään.

Vanhempieni makuuhuoneen seinää koristaa toinenkin ryijy, Kehrä. Niin kuin totesin aiemmin, näillä ei ole ollut mitään merkitystä itselleni aikaisemmin. Nyt ne ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa ja erittäin paljon. Taide kiinnostaa minua aina! Olen jotenkin aina ajatellut ryijyistä, että siellä ne vaan ovat seinällä keräämässä pölyä, olenhan pölyallergikko. Liekö siitä sitten jotenkin jäänyt korvan taakse tällainen ajatus. Joka tapauksessa, nämähän ovat ihan sairaan upeita taideteoksia!

Leena-Kaisa Halmen suunnittelema Kehrä-ryijy. Tekijästä/valmistajasta ei tietoa.

Seuraava esiteltävä esine minua hieman huvittaakin, koska en tiennyt sen olevan design-esine ennen kuin asiasta käytiin toisessa yhteydessä suhteellisen erikoinen keskustelu. Tämä lasikuutio oli kuitenkin seissyt vanhempieni kirjahyllyllä jo miltei koko ikäni, varmaan sieltä 80-luvun alusta asti.

Omaan tietoisuuteeni design-tavaroista on vaikuttanut todella suuresti Huutokauppakeisari TV-ohjelma, jonka ”ansiosta” olen bongannut paljonkin asioita ja esineitä, joita on omastakin lapsuudenkodista aikoinaan löytynyt. Eli, kaikki tähän kyseiseen lasikuutioon liittyvä juttu liittyy siihen, että en tiennyt mikä tämä on.

Minulla oli tupakoivat vanhemmat (äiti on lopettanut) monta kymmentä vuotta, ja jossain vaiheessa tajusin, että heillä on takapihan terassilla kaksi tuhkakuppia, jotka ovat design-lasia. Olin nähnyt sellaisia juuri tuossa kyseisessä TV-ohjelmassa. Toinen taisi olla Arabian Ruska -tuhkis ja toinen Iittalan Taalari -tuhkis. Olin sitten jossain vaiheessa nasevasti todennut, että eikö niitä voitaisi ottaa pois käytöstä ja vaihtaa muuhun, kun ne on niitä arvokkaita design-tavaroita. Ja että, tuolla olohuoneen hyllykössäkin on se yksi tuhkakuppi, minkä voisi ihan hyvinottaa käyttöön. Se ei tee siellä muuta kuin kerää pölyä.

Isä oli hieman hämmentyneen oloinen kommentistani ja tokaisi, että ei sitä nyt ihan tuhkakuppina kehtaisi käyttää kun se on ihan Tapio Wirkkalan suunnittelema Kuvaputki -lasitaideteos, minkä äitini oli saanut Valcolta joskus aikoinaan lahjaksi. Ne on ihan numeroitukin ja äidin kuvaputki oli numero 370. Olin kuolla nauruun. (Antiikki & Design tekemä artikkeli) Toivottavasti kyseistä esinettä ei ole jossain kotibileissä aikoinaan käytetty tuhkakuppina!

Ensimmäinen ajatus oli että mitä hittoa sentään. Isäni tietysti sitten sanoi myös, että lasikuutio on ollut tuolla vähän väärin esillä, että siihen ei ole kiinnitetty sen enempää mitään huomiota. Se nimittäin makasi siellä hyllyllä selällään ja näytti mielestäni ihan tuhkakupilta.

Kyllähän tämä nyt sitten tätä nykyään naurattaa, ja ehkä itseäni enemmän kuin muita. Opinpahan ettei aina tarvitse olla arvostelemassa toisten tekemisiä. Mutta jos nyt jotain hyvää tästäkin aiheutui, niin isä on vaihtanut mainitsemani tuhkakupit lasiseen kannelliseen suolakurkkupurkkiin. Ei tarvitse sitten käyttää niitä design-tuhkiksia tuolla tupakalla käydessään.

Otin kotiin lähtiessä vanhemmilta vielä pinkan kultaköynnöksen ja rönsyliljan pistokkaita. Kotiin päästyäni laitoin ne pian veteen juurtumaan. Tai, rönsyliljoissa olikin jo juuret valmiiksi. Ne saivat silti mennä hetkeksi vesilasiin kunnes pääsen istuttamaan ne. Kultaköynnöksen pistokkaat pääsivät myös lasiin juurtumaan. Mieleeni juolahtikin, että onkohan tämä se Pentikin kaksikorvainen Halla-muki, mikä jollain tapaa myös on designea.

Laitoin pistokkaat mukiin, koska se on mielestäni ainoa asia mihin tuota mukia voi käyttää, eli koristeelliseen tarkoitukseen. Kokeilin yhden kerran juoda siitä kahvia, mutta sormet paloivat. Todella ikävä suunnitteluvirhe. Design käyttöesineet eivät aina ole kovinkaan käytännöllisiä.

Mutta joo. Onhan näitä tavaroita kertynyt yhtä sun toista ja jotkut ovat design-tavaroita ja jotkut design-kuviollisia tekstiilejä. En vain haluaisi käyttää esineitä sisustuksessa. Tai enhän mielestäni sisusta – laitan vain tavarat paikoilleen. Tykkään kuitenkin panostaa asuntoni ulkonäköön, vaikka täällä kauhea sotku usein onkin. En halua, että tämä olisi mikään ”show room” tai museo millekään tavaroille, mutta joskus on kivaa laittaa esille jokin tyylikäs esine, ihan vain omaksi iloksi.