Akvaario

Palettikalakuulumisia

Palettikaloille kävi niin, että kun toin ne tänne kotiin, vanhemmat pistelivät poikaset kitusiinsa. Ne aloittivat kuitenkin heti kutemaan uudelleen, ja uudet poikaset olivat altaassa kahden viikon kuluttua. Nyt niitä on tuolla jotain 20-30, ja ne ovat sellaisia sentin mittaisia.

Vaikuttaa nyt siltä, että minulle on jäämässä tänne toinen allas 😀 Olisihan se pitänyt arvata… noh, ei siinä muuta kun sitten sisustamaan sitä vaan. Paikalliseen kalakauppaan tulee kasvilähetys tiistaina, ja menen sinne sitten ostoksille. Tässä tämän hetkinen kuva altaasta. Tavarat + kasvit ovat ihan hujan hajan tuolla, että näitä ei ole juurikaan aseteltu mihinkään.

Altaan speksit:
75L
Pehmeä vesi
Hiekka: Lakan betoni hiekkapuhallushiekka 0,72-1,5mm
Valo: 18W Arcadia Freshwater
Suodatin: Eheim

Tarkoitus on laittaa kasvistoksi jotain muuta, mitä isommassa akvassani on. Uudet kasvit tulevat siis kaikki pikkualtaaseen.

Palettikalapariskunta on siirretty takaisin Norppikseen, jotta pikkuset saavat kasvaa rauhassa. Palettiukko oli nimittäin sen verran ärhäkkä, että oikein inhotti kävellä akvan ohi, kun se sinkoili joka puolelle akvaariota. Kunhan pelettipoikaset ovat tarpeeksi isoja, annan ne myös pois, tai myyn, jos joku huolisi ne 😀 Jos niitä ei kukaan ota, niin jätän toista sukupuolta olevat altaaseen ja ”luovun” toisista… Saas nähdä mitä sukupuolta nuo sitten ovat, kun nyt vielä niin pieniä ettei saa selvää.

Kaloista on olemassa myös videota, jotka uppaan jossain vaiheessa YouTubeen… linkitän sitten tänne, ainakin.

Palettikalakuulumisia Read More »

Palettikalat kotiutuivat… ja kutevat!

Niin siinä vaan kävi, että tuli pistettyä uusi akvaario pystyyn, vaikka kuinka vannoin että niin en hetkeen tee! Kaikki lähti siitä, että lähikaupassa oli palettikalapariskunta poikasineen vailla kotia…
Koska palettikalat ovat melkoisen hoivaavia vanhempia poikasilleen, oli tämä pesue siirrettävä kokonaisuudessaan toiseen paikkaan, jotta myyntiakvaarion muut kalat saisivat hieman enemmän elintilaa itselleen. Sattumoisin tädiltäni jäi nurkkiin pyörimään hetki sitten käytöstä poistettu 75-litrainen akvaario, johon sain nämä paletit mahtumaan.

Palettikala naaras

Palettikala koiras

Palettikalojen mukana tuli yhdeksän poikasta, jotka sijoitin vanhempien kanssa uuteen altaaseen. Kävi kuitenkin niin ikävästi, että ensimmäisen yön aikana, pikkukaloja käytettiin härskisti elävänä ravintona, ja poikasista ei ollut seuraavana päivänä tietoakaan. Huomasin ilokseni kuitenkin, että palettikalat kävivät kutemaan samantien uudelleen… nyt hiekkapohja on täynnä koiraan tekemiä kuoppia. Ensin oli muutaman päivän kotikolo hakusessa. Viimein naaras hyväksyi koiraan putsaaman kookosluolan, jossa ne poikaset tällä hetkellä luultavimmin ovat… tai kutu tulee siellä olemaan, jollei ole jo olemassa.

Voisin siis päivitellä tästä aiheesta täällä enemmänkin, jos aika riittää 🙂

Palettikalat kotiutuivat… ja kutevat! Read More »

Akvaariokuulumisia

Edellisestä postauksesta onkin melkoisesti aikaa, ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Sain vihdoinkin viriteltyä (mielestäni keskeneräisen) akvataustan eilen paikoilleen, mutta alkaa siltä tuntua, että se pitäisi varmaan tehdä uudelleen… käy vaan mielessä että ”voi ei” 😀
Noh, kunhan nyt jotain on saanut tehtyä johonkin pisteeseen asti. Kohta alkaa nimittäin puutarhahömpötykset, jotka syövät melkoisesti aikaa. Otin kuitenkin hetki sitten kuvan akvasta, miltä se tänäpäivänä näyttää:

Akvaario 240L 19.2.2012

Tarkoituksena on vielä luovuttaa osa kasveista tuttavalle, kun ne eivät kaikki mahdu tuonne omaani. Sain häneltä tuossa akvassa komeilevan kepakon, joka on kuulemma villiomenapuun oksa. Virittelin sen eilen paikoilleen, ja samalla karsin kasvistoa runsaalla kädellä. Akvaario näytti nimittäin melkoiselta pusikolta jonkin aika sitten… (3.1.2012)

Akvaario 3.1.2012

Olen tuon jälkeen vielä karsinut puolet noista kasveista pois, ja niistä vielä osan pois, jotka ovat nyt tuolla tankissa. ”Ne jotenkin kasvaa siellä vaan…” Noh, hyvähän se vain on että viihtyvät. Samat kasvit siellä vielä on ja yksi uusikin. Hankin viime viikolla etualalle kääpiöruohon, Lilaeopsis novea zealandiae, ja toivon, että se ei tällä kertaa heitä henkeään.

Niputin ruukun taimet siimalla toisiinsa kiinni, eli tein sellaisia tuppoja niistä. Jos ne vaikka kestäisivät tällä kertaa paremmin kiinni pohjassa. Edellisellä kerralla kun minulla oli kääpiöruohoa, niin niitä kasvin osia sai poimia haavilla pitkin akvaa. Toivottavasti paremmalla onnella tällä kertaa.

Akvaan on tullut myös uusia asukkeja, ja osa ”poistunut”. Uudet asukit ovat kaksi punaista wagtail platyä ja 7 kalan mustatetraparvi. Poistuneita ovat ”luonnollisen” kautta sininen tyttöplaty ja korallin väriset platyt. Annoin sitten loput tytöt toiseen kotiin, koska pelkäsin, että nämä koiraat jahtaavat ne varmasti hengiltä. Koiraat nimittäin jahtasivat muutaman platyn hengiltä, ja samassa yksi poikakin pääsi hengestään tänä aamuna (rip) kun oli tapellut muiden kanssa. Noh, mielenkiinnolla odotan, mitä noista tulee. Enempää en kyllä niitä itselleni ota! Että platykokeilut saa jäädä tähän.

Vielä olisi paljon tehtävää akvan suhteen, esimerkiksi puinen kehikko peittämään Leca-harkoista tehdyn jalustan. Akvaarion alle on tarkoitus sijoittaa suodatinkin, sekä kaikki ruokkimisvärmeet. Saisi kaiken tuollaisen pois näkyvistä ja akvaario voisi ihan yksin komeilla seinustallaan 🙂 Mutta siinä taas yksi projekti muiden joukossa, joka on kyllä hoidettava melko pian. Ei vaan kehdannut käydä projektin kimppuun ennen kuin pahimmat pakkaset ovat ohi, niin kuin ne nyt varmaan ovat. Puutavara tulee nimittäin sukulaiseltani, eikä sitä kehtaa toista pyytää leikkelemään mitään lautoja lämmittämättömässä puuverstaassa… vanhaa miestä rääkätä omilla hömpötyksillä 😀
Akvan sisälle on vielä tarkoitus tehdä pengerrys oikealle puolelle vastapainoksi kepakolle. Siihen on hankittuna tavarat valmiiksi, kiuaskiviä (oliviinidiabaasi) ja lisää hiekkaa. Kaikki odottaa vain putsaajaansa, eli minua! Samoilla vauhdeilla siirrän pumpun (suodattimen) akvan alle, ja vaihdan siihen letkut. Veden ulossyöttöputki siirtyy tämän myötä akvaarion päätyyn, kun nyt se on takalaidassa oikealla puolella. Siirron myötä vedenvirtaus muuttuu, ja akvan asukit, tetrat ja otot, ainakin pitävät siitä. Siitä sitten lisää tuonnempana… mutta nyt muiden harrastusten kimppuun!

Akvaariokuulumisia Read More »

240-litrainen akvaario 22.10.2011

Tässä tämä nyt on:

Vielä on paljon tehtävää, esimerkiksi taustakuva. Aloitan siitä sitten taas uuden postauksen, kun on oma hommansa kuitenkin. Tällä hetkellä tuonne akvan taakse on viritetty jätesäkki, jotta seinä ei näkyisi siitä läpi. Hiekkaa pitää myös lisätä, kun monniset kaivavat sitä tuosta tynnyrikoristeen vierestä pois… tai itse asiassa tynnyrin reunat voisi käsitellä akvaariosilikonilla ja laittaa se suoraan lasipohjaa vasten. Silikoni vähän estäisi pohjan naarmuuntumista yms. Tynnyri on jotain keraamista ainetta. Silikonauksen saa myös Viivin (partamonni) liuskekivistä kasattu piilopaikka jotta se kestäisi paremmin pystyssä. Tarkoituksena on tehdä tuonne vielä toinen vastaava, mutta hieman korkeampi rakennelma, jos kivet riittävät. Pengermät voisivat olla myös ihan hienoja, mutta niihin meneekin sitten jo aivan muita tarveaineita kuin mitä minulla tällä hetkellä on…

Tässä on tämänhetkinen lista kalastosta ja kasveista…

KALAT 22.10.2011
1 Täpläpartamonni ”Viivi” maatiainen (yli 2-v) Ancistrus cirrhosus
1 Puna-aavetetra, koiras (yli 2-v) Hyphessobrycon sweglesi
1 Kardinaalikala (n 2-v.) Tanichthys albonubes
6 x Täplämonninen, 3 albino-tyttöä ja 3 tavallista – yksi on koiras (yli 2-v.) Corydoras paleatus
6 x Rubiinitetra (yli 2-v.) Hemigrammus erythrozonus
10 x Kuparitetra, kaikki tyttöjä (poikasia ja yksi aikuinen) Hasemania nana
7 x Nuolimonni eli Otto (1-2-v.) Otocinclus affinis
7 x Platy (eri ikäisiä) Xiphophorus maculatus

Platyistä sen verran, että tuli reilu kuukausi sitten annettua niitä jonkin verran pois. Olivat poikia kaikki ja omaa tuotantoa. Nyt tuolla altaassa on kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Sain myös siirrettyä kaksi ihan pikkuruista poikasta edellisestä altaasta uuteen, tai ne ovat vielä ainakin hengissä 😀 Niiden sukupuolta on täysin mahdoton vielä selvittää kun ovat noin kolmen/neljän viikon ikäisiä. Väriltään ne ovat tuxedoja (sinertävä). Pojista toinen on auringonlasku ja toinen tuxedo. Odotan mielenkiinnolla millaisia poikasia noi keskenään tekevät!

Sitten akvaarion kasvit…

KASVIT 22.10.2011
Melalehti (Echinodorus Oriental)
Jaavansaniainen Windelöv (Microsorum pteropus Windelov)
Jaavansaniainen (Microsorum pteropus)
Intianvesitähdikki (Hygrophila polysperma Rosanervig)
Amerikanvesitähdikki (Hygrophila guianensis)
Pajuvestitähdikki (Hygrophila salicifolia)
Isorasvalehti (Bacopa caroliana)
Konnanputki (Hydrocotyle leucocephala)
Afrikansaniainen (Bolbitis heudelotii)
Ruskomelalehti (Cryptocoryne wenditii ”Tropica”)
Helmiruoho (Micranthemum micranthemoides)
Poimupatsuli (Pogostemon helferi)
Hentorotala (Rotala rotundifolia)
Argentiinanvesirutto (Elodea callitrichoides)
Eusteralis stellata (en löytänyt suomennettua nimeä)

Noh, tuossa nyt tämänhetkinen kasvivarasto, ja toisessa akvaariossa on vielä Anubias var. nana ja Anubias heterophylla. Siirrän ne jossain vaiheessa tuohon isompaan altaaseen. Ompas niitä paljon! Ei sitä edes tajua kuinka monta kasvia voi kertyä yhteen tankkiin ennen kuin ne listaa tuolla tavalla 😀 Ostin kyllä pari kasvia tuohon isoon tankkiin lisää pari päivää sitten, kun niitä ei ole ollut aikasemmin saatavilla. Afrikansaniainen ja Jaavansaniainen windelöv ovat harvinaista herkkua ja ne olivat tulleet joltakin paikalliselta kasvattajalta… olipas jämäkät taimet!

Mutta nyt toisiin askareisiin…

240-litrainen akvaario 22.10.2011 Read More »

240-litraisen akvaarion kasausprojekti vol 2

Noniin… tässä sitten hieman vaiheita mitä olen tehnyt tuolle 240-litraiselle kalasopalle…

Eilinen päivä meni lähinnä juoksemisessa ympäri Imatraa eri asioita hoitamassa (omat työt + kaverin juttuja), ja mieli ei meinannut mitenkään malttaa olla pääsemästä akvaarion kimppuun! Pääsin työstämään akvaariota vasta viiden jälkeen alkuillasta ja aloitin projektin avaamalla ensin oluen! Keittiössä oli hirveä hävitys kokkauksen jäljestä, ja oli suorastaan masentavaa ajatella, että tuo siivo pitäisi ensiksi hoitaa pois ja sitten vasta pääsisi aloittamaan projektia. Astianpesukoneeni on näet rikki ja kaikki pitää pestä käsin. Ja kyllä, minulla on kaapissa pahvilautasia, mutta ei niissä voi makaroonia keittää 😀 Täpinöissäni päätin viskata likaiset astiat muovipussiin, ja parvekkeelle odottamaan seuraavaa pesuinspiraatiota, jos sellainen tulee… parvekkeella on nyt kaksi muovikassillista likaisia astioita, mutta ei se mitään, akvaario on nyt toiminnassa!

Kun likaiset astiat oli heitetty parvekkeelle, pääsin aloittamaan projektini hiekan pesusta. Laitoin noin kaksi litraa hiekkaa ämpäriin kullakin pesukerralla. Hiekka muuten pöllyää ihan kivasti, joten kannattaa laittaa ämpäri ensiksi puolilleen vettä ennen kuin sinne lisää hiekan… sillä välttyy pahimmalta hiekkapilveltä. Huuhtelin niin kauan kunnes huuhteluvesi oli lähes kirkasta. Hiekkojen huuhtomiseen sai kulutettua noin kaksi tuntia aikaa.

Valitsin pohjahiekaksi Lakan betonin hiekkapuhallushiekkaa, raekoko 0,72-1,25 siksi, koska minulla oli samaa hiekkaa jo entuudestaan pienemmässä akvassani (75L), ja se näytti mielestäni oikein sopivalta (ei liian vaaleaa). Monniset tuntuivat tykkäävän siitä oikein paljon ja kasvit myös 🙂 Vaikka pidin erityisesti mustan hiekan väristä, halusin pohjahiekan olevan kuitenkin hieman luonnollisemman näköistä. Minulla oli siis entuudestaan jo kyseistä hiekkaa jemmassa, niin ei tarvinnut ostaa muuta kuin yksi pussi lisää, jonka sai K-Raudasta hintaan 5,90€.

Kun hiekat oli pesty ja kipattu paikoilleen, pääsin lisäämään akvaarioon vettä. Kannoin veden akvaan 10 litran ämpäreillä, ja veden sekaan laitoin vedenparannusainetta (Sera Aquatan). Vesi oli hieman sameahkoa hetken, mutta se alkoi selkiytyä, kun viritteli pumpun kiinni, ja laittoi sen tietty päälle kierrättämään vettä. (Pumppu: Eheim classic 2215)

Otin pumpun suoraan sellaisenaan vanhasta akvaariosta, jotta sama bakteerikanta säilyisi. Ajattelin, että kalatkin tykkäisivät siitä myös, ja siten saan hoidettua akvojen vaihtoprojektin ilman, että minun tarvitsee erikseen sen kummemmin kypsytellä uutta akvaa. Osa vanhan akvaarion vedestä on myös tuossa altaassa, noin 20 litraa.

Minulla on useita ämpäreitä akvanhoitoa varten, ja otin niistä pari vedenkantoämpäriä, joihin lajittelin kalat. Ensimmäisenä ongin vanhasta akvasta platyt ja tetrat… tietty joitain kasveja tuli otettua sieltä myöskin pois ettei haavi tartu niihin kiinni. Kun jokaisella lajilla oli oma ämpäri, aloin lisäämään niihin uuden akvaarion vettä, sellaisen litran kymmenen minuutin välein. Lisäsin vettä noin tunnin ajan, jonka jälkeen laskin kalat altaaseen, ja sama juttu alusta muillekin kaloille. Otot joutuivat olemaan ämpärissä hieman pidempään, kun ne ovat niin herkkiä vedenvaihteluille… *kopkop* tällä hetkellä ainakin hengissä tuolla vielä 😀

Tältä akva näytti kun kaikki kalat oli siirretty 100-litraisesta akvaariosta uuteen: (noin kello 1.30!)

Kuvasta varmaan näkyy, että kalojen lisäksi siihen on lisätty vettä… sitä kun tuli niistä ämpäreistä lisää missä kalat olivat odotelleet uuteen akvaan pääsemistään 🙂 Osa kasveista on myös jo tuossa lisättynä sinnesuntänne, ei siis lopullisiin paikkoihinsa välttämättä.

Näissä tunnelmissa kävin nukkumaan ja odottelemaan projektin jatkumista seuraavana päivänä…

240-litraisen akvaarion kasausprojekti vol 2 Read More »

Scroll to Top