Huonekasvit

Projektit alkuun kevättä kohden

Ihanaa kun aurinko on välillä näyttäytynyt ja sen myötä alkaa taas kiinnostaa tehdä jotkut projektit valmiiksi, tai ylipäätään aloittaa mitään. Ideoitahan nimittäin piisaa. Kevät on siinä mielessä todella kivaa aikaa kun valoa alkaa olla enemmän. Näkee tehdäkin jotain. Mitäpäs minulla sitten on suunnitteilla?

Tavaroiden siirtelyä taas

Olen taas sitä mieltä, että joitain tavaroita tarvitsee siirtää toisiin paikkoihin. Tulin siihen tulokseen, että olohuoneen ikkunan eteen virittämäni mustat varastohyllyt eivät aja asiaansa ja ovat todella synkeän näköiset. Lisäksi ne vielä keräävät hirvittävästi pölyä ja näyttävät koko ajan jotenkin nuhjaantuneilta. Pureudun tähän projektiin nyt ensimmäisenä, koska aion nyt kerta kaikkiaan vaan purkaa nuo hyllyköt, enkä kasaa niitä enää tänne asuntooni mihinkään. Ne saavat siirtyä häkkivarastoon pitämään siellä kamojani järjestyksessä. Siirtelen kaikki metallihyllykön päällä olevat kasvit jonnekin muualle.

Järkyttävä sekasotku ikkunan edessä

Kuten tarkkasilmäiset huomaavat tuosta vasemmasta etukulmasta, siinä on se ”todella esteettinen” hydrotomaattini. En aio heivata sitä pois, koska se tekee tomaattia joka viikko. Hydrotomaatti tulee siirtymään ikkunaston oikeaan laitaan, jossa se saa olla ensi talvenakin (huomaa optimistisuuteni) koska siellä se ei saa vetoa, jos joku käy parvekkeella. Siinä mielessä tämä järjestys ei ollut sitä parhaimmistoa, koska en saanutkaan viriteltyä tomaatille kasvihuonemuovia suojaksi. En ole käynyt parvekkella koko talvena koska en uskalla avata ovea. Parvekeovi on heti tuossa kuvan ulkopuolella hydrotomaatista vasemmalla.

Olin muutenkin parkkeerannut omituisen muotoiseksi kasvaneen peikonlehteni parvekeoven eteen. Se sai olla siinä ihan rauhassa kun kerran en käyttänyt ovea. Nyt kuitenkin päätin siirtää senkin sivumpaan. Tekisi niin kovasti mieli pätkiä koko roska ja aloittaa peikon kasvattamisen uudelleen alusta asti. Olen löytänyt niin paljon lisätietoa tuosta kasvista, että saattaisin saada sen vähän nätimmän näköiseksi mitä se on koskaan ollutkaan. Ainakin se on alkanut tehdä uusia lehtiä, joista tämä on vielä rullalla.

Puinen valoteline saa siirtyä takaisin olkkarin nurkkaan, missä se ehtikin olla jo tovin. Se sopii sinne täydellisesti vintagelaatikoiden seuraksi. Ne ovat sen näköisiä, kuin olisivat samaa sarjaa. Tietysti tavallaan ovatkin kun molemmat on rakennettu kelottuneesta laudasta. Puisen telineen alle saa sopivasti jäädä nurkkauksessa oleva pöytätaso, jossa on joitain huonekasveja.

Jotkut huonekasvit ovat alkaneet kasvaa, ja toiset taas eivät. On nimittäin todella kummallista edelleenkin, että saniaiset viihtyvät nyt minulla. Ne ovat todella hankalia kerrostaloeläjiä, kun huoneilma on niin kuiva. Noh, jospa niistä tulisikin sitten komeita. Orkideasta lähti viimeinenkin lehti ja huomasin, että sen kasvualustaan oli tullut jonkin sortin sieni tai home. Viskasin sen roskikseen kasvualustoineen päivineen. Heitän roskiin myös nukkaköynnösvehkan, joka pudotti myös viimeisen lehtensä. Mikä hitto niille oikein tuli? Epäilen, että merileväuute ei vaan sopinut näille lainkaan. Samoin saan viskata roskikseen yhden kultaköynnöksen ja peikonlehdenkin.

Tulevat projektit

Listaan nyt tähän muutaman projektin jotka on ihan pakko tehdä lähiaikoina tai sitten ne taas jäävät johonkin unholaan. Ne ovat kuitenkin sellaisia asioita, mitkä näen joka päivä ja myöskin sen, että niitä ei ole tehty.

1. Teen valmiiksi koristetyynyn joka on jo esivalmisteltu
Olen jo valmiiksi liimaillut virkkaamani afrikankukka-neliöt niiden pohjakankaaseen kiinni ja ne ovat tällä hetkellä ompelemista vailla valmiit. Eli ompelen yhdeksän palasta kiinni mustaan kankaaseen ja teen sen jälkeen siitä koristetyynyn olohuoneeseen, tai mahdollisesti parvekkeelle. Pitää nyt katsoa mihin sen laitan. Tästä voi sitten lukea lisää Neuloosi-aiheisesta blogistani.

Käsityöprojekti virkatuista afrikankukkasista

2. Valkoisen puusohvan siirto
Tätä olen miettinyt jo pitkään. Kun puran olohuoneen ikkunan äärestä varastohyllyköt, laitan niiden tilalle kaverilta saadun puusohvan (kuva), joka on tarkoitus laittaa parvekkeelle kesällä. Se voi hyvin olla tuossa ikkunan edessä sen aikaa. Saan sen päälle myös kaikki huonekasvini siksi aikaa kunnes löydän niille jonkin pöytätason.

3. Kukkaruukkujen setviminen ja pesu
Tämä on aiheuttanut päänvaivaa ja jää melkein joka vuosi tekemättä, koska asun kerrostalossa. Miten saisin pestyä täällä omassa kämpässäni multaiset kukkaruukut. Multaista vettä ei saa kaataa vaikkapa vessanpöntöstä alas, kun se naarmuttaa pinnat. Sitten minulla onneksi välähti. Saan tehtyä tämänkin homman kun pesen ruukut muoviämpärissä, ja kaadan lopuksi multaisen veden suodatinkankaan läpi. Multa jää kankaaseen ja puhdas vesi valuu ämpäriin. Sitten veden voi kaataa viemäriinkin. Suodatinkankaaseen kuivahtaneen mullan voi lopuksi pyyhkiä pois ja kipata roskiin.

4. Kasviharrastustarvikkeet yhteen paikkaan
Olenkin jo valmiiksi siirtänyt keittiöön yhden kaapin, johon aion kerätä kaikki kasviharrastuksessa käyttämäni tarvikkeet. Ne ovat nyt hujan hajan eri paikoissa ja se ärsyttää minua. En tiedä ihan tarkalleen mitä minulla edes on, niin senkin takia ne pitää käydä läpi. Tämä tuntuu olevan tällä hetkellä sellainen ikuisuusprojekti mikä ei sitten tunnu valmistuvan koskaan. Mutta nyt riitti ja tavarat menee järjestykseen! Pitää vielä varmistella hyllyt, että ne myös kestävät painoa, kun esimerkiksi terracottaruukut painavat aika paljon.

Puusohva menee kesällä parvekkeelle ja väliaikaisesti se siirtyy olohuoneen ikkunan ääreen. Kaappiin tulee kasvienhoitotarvikkeet.

5. Uusi työpiste olohuoneeseen
Tämä on nyt aika tärkeä juttu, kun minun pitää saada tuettua käsivarret kunnolla, kun istun läppärin kanssa tekemässä töitäni. Sohvalla ei onnistu, ja nykyisellä tuolilla paikat puutuvat nopeasti. Sitten hoksasin, että minulla on nojatuoli jossa on käsille tuet. Kokeilen sen toimivuutta nyt ensimmäisenä. Mutta paikka, jossa tuo tuoli tällä hetkellä on, on aika ”ahdas” ja siihen ei saa mitään sivupöytää pikkutavaroita varten. Sain asian ratkaistua kuitenkin, mutta vielä pitää rakentaa jalkoja varten rahi. Tässähän oli pari viikkoa sitten joulukuusi.

Sivupöydän virkaa toimittaa laminaatin pala, jonka saa aseteltua kätevästi vetolaatikon päälle, kun avaa sitä hieman. Toteutus vaatii vielä pari viritystä että laminaatin saa kestämään tukevasti paikoillaan.

6. Makuuhuone järjestykseen
Makkari on taas ihan mahottoman sotkusessa kunnossa kun olen siirrellyt sinne yhtä sun toista ”jaloista pois”. Eteiseen tuli uusi hyllytaso, jonka tieltä siirsin makuuhuoneeseen pikkulipaston. Laitan sen sängyn viereen toimittamaan yöpöydän virkaa. Pikkulipasto pitää myös tuunata. Se on ruma. Nykyinen yöpöytä saa vaihtaa puolta. Makkariin on myös suunnitteilla uusia lakanoita ja peitteitä.

Tässähän olikin jo moneksi päiväksi tekemistä! Kunpa nyt saisin tehtyä edes nämä edellä mainitut asiat, niin sitten voisi taas huilahtaa kämpän kanssa ja aloittaa kevään projektit. Niitäkin saattaa riittää. Olen ajatellut, että laittaisin jotain pientä taas kasvamaan, mahdollisesti koristeellisia kasveja tällä kertaa.

Projektit alkuun kevättä kohden Read More »

Päivät pitenevät

Nukuin tänään pitkälle aamupäivään ja heräsin siihen, kun aurinko paistoi verhojen läpi silmiin. En muista milloin viimeeksi näin olisi käynyt, ja jostain syystä tällainenkin asia voi jopa ilahduttaa. Nousin ylös sängystä ja laitoin päivän käyntiin.

Eilinen meni hujauksessa. Meillä satoi taas lunta enkä jaksanut siitäkään syystä lähteä mihinkään, edes roskakatokselle. Noh, sellaiset käynnit ovat tänään edessä kun pitää perusasioita hoitaa, kuten roskien vienti ja bioastian tyhjennys. Tarkoitus olisi myös viedä kasa pahveja pois.

Tein myös päätöksen purkaa joulukuusen, vaikka se niin kivalta tuossa seinän vieressä näyttääkin. Koristeethan olinkin jo ottanut pois heti loppiaisen jälkeen, ja valot otin pois torstaina. Kuusen tilalle tulee toinen olohuoneen nojatuoleista. Kokeilen tehdä siihen sellaisen kivan istumapaikan, jossa voisin työskennellä tai vaikkapa neuloa. Tuolit ovat olleet tällä hetkellä olkkarissani lähinnä koristeina, enkä ole ihan varma niiden ergonomisuudesta kyseisessä tarkoituksessa. Eli ideaa täytyy kokeilla joku päivä kuhan nyt saisin tuon kuusen tuosta ensin pakettiin.

Imuri gate – päivä miltei piloilla

Välillä tulee sellainen tunne, että koko maailma yrittää kääntyä minua vastaan. Imurikin yrittää tehdä kaikkensa, ettei siivoamisestani tulisi yhtään mitään. Miten jokin asia voikin vaan olla niin paskalaatuinen? En ole koskaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen, että imurin letku katkeaa kummastakin päästä! Mitä hittoa, oikeesti? Vaikka kaupasta saisikin uuden letkun (niin kuin saakin), niin silti tällainen asia käy ahdistamaan. Pitäisi olla jotenkin viisas ja käyttää tavarat loppuun, eikä heittää mitään roskiin. Vai niin. Loppuunhan se nyt on käytettykin, mutta on aika hurjaa jos viimeinen päivä koittaa kymmenen vuoden iässä (letkulla siis). Ei ole kestävää kehitystä tämä.

Siivouspäivä meinasi loppua lyhyeen
This vacuum cleaner sucks… Haluatteko vielä arvata, menikö päässä oleva musta muovikappale ensimmäisellä kerralla oikeinpäin?

Yritä tässä nyt olla ympäristöystävällinen tai muutakaan… ei auta muu kuin korjata vehkeet vaikka jesarilla ja toivoa, että mikään muu ei menisi rikki. Onneksi hyvin varustellusta eteiskaapistani löytyi tuoreahko rulla jesseteippiä. Huomioitavaa, että vanhempieni autotallissa oli 30 vuotta vanha imuri vielä jokin aika sitten, ja sen letku oli ihan ehjä, vaikka kapinetta kohdeltiinkin autotallissa ajoittain kaltoin. Oman imurini letkuhan on jo kertaalleen korjattu myös toisesta päästä, siitä, mihin tuo varsi liitetään.

Kysyin huoltofirmasta tuollaista imurin letkua, ja heidän vastauksensa oli sellainen, että se koko varsi uusitaan kiinnikkeestä kiinnikkeeseen (imuletku kahvalla). Eli muuten kaikki osaset toimii paitsi tuo letku irtosi. Silti koko roska täytyy uusia koska ”se nyt vaan tulee sellaisessa paketissa”. Eikös olisi ollut parempi, että tuohon olisi voinut vaihtaa pelkän letkun vaan? Nyt kaikki ehjätkin osat menevät jätteisiin. Noh, eihän se suinkaan huoltofirman syytä ole, jos brändi toimii tuolla tavalla.

Uusia mielenkiinnon kohteita

Koska olen ollut paljon kotona, olen myös viettänyt TV-ruudun ääressä aikaa. Löysin tuubista kivan norjalaisen kanavan, jossa näytetään upeaa Norjan luontoa osittain dronella kuvattuna. Samalla tämä henkilö keräilee luonnosta kaikkea syötävää ja tuunailee kotiaan. Kanavan nimi on Maria and the forest (linkki nimessä). En aio spoilata kanavaa yhtään enempää, vaan antaa sen puhua puolestaan. Aivan ihania videoita kuitenkin tiedossa ja paljon luontoa – upeaa norjalaista luontoa. Näiden katseluun saa kulutettua päivän jos toisenkin. Todellakin suosittelen tätä kanvaa, jos vaan ymmärtää englantia.

Kun löytää hyvän tuubikanavan, siihen saa kulutettua tunti tolkulla aikaa

Huonekasvien parhaat päivät nähty?

Huonekasveilleni on tapahtunut viime aikoina jotain ihan outoa. Todella monesta kasvista lähtee lehtiä. Näissä kyseisissä kasveissa ei ole ötököitä, vaikka joissain muissa onkin. Esimerkiksi orkideassani ei ole enää jäljellä kuin yksi lehti. Kaikki muut lehdet vain tippuivat pöydälle eräs päivä. Ikään kuin kasvi mätänisi pystyyn. En tiedä tokeneeko se enää tuosta. (edellinen artikkeli huonekasveihin liittyen)

Sitten toisaalla, yksi vaikeahoitoinen saniainen on ihan uudessa kasvussa, mitä se ei ole koskaan aiemmin ollut. Se pitäisi laittaa uuteen kasvualustaan. Minulla on kuivattua sammalta tuolla odottamassa, ja uskonkin, että saniainen viihtyy siinä ihan hyvin. En muista mikä saniainen tämä on, mutta sillä on aika ohuet lehdet verrattuna perus Boston-saniaiseen.

Huoneilma on edelleen todella kuiva, ihan sieraimia särkee. Olen unohtunut laittaa ilmankostuttimen päälle. Se voi osittain selittää huonekasvien nuupahtamista, mutta ei se ihan kaikkea kyllä selitä. Jotain on tehtävä ja nopeasti. Kaikki huonekasvit myös joutaisivat suihkuun. Se auttaisi poistamaan pölyä lehdiltä ja kasvit saisivat ”paremmin henkeä”.

Lisäsin erään kastelukerran yhteydessä veteen merileväuutetta. Tuli vaan mieleen, että senköhän takia orkideastakin lähti kaikki lehdet? Onko muille sattunut mitään vastaavaa? Ei ole nimittäin ihan yksi tai kaksi kasvia, joissa lehdet ovat alkaneet tippua. Noh kuitenkin, otan piakkoin käyttöön muitakin litkuja. Josko pääsisin eroon ripsiäisistä, joita aina vaan ilmaantuu joidekin kasvien lehdille.

Nukkaköynnösvehkasta on myös tippuneet lehdet pois. Ja se kylläkin paleltui ikkunalla. Ei taida enää toipua. Viskaan sen varmaankin joku päivä roskiin. Vaihdoin tälle äkkiä uuden kasvualustan pari viikkoa sitten ja otti siitäkin varmasti nokkiinsa. Tutkailen sitä vielä hetken ennen kuin heitän pois.

Kultaköynnökselle on tapahtunut jotain ihan kamalaa. En ole nähnyt yhtään kasvia vielä tällaisessa kunnossa. Näyttää siltä, kuin siihen olisi iskenyt jokin tauti. Tämä menee roskiin tuota pikaa. En edes yritä säästää tällaista piiskaa.

Tässä kultaköynnöksessä on vielä kissojen jäljiltä repaleisia lehtiä. Se on alkanut jo kasvaa, ja käytänkin sen ensitöikseni suihkussa, että pölyt ja mahdolliset ötökät saa lehdiltä pois.

Ilokseni sain huomata, että Sulkaköynnösvehkani on alkanut näyttää elon merkkejä! Tämä on ilon ja onnen päivä. Säikähdin jo, että olen tappanut koko kasvin, ja nyt vielä ripsiäisten myötä kuolisi takuuvarmasti. Toinen pieni taimi on myös tehnyt lehden. Sen selviämisestä ei ole takuuta.

Olen taas kaivanut lankavarastoni esille, vaikka sovin itseni kanssa etten aloita mitään uusia projekteja. Tosin, tässä on nyt sellainen projekti, joka on kesken. Kokeilin virkkausta eilisen päivän ja illan. Nyt hartiat ovat ihan jumissa ja sieraimet tulessa. Langat käyvät todella pahasti henkeen. Pitää lopettaa virkkaaminen heti alkutekijöihin ja jatkaa kämpän järjestelyjä. Päivät alkavat pidentyä kevättä kohti, niin jos vaikka saisin motivaatiotakin hieman takaisin. Parvekkeellekin on suunnitelmia ja myös niihin projekteihin täytyy löytyä energiaa.

Ei tässä muuta tällä kertaa. Kiitos kun lukasit jaaritteluni ja kirjoituksiani saa myös kommentoida 🙂 Kommentoijan sähköpostiosoite ei näy muille kuin sivuston ylläpidolle ja nimenkin kohdalle voi laittaa vaikkapa nimimerkin. Hyvää alkavaa viimeistä tammikuun viikkoa!

Päivät pitenevät Read More »

Vuoden viimeinen kasvipäivitys

Olen nyt jonkin aikaa katsellut huonekasvinurkkausta, ja kuinka siinä näyttää kaikki rehut nääntyvän jostain syystä. Asialle täytyy tehdä jotain, tai ainakin katsoa, mikä niissä oikein mättää. Noh, tarkasteltuani tilanteen, siellähän mättää sitten vaikka mikä!

Kasvit tarvitsevat kosteampaa huoneilmaa

Meillä Imatralla on ollut joulukuu suht kylmä tänäkin vuonna, ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että huoneilmasta tulee kuiva. Varsinkin näin kerrostalossa, se vaikuttaa olevan ihan kunnon dilemma. Kuiva huoneilma ärsyttää ihmiselläkin limakalvoja, ja omalla kohdallani voin sanoa, että erittäin paljon.

Kylmä kuulakas keli kirkastaa taivaan

Olin hankkinut itselleni kesällä tällaisen huoneilmaa analysoivan mittarin, joka mittaa myös kosteutta. Olin lentää selälleni kun katsoin tänään lukemia. Voiko tämä todellakin olla totta? Huoneilman kosteus olisi tässä kohtaa mitattuna vaivaiset 20%. Eihän tällaista kestä mikään, edes ihminen. Olenkin ihmetellyt miksi silmät vuotavat koko ajan ja nenä on jatkuvasti tukkoinen. Tässäpä varmaan syy. Mikä helkutin huuva meillä täällä asunnossa oikein on, kun ilmankosteus häviää johonkin? Loppukesällä tämä lukema oli jotain muuta, muistaakseni 42%.

Asialle on siis tehtävä jotain. Näin kuiva huoneilma on epäterveellistä ja se ei ole kasveillekaan hyväksi. Tomaatistakin lehdet käpristyvät ja murenevat pois. Ei se kauheasti siitä varmaan tykkää. Monet muutkin kasvit kärsivät ihan näkyvästi kuivasta huoneilmasta. Suurella vaivalla ja innolla kasvattamani Unelma (Asparagus setaceus) on kärsinyt kuivuudesta todella pahasti, ja viskasin männä viikolla kaksi kolmesta mäkeen. Tähän kuvassa olevaan oli sentään jäänyt yksi vihreä oksanen, ja siitä syystä päätin vielä yrittää tämän pelastamista. Kasvihyllyn alla tosin on patteri, joka omalta osaltaan kuivattaa tässä kohtaa ilmaa ja myös kasvumateriaaleja. Taidankin laittaa sen päälle jotain kosteaa, mikä haihtuisi sitten pikkuhiljaa pois.

Voin miltei väittää, että joka ikinen omistamani kasvi tänä talvena on kärsinyt kuivasta huoneilmasta. Huomasin vielä yhden toisenkin asian. Olen siirtynyt käyttämään joissakin rehuissa kasvualustana kookoskuitua, ja se myös kuivuu aika nopsaan. Voi kukkaparat! Enhän ole muistanut antaa näille lainkaan lannoitetta. Pitänee varmaan pystyttää näille jokin tarkkailuosasto, jota käyn tutkailemassa sitten ihan jokainen päivä. En ole myöskään laittanut ruukkuihin kasvualustan päälle ruukkusoraa suojaamaan kuivuudelta. Noh, ei tässä auta muu kuin aloittaa kasvien elvytys.

Kiinanruusu viihtyy, joka nyt onkin mielestäni tärkein asia. Kastelen sitä aika runsaasti ja se näyttää lehdillään aina kun alkaa tarvita vettä. Otan usein vedenkeittimestä talteen toiseen astiaan ylimääräisen keitinveden, jolla sitten kastelen huonekasvit. Vedessä ei ole mitään ylimääräistä silloin. Olen kuullut, että kloramiini ei tee hyvää kasveille. Saattaahan se olla, että tomaattinikin reagoi juuri siihen, kun en käsittele sen kasteluvettä mitenkään. Lisään siihen vain lannoitteen joka kerta.

Moni vehka on trooppisen ilmaston kasvi

Olin menettää kesällä hankkimani Nukkaköynnösvehkan (Philodendron squamiferum), kun laitoin sen idänpuoleisen ikkunan kasvihyllylle (kissan kiipeilyteline). Aluksi se oli ihan ookoo, mutta siirsin sen jonkin mielenhäiriön tuloksena amppeliin. Ilmeisesti en pystynyt vahtimaan sitä ihan niin hyvin kuin mitä se olisi ollut ”käden ulottuvilla”, ja luulenkin, että se pääsi sen takia kuivahtamaan pahasti. Se tiputti kaikki muut paitsi yhden lehden. Otin kasvin äkkiä ruukusta pois ja siirsin suurempaan ruukkuun. Toivottavasti se nyt viihtyisi siinä paremmin. Vehka on tällä hetkellä tarkkailussa keittiön pöydällä. Kasvualustaksi valitsin kookos/perliitti/puulastu-seoksen.

Nukkaköynnösvehka, huonekasvi

Ei ole siis epäselvää, että näissä tarjoamissani oloissa vehkat huutavat jo apua! Olen todella harmissani, kun rakkahista rakkain vehkani, Sulkaköynnösvehka, on aivan näännyksissä. En tiedä mitä tekisin kun tuntuu siltä, ettei mikään auta. Tein kylläkin virheen näiden kohdalla, kun pätkin sen moneen osaan. Olisi pitänyt antaa sen vain olla muutama vuosi eikä lähteä hökälehtimään ja ahnehtimaan pistokkaiden kanssa. Tässä sitä nyt ollaan – kaikki miltei kuolleita.

Olen yrittänyt varjella laikkuvehkoja kaikelta mahdolliselta, ja jotensakin onnistunut siinä. Kuivuus on varmasti sellainen asia, miltä en ole pystynyt varjelemaan niitä. Nämä ovat myös lempikasvejani, enkä haluaisi luopua niistä. Minulla on kolmea erilaista laikkuvehkaa. Tavoitteenani on, että jokaista vehkaa olisi yksi kappale, ja ne olisivat mahdollisimman suuria yksilöitä. Tämä alku näiden kanssa näyttää vain olevan hieman haastavaa. Näiden lähettyvillä on muutama pistokas peikonlehtiä, ja niissä kaikki tämän kuivuuden aiheuttamat ongelmat näkyvät vieläkin pahemmin…

Noniin, nyt ollaan asioiden ytimessä, nimittäin tuholaiset! Olen yrittänyt epätoivoisesti päästä eroon ripsiäisistä jota on ilmaantunut parin vuoden sisällä kasveihini, ja nyt niitä vain näyttäisi olevan vieläkin enemmän. En tiedä, tulikohan niitä lisää kookosmulloksen mukana? Minua on kyllä sivistetty asian kanssa, ja sanottu, että niitä voi tulla siinäkin mukana. Tein omasta mielestä kaiken tarvittavan ennen kuin otin kookoksen käyttöön. Tuttavani sanoi, että kun siihen aluksi lisätään vettä, niin laitetaan kiehuvaa vettä. Ötököiden pitäisi kuolla sitten, jos niitä on. Niin ei ilmeisesti vaan käynyt.

Jos nyt jotain postitiivista pitää tästä löytää, niin peikonlehdet imuroivat kaikki ripsiäiset itseensä, ja ötökät jättävät sitten muut kasvit rauhaan! En silti halua niitä asuntooni, ja siitäkin syystä on aloitettava kasvien elvytys kosteuden lisäämisellä. Kasvit voi viedä myös suihkuun, missä voi huuhtoa niiden lehdiltä pölyt ja ötökät. Aion hankkia lisäksi vielä jotain mömmöä näiden hävittämiseen. Denaturoitua alkoholia minulta löytyykin jo.

Tämä suurin ja vanhin peikonlehti on säästynyt tuholaisilta (kopkop). Se kuitenkin kärsii muiden kasvien tavoin kuivuudesta, ja toivottavasti en tapa sitä nyt keväällä. Olen ajatellut pistäväni tämän ”lihoiksi” ja aloitan kaiken alusta. Se olisi pitäny tehdä jo silloin heti, kun tämä tuli minulle. Tähän ei ole kertaakaan vaihdettu multia. Olen pätkinyt vaikka miten, mutta tämä vain kasvaa mihin sattuu. Nyt löysin yhdestä videosta vinkin miten tätä tulisi ohjata ja kasvattaa. Peikonlehdellä on nimittäin kasvusuunta olemassa, ja se pitäisi nyt jollain konstilla todeta. Se määrää tukikepin paikan. Mutta siitä lisää myöhemmin kunhan olen perehtynyt asiaan kunnolla.

Aika miettiä tulevan vuoden hyötykasvit

Nyt jos koskaan on mietittävä mitä aikoo laittaa kasvilampun alle kasvamaan. Vesiviljelykokeiluni kirsikkatomaatin kanssa tuottaa hedelmää ihan hyvin, mutta parempaakin varmasti pystyisin. Kasvikasa pitää varmaankin setviä jossain vaiheessa kunnolla ja panostaa lisäksi estetiikkaan. Sitä kun joutuu tässä olohuoneessa katselemaan joka päivä. Olen ajatellut laittaa sen ihan tavalliseen 10 litran ämpäriin niin sillä on paljon vettä sitten käytettävänä. Kuiva huoneilma häiritsee myös tomaattia. Sen lehdet käpristyvät ja rapisevat kuivina pois.

Hydrotomaatti

Uutta pitää taas myöskin kokeilla. Tätä kokeilin aikaisemminkin, mutta jätin sen vaan sikseen. Tarkoitus on juurruttaa tällainen jääsalaatin naatti, ja laittaa sekin vesiviljelyyn. Sitten sitä salaattia ei tarvitse lähteä ostamaan joka viikko kaupasta. Katsotaan kuinka tämä onnistuu tällä kertaa. Edellinen kokeilu meni pieleen kun unohdin kastella salaattia, eikä se ollut vesiviljelyssä. Sekin kuivui pois – perkele.

On tässä vuoden viimeisessä viikossa ollut jotain ilon aihettakin. Ensinnäkin päivät alkavat pidentyä ja aurinkokin on näyttäytynyt joinakin aamuina. Onkin ihan loistavaa olla juuri sellaiseen aikaan hereillä kun aurinko nousee. Sitä voi nimittäin ihailla tästä olohuoneeni löhötuolilta!

Auringonvalossa on vain jotain totaalisen maagista. Sillä on niin suuri merkitys elämälle, ettei sitä edes välttämättä tajua. Sen lisäksi, että se valaisee ympäristöä todella voimakkaasti, se luo uutta elämää. Kasvit tarvitsevat auringonvaloa. Eivät välttämättä suoraa auringonvaloa, mutta valoa kuitenkin. Ulkona varjossa elävät kasvitkin saavat auringonvaloa.

Auringonvalo kajastaa olohuoneen takaseinään asti

Huonekasvitkin tarvitsevat auringonvaloa. Olen yrittänyt haalia sellaisia kasveja, jotka eivät tarvitse suoraa auringonvaloa, vaan pärjäisivät ikkunan lähettyvilläkin. Siksi minulla on vehkoja. Yritän tulevaisuudessa pitää niistä vähän parempaa huolta. Eihän minulla olisi mitään kirjoitettavaakaan täällä blogissani, jos tapan kaikki rehut. Joten, lupaan ensi vuonna pitää parempaa huolta kasveistani, jos terveyteni ja mielentilani asian sallii! Nyt nautin vielä vuodenvaihteesta, ja alankin pikkuhiljaa suunnitelemaan mitä uutta laittaisin heti ensivuoden alusta kasvamaan.

Hyvää tulevaa vuotta kaikille!

Vuoden viimeinen kasvipäivitys Read More »

Huonekasvipäivitys 20.11.2022

Huonekasvit ovat kasvaneet syksyn aikana jonkin verran, enkä ole käynyt kaikkien kuulumisia läpi, niin tehdääs nyt sellainen pikainen katsaus niiden tilanteesta. Olen juuri siirtelemässä niitä paikoilleen mihin meinasin laittaa niitä kasvamaan. Pientä järjestelyähän se vaatii, kun tarkoituksena on sulloa kaikki kasvit suht samaalle alueelle asuntooni. Haluan ne käytännön syistä olohuoneen nurkkaukseen, johon joskus saattaa paistaa jopa luonnonvalo. Nyt on myös talvi tulossa ja erittäin pimeä vuodenaika, niin ne saisi kätevämmin valaistua sellaisessa paikassa, missä ne ovat ”sumpussa”.

Jos joku on kiinnostunut kasvien valaistuksesta, niin käytän niillä ihan tavallisia LED-valoja, millä valaistaan huoneita ylipäätään. Yritän toki etsiä sellaisia valoja missä lumenit ovat korkeat. Mielestäni niissä pitäisi olla sellaiset 1000lm vähintään. Olen ostanut Ikeasta tailteltavia kouluvalaisimia, niin niillä saa kohdistettua valot siten että ne valaisevat huonekasvit mutta eivät paista silmiin. Valaisimet ovat tietysti tuunattu paikkaan sopivammaksi.

Huonekasvinurkkaus
Huonekasvinurkkaus

Ei niitä nyt ole mikään älytön kasa loppujen lopuksi, ja osa kasveista on vielä keittiössä odottamassa paikoilleen laittamista. Tähän settiin en aikonut siirtää kiinanruusuani, koska se ei pidä siirtelystä. Olen saanut sen kukkimaan tänä vuonna useampaan kertaan niin saa nyt kyllä pysyä siellä missä se viihtyykin… eli keittiössä. En aikonut jättää sinne muita kasveja kuin anopinkielet. Ne eivät ole niin tarkkoja valon suhteen, ja haluan tarkkailla niiden kasvua. Olen kahden vaiheilla, haluanko laittaa talveksi huonekasveja myös makkariini. Siellä ei ole ollut hetkeen yhtään kasvia, kun olen pitänyt verhot jatkuvasti kiinni. Talvella ei tarvitse pimennysverhoa, niin saattaisi olla ihan mahdollistakin laittaa pari rehua sinne.

Olin unohtanut Aarnipeikonlehteni ihan totaaisesti yhdelle seinustalle, ja kirjaimellisesti revin sen tänään juurineen irti kukkaruukusta. Se lähti todella helposti ylös ja näytti myös siltä, ettei sen juuret katkeilleet. Laitoin peikon vesilasiin elpymään, jos se vaikka vielä virkoaisi. Toivotaan. En muistanut laittaa sitä tarpeeksi ajoissa kookokseen kasvamaan niin se taisi hieman kärsiä kuivuudesta. Kookoskuitu pitää hyvin kosteutta.

Aarnipeikonlehti on aivan nuupahtanut

Samoin on käynyt joillekin sulkaköynnösvehkoilleni. Ne ovat ihan kauheassa kunnossa tällä hetkellä, ja yritän epätoivoisesti elvyttää niitä. En oikein keksi niille hyvää elpymispaikkaa missä ne eivät saisi vaikkapa vetoa. Ikkunan edustat ovat kaikki tällä hetkellä hieman vetoisia. Pitää tehdä jotain virityksiä etteivät huonekasvit kärsisi talvella niin paljon.

Kärsivällisyyttähän tässä vaaditaan ja paljon! Olen saanut esimerkiksi Kultaimarteen (Phlebodium aureum) kasvamaan. Se on vähän saniaisen kaltainen kasvi, joka vaatii tasaisempaa kosteutta. Sen takia ihmettelenkin kuinka olen saanut sen kasvamaan edes vähän. Kissavieraat vieläpä hieman typistivät sitä, niin silti se on ihan ok tällä hetkellä. Tässä aikaisempi kuva kasvista ennen kuin kissat kävivät sitä riepottelemassa.

Kultaimarre ei ole helppo huonekasvi

Se tekee lehdet tällaiseen pörröisen näköiseen patukkaan. En tiedä miksikä sitä kutsutaan, mutta hauskalta se näyttää. Tuota patukkaa ei saa laittaa mullan alle. Kultaimarre on myös istutettuna muoviruukussa ja saviruukku on pelkästään koristeena. Minun kastelutyylillä saniainen heittää heti henkensä jos se laitetaan saviruukkuun kasvamaan. Muoviruukku on turvallisempi vaihtoehto.

Olen onnistunut pitämään kaikki malakanlaikkuvehkat ja muutkin laikkuvehkat hengissä siitäkin huolimatta, että pätkin niitä aika rajusti. Osa pätkistä meni tosin kompostiin, mutta iso osa selvisi hengissä ja ne kasvavat nyt ihan hyvin. Yhden joudun vielä pätkimään, koska siinä on suhteettoman pitkä varsi ennen lehtiä. Luulen, ettei sen juuret jaksa toimittaa vettä sinne ylös asti, ja se kärsii koko ajan janosta. Juurrutan sen siis uudelleen. Kyse on ihan tavallisesta laikkuvehkasta. Näiden pitäisi olla helppoja huonekasveja, mutta onnistun jotenkin sössimään niidenkin kanssa aina jotain. Nyt pitää vaan antaa niiden olla eikä olla koko ajan retuuttamassa niitä johonkin suuntaan!

Kultaköynnökset pitivät kookoskeen istuttamisesta. Ne ovat alkaneet tehdä uusia versoja. Pitää kohta laittaa ne sellaiseen paikkaan, missä saavat kiipeillä johonkin. Unohdan myös aina kastelun yhteydessä lannoittaa niitä. Kultaköynnösten pitäisi olla helppoja huonekasveja.

Kaikki huonekasvit eivät vielä ole kookoskuidussa. Se voisi helpottaa muistamista, jos pitäisi aina lorauttaa kasteluveteen jotakin lisää. Joskus en uskalla laittaa lannotetta senkään takia, kun en ole varma oliko siinä kasteluvedessä jo entuudestaan jotakin tököttiä. Noh, näillä mennään.

Tuttavani toi minulle pistokkaita jostain huonekasvistaan. En ole ihan varma mikä se on, mutta sitä epäillään Pennimuori-nimiseksi kasviksi. Laitoin sen juurtumaan mitä pikimmiten. Toivottavasti ei ehtinyt kärsiä matkaamisesta tuolla viileähkössä autossa. Se oli kyllä pakattu ihan hyvin.

Nukkaköynnösvehka on kasvanut taas jonkun verran, ja se on laitettava kookokseen tukipylvään kanssa ja pian! Mietin vain, että mistähän saisin sellaisen tukikepin sille tähän hätiin. Samperi soikoon, onkohan minulla sille nyt mitään. Näinköhän tuolta olohuoneen katosta ottaisi keppivalaisinhässäkän alas ja sahaisi siitä sitten pätkän? Laitankin asian hautumaan! Se on sitten taas toinen projekti…

Laitan loppukevennykseksi kuvia isän kiinanruususta, jotka on otettu tänä syksynä. Ajankohta on ollut siinä syyskuun alkupuolella.

Linkit:

Huonekasvipäivitys 20.11.2022 Read More »

Huonekasvipäivitys 4.11.2022

Olen moneltakin huonekasveihin liittyvältä YouTube-kanavalta ymmärtänyt, että huonekasvit kasvavat pääasiassa keväällä ja syksyllä, eivät niinkään kesällä. Tämä kait johtuu suoraan fysiologisista tekijöistä. Kesällä kasvit lepäävät koska kasvuolosuhteet ovat haastavia. Korkea lämpö, esimerkiksi, aiheuttaa huonekasveilla kasvun hidastumista. (Huonekasviaiheisia YouTube-kanavia: Swedish Plantguys, Nick Pileggi, Planterina)

Jos olisi mahdollista, niin pitäisin kesäisin omia huonekasvejani ulkona. Omat kasvini kuitenkin kärventyisivät parvekkeelleni (niin kuin marraskaktukselleni kävi). Se on ainoa paikka mihin voisin viedä ne suht turvallisesti. En uskalla viedä kerrostalon piha-alueelle kasvejani. En pelkää ötököitä kasveissa, vaan ihmisiä, joille saattaa pälkähtää päähän yön valoisina tunteina käydä vaikkapa kusemassa kukkaruukkuun. Sitä ei pysty edes kuvittelemaan mitä rehulle sen jälkeen oikein käy. Puhumattakaan, että niistä otettaisiin luvatta pistokkaita.

Pihallamme on kylläkin joka vuosi yönsä ulkona viettäviä ”huonekasveja”. Tai, en nyt tiedä voiko niitä huonekasveiksi kutsua, kun ne pidetään talvella viileässä varastossa, ja tuodaan sitten ulos kun kelit ovat lämmenneet. Ne eivät varsinasesti ole esimerkiksi olohuoneessa. Naapuritalon pihalle kuskataan joka kesä upeat pasuunakukat. Naapuri on oikea virtuoosi näiden kanssa! Joka vuosi ne näyttävät ihan käsittämättömän upeilta. Harmi ettei minulla ole niistä kuvia, tai en ainakaan löydä niitä.

Mutta mitäpä omalle huonekasviosastolle on kuulunut viime aikoina? Paljon on ainakin ”mennyt” ja vähemmän tullut.

Valikoima

En tiedä onko oikea termi kutsua huonekasvisettiäni ”valikoimaksi”, mutta menköön tällä kertaa. Tästä tulee kuitenkin pitkä juttu. Olen miettinyt, että haluaisin muutaman todella hienon ja suuren huonekasvin, ja loput saisi lähteä. Mutta, ennen kuin pääsen siihen tilanteeseen että rehut ovat sen verran suuria, haluan varmistaa, että minulla on kyseiset kasvit ylipäätään. Siksi pidän jonkun sorttista valikoimaa kasveista. Samoja kasveja on testissä muun muassa kookosmullassa. En halua tappaa kasveja. Edes jonkun täytyy selvitä, ei kaikkien. Tietysti jos kaikki selviävät, voin myydä tai lahjoittaa ylimääräiset pois.

Siirsin loppukesästä kasvihyllykön ikkunan ääreen, jotta kasvit saisivat mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Homma on vielä totaalisen kesken. Minulla kun on ollut tässä kissahoidokkeja pitkin alkusyksyä, joiden vuoksi olen tehnyt erikoisia järjestelyjä. Viimeisimmät kissavieraat eivät olleet onneksi kiinnostuneita huonekasveistani toisin kuin edelliset. Kerron näistä ihanista vieraista toisessa postauksessa.

Uusi huonekasvi Nukkaköynnösvehka (Philodendron squamiferum)

Minulle tarttui loppukesästä paikallisesta saksalaisesta ruokakauppaketjusta mukaan tällainen huonekasvi kun nukkaköynnösvehka. Ostin tämän skeptisin mielin, koska se maksoi vain 3 Euroa. Kävi tosiaankin mielessä, että mikähän siinä mättää. Pidin kasvia karanteenissa kolme kuukautta, ennen kuin toin sen muiden kasvien joukkoon. Se on nyt alkanut kasvaa ja sille pitäisi pian laittaa uusi kasvuruukku jossa olisi myös köynnöstuki. Katsotaan mitä tälle käy. Minulla ei ole ollut tällaista koskaan.

Olen tarkkaillut tämän lehtiä ostopäivästä lähtien miltei päivittäin. En huomannut ötököitä, vaikka olihan siihen päässyt pari ripsiäistä jostain toisesta kasvista kömpimään. En käytä ripsiäisiin mitään ihmemyrkkyjä vaan yritän ”poistaa” ne käsin. Tietysti joissain kasveissa auttaisi myös viedä ne suihkuun.

Uutta lehteä pukkaa. Tämä alkoi selkeästi kasvaa vasta syksymmällä. Se on nyt keittiössä idänpuoleisella ikkunalla kissojen näköalapaikan päällä. Kun kissat eivät ole hoidossa, telineelle voi laittaa huonekasveja.

Aarnipeikonelehti nuupahtaa

Aarni menee kookokseen mitä pikimmiten. Se vaikuttaa siltä kuin olisi kuivunut pystyyn. Tämä kuva on otettu aikaisemmin kuin tänään. Peikko parka! Se oli tuolloin vielä joten kuten hengissä. Minulla on ollut äärettömiä haasteita tämän kanssa jatkuvasti. On ollut pistokkaita ja olen ottanut pistokkaita. Pitäisi kait lopettaa se pistokkaiden ottaminen pidemmäksi toviksi, niin kasvit ehtisivät asettua kunnolla. Uskon, että omalla kohdallani kyse on juuri tuosta asiasta.

Aarnipeikonlehti imee myös ötököitä todella helposti. Senkin vuoksi nämä kasviasiat pitäis nyt laittaa ”hoitoon” ennen kuin menetän jotain mitä olen aina halunnut. Aarnia voi käyttää suihkussa, ja se jopa vaatiikin sitä. Mietin myös tämän siirtämistä toiseen paikkaan, jos tässä kohdalla käy vaikka veto. Se ei tykkää siitä yhtään. Ja muutoinkin se on keittiön seinustalla sellaisessa kohtaa, että kävelen siitä usein ohitse muualle asuntooni. Kaikki huonekasvit eivät siedä sellaista.

Valikoimasta poistuneet huonekasvit

Viirivehka on haastava huonekasvi, ainakin omasta mielestä. Se tarvitsee tasaista kastelua, jota en itse ainakaan pystynyt sille tarjoamaan. Olin hankkinut alkuvuodesta Pearl Cupido Viirivehkan, ja se sai nyt lähteä kompostiin. Se oli alkuunsa todella upea kasvi. Sitä piti valehtelematta kastella joka toinen päivä. Sellainen kasvi ei sovi minulle!

Viirivehka on säännöllistä kastelua vaativa huonekasvi

Tämä oli kerta kaikkiaan pakko siirtää johonkin sellaiseen paikkaan mistä voisin tarkkailla sitä joka päivä. Laitoin sen alkuunsa toisten kasvien sekaan ikkunalle, enkä huomannut kun se alkoi nuupahtaa. Kyllä se sitten aina piristyi äkkiä kun sai vettä. Hirveä homma silti pitää tämä hyvännäköisenä. Komia oli kuiteskii vielä kun eli!

Marraskaktus on päässyt myös huonekasvien taivaaseen. En kerta kaikkiaan tajua mitenkä en saanut tätä niin helppoa kasvia pidettyä hengissä. Se ei vaan viihtynyt. Nyt on monessakin kasvissa alkanut tapahtua kummallista nuutumista. Pitää kokeilla paria kikkaa, jos ne auttaisivat asiassa. Ensinnäkin, huonekasvien kasteluvesi pitää keittää! Nykyinen kraanavesi ei edes maistu kovinkaan hyvältä niin tuskinpa se on kasveillekaan hyväksi. Siinähän on kloramiinia mikä tappaa bakteereita… tappaa myös varmaan hyödyllisetkin bakteerit mitä vaikkapa mullassa kuuluu olla. Kloramiini ei haihdu vedestä pois seisottamalla kuten kloori haihtuu!

Muuta huonekasveista

Unelmat (asparagus) ovat henkihieverissä. Kokeilen vielä elvyttää ne tuolla työhuoneessa kunhan saisin aikaiseksi siivota sinne tilaa. Ne saisivat olla siellä kaikessa rauhassa idänpuoleisella ikkunalla.

Ripsiäiset ovat myös luonani edelleen. Niitä nyt ei älyttömästi ole, koska tutkin kasvejani niin usein. Poistan tietysti kaikki mitä silmin näen. Se varmasti auttaa asiassa. Jouduin tosin yhden kasvin ”myrkyttämään” koska en pääse sitä tutkimaan ihan samalla tavalla kuin muita. Jokin ötökkä valtasi rönsyliljan ja siitä jos jostain on aika haastavaa saada pois ötököitä, jollei käytä jotain torjunta-aineita. Laitoin siihen lannoitepuikon, jossa on torjunta-aine samassa.

Otin useammasta peikonlehdestä pistokkaita ja olen laittaassa niitä kookokseen kasvamaan. Pitää vain muistaa lannoittaa jokaisella kastelukerralla jos kookosta aikoo käyttää. Siinä kun ei ole mitään ravinteita. Olen myös laittanut kultaköynnöksiä kookokseen. Muutama muukin kasvi odottelee vuoroaan, esimerkiksi Philodendron radiatum saa siirtyä kookokseen. Kunpa en vain tappaisi tätä ihanaa kasvia kun stressaan sitä jatkuvasti!

Täältä blogistani löytyy muutekseen huonekasviluettelo, mitä minulla tällä hetkellä löytyy ja mitä on joskus ollut. Palaan huonekasveihin joskus myöhemmin kunhan olen ottanut niistä paremmin selkoa. Nyt pitää aloitta työt että saa lisää rahaa ostaa vaikkapa huonekasveja!

Hyvä viikonloppua!

Huonekasvipäivitys 4.11.2022 Read More »

Scroll to Top