Taimia uusiin kasvuruukkuihin

Samettikukat pitää, tai pitäisi, kolmen viikon kuluttua taimien ilmestymisestä koulia. Itse olin hieman myöhässä tämän asian kanssa, joten päätin ryhtyä toimiin. Samoin istuttamani köynnöstävät kasvit, keisarinkierto ja päivänsini, kaipasivat omat ruukut. Chilit olivat tulla istutusastiastaan ulos… eli nekin oli laitettava omiin ruukkuihinsa. Olikin sopivasti harmaa päivä, joten ei haitannut yhtään istua sisällä sormet mullassa!

Ensin tietysti virittelemään tavaroita, joita tarvitsee… Näyttipäs pöytä vielä tässä vaiheessa tyhjältä…

Päivänsinit vas. etualalla, keisarinkierto keskellä ja mustasilmäsusanna oikeassa reunassa.

(Blogin kirjoittamiseni muuttui juuri yksikätisen hommaksi… nimittäin kissa tuli syliin. Noh, kokeillaan silti jatkaa…)
Mikä näihin köynnöstäviin kasvehin tulee, niin pitää yrittää muistaa jatkossa laittaa ne itämään yksittäisiin ruukkuihin. Niitä olisi sitten helpompi siirrellä tilanteen niin vaatiessa. Ja nyt, esimerkiksi mustasilmäsusanna (Thunbergia alata) iti ihan eri tahtiin kun muut. Ne oli siirrettävä hyvin pieninä taimina kasvuruukkuun aikaisemmin, mitä olisi ollut tarve. Toivottavaasti kestävät siirron. Jaa, miksi sitten siirsin ne tässä vaiheessa? Noh, kun idätysastia olisi jäänyt tyhjilleen suurimmalti osin. Käytin päivänsinin ja keisarinkierron taimimullat uudelleen kun istutin taimet uusiin ruukkuihin. Ja vaikka ne olisi jättänyt paikoilleen astiaan, olisi ollut aika turhaa yrittää pitää multaa kosteana (käyttökelpoisena) siihen asti kun susannnat saa astiasta pois. Tajusin myös, etten ollut muistanut hankkia köynnöskasveille tukikeppejä. Eli huomenna on heti lähdettävä kauppaan niitä ostamaan, jotta kasvaminen pääsee kunnolla vauhtiinsa.

Chilit olivat itäneet todella hyvin. Hybridistä itivät kaikki neljä laittamaani siementä, ja tavallisesta chilipaprikasta iti 7/8 siementä. Kaikki on nyt koulittu, ja laitettu omiin kasvuruukkuihinsa. En laittanut näille vielää lannoitetta, mutta kanankakka on tuossa odottelemassa valmiina ja oli tarkoitus tässä lähipäivien aikana alkaa sieltä täältä upottamaan rakeita multaan taimien juurille. Chilit tarvitsevat hieman enemmän kasvutilaa juurilleen, niin laitoin ne nyt tässä vaiheessa jo hieman suurempiin kasvuruukkuihin. Niitä mahtuu tuollaiseen karkkirasiaan sopivasti neljä kappaletta. Niissä on sitten helppo siirrellä chilit aina ikkunalta toiselle, missä auringonvaloa nyt sattuu milloinkin olemaan.

Samettikukkien taimet saivat ”pienmmät yksiöt”. Näille tulossa myös jokaiselle mitä pikimmiten oma kanankakkarae.

Tässä niitä nyt sitten on pöydän täydeltä… tai eihän tuo vielää ole edes täynnä! Vasemmalla etureunassa on kaksi rasiaa (6-päkkiä) ritarinkannuksia. Jotkut taimet olivat vielä niin pieniä, että jätän ne hetkeksi kasvamaan. Elikkäs, nämä ovat nyt niitä itsekerättyjä siemeniä, joita otin aikanaan talteen omista ritarinkannuksista, jotka sain ihmeen kaupalla kasvamaan kaverin pihalla. Ritarinkannuksien taimien ”yläpuolella” on tyhjillään kasa pieniä istutusruukkuja, jotka tulevat vielä käyttöön, eli pöytä on vasta ”puoliksi täynnä”.

Vielä jäi tekemistä… en koulinut yhtään punapäivänkakkaran taimea, ja niiden vuoro on tässä lähipäivien aikana… mahdollisesti jo tänään. Saanpahan sitten laitettua multahässäkät hetkeksi pois silmistäni ja aloittaa kämpän siivoamisen, nimittäin pääsiäisenä minulle tulee vieraita. Loput taimen alut saavat kasvaa vielä rauhassa kunnes ovat sen kokoisia, että kestävät siirtämisen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top