vesiviljely

Moneymaker tomaatti kasvaa – HYDRO osa 6

Vesiviljelyssä oleva tomaattini on kasvanut hurjaa vauhtia tässä syksyn aikana, enkä ole ehtinyt päivittää sen kuulumisia tänne juuri lainkaan. Voin sanoa, että huhhuh!

Paljon on tapahtunut sitten viime päivityksestä (29.7.2023), tai ainakin kasvua on tullut niin paljon, että lehtiä on pakko karsia jatkuvasti. Annan siis tämän kasvaa valtoimenaan pitkin poikin. En poista kaikkia varkaita tomaatista, koska sillähän on sen pituinen kasvukausi kun se vaan haluaa tuossa kasvaa. Pakko kuitenkin vähän hillitä kasvua, kun se ei muutoin mahdu tuohon kasvamaan, mihin olen sen sijoittanut.

Olen kärsinyt koko kesän ajan nivelkivuista, jotka eivät nyt vaan meinaa hellittää. Päätin, että en keskity tomaatin kasvattamiseen nyt ihan niin täysillä kuin vaan voisi, vaan teen sen mitä pystyn. Välillä on aikoja, etten pääse huoltamaan esimerkiksi latvustoa, koska en vaan pääse kiipeämään talousportaille. Noh, näillä mennään ja teen sen mitä pystyn.

1.8.2023 kun taimet on istutettu vesiviljelylaatikkoon.

Kun sain istutettua taimet vesiviljelyastiaan, ne alkoivat kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Tässä vaiheessa tomaatteihin ei vielä päässyt paistamaan aurinko, niin kuin tällä hetkellä pääsee. Valoa ne tuossa ikkunan äärellä saivat ihan tarpeeksi, ja tietenkin niille oli vielä viritelty järeä kasvuvalaisin. Tässä taimet kaksi päivää edellisen kuvan ottamisen jälkeen.

3.8.2023

Nuo valkoiset ”läpyskät” tuossa kannessa ovat ruukuille tarkoitettuja aukkoja, jotka peitin väliaikaisesti tuollaisilla viritelmillä. Ne on nyt otettu pois ja niiden tilalla on tassit. Oli tarkoitus laittaa samaan astiaan muutakin kasvamaan kun nämä tomaatit. Testasinkin heti, kuinka paprika tässä toimisi. Sain idätettyä paprikan versoiksi. Ne itivät ihan muutamassa päivässä.

Laitoin paprikat astiaan. Ne lähtivät heti kasvuun. Ainoa ongelma tässä nyt oli se, kun tomaatit kasvoivat hirvittävää vauhtia tuossa vierellä, niin valaisinta oli koko ajan nostettava. Tämä tarkoitti sitä, että paprikan taimet eivät saaneet tarpeeksi valoa kasvaakseen, ja lopulta ne näivettyivät. Eli mitä tästä opimme? Ravinneasioiden kohdalla paprikan ja tomaatin voi laittaa samaan astiaan, mutta paprika tarvitsee oman valon koska se jää tomaatin varjoon. Pitää kokeilla paprikan kasvattamista vielä talvella uudelleen.

10.8.2023

Olen kyllä äimän käkenä tästä tomaatin kasvuvauhdista, että tässä ei meinaa mitenkään pysyä ajan tasalla kaikissa hoitorutiineissa. Ja tottakai näitä taimia piti istuttaa kaksi, jos toinen vaikka kuolisi. Nyt niitä on kaksi jättikasvia! Sen verran rutiineista, että näille saa kantaa vettä jatkuvasti, ja tottakai samalla myös lannoitetaan.

10.8.2023

Tomaatti todellakin kasvoi nopeasti. Siihen tuli mittaa muutamassa päivässä jotain 20cm.

Ja viikko eteenpäin niin taas sai olla nostamassa valaisinta… paprikalla ei enää tässä vaiheessa ollut mitään mahdollisuuksia saada valaisimesta valoa. Niinpä virittelin sille erillisen lampun, joka osottautui samantekeväksi enää tässä vaiheessa.

20.8. jälkeen tomaattiin alkoi ilmestyä kukkaterttuja.

8.9. kukkaterttuja alkoi ilmestyä enemmänkin. Myös lehtiä alkoi ilmestyä todella paljon enemmän ja niitä varkaita, joita en kaikkia halunnut poistaa. Toisessa kuvassa näkyy jo tomaatinraakile keskellä ruutua. Latva kasvoi jo valaisimen ohi, ja valaisimesta alkoi loppua nostovara kesken. Tai keskenhän se loppuikin, kun tomaatti olisi kasvanut kattoakin korkeammaksi.

Myöhemmin syyskuussa alkoi ilmestyä jo raakileita. Kävin käsin pölyttämässä tomaatteja aina siitä missä näin kukkatertun. Ja miksi tein näin? Noh, sillä varmistetaan runsaampi sato, vaikka tomaatti onkin itsepölyttyvä. Koska se nyt sattuu kasvamaan sisällä, siihen ei pääse pölyttäjiä eikä tuuli ravistele. Se täytyy hoitaa käsin tärisyttämällä runkoa. Näin kuulemma tehdään ammattikasvattamoillakin (kuulin tuttavalta).

Tomaatin raakile

Tässä tekemäni video aiheesta. Tähän on muitakin keinoja varmasti olemassa, esimerkiksi tarkoitukseen voisi käyttää sähköhammasharjaa.

Olin välillä vähän huolimaton tomaatin kastelun kanssa. Pari kertaa on meinannut vesi loppua kokonaan, mutta onneksi huomasin sen verran hyvissä ajoin, että sain täytettyä astian eikä juuret ehtineet kuivua. Siitä ilmeisesti sitten jäi tällainen pysyvä vaurio ihka ensimmäiseen kypsyneeseen tomaattiin. Otin selvää miksi tomaatti mustuu keskeltä, ja siihen löytyi ihan mukavasti vastauksia. Päättelin, että omalla kohdalla oli kyse epäsäännöllisestä kastelusta ja ravinteiden saannin epätasaisuudesta. Kun hoidin tämän asian kuntoon, niin tomaatit alkoivat näyttää normaaleilta.

Keskeltä tummunut tomaatti
Ensimmäinen kypsynyt tomaatti

Nyt niitä raakileita on jo vähän siellä sun täällä, ja kukkaterttuja myös. Tässä kohtaa pitää aloittaa uusien varkaiden poisto. Vanhat saavat jäädä, jollei niihin tule jotain vaurioita.

Täytyy laittaa joku vaalea yksivärinen verho tuonne telineen taakse ikkunalle, että tomaattia saa kuvattua vähän paremmin. Telineen taakse on myös tarkoitus viritellä muovi tai verkko, joka estää talvella lehtien osumisen kylmään ikkunaan. Valaisinta saa nostettua vielä noin kymmenen senttiä korkeammalle, ja sen aion myös tehdä. Pitää lisäksi keksiä jokin viritelmä, porras tai jotain sinne päin, että yltäisin helpommin kasvin korkeimpiin osiin. Ei tarvitsisi sitten joka kerta hakea niitä talousportaita. Tässä nyt lopuksi vielä tänään otettu kuva ennen kuin alan karsia vaurioituneita lehtiä ja varkaita pois.

Tomaatti vesiviljelyssä
Kerrostalon olohuoneessa vesiviljelyssä kasvava tomaatti.

Edellisiä hydro-tomaattiin liittyviä julkaisuja

Voit tilata artikkelit suoraan sähköpostiisi tai seurata Facebook-sivuani, jossa kerron uusien artikkeleiden ilmestymisestä. Julkaisen joskus yksittäisiä kuvia Instassa ennen kuin ne ovat blogissani, jos ne tänne edes päätyvät. Kiitos kun luit, ja hyvää alkavaa viikkoa!

Moneymaker tomaatti kasvaa – HYDRO osa 6 Read More »

Uusi kasvuastia käyttöön – HYDRO tomaatti osa 5

Sain vihdoinkin aikaiseksi viritellä uuden kasvuastian hydroviljelyjä varten, ettei vaivoin hankittu uusi tomaatti heitä henkeään ennen kuin ehdin sen laittaa paikoilleen. Sain tädiltäni nimittäin sitä kaipaamaani Moneymaker-tomaattia pari taimea. Jouduin kylläkin luopumaan edellisestä hydrokasvistani näiden uusien tieltä.

Vesiviljelyssä kasvatettua Super Sweet-kirsikkatomaattia.

Jos joku nyt saa tästä jotain inspiraatiota, koska tämä todellakin näyttää helpolta hommalta, suosittelen kiinnittämään seuraaviin asioihin erityistä huomiota:

  • Kasvuastia soveltuu elintarvikekäyttöön, ettei siitä irtoa veteen mitään ylimääräistä.
  • Astiasta ei pääse valoa läpi, koska siitä muodostuu levää.

Kuten huomaa, omasta astiastani näkyy läpi vielä tässä vaiheessa, mutta päällystän sen kauttaaltaan ennen käyttöönottoa. Tarkistin myös elintarvikekelpoisuuden, josta on merkintä astian teippauksessa (vihreä korostus/merkintä).

Esivalmistelut

Koska kyseessä on DIY-projekti, piti uuden kasvuastian kanssa tehdä vähän esivalmisteluja. Tuttavani auttoi minua kannen aukkojen poraamisessa. Minulta ei sattunyt löytymään reikäsahaa, niin pyysin vähän jelppiä asian kanssa. Mittasin ruukun, ja merkkasin kohdat mihin halusin reikiä. Kun reiät oli tehty, hioin hiekkapaperilla varovasti reunoihin jääneet ”muovimujut” pois. Kansi oli valmis. Kansi on myös läpinäkymätöntä muovia, eli sitä ei tarvinnut peittää erikseen millään materiaalilla.

Koska hankkimani kivivillapalat olivat kaikki neliskanttisia, ne piti muotoilla ruukuille oikean kokoisiksi. Yritin tehdä tämän pahvilaatikon sisällä, ettei kivivillaa joudu mihinkään muualle. Ne saattavat nimittäin pistellä aika ikävästi. Käytin pilkkomisessa leipäveistä ja suojasin kädet kertakäyttöhanskoilla.

En ottanut kuvia siitä kun yritin epätoivoisesti peittää astian sivuosat ja pohjan ikkunateippaukseen käytettävällä teipillä. Homma tuli kuitenkin tehdyksi, ja lopuksi tein vielä ikkunateipistä ”suojapalat” tyhjien ruukkureikien kohdille. Tämä tulee olemaan väliaikainen juttu, koska niihinhän tulee jossain vaiheessa kasvit vesiviljelyyn. Mutta alkuunsa pitää pärjätä näillä mitä nyt on. Kanteen piti myös tehdä ilmastinletkua varten oma reikä.

Sitten vaan taimet paikoilleen. Laitoin ruukkujen sivurei’istä läpi nippusiteen vastakkaisille puolille, että saan viriteltyä niihin narut tomaatin tukemista varten. Moneymaker on korkea ja runsaskasvuinen tomaatti, ja se pitää tukea. Peitin kivivillat vielä ruukkusoralla etteivät tomaatin juuret altistu valolle tai kuivahda.

Koska kasvivalo oli edellisen tomaatin jäljiltä korkealla, se piti laskea tätä varten niin alas kuin mahdollista. Uuden jalustan johdosta se olikin suht helppoa. Valaisin makaa tukipalkkien päällä oikealla korkeudella. Kuvassa astiasta näkyy nyt myös teippaukset, jotka estävät valon pääsyn astiaan. En aio katsoa sitä läpi vuoden. Peitän teippaukset vielä jollakin toisella materiaalilla, mahdollisesti kankaalla.

Laatikon teippaukset näkyvät vielä ikävästi.

Käänsin tomaattiastian vielä toisinpäin. Nyt sille jää enemmän tilaa kasvaa myös syvyyssunnassa. Edellinen kasvoi takalaidassa ja oli miltei ikkunassa kiinni. Siihen oli vaikea päästä käsiksi toisinaan, kun piti poistaa esimerkiksi varkaita. Olen nyt saanut muutenkin uutta tietoa tomaatin kasvatuksesta, ja teen taas homman toisella tapaa. Siitä sitten jossain toisessa kirjoituksessa lisää. Joka tapauksesa, ylemmässä kuvassa on lähtötilanne viikko sitten, ja alemmassa on tämän hetkinen tilanne. Aika paljon se on kasvanut!

Tomaatti 28.7.2023
Uutta kasvua pukkaa…

Katsotaan mitä tälle viritykselle käy. Tämä viritelmähän ei vielä ole täysin valmis. Kasveille pitää laittaa jokin tuuletin, mikä on silloin tällöin päällä. Pitää varmistua, että varret vankistuvat, eivätkä lehdet homehdu.

Edellisiä hydro-tomaattiin liittyviä julkaisuja

Voit tilata artikkelit suoraan sähköpostiisi tai seurata Facebook-sivuani, jossa kerron uusien artikkeleiden ilmestymisestä. Julkaisen joskus yksittäisiä kuvia Instassa ennen kuin ne ovat blogissani, jos ne tänne edes päätyvät. Kiitos kun luit, ja hyvää viikonloppua!

Uusi kasvuastia käyttöön – HYDRO tomaatti osa 5 Read More »

Tomaatti – HYDRO osa 4

Tässä tulee pieni tilannekatsaus, miten vesiviljelyssä oleva tomaatti oikein jakselee. Edellinen postaus oli 17.11.2022 (osa 3), eli siitä on jo tovi aikaa. Toki olen kertonut tomaatin kuulumisia muissakin artikkeleissa, mutta mikään niistä ei ole täysin keskittynyt tähän aiheeseen. Haluan vielä sen verran mainita, että otan valaisimesta kuvaamista varten siniset LEDit pois päältä ettei kuvista tule violetteja. Siniset valot ”värjäävät” kaiken muunkin ympäriltä omituisen väriseksi.

Tomaatti 29.4.2023 ennen karsimista.

Olen ollut hieman pulassa tämän rehun kanssa kun se alkoi kasvaa aivan älyttömästi kun aurinko tuli talven jäljiltä esiin. Siihen tuli niin paljon varkaita, että minulla meni varmaan tunti, että sain pätkittyä niitä pois. Varkaistahan saa uusia tomaatin taimia, joten yritinhän minä niitä juurruttaakin. Siinä en tosin onnistunut. Tai ne tekivät juuret, mutta siirtäminen kasvatusastiaan epäonnistui. Aion kokeilla sitä sitten uudelleen.

Tomaatti 29.4.2023 ennen karsimista.

Kuten edellisestä kuvasta näkyy, valaisinta täytyy nostaa niin korkealle kuin se on vaan mahdollista. Aion ”kouluttaa” seuraavan tomaattini kasvamaan hieman eri tavalla. Jos sen saisi kasvatettua vaikka jollain tapaa sivuttain tuossa ikkunan edessä. Ikkuna on kaakkoon päin, ja se on paras vaihtoehto asunnossani miltei millekään kasville.

Latvat kasvavat korkeiksi. Niiden päissä on kukintoja.

Karsin tänään tomaattia todella paljon, koska se todellakin oli kasvanut aivan sikin sokin, ja lisäksi se oli täynnä kukkia. Niitä oli miltei mahdotonta nähdä kaikkien lehtien seasta. Niinpä katkoin vahingossa myös sellaisia oksia, missä kasvoi jo tomaatin alkuja. Edellisen kerran pätkin sitä 16.4. jolloin sain saman kokoisen kasan lehtiä, mitä tänään.

Kuinkas monella on koristeena tomaatin oksia maljakossa? No ainakin minulla on! Pitää aloittaa virittely uudelleen, kun projektipinossa odottelee vesiviljelylaatikonkin uusiminen.

Tein hiljattain ostoksia Pavunvarsi-verkokoaupasta, kun ensimmäinen ostoskerta meni vähän pieleen. En oikein ymmärtänyt mitä olin ostamassa. Tottakai tällainen ”nörtti” tempautuu kaikkeen älyttömään teknilliseen asiaan mukaan, niin ei kun uutta settiä vaan rakentamaan! Tämänhetkinen kasvatusastia ei nimittäin silmiäni hivele, niin uusi astia on ehdottomasti tarpeen. Se, että kaikki lähtee huokeaan hintaan, on myös todella tärkeää. Olin aluksi sitä mieltä, että niillä pitää pärjätä mitä jo entuudestaan löytyy, mutta ei se sitten niin mennytkään.

Uusi kasvulaatikko tuli hankittua ja siihen kaikenlaista härpäkettä, mutta kerron tämän kasaamisesta sitten toisella kertaa lisää. Siitä tulee kuitenkin aika pitkä stoori, niin pysyköön nyt tämä artikkeli kuulumisten kertomisena. Mutta tässä esimakua hieman, miltä se suunnilleen tulee näyttämään. Tämä ei siis ole lopullinen versio!

Mitä on sitten tullut opittua ajan kuluessa? Ensinnäkin kevytsora ei ole yhtään hyvä ruukkumateriaali millekään hydrokasville. Laitan sitä toki tavallisten huonekasvien mullan sekaan (tai kookoskuidun) kuohkeuttamaan kasvualustaa, mutta vesiviljelyyn se ei vaan sovi ainoaksi alustaksi. Se tulee nimittäin ruukuista pohjien kautta ulos, vaikka olisit laittanut mitä verkkoa sinne ruukun pohjalle sitä estämään. Nyt kevytsoraa lilluu vedessä juurien seassa. Juuret kyllä takertuvat niihin kiinni, mikä voi olla jopa hyväkin asia. Sorahan kerää vedestä happea, mitä juuretkin haluavat.

Kuva artikkelista Maaliskuu on jo lopussa mutta missä on kevät?

Olin myös aikeissa laittaa tomaatin kasvuritilän taakse kasvihuonemuovia. Se ei tapahtunut, ja tällä hetkellä tomaatti kasvaa olohuoneen ikkunassa kiinni, ja kohta myös sälekaihtimissa kiinni. Minun täytyy tehdä tälle nopeasti jotain, ennen kuin jokin asia menee taas pieleen. Olisi erittäin tärkeää, että pääsisin hallitsemaan tomaattia myös sivuista käsin. Nyt en pääse, koska toisella puolella on iso puupenkki ja toisella puolella on huonekasveja. Eli, nyt täytyy vaan jatkaa yhtä toista projektia, mikä on ollut pahasti kesken. Pyörä on laitettava pyörimään!

Kokonaiskuvaa huoneen ahtaasta nurkkauksesta

Laitan loppuun vielä tomaateista kuvia. Tällä hetkellä on aika iso sato tuloillaan, jos vaan kaikki menee hyvin. Lopuksi vielä speksejä.

Tomaatti speksit

  • Lajike: Super Sweet, runkotomaatti, kirsikkatomaatti, täysin vesiviljelty alusta asti
  • Kasvuastian koko: 15L (litres)
  • Lannoitus: Green Care Puutarhan kesä ”pinkki kesälannoite” + Biolan puutarhakalkki. Aikaväri 1 viikko tai/kun lisätään vettä niin siihen se määrä mitä on suositeltu (2tl/10 litraa)
  • Valaistus: 120W LED Finland kasvivalaisin (otettu akvaariokäytöstä), valoa luonnosta kaikki mahdollinen. Valaisin ei ole kevään tullen täydellä teholla, talvella pimeään aikaan oli. Valoaika 12 tuntia. (spektriä en tiedä)
  • Muu tekniikka: vesisäiliössä akvaariokäytöstä otettu pieni ilmapumppu jossa ilmastinkivi.

Tomaatti – HYDRO osa 4 Read More »

Tomaatti – HYDRO osa 3

Noniin, pientä tilannekatsausta taasen siitä mitenkä vesiviljelyssä kasvava tomaatti jakselee. Edellinen artikkeli olikin jo päivämäärältä 5.11. niin siitä on jo aikaa.

Niin kuin mainitsin edellisessä artikkelissani, tomaatti lähti kasvamaan uskomattomalla vauhdilla, ja minulla onkin nyt tekemistä pitää sitä jotensakin kurissa. Tomaattiin on tullut useita oksia (latvoja/runkoja), joiden olen antanut kasvaa. Tulikin tässä todettua, että olen taas ollut ihan pihalla kaikesta ohjeistuksesta koko elämäni. Kuvittelin, että tomaatista pitää ottaa aina kaikki varkaat pois. Se ei pidä paikkaansa! Ei niitä ole pakko ottaa pois. Foorumeilla on myös kerrottu, ettei niihin varkaisiin tule tomaatteja. Kylläpähän tulee. Oma tomaattini on nyt elävä esimerkki siitä, että varkaisiin tulee tomaatteja. Ne eivät vain ehdi kasvaa lyhyessä Suomen kesässä ulkona. Mutta kun minun kasvini onkin sisällä ja tasaisessa lämpötilassa.

Kiriskkatomaatti vesiviljelyssä kotona
Kirsikkatomaatti ”Super Sweet” 16.11.2022 vesiviljelyssä

Tomaatti kasvaa, varkaat jää

Satuin törmäämään videoiden encyclopedia-arkistoissa sellaiseen tuubikanavaan kuin Epic Gardening. Kanavalla on video, joka kertoo tomaatinkasvatukseen liittyvistä myyteistä. Yksi myyteistä oli, että tomaatista pitää poistaa varkaat. Olen siis ollut tässä uskossa koko elämäni, ja nyt asia vasta minulle selvisi. Kyse ei siis ole mistään pakon sanelemasta säännöstä. Runkotomaateista poistetaan varkaat ja pensastomaateista ei poisteta – näin minua on ohjeistettu. Noh, katsotaan mitä nyt käy tälle nykyiselle runkotomaatille, joka on haaroittunut varkaiden kohdilta ties kuinka moneen oksaan.

Varkaasta (sivuversoista) kasvaa uusi tomaatti

Mietiskelin hetken kuulemaani ja tulin siihen tulokseen, että varkaiden poistaminen on varmaankin tarpeellista, jos ja kun kasvattaa tomaatteja Suomen olosuhteissa ulkosalla kesällä. Meillä kun tuppaa olemaan niin lyhyt kasvukausi, jollei nyt satu omistamaan lämmitettyä kasvihuonetta, ja kukapa omistaisi, tuskin monikaan… kuitenkin, tämä liittynee siihen asiaan, eikä niinkään pakon sanelemaan sääntöön. Aion kuitenkin poistaa varkaita omasta kasvistani että saisin satoni onnistumaan paremmin.

Kun tomaatista poistaa sivuversot, sato kypsyy aikaisemmin. Kun tomaatin antaa kasvaa ja tehdä sivuversoja, sadosta tulee runsaampi mutta se kypsyy myöhemmin.

Osa tomaattilajikkeista kasvaa niin pitkäksi kuin annat niiden kasvaa. Ne voivat tulla jopa muutaman metrin mittaiseksi. Onhan toki käytännöllisempää pätkäistä latva, koska tietenkin isompi kasvi vie enemmän voimia kuin pienempi… ei siis minulta, vaan kasvilta itseltään. Minulla on kyllä ollut joskus sellainen tomaattilajike kasvatettavana, jonka kasvu pysähtyy itsestään. Kasvu pysähtui noin 180cm:n kohdalle. Tämä lajike oli nimeltään Mato. (Vanha artikkeli vuodelta 2010 tomaatin kasvattamisesta parvekkeellani)

Huoltopäivä 16.11.2022

Karsin aika reilulla kädellä lehtiä, ja kaikki pienet varkaat. Olin poistanut samanlaisen määrän varkaita ja lehtiä edelliselläkin viikolla, mutta niitä kasvoi todella nopeasti takaisin. Halusin poistaa lehtiä, että tomaatin kasvusto hieman tuulettuisi. Osa lehdistä oli ihan nuhjautuneita. Minulla ei ole viriteltynä tälle minkäänlaista tuuletinta toistaiseksi. Pitää varmaan hankkia sille joku tuuletin jossain vaiheessa.

Kohta saan taas maistaa tuoreita tomaatteja omasta sadosta!

Tomaatti tekee satoa.

Pienet tomaatin palleroiset kasvavat ihan erillään muista tomaateista. Olen laittanut kasvupaikan ja ikkunan väliin verhon suojaamaan kasvia mahdoliselta vedolta. Huomasin myös, ettei se pitänyt siitäkään kun oksat osuivat kylmään ikkunaan. Verho estää toistaiseksi sitä myös osumasta ikkunaan. Tämä voi olla tärkää siinä vaiheessa kun on talvi. Ikkuna on silloin todella kylmä Tuossa takana on myös ikkunalauta ja sen alla lämmityspatteri. En halua, että sekään porottaa kuumaa ilmaa suoraan kasviin, vaikka en pidäkään sitä täysillä. Laitan kasvupaikan taakse jossain vaiheessa kasvihuonemuovin, kunhan kerkeän.

Tässä on yhdessä varressa kasvava tomaatin terttu. Kuten aikaisemmin totesin, en tiedä mikä latva tämä nyt on edes kyseessä… pitää varmaankin suunnitella ja tehdä jonkinlainen merkitsemistapa, että nämä tunnistaa toisistaan. Oksat ovat nyt sikin sokin kasvamassa ja olen yhdistellyt niitä samoilla tukinaruilla aina johonkin kiinni.

Nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa emokasvista latvapistokkaita. Satuin katkasemaan yhden pidemmän varren vahingossa, kun poistin tomaatista lehtiä. Siihen oli kiinnittyneenä kaksi kukkaterttua, joista toisessa kasvoi jo tomaatin alut. Otti muuten kaaliin! Noh, poistin siitä alimmat lehdet ja tomaatinalut, ja iskin takaisin astiaan kasvamaan uuteen ruukkuun. Sidoin heti tämän uuden taimen, jotta voin ohjata sen kasvua vähän paremmin kuin mitä alkuperäistä. Toivotaan, että tämän kasvatus onnistuisi vähintään yhtä hyvin kuin ensimmäisenkin, ja vaikka vielä paremminkin.

Latvapistokkaasta kasvamaan laitettu kirsikkatomaatti (kokeilu).

Tein pienen videopätkän tomaatin pölytyksestä. Tein sen vain siksi, että kuinka usein näkee edes koko tomaatin pölyttymistä? Olin aivan ihmeissäni tästäkin, koska ulkona kasvatettavat tomaatit todellakin pölyttyvät milloin tahtojaan. Sisällä tämä täytyy tehdä itse, koska luultavimmin huoneistosta ei löydy pölyttäjiä tai siellä tuule yhtään. Muutenhan tomaatti on itsestään pölyttyvä. Kasvihuoneilla kuulemma on jokin täristin tai muu vastaava, mikä tuottaa sen verran värinää tomaatin kukkiin, että ne pölyttyvät. Sisällä kasvatettava tomaatti saattaisi pölyttyä myös, jos sille asennetaan tuuletin johonkin liikuttamaan lehtiä ja kukkia.

Mutta eiköhän tässä ole ihan tarpeeksi tälle kerralle höpinöitä, niin lopuksi vielä se video. Se on lyhyt, vain kaksi minuuttia. Katso kuinka tomaatin siitepöly lentää!

Edellisiä hydro-tomaattiin liittyviä julkaisuja

Tomaatti – HYDRO osa 3 Read More »

Tomaatti – HYDRO osa 2

Tällä hetkellä vesiviljelyssä oleva kirsikkatomaatti on karannut aivan käsistä. Siirsin sen jokin aika sitten keittiön seinustalta olohuoneeseen suuren ikkunan ääreen. Tottakai sillä on myös lisävalo viriteltynä, se suurehkotehoinen LED-valaisin. Tomaatin runko on tällä hetkellä aivan täynnä kukkaterttuja. En tiedä tuleeko kaikista hedelmää, mutta ainakin niistä tulee, joista ”irtoaa” siitepölyä kun niitä vähän tapauttelee sormella.

Kuva: 30.10.2022

Saisin olla joka päivä ottamassa tuosta kuvaa kun se kasvaa kauhealla tahdilla. Tarvitsen kohta jonkun avuksi, että saan sen setvittyä. Olen yrittänyt ottaa siitä varkaat pois, koska niitä nyt ei mielestäni tarvitse tuottamaan enempää satoa. Tämä ”Supersweet” on lisäksi runkotomaatti, eli se kasvaa aika korkeaksi. Tarkoittaen tässä kohtaa sitä, että minun täytyy laitaa se jotenkin kasvamaan vaikka rullalle kun katto tulee muutoin nopeasti vastaan. Katon korkeus on 260cm, eli ei mikään älytön. Vaihtoehtona olisi katkaista latva, mutta en löydä sitä enää tuon kaiken lehtikasvuston keskeltä, jollei joku auta minua setvimisessä. Kuitenkin runko katkeaa omassa käsittelyssä.

Olen tehnyt tämän kanssa nyt niin paljon asioita, että niitä alkaa olla vaikeaa jo purkaa tänne, niin perustelen joitain juttuja sitten sieltä täältä kun asiat etenevät. Edellinen asiaan liittyvä artikkeli käsitteli hydrokokeilun aloittamista. Nämä kaikki kirjoittamani asiat täällä ovat siis kokeiluja. En ole ammattilainen missään tapauksessa mitä täällä esitetään asiaan liittyen. Olen vain tiedonjanoinen ja utelias! (Ja ehkä vähän kahelikin)

Tomaatin taimi

Yksi todella tärkeä asia vesiviljelyn kannalta on se, että taimi on esikasvatettu myös vesiviljelyssä. Mullassa kasvatettu taimi ei oikein lähde vesiviljelyssä kasvamaan, ja multaa ei saa juurien ympäriltä pois helposti rikkomatta hentoja juuria. Tämä pätee myös toisinpäin; vesiviljelyssä kasvatettu taimi ei lähde oikein kasvamaan kun sen taimen tökkää multaan (huom: huonekasvit). Joku minua viisaampi voi varmasti selventää että miksi. Otan toki ajastaan asiasta selvää ja kerron muillekin. Tämä artikkeli perustuu nyt havaintoihin joita olen tehnyt tämän kokeilun aikana.

Seuraavassa kuvassa olevat taimet eivät ole kasvatettu rakennustarpeiksi tarkoitetussa kivivillassa, vaikka se äkkiseltään näyttääkin siltä. Se ei kuulemma kastu kunnolla että imisi vettä. Siksi vesiviljelyssä käytetty kivivilla on erilaista. Sain nämä taimet tuttavaltani, jonka kasvihuoneessa kasvoi useita eri tomaattilajeja sekä paprikaa, chilejä, munakoisoa ja joitain yrttejä. En käynyt kesällä tutkailemassa hänen kasvihuonettaan sen tarkemmin, mutta melkoiset viljelmät siellä tosiaan Instagram-kuvien perusteella kasvoi.

Kasvualusta ja tarvikkeet

En hommannut mitään erikoisia kukkaruukkuja tätä kokeilua varten. Tomaattien viljelijät varmaankin käyttävät taimille jotain reiällisiä verkkoruukkuja, mistä vesi ja juuret pääsevät kauttaaltaan ”kulkemaan” läpi. Itse käytin ihan tavallisia neliskanttisia mustia taimiruukkuja. En halunnut törsätä rahaa sen enempää tässä vaiheessa, koska kyse oli kuitenkin kokeilusta. Pohjamateriaaliksi valitsin ihan tavallisen Biolanin kevytsoran.

En rakentanut heti mitään ihmeellistä vesiveljelylaatikkoa, vaan laitoin saamani taimet ihan tavalliseen teräskattilaan odottelemaan lopullista paikkaa. Minulla oli tallella akvaariokäyttöön tarkoitettu ilmastinlaite, jonka otin nyt sitten tässä myös käyttöön. Käyttämässäni vesiviljelymuodossa kasvien juuret tarvitsevat happea, ja ilmastinlaite hoitaa tämän erittäin hyvin. Se myös sekoittaa vettä, ja ravinteet sekoittuvat tasaisesti veteen. Käyttämäni vesiviljelysysteemi on siis DWC (Deep Water Culture).

Ainoa ongelma tässä oli, että taimet eivät tahtoneet oikein kestää tuolla vedessä ”paikoillaan”, vaan vesi liikutti ruukut kumoon. Siitä syystä virittelin Finnfoamista tehdyt palaset ruukun reunoihin ikään kuin kellukkeiksi. Muuten hujopit tomaatintaimet olisivat kaatuneet kumoon. Kevytsora lähti myös ruukusta vähän omille teilleen kun vesiraja tuli aika ylös tässä väliaikaisessa viritelmässä ja ruukku oli todella kevyt. Tämä oli siis väliaikaiseksi tarkoitettu viritys ja tomaatti saisi myöhemmin paremman kasvuastian.

Kasvatusastia, johon lopulta laitoin tomaatit kasvamaan, oli myös mielestäni liian korkea. Paljon helpommalla pääsisi kun käyttäisi matalaa muovistiaa. Perusteluna tähän se, että kasvien juuret olisivat todennäköisimmin vedessä kuin ilmassa.

Vesiastiana tuunattu muovilaatikko

Minulla ei ole kuvia tomaatin juurista tällä hetkellä mutta tulevaisuudessa sitten on. Kasvi saa joka tapauksessa helpommin vettä matalammassa astiassa kun juurilla ei ole ”niin pitkä matka veteen”. Siksi hommasinkin uuden vesiastian tomaattia varten. Se pitää vielä viritellä kuntoon ennen käyttöönottoa.

Kirsikkatomaatti

Tomaatti on tehnyt kaikesta huolimatta vähän satoa, ja tarkoitan tällä lauseella, että erittäin vähän satoa – ihan muutaman tomaatin. Tällä hetkellä siinä on enemmän raakileita yhtäaikaa kuin aikaisemmin on ollut, kun se oli tuolla keittiössä seinustalla. En tiedä tarkalleen mikä asiaan vaikuttaa, mutta varmasti myös se luonnonvalokin. Nämä kuvassa olevat tomaatit on syöty jo ajat sitten!

Vesiviljelyssä kasvanut Kirsikkatomaatti
Kuva: 12.08.2022

Nyt pitäisi ottaa selvää tai saada selville, että mikä ne kasvattaa suuremmiksi. Olisikohan se kalkki kuitenkin? Nyt viisaammilta ohjeita kehiin kiitos! Tomaatissa on vaikka kuinka paljon raakileita, mutta ne eivät kasva suuriksi. Toki lajike ei ole suuri mutta kuitenkin. Haluaisin sen kokoisia tomaatteja kuin niiden kuuluu olla. Edelliseen kuvaan viitaten, ne jäivät sormenpään kokoisiksi, vaikka olivatkin sitä maukkaampia. Niiden pitäisi olla paljon suurempia. Missä vika? (varmaan ravinteissa)

Vesiviljelyssä kasvanut raaka kirsikkatomaatti

Sain alkuunsa sellaisen käsityksen, että hyötykasveja (tomaatti, paprika, yrtit, chilit jne) voidaan lannoittaa ”pinkillä” Kesäkukkaravinteella. Näin olen tehnyt – kerran viikossa 2tl/10 litra. Pitää kokeilla se kalkitseminen vielä tämänkin lisäksi. Minulla ei myöskään ole pH-mittaria, mitä tarvittaisiin tässä harrastuksessa. Veden pH pitää olla tietty, jotta kasvien juuret voivat ottaa ravinteita vastaan. Tämä on tuttua akvaarioharrastuksestakin. Tätä jauhetta oikeasti laitetaan veteen kaksi teelusikallista per viikko.. se ei lopu koskaan! Lannoite on erittäin riittoisaa.

Annostelu vesiviljelyssä 2tl/10 litraa

Kävin lukemassa annosteluohjeen chiliyhdistyksen sivuilta. Uskon, että he tietävät mitä tekevät. En ole välttämättä orjallisesti seuranut ohjetta, kun jossakin vaiheessa annoin vain asian olla. Noh, katsotaan mitä käy. Lopettelen tämän tällä kertaa tähän ja jatkan taas joskus myöhemmin.

Tomaatti – HYDRO osa 2 Read More »

Scroll to Top