Päiväkirjaa

Kestomaski – askartelupaja käyntiin

Löysin taannoin hyvän ohjeen, jossa kasvomaskeista voi tehdä sellaisia, että silmälasit eivät huurru. Onneksi peukalo ei ole ihan niin keskellä kämmentä kuin tavallaan voisi olla. Ajattelin, että laitetaanpas maskitehdas käyntiin! Valmistan maskit ylijäämäkankaista. Kestomaski on kuitenkin tämänhetkinen ”juttu”.

Vaikuttaisi siltä, että näille kestomaskeille tulisi lähitulevaisuudessa jonkin verran käyttöä ja kysyntää. Haluankin ensisijaisesti suojata oman perheeni, sukulaiset, rakkaat ystävät ja tuttavat! Tosin, nämä maskithan eivät suojaa täysin käyttäjäänsä, vaan muita maskin käyttäjältä. Se pitää aina muistaa ja ottaa myös huomioon. Toiset kun voivat olla koronan sattuessa kohdalle oireettomia – toiset taas kärsivät kunnolla! Täytyy siis suojata muut itseltä, jos asian voi näin ilmaista, ja niin kuin viranomaiset ilmaisevatkin. Kohta ilman maskia ei taida oikein päästä mihinkään sisälle… edes kauppaan. Sitä paitsi, kestomaski ehkäisee roskan tuottamista. On aivan järkyttävää katsoa, kuinka maskeja heitellään vaikkapa auton ikkunasta ulos kaduille…

Ajotien laidassa lojuva kertakäyttömaski.

Aloin valmistaa omia kestomaskeja. Niska-hartijaongelmaiselle tämä ei suinkaan ole mikään läpihuutojuttu, vaan Buranaa ja punkkua tarvitaan! Jos ehtisi tehdä muutaman tässä viikonlopun aikana edes… Tietenkin tiesin suunnilleen kuinka kauan maskin valmistamiseen kului aikaa, koska olinhan tehnyt näitä aikaisemminkin itselleni. Nämä ovat todella työläitä!

Tämä kestomaski on tehty bandana-huivista.

Aluksi oli tarkoitus tehdä kestomaskeja serkulleni. Sain hänen maskit tehtyä ja sen jälkeen aloitimme puhelinkeskustelun. Noh, siinä samalla sitä tuli silputtua kankaita uusiin maskeihin – ihan vaivihkaan. Niiden ompelu piti sitten kuitenkin aloittaa…

Serkun kestomaskit, eikä rillit huurustu.

Jaksoin pari tuntia väkertää maskien parissa… sitten oli pakko lopettaa… tähän pisteeseen jäätiin. M-kokoiset maskit olivat miltei valmiita ja L-kokoiset jäävät seuraavaan kertaan – niiden ompelelmista en edes aloittanut. Yhden maskin valmistamiseen menee rapiat puoli tuntia. Jatketaan projektia sitten jossain muussa vaiheessa…

Seuraavana iltana… tein maskit valmiiksi ja tässä yksi niistä. Menihän niihin koko ilta!

Kestomaski jossa silmälasit eivät höyrysty, ruusukuvio.

Oli aivan ihanaa saada ”joululahja” etukäteen! Tuttavani oli jostain syystä ajatellut minua, ja hän oli hankkinut minulle (tai löysi jostain) tällaisen leimasinsetin, jossa teksteinä on käsintehty-juttuja.

Leimasimet

Otin leimasinsetin välittömästi käyttööni! Leimasin kuvia johonkin käsittelemättömään pahvin tapaiseen pakettipaperiin, ja siihenhän ne sopivat aivan loistavasti. Kierrätysmateriaalit käyttöön 🙂

Tänään on muuten Suomen itsenäisyyspäivä. Tämä on ensimmäinen itsenäisyyspäivä ilmeisesti ikinä, kun presidentti ei järjestä televisioaikana itsenäisyyspäivän vastanottoa pressanlinnassa. Se järjestetään maailmantilanteen, eli koronan, takia virtuaalisesti. Ei voi muuta kun ihmetellä mitä täällä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Kun ihmiset vaan tajuaisi, että ei ole koko ajan pakko matkustaa ja kuluttaa… että kohtuus kaikessa. Meidän pitäisi yrittää tehdä kaikkemme, että lakkaisimme tuhoamasta tätä maapalloa! Ei se riitä, että kierrätetään muovit jos seuraavana päivänä lähdetään kaukomatkalle Intiaan, ”kun haluun vaan mennä sinne”. Se on tekopyhää. Mikä saisi ihmiset ajattelemaan asioita ja kulutusta?

Kaikki asiat ovat jotenkin niin ristiriidassa keskenään. Minua ahdistaa tällaiset asiat. En tiedä mitä sitten itse tekisin jos rahaa olisi paljon millä rällätä… varmaan tuhoaisin just tämän maapallon! Toivottavasti kuitenkin voittaisin lotossa pääpotin ja tekisin kaikkeni säästääkseni maapalloa. Ei minulla onneksi ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä joka vuosi mihinkään ulkomaille, asioita näkee televisiostakin, jos jokin nyt niin paljon kiinnostaa. Globalisaatio – kirosana. Haluan kuitenkin antaa tänään Suomen tasavallalle mahdollisuuden ja kunnioittaa itsenäisyyspäivää. Olemme onnekkaita, että synnyinmaamme on Suomi, vaikka se ei aina kaikista niin tuntuisikaan.

Kestomaski – askartelupaja käyntiin Read More »

Meillä satoi lunta!

Joskus on ihan sikahienoa kävellä yöllä, kun ketään ei näy missään. Tavallaan se voi jopa olla kummitusmaista, mutta nyt tällä kertaa olin ihan fiiliksissä, kun meillä oli illan aikana satanut muutaman sentin lunta! Ne, jotka minut tuntevat tai paikkakunnan, taitavat tietää mistä reitistä näissä kuvissa nyt on kyse 🙂 Lähikaupassa käyntiin kun mahtuu siis neljän kilometrin lenkki, kun koukkaa ”olohuoneen” kautta kotiin.

Kun muita ei ole liikenteessä, voi mennä seisomaan vaikka keskelle tietä ottamaan kuvia. Onnistuisiko se Helsingissä? Kuvien ”keltaisuus” muuten johtuu pitkälti siitä, että katuvalot ovat kellertäviä. Kuvissa siis on hieman seepiamainen tunnelma.

Vuoksenniskantie 52 kohdilla

Joku muukin on jossain vaiheessa kävellyt tästä kävelytieltä kun näkyy selkeästi vielä jäljet…

Ei kun keskelle tietä kuvaamaan! Legendaarinen Bio Vuoksi-elokuvateatteri näkyy taka-vasemmalla. Oikealla puolella on vast’ikään valmistunut vanhusten palvelutalo, jonka alakerrassa on mahtava kirjasto! Oli meillä täällä Vuoksenniskalla aikaisemminkin kirjasto, mutta se oli toisessa kohtaa. Nyt se on ihan pääkallopaikalla – erittäin hyvä juttu! Se on muutenkin viihtyisä. Paljon huonekasveja! Pitää käydä joku kerta kameran kanssa siellä tutustumassa ja dokumentoida tännekin jotain.

Ei kun keskelle risteystä kuvaamaan! Tässä kohtaa on Torikadun ja Vuoksenniskantien risteys. Torikatu jatkuu Ylämäkeen Bio Vuoksen suuntaan. Holvissa ei ole toimintaa. Harmin paikka. Se on myös sijaintinsa puolesta hyvässä paikassa. Onkohan liian kallis kiinteistö tai jotain? Vaikea mennä sanomaan miksi siinä ei ole toimintaa. Holvissa on joskus ollut ruokailupaikka, muistaakseni ihan lounas-buffet oli tarjolla. Muutama vuosi sitten siinä oli kaljabaari, jossa ehdin käydä kaksi kertaa, ennen kuin se suljettiin.

Tietysti kun on juuri satanut lunta, käy nuoriso kokeilemassa sladittelutaitojaan! Ja ”yleistän” koska tässä nyt on kuitenkin kyseessä nuoret, kun heistä on ollut illan aikana näköhavaintoja. Kyllä mentiin mopoilla sivuttain pitkiäkin matkoja, ja ajeltiin mönkijöillä. Pitäähän se saada testattua mitenkä ne toimii! Silti hieman hirvitti kun testailivat sellaisessa paikassa, jossa risteys ihan liki eikä siinä ole kolmiota. Mutta, onneksi on hiljaiset kadut!

Torikatua ylös

Vihdoinkin kotikadulla… Yleensä tässä kahden kilometrin matkassa ei ihan näin kauaa mene, mutta sitä aina uppoutuu omiin maailmoihinsa kun ottaa kameran esiin. Nämä kuvat on tosin otettu kännykällä. En kuljettele järkkäriä mukana juurikaan, jollen varta vasten lähde sillä ottamaan kuvia johonkin. Ja harvoin tällaiseen aikaan yöllä kuitenkaan, ja kävellen.

”Viimeinen rasti” piirtyi hauskasti kahdesta puusta. Ensin näytti siltä, että leikkauskohdassa on sulaa, sen verran tummempi se oli muista varjoista.

Näistä lumista ei ollut sitten aamulla enää oikeastaan mitään jäljellä. Eli, vaikka parikin senttiä illalla satoi, ei tätä ilmeisesti lasketa ensilumeksi. Ensilumen määritelmähän on, että talviaikaan aamulla kello 8 mittauspisteellä on sentti lunta (Wikipedia). Vaikea sitten sanoa missä tämä Ilmatieteen laitoksen mittauspiste sijaitsee, että onko tämä ensilumi vai ei, koska kyllä siitä rippeitä tuolla vielä näkyy. pitkin nurmikoita ja tienpieluksia.

Meillä satoi lunta! Read More »

Syksystä ei suurta iloa

Syksystä ei ole ollut itselle ainakaan suurta iloa… meillä ei ollut esimerkiksi mitenkään ihmeellisen kaunista ruskaa. Se on minulle sinällään tärkeä, koska pidän valokuvaamisesta. Saattaahan tuo toki olla, että minulta ei myöskään oikein löytynyt motivaatiota valokuvailuun. Olen ollut tämän vuoden ”jotenkin poissa”. Minua ei huvita mikään. Innostun toki asioista mutta ”ne ei vaan lähde”… tiedätkö mitä tarkoitan?

Onneksi on ollut sen verran lämmin syksy että olen saanut kulkea sähköpotkulaudalla, jonka tulin hankkineeksi kesällä. Se on miltei pelastanut minut, jos näin voi sanoa. Tuskin olisin liikkunut asunnostani näin paljon mihinkään! Tietysti autolla kulkeminen on vastaavasti vähentynyt, kun pääsee vekottimella kulkemaan ympäriinsä omia huudeja. Ei kun kypärä päähän ja menoksi 🙂

Olen varustautunut. Hommasin pottakypärän vekottimella liikkumista varten, koska pitäähän se tyylikin olla kohillaa! Polkupyöräkypärä oli sellainen pähkinänkuoren muotoinen, eikä näyttänyt siis yhtään hyvältä. Ostin sähköpotkulaudan tuttavaltani… hän totesi sittemmin, että sen satulassa on muuten reikä. En ollut koskaan ajanut tällaisella vehkeellä, ja luulin, että kuset oli menny housuun! Housujen kastuminen haaroista johtuikin sitten onneksi siitä, että siinä satulassa oli se reikä, josta vesi oli päässyt satulan sisälle kun vekotin oli seissyt ulkona sateessa 😀 Tuunasin satulalle uuden suojuksen. Ainiin, se vekotin… tältä se näyttää:

Tällä hetkellä kun kirjottelen tätä blogia, olen kaksi kertaa työntänyt tämän vehkeen baarille kun se on simahtanut keskelle mäkeä kylmällä kelillä 😀 Baarille siksi, että se oli kaikista lähin paikka, ja taisin olla sinne menossa muutenkin. Lähimpään paikkaan myös siksi, koska vekotin painaa kevyet 65kg! Pikkasen on kyllä huvittanut, vaikka sillä hetkellä ei ole sitten naurattanut yhtään. Noh, se kuuluu kait näihin sähkölaitteisiin. Sähköisillä kulkuvälineillä tulevaisuutta Suomen olosuhteissa? Jaa-a…

Mitäpä sitä on muuta tehty syksyllä… ainakin kävin keräämässä kanttarelleja itselle jonkun verran. Niitä saisi kuulemma kerätä vieläkin. Pitääkin lähteä joku päivä vielä kierrokselle. Suppilovahveroita kun en osaa ”etsiä”. Jonkun pitäisi lähteä kanssani metsään niitä etsimään ja näyttää millaisia ne ovat, niin josko osaisin sen jälkeen löytää niitä.

Syksyn sienisatoa
Kanttarellit pannulla.

Parvekkeellani oli jonkun sortin ruska. Olen istuttanut suureen styrox-ruukkuun virpiangervon, jossa on yleisesti ottaen todella kaunis ruska. Toki oma ruska oli vielä aika vaatimaton, koska eihän tämä puska nyt mikään suurikokoinen ole.

Kuvitelkaa aita tästä kasvista! Hoidin aikoinaan tuttavani pihaa, johon istutin aitaelementiksi tätä pensasta. Oli muuten upea syksyllä, ja tämä kasvaa todella nopeasti tuuheaksi, jos siitä haluaa aidan. Suosittelen.

Virpiangervon syksyväritys
Kauniit värit lehdissä.

Virpiangervon juurella kasvaa mehitähtiä, jotka suojaavat angervon multaa auringonpaahteelta. Olen sijoittanut angervon parvekkeen kaiteen viereen siksi, että se saa luonnonvettä. Se tuntuu viihtyvän niin paremmin. Jos ruukun laittaa paikkaan, mihin ei sada vettä, sitä on hankalampi kastella, ja se kuivahtaa helpommin. Muutenkin, kun ruukku on kaiteen vieressä, ylimääräinen vesi pääsee valumaan parvekkeelta pois kaiteen alalaidassa olevasta rööristä.

Oli tässä syksyn aikana pari kivaa iltaa jolloin sai ihastella upeaa auringonlaskun värjäämää taivasta… ihan kotikadulta!

Syksyinen kotikatu 2020
Kaunis liukuvärjätty taivas 5.10.2020 kello 18.

Hetkeä myöhemmin sadan metrin päästä…

Syksyinen kotikatu 2020

Näissä maisemissa oli aikoinaan aivan ihanaa tallustella koirani Foxyn kanssa. Nyt tätä rakasta koiruutta ei enää ole, ja ne kerrat, jolloin olen liikenteessä tällaiseen aikaan illasta, ovat harvassa. Silloin tuli kuljettua koiran kanssa juuri tähän aikaan miltei joka ilta ja sain otettua myös kännykällä kuvia syksystä. Nyt tuntuu välillä siltä, ettei ”ole mitään syytä lähteä”. En ole yli vuoteen käynyt juuri kuuden aikoihin lenkkeilemässä. Käyn toki lenkillä ja yksin, mutta ajalla ei ole niin suurta merkitystä. Kenenekään ei tarvitse sen takia päästä ”vessaan”.

Minulla on meneillään akvaarioprojekti, josta kirjoitan sitten myöhemmin. Nykyiseen 240-litraiseen on ilmestynyt halkeama, ja sen vuoksi akvaario on ihan pakko vaihtaa. Siitä sitten tosiaankin myöhemmin. Mutta nyt lopettelen tähän ja palailen sitten taas myöhemmin asiaan. Kiitos kun luit, ja toivotan terveyttä kaikille

Käyhän lukemassa toista blogia, johon myös kirjoitan…

Syksystä ei suurta iloa Read More »

Satumetsässä

Meille Suomeen on ennustettu myrskyn saapumista länsirannikolle tänään, mutta täällä kaakossa saamme vielä odotella. Saattaa hyvinkin olla, että säästymme pahimmalta riepottelulta, toivottavasti. Jokainen kerta kun meillä myrskyää, mielessäni käy mitenkä ”omat satumetsät” selviävät näistä koetuksista. Tosin se kuuluu luonnon kiertokulkuun, että metsissä kaatuilee välillä puita. Samaan aikaan YLE uutisoi Aamuteeveessä, että ”maailmasta on kadonnut 100 miljoonaa hehtaaria metsää” (lähde: YK). Tämä taas kuulostaa todella surulliselta, koska sen voi vain jokainen arvailla, että mistä tässä on kyse… Noh, tämän päivän myrsky nimetään jossain vaiheessa joko Ailaksi tai Hillaksi.

Olen löytänyt tästä kotini lähettyviltä sellaisen satumetsän, jossa tykkään käydä seisoskelemassa toisinaan. Se on kerta kaikkiaan ihana! Käyn toki poimimassa sieltä sieniäkin, kun niiden aika on. Mutta syksy on sellaista aikaa, että metsä on aivan upea kaikkine pehmeine sammaleineen.

Otin vuosi sitten metsässä järkkärillä kuvia, mutta tänä vuonna menin ihan vain kännykän kanssa. Nämä ovat yleensä sellaisia Ex tempore reissuja, ja harvemin kuljetan järkkäriä edes autossa mukana. Kuvia jää siis paljon ottamatta, valitettavasti.

Löysin tästä metsästä vuosi sitten raadon, jota kävin myös tällä kertaa tarkastelemassa. Se oli koluttu aivan puhtaaksi mutta luuranko oli edelleen siellä, missä se oli vuosi sitten. En osaa sanoa mille eläimelle tämä kuuluu, mutta ihan pieni se ei ollut – mahdollisesti peura. Olisikohan se jäänyt auton tönäisemäksi, kun tuossa metsän vieressä on maantie?

Kuva: 29.8.2019

Metsä on niin ihanan pehmeän näköinen, ettei siellä meinaa raaskia edes kävellä. Tietysti liikkuessa täytyy katsoa tarkkaan, mihinkä astuu. Metsään oli esimerkiksi paikoittain kasvanut uusia puun taimia joiden päälle ei halunnut astua. Tämä on niin luonnonmukainen paikka, että se hoitaa vähän itse itsensä 🙂

Metsä on täynnä eri sammalia, joita pitää kyllä lähteä jossain vaiheessa vähän tarkemmin katselemaan…

Keskellä metsää kulkee puro, jonka reunamat ovat myös sammalilla koristellut.

Sieniä ei löytynyt tällä kertaa ja päätin lähteä vielä toiseen paikkaan. Kyseisellä alueella olikin tehty metsätöitä, niin sieniä en lähtenyt edes etsimään. Jatkoin matkaa, kunnes tie päättyi… saavuin sukulaiseni metsämökin pihapiiriin. Paikassa on ihana lampi, jonka syvyyttä emme edes tiedä. Se on varmasti useita metrejä. Muistan, kun lapsena kävimme täällä pulikoimassa. Meille oli rakennettu sellainen laituri, jossa oli keskellä pienille tarkoitettu uima-allas, tai ei tietenkään niin suuri, minkä uima-altaaksi mieltäisi. Sellainen potero, johon mahduimme serkun kanssa istuskelemaan, kun olimme niin pieniä ettemme osanneet uida. Se oli muistaakseni noin kylpyammeen kokoinen. Altaassa oli joka vuosi nuijapäitä, joita yritimme ottaa kiinni ja siirtää lampeen. Lammen ympärystä on sammalta ja välillä siinä ajelehtii sammaleesta muodostunut pieni saari, jossa ei voinut kävellä koska siihen ullposi jalat. Tällä kertaa en mennyt rantaan, koska juuri kun saavuin paikalle, alko sataa vettä. Pidättelin hetken sadetta saunarakennuksen kuistilla, jossa otin videokuvaa lammesta, josta tämä seuraava pätkä onkin…

Satumetsässä Read More »

Maisemakuvia kesältä 2020

Loppupeleissä kävin todella vähän kuvailemassa millään aparaatilla mitään koko kesänä 2020, mutta kun kännykkä on miltei aina mukana, sai sillä napattua tänne blogiin ”sattumia”. Tässä muutamia ottamiani kuvia kesältä.

Jäppilänniemen taidetie on yksi sellainen ”paikka” johon haluan käydä tutustumassa joka vuosi. Kyse on siis yhdestä tiestä, jonka varrelle on sijoitettu maatilallisten ITE-taideteoksia. Hyväkuntoinen ajaa tämän tien päästä päähän fillarillakin, mutta kun itse en nyt ihan niin ”nuori ja notkea” enää ole, taitettiin serkun kanssa tämä reitti autolla. Tänä vuonna oli uusiakin teoksia, joita oli mukavaa ihailla. Tien varrella on esimerkiksi lato, jossa oli todella upeita valokuvia otettu luonnon eläimistä, lähinnä linnuista. Ne olivat ällistyttävän hienoja ja tarkkoja kuvia! Jäin miettimään, minkälaisilla vehkeillä ne oli oikein otettu… ei ainakaan kännykällä 😀

Maiseman katsojat ovat tässä kohtaa joka vuosi, aina hieman erillaisella kokoonpanolla, ja eri vaatetuksella. Tällä kertaa ne olivat näin. Kuvassa serkkuni ottaa huikeasta maisemasta kuvaa, joka avautuu Immalanjärvelle päin.

Joskus sitä vaan sattuu paikalle kun sateenkaari näyttäytyy… eihän tällaisiakaan tilaisuuksia silloin tule vastaan kun on järkkäri mukana, tietenkään.

Torikatu, Vuoksenniska 11.7.2020

Yksi paikoista Imatralla, josta pidän todella paljon, löytyy tästä ihan asuinpaikkani läheltä… Immalanjärvi! Sen rannat ovat ihania hiekkarantoja, vaikkakin välillä vähän mutaisia. Tarkempaa tietoa minulla ei ole miksi juuri tätä rantaa kutsutaan ”Lietteen rannaksi”. Se on kuitenkin ihan kiva paikka, puistomainen. Miinuspuolena on hanhien jätökset joille nyt ei taida oikein mahtaa mitään. Muuten rannat ovat ihania ja vesi on kesäisin lämmintä.

Immalanjärvi 19.8.2020

Tänä kesänä sai ihailla myös valaisevia yöpilviä, tai ainakin niihin jostain syystä osasi kiinnittää erityistä huomiota. Onhan niitä joka vuosi, mutta nyt ne laittoi erikseen merkille, jos niitä näkyi. Liekö syy siinä, että meteorologit ovat jotenkin niistä erikseen maininneet, kun ihmiset lähettävät uutistoimituksiin sääkuvia, joissa näitä pilviä esiintyy.

Vuoksenniskan kiertoliittymän kohdalla 1.8.2020

Yksi ihanimmista paikoista mitä tiedän, on sukulaiseni tila. En sen tarkemmin kerro missä tämä on, mutta satuin muuten vain ajamaan tämän paikan ohitse, kun maisemiin ilmestyi täydellinen sateenkaari! Se ehti hieman hälventyä ennen kuin sain hypättyä autosta ulos ja napattua siitä kuvan. Tämä kohta toi minulle mieleen edesmenneen koirani, jonka hautapaikka on samoissa maisemissa. Ikävä on suuri – rakas Foxy

Tuttavani oli jokin aika sitten käynyt kuvaamassa revontulia Lammassaaresta käsin. Lammassaari on Imatralla venesataman kohdilla, Saimaalla. Sinne piti päästä! Olen aiemmin toisen tuttavan kanssa käynyt kiertämässä kyseisen saaren. Se on aivan ihana – täynnä luontopolkuja. Reitit ovat helppokulkuisia, että tällainen koheltaja kuin minkäkin, voi niissä kulkea loukkaamatta itseään (en kyllä lupaa mitään). Jos saarta lähtee kiertämään ympäri, siellä voi pysähtyä useampaan eri paikkaan paistelemaan vaikkapa makkaraa nuotiopaikalla. Saaresta löytyy myös laavu. Lammassaari tarjoaa kuntoilijoillekin paikkoja vetää mäkiä ylös ja alas, mutta itse viihdyin parhaiten helppokulkuisemmilla reiteillä.

Luontopolku rantaan päin Lammassaaressa.
Kuva: 4.9.2020

Saavuin johonkin ennalta määrittelemättömään paikkaan… tämä ei ollut mitenkään tarkoituksella haettu, mutta ei se mitään – näky oli huikea! Kuva on panorama, voit katsoa sen suurempana 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:39

Auringonlaskua odotellessa samassa paikassa… voit klikata suuremmaksi 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:59

Imatralla ja Ruokolahdella on niin hienoja ulkoilupaikkoja, että menee varmaan useampi vuosi, että ne koluaisi kaikki läpi. Joskus on ihan kivaa itsekin käydä paikkoja katselemassa, mutta toisinaan se olisi todella mukavaa jakaa tällainen kokemus toisen kanssa. Monesti mietin, että juuri koira olisi ollut se ”toinen henkilö” jonka olisin ihan mielelläni ottanut mukaan näihin paikkoihin. Tietty, moneen paikkaan hänet mukaan otinkin. Foxy oli sen verran kohelo ettei sitä voinut ihan jokaiseen paikkaan mukaan ottaakaan, ettei loukannut vaan itseään. Mutta koen, että paljon jäi hänen kanssaan näkemättäkin ja se on tavallaan mielestäni surullista. Mutta Foxy kulkee nyt näitä reittejä minun mukanani sydämessäni

Maisemakuvia kesältä 2020 Read More »

Scroll to Top