tomaatti

Tilannekatsaus parvekkeellani 30.7.2009

, , , ,

Noniin… vielä ehdin jotakin kirjoittamaan tänne ennen kuin lähden mökkeilemään… Harmillista, etten voi olla kokonaista viikonloppua reissussa, koska parvekerehuni todennäköisesti kerkeäisivät delaamaan parissa päivässä, jollei niitä kastella runsaalla kädellä! Hoitajaa en niille nyt tällä kertaa saa… kissat menevät luonnollisesti vanhemmilleni hoitoon, jossa niillä on oikein mukavat ja leppoisat oltavat 🙂

Elikkäs, tässä on sitten näitä kuvia, joita olen tänään kerennyt hätäpäissäni ottamaan.

Tässä kurkkupusikon kukintaa. En oikein tajua mitenkä nämä ihan tällä tavoin kävivät kukkimaan. Saattaa olla, että antamallani lannoitteella on jotakin osuutta asiaan. Nämä kymmenet kukat ovat auenneet parin päivän sisällä. Toivottavasti ne tuottavat sitten kurkkujakin. Kohta täytyy typistää noita rehuja kun menevät naapuriin 😀

Seuraavassa näet kesäkurpitsani tilanteen. Olen istuttanut sen myös ämpäriin. Minulla ei ollut alun perin mitään käsitystä, minkä kokoiseksi tuo rehu oikein kasvaa, ja nyt sen sitten taas huomaa 😀 Kasvi leviää aika laajallekin. Onneksi löysin sille paikan lattialta, mihin sen laitoin. Kuvassa oleva kukinto ei ole auennut vielää, ja se tod näk aukeaa TAAS kun olen jossakin muualla… *prkl*

Jouduin siirtämään toisen tomaattipuskan toisen viereen. En ole varma, kärsikö se valon puutteesta, kun sen lehtiin alkoi tulla semmoista rösöä, ja värit vähän lähtivät. Se oli muutoinkin selkeästi pienempi kuin tämä auringonvalossa kylpevä puska. Katsellaan, mitä sille nyt sitten tapahtuu.

Siirsin nokkoset tuolini viereiselle alustalle.

Veikkaanpa, etten pysty enempää näitä kasvejani munklailemaan tässä tilassa, mutta toivottavasti nämä järjestelyt nyt menis näillä loppuun saakka. Saattaa olla, että siirrän vielä paprikan sisälle ikkunan ääreen, kun sillä on hieman vaikeuksia saada partsilla valoa. Suurella todennäköisyydellä siirrän sen vielä toiseen ruukkuunkin, kun tuo nykyinen on huonosti salaojitettu.

Nyt pitää lopettaa taas tältä erää, ja palata astialle myöhemmässä vaiheessa. Hyvää päivän jatkoa ja nähdään taas! Mårjenttes.

Tilannekatsaus parvekkeellani 30.7.2009 Read More »

Parvekerehut 23.7-28.7.2009

, , ,

Tässä muutamia kuvia parvekkeeltani…

Kesäkurpitsan kukinto

Tästä on vaikeaa saada kuvaa, jollei ole todellakin kohdallaan. Kesäkurpitsan kukka on avoin hyvin vähän aikaa. Kasvi oli tehnyt toisen kukan viikonlopun aikana, enkä taaskaan kerennyt ottaa siitä kameralla kuvaa. Tämä on otettu 23.7.2009

Kurkkupuskat kukkivat 23.7.2009

Tässä kuvassa on ensimmäistä kertaa kasvattamani kurkkupuskan kukinto. Kyseessä on lajike Chinese Slangen. Kurkkuun tulee kukinnot varteen lehtien väliköihin. Luulin ensiksi, että ne ovat ns. varkaita, mutta varmistettuani tädiltäni, ettei varkaita tarvitse, eikä pidäkään nyppiä, annoin rehun kasvaa. Kas kummaa – niistä tulikin kukkia! Nyt odottelen vesi kielellä milloinka saan näistä ensimmäisen sadon korjattua. ( kuva: 23.7.2009)

Kurkun oksiin tulee tällaisia hauskan näköisiä jojoja, joilla se tarrautuu kiinni mihin vain voi. Rehua kannattaakin seurata tarkoin, ettei se pölli naapurikasvin naruja, tai tarraudu muihin kasveihin hakemaan tukea. Niin kuin olen edellä maininnut, en ole aikaisemmin tätä lajia kokeillut, ja huomattakoon, että rehu tarvitsee paljon enemmän tilaa kasvaakseen, mitä minulla on tarjota. Asiahan on niin, ettei mitään voi heittää pois, jos vaikka…

Tulevaisuutta ajatellen, pysyttelen vain yhdessä kasvissa. Kasvi ei ole vaativa muun kuin veden suhteen. Olen myös lannoittanut sitä rakeilla suoraan ruukkuun mullan pinnalle ripotellen. Tällä hetkellä (28.7.09) joudun kastelemaan rehun päivittäin, ainakin kerran. Ja ruukkuun pitänee taas lisätä multaa, koska kohta juuret taas näkyvät ja kasvi saattaa kärsiä kuivuudesta.

23.7.2009

28.7.2009

28.7.2009 Ensimmäiset tomaatinraakileet ovat näkyvissä!

Tässä uudet herneentaimet kasvamassa. Oikealla puolella on saviruukussa yksi auringonkukka ja muutama päivänkakkara. (kuva: 28.7.09)

28.7.2009 Näkymä parvekkeelle

Parvekerehut 23.7-28.7.2009 Read More »

Pilvinen päivä

, , , ,

Tänään on pilvinen päivä, ja lämmintä piisaa. Tällaisella ilmalla on hieman helpompaa ja tuskattomampaa hoitaa parvekkeen rehuja. Päätinkin siis siirtää herneen taimet suurempaan astiaan. Ei ne varmaan kerkeä kukkimaan tai kasvamaan isoiksi, mutta onpahan taas jossakin jotakin kohtuullisen kokoista rehua partsilla 😀

Ostin viikonloppuna K-Raudasta pienemmät parvekelaatikot, joihin toisesta laitoin herneet (5kpl). Istutin samaan laatikkoon vielä muutaman päivänkakkarankin. En tiedä, voiko näin tehdä, mutta kokeillaan! Päivänkakkaran taimet ovat vielä todella pienet, ja epäilen suuresti, etteivät ne kerkeä ihan täyteen mittaansa kasvamaan. Kokeillaan uudestaan sitten vuoden päästä asioita, kun on taas (toivonmukaan) astetta viisaampi.

Siirsin myös paprikan taimen ämpäriin kasvamaan. Huomasin, että siinä ollut multa oli melkoisen märkää, ja joudunkin varmaan pistelemään sen kylkiin reikiä, tai ujuttamaan pillejä multaan, että se hieman hengittäisi. Tiedä häntä toimiiko tällainen kikka mutta sekin pitää kokeilla.

Auringonkukan taimi sai myös ruukun. Istutin sen saviruukkuun, siihen, missä herneet itivät. Pakko kierrätellä noita ruukkuja kun muuten loppuu tila niiden säilytykseen… josta tulikin mieleen, että ulkovarastoni kaipaa siistimistä. Sinnehän ne ruukut voi talveksi sitten viedä!


Ja pikkuinen vinkki tulevaa kesää varten… tulee varmasti halvemmaksi hankkia se 5 säkkiä multaa kerralla, koska sitä kuitenkin menee säkkitolkulla. Tällä hetkellä minulla on mennyt 3 säkillistä multaa noihin istutuksiin, ja vielä pitäisi hankkia uusi säkki. Kasvusäkkejä on aivan turha tuoda patsille, koska ne on sitten todella hankalia siirrettäviä, jos siirtämiselle tulee tarvetta.

Tässä vielä osa parvekekasveistani tänään…

Vihreässä ämpärissä on pensastomaatti, sen vieressä pöydällä oikealla pinaattia. Värinokkonen viihtyy hyvin kesällä parvekkeella! Olen tämän pistokkaan saanut isältäni, jolla on ollut kyseistä kasvia jo usean vuoden. Alkuperältään tämä värinokkonen on tullut eräältä tuttavaltani. Muistan vielä kun hain sen… veljeni tuli minut hakemaan autollaan, ja kun istahdin autoon nokkonen kourassa ja kerroin mikä se oli, hyppäsi veljeni autosta säikähtäen pihalle. Hän luuli että se polttaa 😀 Meni hetki, kun sain hänet suostumaan koskettamaan tätä kasvia, ja matka kotiin sai jatkua.

Kävin tossa viikonloppuna sen verran liikenteessä, että saan taas päivitettyä galleriaan muutaman kuvan. Näin elämäni ensimmäistä kertaa nimittäin jättiukonputken! Oli pikkusen komean kokoinen, mutta en siihen lähelle uskaltanut mennä, jos satun vaikka horjahtamaan sitä päin tällä poron nussimalla tuurillani… Kuvan siitä otin, en tiedä onnistuiko, mutta siitä sitten löytyy versio todellakin tuolta galleriastani. (LINKKI). Samoin galleriaan tulee pari satamakuvaa. Sain satamasta herbaariooni kuvan myös kurjenmiekasta… siis jos sattui onnistumaan. Aloitan myös tässä samassa blogissa osion, jossa kerron tuttavani pihan kasveista ja sen kuulumisista. Mutta nyt käyn ottamassa muutaman kuvan parvekkeestani ja uusista istutuksista.

Pilvinen päivä Read More »

Kesän kasvipäiväkirjaa…

, , , ,

Vihdoinkin aikaa käydä omiin projekteihin, esimerkiksi kirjoittamiseen. Kesä on meneillään ainakin täällä Imatralla. Juhannus oli kolea ja sateinen, mutta nyt on lämmintä ja aurinkoa. Helleraja on mennyt parisen kertaa jo rikki kuluvan viikon aikana, ja hyvä niin, koska lämpöähän nuo kasvit tarvitsevat.

Olen tehnyt seuraavia istutuksia parvekkeelleni:

Olen siis istuttanut parvekkeelleni ämpäreihin joitakin kasveja, koska niissä on runsaasti tilaa kasvamiseen. En tiedä toimiiko tämä metodi, mutta tuleepahan sekin sitten kokeiltua. Hyvä puoli noissa ämpäreissä sitten vielä on, että niitä voi käyttää muuhunkin tarkoitukseen, jos tämä kasvikokeilu epäonnistuu.

Voi olla, että joudun poistamaan pensastomaatilta toisen taimen vierestä, jotta nämä suuremmat yksilöt alkaisivat kasvaa nopeammin ja paremmin… Samoin paprikat ovat jotenkin kitukasvuisia. Sain ne vuosi sitten kasvamaan huomattavasti nopeammin.

Uutena kasveina olen siemenestä kasvattanut joitakin kurkkulajikkeita. Tomaattipuskien vieressä oikealla puolella valkoisessa ämpärissä kasvaa tällainen tavallinen kasvihuonekurkku… siis ilmeisesti sitä samaa mitä kaupoissa myydään. Kurkun oikealla puolella taasen suuressa ruukussa kasvaa härkäpapu. En ole tätäkään aikaisemmin kokeillut. Härkäpapu kasvaa kauheaa vauhtia korkeutta, ja joudun varmaan kohta virittelemään sen johonkin muualle kasvamaan kuin tuohon kohtaan, esimerkiksi lattialle. Otin nämä kuvat eilen alkuillasta, ja härkäpapu on kasvanut sen jälestä ainakin 20cm korkeutta. I LOVE IT! Odottelen vain, milloinka tuo rehu alkaa tuuheutumaan niin saan siitä sitten semmoisen kauniin kasvipatsaan.

Tarkoituksena on erotella kurkuntaimet toisiin ruukkuihin. Tuossa kasvihuonekurkun edessä on yksi kesäkurpitsan taimi odottelemassa myös suurempaa ruukkua. Kurpitsan vieressä vasemmalla puolella on nimittäin toinen kurkkulajike kasvamassa, Chinese Slangen (Cucumis sativus), josta olen nähnyt pelottavia kuvia, kuinka suureksi se voi kasvaa… tietty, ei sitä aina tajua katsoa etukäteen mitä aikoo ostaa ja kasvattaa. Jälkikäteen tulee surffailtua Internetissä tutkiskelemassa mitä tuleman pitää 😀 Noh, enivei, toivotaan, että tuo rehu tekee edes yhden kurkun mielikseni tänä kesänä.

Seuraavana laitan hieman erikoisen kuvan, josta en uskonut aluksi, että tämä voisi olla edes mahdollista toimia…

Tämä on siis, uskokaa tai älkää, tammi. Laitoin terhoja ruukkuun 12.2.2009 ja joskus toukokuun puolen välin jälkeen, esiin kurkisti tällainen pikkutaimi. En voinut kuvitellakaan, että tällainen onnistuisi, ja olinkin vähällä kaivaa terhot mullasta ulos, kun huomasin, että yhteen terhoon oli ilmestynyt sellaista ”karvoitusta”. Päättelin tästä, että se saattaisi juuria olla tekemässä. Olin oikeasaa! Tässä tuo taimi nyt komeilee, enkä tiedä mitä hemmettiä sille nyt sitten pitäisi tehdä… bonzai tai jotain. Ei siitä oikein huonekasviksikaan ole, jos se kerran syksyllä pudottaa lehdet pois (aika ruma talvella). Jos jollain on ehdotuksia, niin otetaan vastaan!

Jätän tämän kirjoittelun nyt tältä kertaa tähän ja lähden tarkastamaan kasvimaata mutsini pihalla. Olen vienyt osan istutuksista sinnekin tilan puutteen vuoksi… Siellä kasvaa myös tomaatteja, pari avomaan kurkkua, hernettä, sekä keräsalaattia. Palailemme jälleen kerran asian tiimoilta, mahdollisesti jo tänään.

Kesän kasvipäiväkirjaa… Read More »

Kasvientappohistoriaa 2007

, , , ,

20.11.2007 tilannekatsaus
Kiinanruusussa on vieläkin punkkeja mutta ne ovat vähentyneet. Puu-Tolun suihkutus on auttanut asiaa ja samoin sen laittaminen kasteluveteen. Pelargonia heitti henkensä kun se siirrettiin sisälle. Ilmeisesti se pitäisi laittaa talvehtimaan johonkin varaston perukoille. Samoin henkensä on heittänyt pari kappaletta sitruunapuun taimea… tai itse asiassa ne menivät lähinnä kissojen vararavinnoksi heidän omasta tahdostaan. Tomaatit ovat vielä hengissä, mutta eivät juurikaan enää kasvaneet mihinkään. Ne eivät myöskään kuki jostain syystä, liekö valon puutteesta vaikka tuolla ikkunalla ovatkin suorassa päivänvalossa… pimeää tulee jo tossa neljän pintaan ja ulkona on tällä hetkellä noin -7°C.

8.10.2007 tilannekatsaus
Kävinpä sitten juuri sumuttamassa raidilla kiinanruusuni joka on sijoitettu toiselle puolelle kämppää… ne perkeleen punkit eivät ole siis vieläkään hävinneet yhtikäs mihinkään! Näköjään niitä on vielä tällaiseenkin aikaan vuodesta. Oli vissiin liian huonot olosuhteet tossa keittiön kulmilla kun siinä sai niskaan Puu-Tolua lähes päivittäin! Toin eilen parvekkeelta pelargonian sisälle, kun se ilmeisesti kasvaa täällä sisällä talven yli. Tomaatit kasvavat vieläkin korkeutta mutta sen runko on pikkusen ruipelo… liekö sen takia kun niitä on ahdettu kaksi samaan ruukkuun jos ne olis pitäny olla vaikka erillisissä. Pitää kai kokeilla siirtää toinen taimi varovasti toiseen ruukkuun… Ulkona on vielä aika lämmintä, päivisin yli +10 astetta.

15.8.2007 tilannekatsaus
Vihannespunkit ovat vähentyneet, mutta eivät täysin poistuneet. Tällä hetkellä ainoa saastunut kasvi on sitruunan taimi, jossa noita punkkeja esiintyy aika-ajoin. Tomaatit jatkavat kasvuaan ruukussa. Niitä lannoitetaan ja kastellaan päivittäin. * Sain ehdotuksen, että Pelargoniaa pitää lannoittaa ja kastella usein kesän aikana niin se kukkii paremmin. Ohje tuntuu toimivan. Pelargonia alkoi välittömästi tekemään uusia nuppuja.

11.7.2007
Istutettu tomskun taimet suurempaan ruukkuun ja laitettu gayttiön ikkunalle kasvamaan.

1.7.2007
Istutettu: viimeiset kultaköynnöksen pistokkaat 2kpl + lannoitettu puikolla. Kokeiltu uudellenjuurruttamista kiinanruusun pistokkaisiin (2 kpl) Kylvetty sitruunan siemenet sekä tomaatin (lycopersicum esculetum) siemenet multaan.Tähän tomaattiin punkit eivät koske, perkele!

25.6.2007
Hävitetty keltainen amppelitomaatti. Syy: vihannespunkit olivat tehneet juhannuksen aikana rajun aluevaltauksen! Punainen amppelitomaatti teurastettu tyngäksi, mutta jätetty ruukkuun kasvamaan tieteellistä kokeilua varten. Mikä on VIHANNESPUNKKI? Katso J. Leskisen Ötömapista. (linkki)

18.6.2007
Istutettu kultaköynnös, jukkapalmu, juoru ja joku muu rehu, minkä nimee en tiedä… -> toimitettu hoitoon muualle (Aarnelle)

9.6.2007
Amppelitomaatti (pun) -> valmiita raakileita useita. Pieni taimi.
Amppelitomaatti (kelt) -> ei raakileita, runsaslehtinen taimi. Roikkuu amppelissa gayttiön ikkunalla

28.5.2007 istutukset/mullanvaihto
Appelsiinipuu, kiinanruusu, rönsylilja

28.5.2007 teurastus
Kultaköynnös (juurtumassa)
28.5.2007 Lannoitettu (Substral-lannoituspuikoilla):
Uusi kiinanruusu, appelsiinipuut, traakkipuu, juorut, kultaköynnökset

Kasvientappohistoriaa 2007 Read More »

Scroll to Top