värililja

Äidin pihalla

En ole ilmeisesti muistanut mainita mitään edelliseltä pihalta tonkimistani kukkasipuleista, että ne oli alunperin tarkoitus tuoda parvekkeelleni kasvamaan muoviruukkuun… laitoin nostaessani ne ruukkuun valmiiksi kaikkine kastematoineen, ja unohdin ruukun useammaksi päiväksi autoon etupenkin eteen paahtumaan. Liljat lähtivät kasvamaan aika hyvin, kun muistin välillä helleaallon sattuessa heittää niille vettä omasta juomapullostani 😀 Lopulta siirsin kukka-astian äitini etupihalle, jos vaikka siitä ottaisin sen joku päivä mukaan… kasvit jäivät sinne ja äitini kasteli niitä säännöllisesti. Siirsin astian jossain vaiheessa kuitenkin kukkapenkkiin, kun sinne jäi saneerauksen yhteydessä sopiva kolo, eikä parvekkeelleni olisi mahtunut enää yhtään ruukkua!

Nyt ne ihanuudet ovat avanneet nuppunsa!

Jokin vuosi sitten, ja muistaakseni jopa viime vuonna, liljoista tippuivat lähes kaikki nuput pois. En löytänyt tähän mitään selitystä. Olisikohan ollut vääränlainen kastelu, tai lähinnä liian vähäinen? Nyt ei tippunut yhtään nuppua. Kaikki kasvoivat ihan ok.

Muut liljat äitini pihamaalla kukkivat myös… tässä on jokin päivälilja. Toin näitä omalle kerrostalopihamaallenikin.

Omenapuu on saanut kyytiä myös. Se vain kerta kaikkiaan katkesi kahtia, vaikka siinä oli omeniakin tuloillaan. Jäljelle jäi vain maantasalla oleva kanto.

Samalla pihalta poistettiin kolmen ryppäästä yksi terijoensalava. Piha näyttää nyt mielestäni paljon avarammalta 🙂

Äidin pihalla Read More »

Tiukimmat hellepäivät ohi!

Huhhuh, nyt sentään tässä koneen ääressä voi jotakin tehdä! Viimeisten reilun kahden viikon aikana tässä on ollut melkoisen kuumat oltavat. Suomen yli sattui pyyhkäisemään melkoinen helleaalto, joka kesti kolmisen viikkoa. Imatrallakin oli lämmintä melkein joka päivä 28-32°C ja tässä koneen äärellä se tarkoitti jotakin neljääkymmentä. Parvekkeella oli mittarin mukaan (varjossa) °45C. Ei paljoa naurattanu! Nyt on ensimmäinen viileä päivä, vain 22 astetta 😀

Kävin aikaisemmin kuolaamassa paikallisessa akvaarioliikkeessä (norppis.com) uusia fisuja, koska kohta on taas muutto takaisin kerrostaloon kissojen kanssa… kunhan ilmat hieman viilenevät. Käyn täällä kotona toki päivittäin ruokkimassa kalat ja kastelemassa kukkaset. Minun niiiin tekisi mieli hankkia sellainen taistelukala. Ne urokset ovat niin komeita! Tossa on kyllä pari naaraspuoleistakin mitkä olivat melkoisen kauniita. Ne ovat paljon halvempiakin kuin urokset. Mutta ennen kuin hankin tuonne lisää mitään kaloja ajattelin hieman karsia tankkia hävittämällä sieltä toisen uppopuun. Molemmat niistä on sellaisia, ettei niistä ole varsinaisesti hyötyä kalojen piilopaikkana joten paremmin sinne sopisi jotakin tynnyriä tai muuta piiloa.

Kiikutin parvekkeelta muutamia rehuja kaverin pihalle. Vasemmassa kuvassa on mustasilmäsusanna, joka meinasi pakahtua parvekkeelleni. Laitoin sen ympärille tuollaisen kehikon, jotta se kasvaisi siihen kiinni ja tekisi sellaisen korkean kasvipatsaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa on, uskokaa tai älkää, parveketomaatti. Kysympähän vaan, että minkä kokoiselle parvekkeelle tämä on oikein tarkoitettu? Mainoksen mukaan sen olisi pitänyt kasvaa noin 30cm korkuiseksi, mutta kyllä tämä on lämemmäs 60cm korkea 😀

Mustasilmäsusanna
Tomaatti ”Balcony Duet”

Tässä on sitten sellainen elukka, joka todennäköisimmin pisti yhden liljan poskeensa, ja teki myös hallaa daalialle. Kyseessä on gammayökkönen (correct me if I’m wrong). Toukka oli noin 25mm mittainen.

Autographa gamma larva
(nimi korjattu myöhemmin, tiedostonimessä väärin)

Ensimmäinen lilja avasi nuppunsa reilut viikko sitten ja kesäkurpitsaan on ilmestynyt kukkia 🙂

Värililja
kesäkurpitsa
Tässä uusin tuttavuuteni, tuliunikot. Nämä kasvoivat kertakaikkiaan hirmuisen voimakkaasti helteiden aikana, joten kannattaa pitää kiinni niistä istutusohjeista jotka ovat siemenpussukan kyljessä. Näitä täytyy saada ensivuonnakin kukkapenkkiin, jos sellainen minulle sallitaan 🙂
Tässä vielä tämän päivän sää ja kello on 16.30.

Tiukimmat hellepäivät ohi! Read More »

Uusia kukkasipuleita (apua!)

Tarkoitus oli käydä hakemassa kaupasta vain voileipätarpeita, ja olinkin menossa jo kassalle… Tottakai juuri sen käytävän päässä, josta oikaisin, oli hirveä läjä kukkasipuleita ja muitakin siemeniä. Oli vaikka mitä Daaliaa. Noh, mukaan lähti sitten pari pakettia sellaisia sekoituksia ja yksi Iiris. Nyt sitten ottamaan tarkemmin selvää, mitä tuli hankittua 😀

Ainakin yksi Daalia on tuossa sekä oranssina, että keltaisena.
Laitan seuraavassa niiden nimet ja löytämäni kasvatusohjeet.

Iiris Hollandica ”Blue Magic” – Hollanin kurjenmiekka
Allium Moly – Keltalaukka
Lilium Serada – ei löydy suomennosta mutta on keltainen lilja
Gladiodus Nova Lux – Miekkalilja keltainen (nostetaan talveksi ylös)
Freesia – Runokki
Lilium Brunello – Värililja oranssikukkainen
Gladiolus Peter Pears – Tarhamiekkalilja
Montbretia Mistral – Ruostekukka

No hitto, en laita kasvatusohjeita kun on niin hankala löytää, mutta otan tuosta paketin kannesta kuvan niin siitä näkee jotakin. Kuva tulee sitten myöhemmin johkuu kun olen avannut nuo päksit. En kehtaa niitä nyt avata kun kuitenkin ois pakko hipelöidä niitä sipuleja eikä ne varmaa tykkäisi siitä.

EDIT: 20.4.2010 noin klo 13.45
Tässä pari kuvaa noista paketeista.

Uusia kukkasipuleita (apua!) Read More »

Scroll to Top