parvekesuunnitelma

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022

Kulunut viikko on ollut oikein suotuisa parvekkeella touhuamiseen koska ei ole ollut liian lämmintä ainakaan. Parina päivänä oli miltei +20°C, mutta muina päivinä lämpötila on pysynyt siinä +14°C hujakoilla. Aloitin parvekkeelle istutettavien hyötykasvien kouluttamisen maanantaina, nyt on perjantai. Jos joku miettii, mitä tällä kouluttamisella tarkoitan, niin sillä totutetaan sisällä kasvaneet taimet ulkoilmaan, etteivät ne saa shokkia siinä vaiheessa kun ne istutetaan ulos. Lämpötilaerot voivat nimittäin olla melkoisia, ja sisällä olosuhteet ovat aivan erilaiset kuin ulkona. Ne pitää siis totuttaa uuteen kasvuympäristöön ja samalla taimet jämäköityvät.

Hyötykasvit 25.5.2022

Laittelin tiistaina kasveille multia ruukkuihin ja pari ämpäriä jäi vielä laittamatta tomaateille. Muutoin istutusruukut ovat valmiina kasveja varten. Parvekkeen kasvinurkkaus on vielä epäsiistissä kunnossa, koska aion vielä touhuta siinä multien kanssa. Kun kaikki mullat on paikoillaan, siistin alueen.

Sekoitin multa-ainekset vihreässä ämpärissä ennen kuin laitoin ne kasvatusastioihin. Valkoiset altakasteluruukut on tarkoitettu paprikoille ja chilille ja tomaateille on varattuna pari muoviruukkua ja ämpärit. Ämpäreissä on reiät pohjalla ja alusastiana toimii pesuvadit. Pitää vielä tehdä styroksista pienet korokkeet ämpärin pohjiin, että pohjamateriaalin ja pohjan väliin jää “ilmavara”. Ei jää sitten vesi seisomaan juurille, kunhan ne nyt tietty ekaksi edes kasvavat sinne asti. Noh, mutta, tuuletus alakauttakin pitää hoitaa.

Kuva: 25.5.2022

“Multa-aines” koostui puutarhamullasta, luonnonturpeesta, Leca hiekoitussorasta, Luonnonlannoitteesta ja puutarhakalkista. Katsotaan tämä kesä mitä tällä koktaililla tulee. Avomaankurkuille kalkitsin multa-ainesta runsaammin.

Viime yö ei ollut ihan niin kylmä mitä muutama edellinen on ollut, ja otin tietoisen riskin jättää taimet poikkeuksellisesti yöksi ulos. Niillä ei ollut mitään harsoa päällä, ja tämäkin hieman jännitti minua. Nehän olivatkin vielä hengissä tänä aamuna kun kävin kurkistamassa. Täytyy hoitaa ne pikimmiten kasvuruukkuihin tässä vaiheessa kun säätiedotuskin lupaa yöksi jo melkein +10°C. Viritän harson niiden ympärille, että saavat vähän lämpöä.

Hyötykavit 27.5.2022

Minua helpottaa suuresti suunnitelmieni kanssa, että piirrän niitä paperille. Asioita kun tuppaa pyörimään mielessä niin paljon ja sieltä täältä. Paperiin on sitten helppo lisäillä aina jotain, mitä tulee mieleen. On jotenkin aivan eri asia kirjata tehtäviä ylös tietokoneelle johonkin tiedostoon kuin paperille. Paperiversiosta voi myös yliviivata sellaiset kohdat mitkä eivät sitten toimikaan. Toki ne voi yliviivata tiedostossakin, mutta ei se ole sama asia. Olen piirtänyt “muistion” parveketta varten, ja mitkä kasvit laitan mihinkin.

Tähän onkin tullut jo muutoksia. Nyt vain yliviivaamaan ne asiat pois, jotka jätän toteuttamatta tai muutan jotenkin. En aio esimerkiksi hakea alakerrasta muoviritilää kurkuille, vaan teen ritilän itse pari vuotta sitten leikkelemistäni omenapuun oksista. Paprikoille virittelin vihreän metallikepin tueksi kun sen sai niin näppärästi kiinni rautalangalla altakasteluruukun vedensyöttöputkeen. Jos nyt oikein innostun, voisinkin tehdä kurkuille ihan toisenlaisen telineen. Hmmm… noh, eipäs innostuta nyt taas liikaa!

Vesiaiheen suunnittelu etenee myös. Olen kaivanut esiin läjän akvaariokabinetista jääneitä puupaneleita, jotka aion sahata lyhyemmiksi. Teen niistä reunuksen Foxyn paljuun, jotta saan piilotettua paljun kyljet. Olisihan paljun näkyvän sivuosan saanut maalattua jollain kuviolla, vaikkapa kasviaiheisella, mutta en nyt jaksanut enää lähteä säätämään sen kanssa mitään. Puinen reuna saa nyt kelvata. Katsotaan sitten tulevaisuudessa uudelleen mitä sen kanssa voisi tehdä. Olin varannut paljua varten läjän tiiliä, mutta tiilet eivät enää käyneetkään paljun ympärille samalla tavalla, mitä aikaisemmassa suunnitelmassa oli. Käytän tiilet muuhun tarkoitukseen.

Aikomuksenani on myös tuoda näitä superihania kotkansiipisaniaisia parvekkeelle lisää. Tässä on sellainen kasvi, joka talvehtii helpostikin parvekkeella kukkaruukussa. Suosittelen näitä lämpimästi. Näitä voi laittaa myös amppeliin kasvamaan ulos. Aion täyttää parvekkeen varjoisimman nurkkauksen näillä tänä vuonna! Tämä kuvassa oleva kotkansiipi on talvehtinut parvekkeellani jo useamman vuoden.

Minulla on vielä sisätiloissa muutama kasvi mitkä on tarkoitus tuoda parvekkeelle. Ne voisi kyllä siirtää jo, mutta hieman vielä arkailen asian kanssa. Parvekkeelle on tulossa kaksi avomaankurkkua ja kesäkurpitsa. Laitoin nämä itämään kaksi kertaa. Ensimmäiset taimet menivät kompostiin. Olen tarkoituksella idättänyt kurkut ja kurpitsan turveruukuissa koska ne tuppaavat aina kärsiä istuttamisesta. Joka kerta katkeaa varret. Hermot meni, ja nyt ne voi istuttaa ruukkuineen päivineen lopullisille paikoilleen. Ja katsokaas mikä se siinä kurkkujen vierellä kurkistaa… Orkideani on päättänyt kasvattaa kukkavanan!

Kasvihuonekurkun taimet ovat sittenkin hengissä! Niistä yksi pääsee kasvatukseen valaisimen alle.

Alkaa olla jo korkea aika käydä virittelemään hydroon tarkoitetut kasvit sekä muut kasvivalon alle tulevat vihannekset! Kävin hakemassa pari päivää sitten vanhempieni autotallista yhdet irtojalat, jotka pitää viritellä käyttöön, niin kuin NYT. Joudun laskemaan kasvatuspöytää alemmaksi, että tomaatit mahtuvat kasvamaan korkeiksi. Niistähän tulee jotain reilu kahden metrin korkuisia, jos hyvin käy. Tämänhetkinen kasvatustaso on liian korkea.

Hydroviljelyyn tulevat tomaatit ovat keskellä, ja vasemmassa laidassa olevat kasvit istutan kookoskuituun.

Haluan laittaa tähän lopuksi vielä kuvan mitenkä sama kasvi käyttäytyy erilaisessa kasvupaikassa eri tavoin. Molemmissa ruukuissa kasvaa paprika ja molemmat on koulittu samaan aikaan ja molemmissa on sama kasvualusta ja lannoitteet. Vasemmalla puolella oleva paprika on kasvanut lampun alla ja oikealla puolella oleva on kasvanut etelänpuoleisella ikkunalla. Luulin aluksi, että tilanne olisi toisinpäin!

Kasvivalon alla kasvanut paprika ero ikkunalla kasvaneeseen

Kerron näistä hydrokokeiluista sitten toisissa kirjoituksissa. Nyt hydrokasvien istuttaminen on kuitenkin tänään tai huomenna edessä, niin taidankin tästä aloittaa niiden parissa puuhastelun, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022 Read More »

Parvekeprojektit edistyvät

Olen niin tyytyväinen, kun olen saanut aikaiseksi tehdä näitä parvekeprojekteja eteenpäin. Tulin nimittäin ilmoittaneeksi itseni myös taloyhtiön asukastoimikuntaan, ja tietenkin puutarhahenkilöksi erään toisen lisäksi. Saan siis paikan niille perennoilleni, jotka muutoin olisivat jääneet talon pihalle… siis sen talon, josta olen vuosia täällä blogissani kirjoitellut! Nyt saamme tämän toisen henkilön kanssa tehdä kukkapenkin tuonne pihalle. Mutta siitä sitten lisää myöhemmin…

Eilinen päivä alkoi siis kirjan lukemisella…

Olen pari päivää ja iltaa ahkeroinut parvekkeella. Käsittelin kalusteet puuöljyllä, ja sain siihen menemään koko eilisillan. Tänään ne olivat sopivasti kuivahtaneet, että kissat pystyi laskemaan parvekkeelle aamupäivästä 🙂 Ja sainhan itsekin syödä ensimmäisen aamupalani tuolla parvekkeella! Parvekkeelle kyllä porotti aurinko niin kovasti, että on varmaankin ihan hyvä, että olen suunnitellut köynnöstäviä kasveja sinne suojaksi.

Eilen tuli sahailtua kaikenlaista puupalikkaa yms, että saisin joitain asioita partsille niin sanotusti ojoon. Tarvitsin mm. tämän kapean hyllykön käyttöön, jonka päälle on tarkoitus laittaa muutama yrtti kasvamaan, ja Uuno-kissa pääsee siitä sitten katselemaan pihalle.

Tuosta hyllystä piti sahata takalaidasta jalat lyhyemmäksi ettei se linku tuossa paikassa. Laitoin nimittäin sen parvekkeenreunaa vasten, ja siinä on jonkunlainen koroke alalaidassa, ja parvekkeen lattia ja ne eivät ole samalla tasolla. Noh, saha kouraan ja menoksi.
Samalla sahasin kärhöille tarkoitettujen punaisten puulaatikoiden alle puutasot, jotta kärhölaatikot eivät olisi lattiaa vasten. Sahasin myös puulaatan puoliksi, että niitä saa sitten kaksi kappaletta tuohon kulkuväylälle lisää. Vanhempieni luona olisi vielä yksi puulaatta odottelemassa samaa käsittelyä. Tarkoituksenani on myös käsitellä nämä puulaatat samalla puuöljyllä kuin mitä kalusteetkin käsittelin. Toivottavasti riittää kaikkeen aikaa!

Kun istuin parvekkeen takalaidassa suurella puupenkillä, näkymä oli tänään tämä:

Tuolin taakse on tarkoitus laittaa jokin papu kasvamaan seinämäksi, joka tavallaan tekisi “eron” hyötytarhasta ja sitten tuosta oleskelutilasta. Takaseinustalle viritetään lisää tuota vihreää verkkoa, kun sinne tulee myös papu, sekä avomaankurkku kiipeilemään. Oikeassa kulmauksessa näkyvässä laatikossa on kasvamassa perennoja, joita otin puutarhastani mukaan… niistä sitten lisää toisessa postauksessa.

Istutin pelargonian suurempaan ruukkuun, jotta se lähtisi kasvamaan kunnolla. Pelargonian vieressä puulaatikossa on taimia… kelloköynnöstä ja kirjokiertoa. Niitä on tarkoitus laittaa sitten kasvamaan juuri tuohon ikkunalaudalle, kunhan saan siihen tehtyä sopivan viritelmän. Kelloköynnös siis kipuamaan ikkunan ääreen jotain ritilää tai narua pitkin. Vieläköhän olisi pitänyt olla katossa enemmän reikiä, että oisi saanut viriteltyä myös tuohon ikkunan äärelle köynnöstäviä kasveja? Mielenkiintoista oli myös huomata, että tuo kyseinen parvekkeen seinusta on puuta. Eli, saapihan siihen kyllä jotain laitettua jos haluaa… en tiedä kuinka luotettava se puuaines tuossa on, ettei vaan sitten tule viritelmät alas sieltä… tai vielä pahempaa – seinästä laudat 😀

Parvekkeella on myös vielä kaikenmoista roinaa pyörimässä edessun takaisin… mutta niitä vielä tarvitaan. Tässä siis säkit kanankakkaa ja ruukkusoraa. Tämä kuva on otettu sen yksittäisen penkin takaa, johon papu laitetaan seinämäksi kiipeämään, ja viereen tulee tomaateille ja paprikoille istutuslaatikot. Tarvikkeet ovat odottelemassa kasaajaansa 😉

Tältä se sitten näytti kaikkine roinineen vielä kun tulin sisälle touhuilemasta… huomenna siis lisää hommia ja siivoamista!

Parvekeprojektit edistyvät Read More »

Taimia jo näkyvillä suurimmassa osassa kylvöistä

On se hyvä juttu, että otin jossain vaiheessa kuvan parvekesuunnitelmastani, nimittäin en löydä sitä nyt kyllä yhtikäs mistään! Saattaa tuossa kyllä olla vielä kalusteiden ja kamojen suhteen hieman väärät mittasuhteetkin.

Laitoin itämään seuraavat siemenet 23.3.2014:

LOOTA 1
Chili
Tomaatti
Paprika
LOOTA 2
Cape Daisy
Hämähäkkikukka
LOOTA 3
Celosia
Petunia
LOOTA 4
Autumn Forest
Mustasilmäsusanna
LOOTA 5
Tagets oranssi
Tagets keltainen
(samettikukkia)
LOOTA 6
King size red
Duchese yellow
Cindirella
Apollonia white
(Kiinanastereita)

Tässä niitä taimia nyt sitten on…

Astereista ei ole vielää yhtään taimea näkyvillä. En muista kyllä yhtään kauan ne itivät edellisellä kerralla, mutta nyt täytyy välillä tuuletella noita boxeja, ettei sinne homehdu mikään. Samettikukan siemenet asetellaan mullan päälle, niin on aika villin näköistä, kun ne alkavat itämään. Vaikka siemen on lappeellaan, siitä lähtee sellainen “tökö” multaa kohti, josta se sitten tekee sen kasvin juuren. Siemen näyttää juuri siinä itämisvaiheessa siltä, että se homehtuisi, kun siihen kasvaa jotain karvoja tmv. Tässä kohtaa on pidettävä se kansi siitä kasvihuoneesta kiinni ettei se juuri pääse kuivahtamaan!

Tomaatintaimet ovat varsinaisesti kirsikkatomaatin taimia, ei mitään korkeaa lajiketta. En jaksa tänä vuonna säätää mitään ihmeellistä, ja ei ole oikeasti mitään käsitystä, miten valoisa tuo parvekkeeni tulee olemaan kesällä. Tällä hetkellä sen vasempaan laitaan paistaa aurinko noin kello 14 asti, ja todennäköisesti näin tulee tapahtumaan kesälläkin. En voi siis laittaa sinne kasvamaan mitään sellaista, joka tarvitsee todella runsasta auringonvaloa, tai siis tuleehan sinne kyseiseen reunaan sitten juurikin hyötykasvitarha (tomaatti, avomaankurkku, paprika, chili…). Parveke on suunnattuna itään päin, ja iltapäivällä siihen ei paista enää ollenkaan aurinko.
Tomaatintaimien seuralaiseksi on muuten itänyt yksi edessä näkyvä chili! Paprikoista näkyy jo pienet kasvut, mutta ei ole varsinaisesti puskenut yhtään vartta ja terälehtiä mullasta ulos

Laitoin tänään 1.4.2014 vielä itämään noihin samanlaisiin bokseihin neljä riviä kuukausimansikkaa, jolla on pitkä itämisaika. Toivottavasti saan sen idätettyä, kun ei ole aiempaa kokemusta tästä lajikkeesta, tai ei kyllä muistakaan ole. Olen lisännyt rönsyistä edelliset mansikat ja suoraan mansikkamaalle. Tämän uuden tuttavuuden pitäisi olla runsassatoinen. Tarkoitus on laittaa nämä kasvamaan parvekelaatikoihin. Jos saisi vaikka suut makiaks syksyllä sitten 🙂

Aiemmin laittamani persilija ja basilika ovat kasvuvauhdissa…

Basilikan laitoin kukkaruukkuun suoraan tavalliseen multaan. Basilikan vieressä vasemmalla on koko talven kituutellut ajuruoho, eli Timjami. Ehdin ostaa viime kesänä tämän kasvin edelliselle pihalle pöydän koristeeksi, enkä sitten laittanutkaan sitä maahan syksyllä. Kun kevät koittaa siinä määrin, että maahan voi taas istuttaa jotain, vien tämän äitini kukkapenkkiin. Mausteeksi laitan kasvamaan toisenlaista ajuruohoa 🙂

Taimia jo näkyvillä suurimmassa osassa kylvöistä Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top