LED-valaisin

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022

Kulunut viikko on ollut oikein suotuisa parvekkeella touhuamiseen koska ei ole ollut liian lämmintä ainakaan. Parina päivänä oli miltei +20°C, mutta muina päivinä lämpötila on pysynyt siinä +14°C hujakoilla. Aloitin parvekkeelle istutettavien hyötykasvien kouluttamisen maanantaina, nyt on perjantai. Jos joku miettii, mitä tällä kouluttamisella tarkoitan, niin sillä totutetaan sisällä kasvaneet taimet ulkoilmaan, etteivät ne saa shokkia siinä vaiheessa kun ne istutetaan ulos. Lämpötilaerot voivat nimittäin olla melkoisia, ja sisällä olosuhteet ovat aivan erilaiset kuin ulkona. Ne pitää siis totuttaa uuteen kasvuympäristöön ja samalla taimet jämäköityvät.

Hyötykasvit 25.5.2022

Laittelin tiistaina kasveille multia ruukkuihin ja pari ämpäriä jäi vielä laittamatta tomaateille. Muutoin istutusruukut ovat valmiina kasveja varten. Parvekkeen kasvinurkkaus on vielä epäsiistissä kunnossa, koska aion vielä touhuta siinä multien kanssa. Kun kaikki mullat on paikoillaan, siistin alueen.

Sekoitin multa-ainekset vihreässä ämpärissä ennen kuin laitoin ne kasvatusastioihin. Valkoiset altakasteluruukut on tarkoitettu paprikoille ja chilille ja tomaateille on varattuna pari muoviruukkua ja ämpärit. Ämpäreissä on reiät pohjalla ja alusastiana toimii pesuvadit. Pitää vielä tehdä styroksista pienet korokkeet ämpärin pohjiin, että pohjamateriaalin ja pohjan väliin jää ”ilmavara”. Ei jää sitten vesi seisomaan juurille, kunhan ne nyt tietty ekaksi edes kasvavat sinne asti. Noh, mutta, tuuletus alakauttakin pitää hoitaa.

Kuva: 25.5.2022

”Multa-aines” koostui puutarhamullasta, luonnonturpeesta, Leca hiekoitussorasta, Luonnonlannoitteesta ja puutarhakalkista. Katsotaan tämä kesä mitä tällä koktaililla tulee. Avomaankurkuille kalkitsin multa-ainesta runsaammin.

Viime yö ei ollut ihan niin kylmä mitä muutama edellinen on ollut, ja otin tietoisen riskin jättää taimet poikkeuksellisesti yöksi ulos. Niillä ei ollut mitään harsoa päällä, ja tämäkin hieman jännitti minua. Nehän olivatkin vielä hengissä tänä aamuna kun kävin kurkistamassa. Täytyy hoitaa ne pikimmiten kasvuruukkuihin tässä vaiheessa kun säätiedotuskin lupaa yöksi jo melkein +10°C. Viritän harson niiden ympärille, että saavat vähän lämpöä.

Hyötykavit 27.5.2022

Minua helpottaa suuresti suunnitelmieni kanssa, että piirrän niitä paperille. Asioita kun tuppaa pyörimään mielessä niin paljon ja sieltä täältä. Paperiin on sitten helppo lisäillä aina jotain, mitä tulee mieleen. On jotenkin aivan eri asia kirjata tehtäviä ylös tietokoneelle johonkin tiedostoon kuin paperille. Paperiversiosta voi myös yliviivata sellaiset kohdat mitkä eivät sitten toimikaan. Toki ne voi yliviivata tiedostossakin, mutta ei se ole sama asia. Olen piirtänyt ”muistion” parveketta varten, ja mitkä kasvit laitan mihinkin.

Tähän onkin tullut jo muutoksia. Nyt vain yliviivaamaan ne asiat pois, jotka jätän toteuttamatta tai muutan jotenkin. En aio esimerkiksi hakea alakerrasta muoviritilää kurkuille, vaan teen ritilän itse pari vuotta sitten leikkelemistäni omenapuun oksista. Paprikoille virittelin vihreän metallikepin tueksi kun sen sai niin näppärästi kiinni rautalangalla altakasteluruukun vedensyöttöputkeen. Jos nyt oikein innostun, voisinkin tehdä kurkuille ihan toisenlaisen telineen. Hmmm… noh, eipäs innostuta nyt taas liikaa!

Vesiaiheen suunnittelu etenee myös. Olen kaivanut esiin läjän akvaariokabinetista jääneitä puupaneleita, jotka aion sahata lyhyemmiksi. Teen niistä reunuksen Foxyn paljuun, jotta saan piilotettua paljun kyljet. Olisihan paljun näkyvän sivuosan saanut maalattua jollain kuviolla, vaikkapa kasviaiheisella, mutta en nyt jaksanut enää lähteä säätämään sen kanssa mitään. Puinen reuna saa nyt kelvata. Katsotaan sitten tulevaisuudessa uudelleen mitä sen kanssa voisi tehdä. Olin varannut paljua varten läjän tiiliä, mutta tiilet eivät enää käyneetkään paljun ympärille samalla tavalla, mitä aikaisemmassa suunnitelmassa oli. Käytän tiilet muuhun tarkoitukseen.

Aikomuksenani on myös tuoda näitä superihania kotkansiipisaniaisia parvekkeelle lisää. Tässä on sellainen kasvi, joka talvehtii helpostikin parvekkeella kukkaruukussa. Suosittelen näitä lämpimästi. Näitä voi laittaa myös amppeliin kasvamaan ulos. Aion täyttää parvekkeen varjoisimman nurkkauksen näillä tänä vuonna! Tämä kuvassa oleva kotkansiipi on talvehtinut parvekkeellani jo useamman vuoden.

Minulla on vielä sisätiloissa muutama kasvi mitkä on tarkoitus tuoda parvekkeelle. Ne voisi kyllä siirtää jo, mutta hieman vielä arkailen asian kanssa. Parvekkeelle on tulossa kaksi avomaankurkkua ja kesäkurpitsa. Laitoin nämä itämään kaksi kertaa. Ensimmäiset taimet menivät kompostiin. Olen tarkoituksella idättänyt kurkut ja kurpitsan turveruukuissa koska ne tuppaavat aina kärsiä istuttamisesta. Joka kerta katkeaa varret. Hermot meni, ja nyt ne voi istuttaa ruukkuineen päivineen lopullisille paikoilleen. Ja katsokaas mikä se siinä kurkkujen vierellä kurkistaa… Orkideani on päättänyt kasvattaa kukkavanan!

Kasvihuonekurkun taimet ovat sittenkin hengissä! Niistä yksi pääsee kasvatukseen valaisimen alle.

Alkaa olla jo korkea aika käydä virittelemään hydroon tarkoitetut kasvit sekä muut kasvivalon alle tulevat vihannekset! Kävin hakemassa pari päivää sitten vanhempieni autotallista yhdet irtojalat, jotka pitää viritellä käyttöön, niin kuin NYT. Joudun laskemaan kasvatuspöytää alemmaksi, että tomaatit mahtuvat kasvamaan korkeiksi. Niistähän tulee jotain reilu kahden metrin korkuisia, jos hyvin käy. Tämänhetkinen kasvatustaso on liian korkea.

Hydroviljelyyn tulevat tomaatit ovat keskellä, ja vasemmassa laidassa olevat kasvit istutan kookoskuituun.

Haluan laittaa tähän lopuksi vielä kuvan mitenkä sama kasvi käyttäytyy erilaisessa kasvupaikassa eri tavoin. Molemmissa ruukuissa kasvaa paprika ja molemmat on koulittu samaan aikaan ja molemmissa on sama kasvualusta ja lannoitteet. Vasemmalla puolella oleva paprika on kasvanut lampun alla ja oikealla puolella oleva on kasvanut etelänpuoleisella ikkunalla. Luulin aluksi, että tilanne olisi toisinpäin!

Kasvivalon alla kasvanut paprika ero ikkunalla kasvaneeseen

Kerron näistä hydrokokeiluista sitten toisissa kirjoituksissa. Nyt hydrokasvien istuttaminen on kuitenkin tänään tai huomenna edessä, niin taidankin tästä aloittaa niiden parissa puuhastelun, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022 Read More »

Kevät tulee

Kevät tulee ja minulla on suunnitelmia! Tällä hetkellä talvi yrittää pitää pintansa pudottamalla meille lunta oikein kunnolla. Kaakkois-Suomessa on ennätysmäärä lunta tänä talvena, ja välillä tuntuukin siltä, että kevät ei ala laisinkaan. Mutta periaatteessahan meillä on vielä talvi, vaikka lämpötilat ovat olleet tämän viikona plussan puolella. Jospa näkisinkin nyt katsella tuonne parvekkeelleni, mitä sieltä oikein löytyy. Se jäi ”vähän vaiheeseen” ennen talven tuloa.

Ei se nyt niin paha ollut mitä kuvittelin…

Olen ollut kuumeinen muutaman päivän ajan, ja siksi pidän neulomishommista hieman taukoa. Tarkoittaen myös sitä, että minulla on ollut aikaa miettiä parvekkeen kohtaloa tulevan kesän osin. Olen nyt mielestäni paremmassa kuosissa henkisesti, kuin viime keväänä, vaikka jouduin Urho-kissasta luopumaankin. Jaksan siis ehkäpä tehdäkin jotain kivaa tälle vuodelle, enkä vain surkuttelisi menetettyjä asioita.

Parveke on ollut lähes koko talven täynnä lunta, mutta meillä on ollut suojakelejä pitkin viikkoa, ja kaikki lumet ovat sulaneet sieltä pois. Pihoilla on toki todella paljon lunta. Nyt olisikin hyvä aika käydä hakemassa ämpäreissä lunta sisälle, vaikkapa orkidean kasteluun, ennen kuin kevät sulattaa lumet pois. Muutkin huonekasvit kuulemma pitäisivät siitä, niin kuin kesällä pitäisivät sadevedestä. Se on vähän niin kuin sama asia. Tietysti lumi pitää sulattaa ja antaa sulamisveden lämmetä huoneenlämpöiseksi ennen kuin sitä heittää trooppisten kasvien niskaan.

Keväthommia parvekkeella

Päivät ovat myös pidentyneet sen verran, että parvekkeella näkee pidempään. Olin kasannut sinne kestokasseihin joitain asioita jotka joutaisivat roskiin, ja ne pitää vaan viedä sieltä roskiin. Lisäksi sinne jäi roimasti rakennustarvikkeita, joita on kasaantunut kun jotain muuta on purettu. Haluan ottaa ne jälleen käyttöön ja tehdä niistä jotain muuta kivaa. Olenhan kierrätyksen ystävä, enkä halua heittää roskikseen käyttökelpoista tavaraa. Kunpa vain osaisin päättää, mitä haluan. Aion aktivoitua asioiden suhteen nyt keväällä.

Kevät tuli lumi suli lumen alta esiin tuli… tavaroita jotka jäivät syksyllä parvekkeelle.

Olen ajatellut seuraavaa:

Koska minulla on avoparveke, siellä asioiden kasvattaminen saattaa olla toisinaan hankalaa. Kävikin mielessä, josko laittaisin sinne sellaisen puutarhapavilijongin, jonka yksi läpinäkyvä seinämä olisi parvekkeen kaidetta päin. Saisin tehtyä parvekkeelle oleskelutilan tavallaan rakentamatta sinne yhtään mitään ylimääräistä. Seinämän voisi avata silloin kun haluaa, ja laittaa kiinni kun haluaa, eikä sisäpuolelle sataisi vettä. Pavilijonki pidentäisi keväällä ja syksyllä kasvukautta ja toimisi suojana vaikkapa tomaatille, joka tarvitsee toisinaan lämpöä, ja kasvihuonekurkkukin saattaisi pitää kasvihuonemaisesta tilasta. Laitan tämän ajatuksen hautumaan! Kunhan kevät etenee, käyn vähän mittailemassa tuolla paikkoja ja kyselen, josko jostain löytyisi kierrätykseen menevä pavilijongin runko.

Keväthommia sisällä

Olen aloittanut jo taimienkasvatuspaikan rakentamisen, mutta se keskeytyi hetkellisesti sairastumiseni vuoksi. Jatkan sitä heti kun se on järkevää kuntoni kannalta. Teen kasvatuspisteen keittiöön, jossa siihen tulee valoa etelänpuoleiselta ikkunalta. Kasvatin sen äärellä taimeni 2020, joka osottautui todella hyväksi kasvatuspaikaksi taimille, koska ikkunasta sai sälekaihtimilla vielä säädettyä valon määrää. (Artikkeli: Paprikat ja chilit kasvavat)

Prototyyppi tulevasta kasvatuspaikasta.

Lisäksi minulla on nyt käytössä akvaariosta jäänyt LED-valaisin, joka on itse asiassa kasvilamppu. Se on vain vähän järeämpi kuin tuollaiset huonekasveille tarkoitetut viritelmät, enkä uskaltanut ottaa sitä niille käyttöön. Lehdet palaa! Aion viritellä kasvupaikan ympärivuotiselle kasvattamiselle. Haluan ottaa tomaatit ja kurkut talvella ihan tuosta läheltä, omasta keittiöstäni. Samoin salaatit ja yritit, esimerkiksi persilija ja basilika. Minua on alkanut kiinnostaa hyötykasvien vesiviljely. Noh, mietin asiaa kevään aikana koska aion jättää joitain taimia suoraan myös sisälle kasvamaan.

LED-Finland kasvivalaisin

Ja mitäpä sitten olen ajatellut laittavani parvekkeelle? Jos saan tehtyä kasvihuonemaisen viritelmän, se antaa mahdollisuuksia sitten vaikkapa mihin. Vaikka viime kesä oli todella lämmin, niin syksy oli sitten niin kylmä. Mitä tahansa olisinkaan laittanut parvekkeelle kasvamaan, niiden kasvu olisi pysähtynyt tyystin. En usko, että tuleva kesä olisi ihan yhtä lämmin kuin viime kesä! Joten kasvihuonekurkku, tomaatti ja paprika kasvavat varmasti paremmin kasvihuonemaisessa tilassa. Kunhan saavat tuulelta suojaa. Ajattelin myös laittaa kasvamaan avomaankurkkua. Se taas pitää siitä, että on ulkona, ja ainakin yksi vuosi sain sen kasvamaan parvekkeella ihan hyvin. Kurkut kylvän sitten myöhemmin keväällä, mutta nyt on jo kiire laittaa paprikat ja chilit itämään jos meinaa saada satoa.

Kevät on jo ovella. Uskomaton maailmantilannekin pistää ihmiset miettimään tulevaa ja omalla kohdallani olen miettinyt omien vihannesten kasvattamista. Ne täytyy vain laittaa kasvamaan hyvissä ajoin keväällä että ehtivät meidän leveyksillä tekemään satoa. Tai ainakin ensimmäisellä kerralla täytyy. Tomaattikin on käsittääkseni monivuotinen kasvi, samoin paprika. Kun sen saa kasvamaan sisällä, sen pitäisi tehdä satoa ympäri vuoden.

Moni heivaa satoa tuottaneet kasvit ennen talvea kompostiin ja laittaa keväällä uudet kasvamaan. Näin minäkin olen tehnyt lukuun ottamatta muutamaa chiliä aikoinaan. Jospa ensi kevät olisi poikkeus tässä asiassa. Toki parvekekasvatus on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta se on todella vaativaa. Kylmä kevät, kesä ja syksy tahtovat aina pilata kaiken ja mikään ei kasva kunnolla, jossei ole omaa pihaa ja kasvihuonetta. Silti sitä aina jaksaa yrittää jotain joka kevät.

Kevät tulee Read More »

Akvaariokuulumisia 2.11.2014

Huh, kylläpä aika rientää! Ei se mitään. Onneksi on välillä aikaa projekteihinkin…
Sain vihdoinkin hankkineeksi akvaariolleni LED-valaisimen. Tein hankintani LedFinland Oy-nimisestä puljusta, ja heillä oli oikein nopeaa ja hyvää palvelua. Ainoastaan jäin kaipaamaan tilauksen mukaan valaisimelleni jotain käyttöohjeita. On meinaan niin hieno härpäke että! Sain manuskan kuitenkin sähköpostiini PDF-tiedostona, kun tajusin sen erikseen pyytää. Siinä mielessä aika erikoista, koska olen käsittänyt, että Suomen laki määrää jo yrityksiä toimittamaan suomenkielisen käyttöohjeen laitteille. Tämä saamani opas ei ollut suomen-, vaan englanninkielinen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Seuraavasta kuvasta näkyy, miltä valo näyttää LEDien puolelta ja vieressä kuva päällispuolelesta, jossa on tuulettimet. Päältä voi myös säätää valokanavien kirkkautta… siinä onkin hommaa!

”Ajastin”

Siinä se on paikoillaan viriteltynä… eikä tietenkään mennyt ihan keskelle. Pitää kai siirtää vielä vähäsen.

Valon kanavissa tosiaan oli säätämistä, enkä ole varma ovatko ne vieläkään kohdillaan. Jouduin tulemaan hetken aikaa toimeen hyvin hämärällä valaistuksella, että kun iskin tuon hohtolampun paikoilleen, viherlevät päättivät tulla sankoin joukoin pitämään allasbileitä. Sitä hommaa tässä vielä sitten ”korjaillaan”. Säädin valokanavia myös vähän pienemmälle, ettei nyt ihan 120W tule suoraan sinne täydellä teholla… edelliset Watit taisivat olla siinä 96 hujakoilla. Mutta lisää muista asioista sitten toisessa postauksessa 🙂

Akvaariokuulumisia 2.11.2014 Read More »

Scroll to Top