Mitäpä olisi kevät ilman kangasvuokkojen bongailua! Näitä minun ei tarvinnut sen ihmeemmin lähteä etsimään, vaan ne löytyivät ”vuotuisilta” paikoiltaan sukulaiseni metsän laidasta 🙂 Kävin siis ottamassa muutaman foton kännykällä…
… ja toisesta suunnasta…
Toivottavasti ehtisin käydä kuvaamassa nämä myös järkkärillä!
En ole tänä vuonna käynyt parvekkeella juuri ollenkaan. Kevät on ollut niin kylmä, ettei ole tehnyt mieli mennä touhuamaan tuonne mitään. Lisäksi linnut ovat paskoneet paikkoja, niin tuo pitäisi saada pestyä kunnolla, ennen kuin menen sinne mitään sen enempää touhuamaan.
En tiedä kehtaanko enää pestä näitä penkinpäällisiä… saatan käydä hankkimassa vain uudet tilalle!
Yksi asia oli myös tarkistettava välittömästi, kun partsille menin… nimittäin, ovatko minun kotkansiipisaniaiset lähteneet kasvuun vai mädäntyneet/kuivuneet pois. Niin katsopas, mitä sieltä oikein pilkistää 🙂 Olen niin onnellinen! Nämä ovat osottautuneet helpoiksi parvekekasveiksi. Minullahan on siis avoparveke.
Tässä vähän lohduttomampaa näkymää, vaikka iloista tuossa on ainakin se, että viime vuonna hankkimani kartiotuijat ovat vielä hengissä. Nämä pitää varmaan sijoittaa jotenkin toisella tapaa kun ottavat jo toisiinsa kiinni. Niitä on siis kahdessa eri laatikossa peräkkäin, kun kuvaa katsoo.
Tästä ei ole varmuutta mitä tekisin tälle tänä vuonna. Tässä pömpelin allahan on muoviämpäri, joka toimi suihkulähteenä toissavuonna. Oli se siinä viimekin kesänä, mutta en pitänyt sitä päällä, koska kotkansiipisaniaiset peittivät sen lähes täysin. Pelotti, että vesi tulee siitä lattialle. Lisäksi unohdin pumpun tuonne talveksi. En tiedä onko se enää ehjä. Se selviää lähiaikoina 🙂
Että semmosta. Siivoomista riittää yllin kyllin. En tiedä miten toimisi, jos pitäisikin tänä vuonna tomaatin ja kurkun sisällä kasvamassa. Pidentäisi ainakin satokautta, eikä tarvitsisi kärsiä kylmyydestä. Keittiössä olisi paikka molemmille: toinen toiselle puolelle oviaukkoa ja toinen toiselle. Kurkkua ja tomaattia ei pidä laittaa vierekkäin kasvamaan kun eivät tykkää toisistaan 🙂 Toisaalta, kun ei tiedä yhtään millainen kesä on tulossa, niin parveke olisi siinä mielessä järkevämpi paikka – jos tulee todella kuuma kesä, niin olisi hyvä pitää keittiön ikkunan kaihtimet kiinni, ettei asunto lämpiä auringonpaisteesta! Pitää vielä miettiä asiaa ja mennä sitten riskillä eteenpäin!
Tässä muuten viime vuoden parvekevideo, jos haluat katsoa mitä tein viime kesänä.
Onpahan sitten tämäkin päivä nähty, nimittäin tänne Imatralle tuli täysi talvi hetkellisesti eilen 29.4.2017! Facebook oli täynnä talvikuvia, joita oli otettu ympäri Suomea, niin otin minäkin sitten muutaman kännykkäräpsyn, ja laitan ne tänne.
Jos joku tykkää lumesta, niin se on Foxy! Kävimme ”landella” juoksemassa ja saunomassa, ja perinteisiin kuuluu, että tätini (tai tädit) paistavat vapun alla munkkeja.
Pellolle kun katsoi, niin näytti ihan kuin olisi ollut talvi…
Nam nam munkkeja!
Pysähdyin kotimatkalla ottamaan kuvan… tosin piti soittaa puhelu tässä kohtaa, ja parkissa kun olin, niin samallahan tuon kuvankin tuosta sai räpsästyä. Keli oli kyllä aika kauhea. Minullakin oli jo kesärenkaat vaihdettuna autoon pääsiäisenä.
Ennen landereissua tuli hieman värkkäiltyä kämppää siistimmäksi… joku oli jossain laittanut kuvia omasta Wabi-kusasta, niin tätä varten piti sitten siivota keittiönpöytä, että voin mennä kuvailemaan omaa Wabi-kusaa! Huomatkaa mitenkä vähän minulla on taimia!!! En ole laittanut muuta kasvamaan kuin aitoelämänlankaa. Toivottavasti viihtyy parvekkeella. Ostin tomaatintaimen ja tuossa on vielä pari erillaista kurkkua, sekä kesäkurpitsa. Jos hyvin käy, niin ne menevät sitten äidin kasvimaalle.
Tässä se Wabi-kusa. Eli se on eräänlainen akvaario missä ei ole vettä. Omassa on akvaariosora pohjalla, joka on vetinen. Konnanputki näyttää viihtyvän tuolla hyvin. Se jopa kukkii 🙂 Samoin tuolla on sammalta, oiskohan ollut Flame Moss. Tässä lasiastiassa on kantena toistaiseksi sellainen läpinäkyvä muovi jonka olen rautalangalla kiinnittänyt reunaan. Tätä ei siis tarvitse kastella lainkaan kun tämä kasvisto jne muodostavat semmosen oman kasvuympäristön tuonne, niin toimii vähän kun itsekseen.
Tässä vähän järkkärikuvaa tuosta konnanputkesta, kun se kukkii 🙂
Päivän päätteeksi on hyvä käydä vasta pedattuun sänkyyn nukkumaan 🙂 Foxy-neidillä on tapana pedata sänky aina minua varten kun on valmis menemään nukkumaan.
Jostain syystä jotkut projektit jäävät aina hetkellisesti kesken, en tiedä miksi näin on… voi olla omalta kohdalta ainakin, että kun joutuu yksin tekemään lähes kaikki, niin takki on vaan kerta kaikkiaan niin tyhjä, ettei saa itsestä ”vaan irti” enää mitään. Voi myös olla, että olen suuruudenhullu, ja kaikki suunnitelmat vaativat todellista kärsivällisyyttä ja aikaa 😀 Kärsivällisyyttä minulla on, se on tullut huomattua, mutta se vapaa-aika vaihtelee viikoittain. Mutta, kaikki aikanaan, tai sitten vaan luovun jostain… sekin pitää ymmärtää, jos ei pystykään toteuttamaan suunnitelmiaan. Monesti vielä käy, että suunnitelmat muuttuvat hetken päästä, eikä niitä kannata enää toteuttaakaan, koska ”se ei vaan sovi enää siihen” mihinkä sen oli alunperin ajatellut. Mutta, nyt olen tehnyt kaksi asiaa TODO-listalta valmiiksi! Nimittäin, tapetoinut makkarin ja olkkarin seinät.
Ostin taannoin LIDListä valokuvatapettia, sellasen koivutapetin ja kaupunkitapetin. Koivutapetti on olohuoneessa, ja sen asennusvaiheista taisin laittaa tänne blogiinkin jotain kuvia, mutta siitä jäi ikävästi puuttumaan yksi pieni pala yläreunasta, koska se tapettikuva oli tietyn kokoinen. Mutta, onni onnettomuudessa, oviaukon kohdalta sai otettua täpettä paljaaseen kohtaan, ja pienen saksimisen jälkeen se sopi kuin sopikin kulmaukseen. Venytin asentamista tarkoituksella ettei minun tarvitse ostaa erikseen tapettiliisteriä. Päätin siis tehdä tämän kohdan loppuun siinä vaiheessa kun laitan makkarin seinän kuntoon, ja se oli eilen.
Pieni löhöilynurkkaus on tehtynä tuonne akvaarion viereen, josta voin sitten katsella kalojen elämää ja vaikka lukea siinä jotain. Rahi on menossa tuunaukseen! Miten ihmeessä nämä TODO-listat aina vain kasvavat ja kasvavat? Viritin myös rakentamaani ”ladonoveen” ihan turhaan valaisimet, jotka aion ottaa pois. Mutta noin yleisesti ottaen, voinko nyt virallisesti sanoa asuvani skuttassa? 😀 Kunhan saan siivottua koko olohuoneen esittelykelposeksi, aion ottaa panoramakuvan. Sitten ymmärrätte mitä tarkalleen tarkoitan edellämainitulla kommentilla.
Olen siivonnut tavarat pois tieltä tätä kuvaa varten. Muualla olkkarissa on hieman kaaosta, koska en ole saanut aikaiseksi lajitella ja laittaa pikkutavaraa paikoilleen. Kaaos tuli siitä, kun luovuin parista hyllyköstä olohuoneessa, eikä minulla sitten ollutkaan heti laittaa niistä otettuja tavaroita mihinkään säilytykseen. Järkevää? Noh, minulla on tapana pakottaa itseni tekemään joitain asioita hieman brutaalilla tavalla… jossen saa jotain aikaiseksi silloin kun mielestäni sen aika on, niin teen jotain, jonka jälkeen asia on vain hoidettava. Olen siis saneerannut kämpässä laatikostoja, kaappeja jne, että saan sinne lisää säilytystilaa! Loppusuoralla ollaan 🙂 Kuvassa olevat roinat on suurimmaksi osaksi jo järjesteltyinä.
Makuuhuoneen seinä näytti alunperin tältä:
Otin oven pois, en tee sillä mitään. Pitää keksiä sille paikka häkkivarastossa tai jossain, missä sitä voi säilytellä. Telkku piti myös ottaa seinältä pois… uskokaa tai älkää, seinä näyttää tällä hetkellä tältä!
Sängyllä voi katsella nyt hienoa kaupunkia 🙂 Televisiolle keksitään siten uusi paikka.
En ole ainoa, joka nauttii tästä tilanteesta… (Foxy & Spede)
Sain kuin sainkin akvaarion viriteltyä, vaikka siihen sai jonkun päivän kuluttaa… hiljaa hyvää tulee, ja toivottavasti kaikki pysyy kunnossa kalojen ja kasvien suhteen. Pari päivää meni, kun sain valaisimen viriteltyä, ja sillä välin käytin valaisimena vanhaa akvaariovalaisinta, joka ei tehoiltaan kylläkään riittäisi tuohon mitenkään päin. Mutta meni näin väliaikaisesti, että näin mitä kalat tekivät siellä ja sain kasvit paikoilleen 🙂
Ennen kuin sain valaisimen viriteltyä, minun oli tuunattava koristekabinetti ja purettava vanha valaisinteline. Olin oikonut asioissa edellisellä kerralla, ja jättänyt puukapulat käsittelemättä osittain. Nyt päätin tehdä asian kunnolla, ja käsitellä puukapulat niin hyvin kuin mahdollista, ennen kuin kasaan telineen.
Käsittelin puupalikat SUPI-saunasuojalla. Ostin tällä kertaa mustaa. Kabinetti oli aikanaan käsitelty samalla aineella mutta tummanruskealla. Ajattelin tuoda hökötykseen tällä kertaa vähän kontrastia ja tykkäsinkin väristä todella paljon… nyt sitten miettimään mitä kaikkea muuta tuolla aineella voisi käsitellä.
Puupalikoiden kuivumisen aikana mietin, missä järjestyksessä kävisin kabinettia kasaamaan. Kabinettia piti ”lyhentää” sivuista, koska edellinen akvaario oli LECA-harkkojen päällä, niin niiden syvyys oli 60cm. Nykyisen syvyys on vain 40cm, joten sahasin päistä noin 10cm pois. Kuvassa kabinetti on vielä alkuperäisen kokoinen. Kuten huomaa, yläreunoja ei ole käsitelty mitenkään.
Rakennelma tarvitsi myös alleen jonkulaiset ”jalat”. Edessä oleva kaapin ovi ei nimittäin aukea, jos tätä ei jotenkin korottaisi. Sahasin neljä puupalikkaa korottamaan kabinettia ja naulasin ne pohjaan kiinni.
Nyt kabinetin etuovikin aukesi. Jätin tosiaankin aikaisemmin kaiken vähän kuin kesken, ja nyt päätin tehdä kunnolla. Kävin sahauttamassa kabinetin ylälaitaan koristetason, vai miksikä tuota nyt sanoisi… kehys.
Koristekehys piti olla tässä vaiheessa laitettuna, jotta voin viritellä valaisintelineen paikoilleen. Tämä siksi, koska hyllynpidikkeet, jotka pitävät valaisintelinettä pystyssä, ruuvataan koristelautojen läpi kabinettiin kiinni.
Kun nämä oli tehty, pääsin värkkäämään valaisintelinettä. Ylälaitaan tuli myös hyllynpidikkeet kiinni. Tämä kehikko ruuvataan pystypalkkien ylälaitaan kiinni.
Löysin vielä jostain puisen verhotangon, jonka sain värkättyä valaisimen ripustamista varten. Valaisinta sai kätevästi liikutella kohdilleen sivu- ja syvyyssyynnassa kun teline oli laitettu paikoilleen.
Puutangon päihin sai viriteltyä raudat, ettei tanko luiskahda kesken kaiken pois paikoiltaan. Raudat on korvattu toisenlaisilla metallikappaleilla myöhemmässä vaiheessa. En löytänyt kaupasta tällaisia samanlaisia, mutta pienempiä. ”Omasta varastosta” löytyi vanhat ovenpidikkeet, jotka kelpasivat tähän tarkoitukseen ihan mainiosti.
Sivustomme käyttää evästeitä jotta vierailusi sujuisi mutkattomasti. Valitse sopivat asetukset tai hyväksy kaikki. We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. Choose ones you like or accept all.
Tämä sivusto käyttää evästeitä jotta sivuston käyttökokemus sujuisi paremmin. Evästeet on jaoteltu eri kategorioihin niiden toiminnallisuuksien mukaan. Jotkut evästeet ovat välttämättömiä sivuston toimimisen kannalta ja ne ovat aina käytössä. Kolmannen osapuolen evästeet auttavat meitä ymmärtämään kuinka toimit tällä sivustolla. Nämä asetukset ovat käytössä ainoastaan sinun luvallasi. Sinulla on mahdollisuus myös kieltäytyä näiden evästeiden käytöstä, mutta ne voivat vaikuttaa joihinkin sivuston ominaisuuksiin, joita haluaisit käyttää.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia sivuston toimivuuden kannalta. Sivusto ei pysty toimimaan ilman näitä evästeitä. Ne antavat vierailijalle anonyymisti turvallisen ympäristön vierailun aikana. Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 kk/mo
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 kk/mo
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Toiminnalliset evästeet auttavat sivustoa suorittamaan tehtäviä kuten jakamaan sisältöä sosiaalisessa mediassa, ottamaan vastaan vuorovaikutusta sekä joitakin muita kolmannen osapuolen ominaisuuksia.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Suorituskykyyn liittyvät evästeet auttavat sivuston ylläpitäjää ymmärtämään ja analysoimaan vierailijan käyttökokemusta ja sivuston toimintatehoa. Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytiikkaa mittaavaa evästettä käytetään ymmärtämään kävijän käyttäytymistä sivustolla. Käyttäjän henkilötiedot ovat aina anonymisoituja. Toivomme sinun käyttävän tätä evästettä, jotta voimme luoda sinulle haluttua sisältöä. Eväste auttaa meitä tietämään muun muassa sivustolla kävijöiden lukumäärän, liikenteen lähteet ja mitä artikkeleita sivustolta on katseltu.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Kaupalliset evästeet tarjoavat vierailijalle sopivia mainoksia ja mainoskampanjoita. Nämä evästeet keräävät tietoa jota voidaan käyttää vierailijaan kohdistuvassa mainonnassa. Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.