Viherpiiperö / Luonto

Satumetsässä

Meille Suomeen on ennustettu myrskyn saapumista länsirannikolle tänään, mutta täällä kaakossa saamme vielä odotella. Saattaa hyvinkin olla, että säästymme pahimmalta riepottelulta, toivottavasti. Jokainen kerta kun meillä myrskyää, mielessäni käy mitenkä ”omat satumetsät” selviävät näistä koetuksista. Tosin se kuuluu luonnon kiertokulkuun, että metsissä kaatuilee välillä puita. Samaan aikaan YLE uutisoi Aamuteeveessä, että ”maailmasta on kadonnut 100 miljoonaa hehtaaria metsää” (lähde: YK). Tämä taas kuulostaa todella surulliselta, koska sen voi vain jokainen arvailla, että mistä tässä on kyse… Noh, tämän päivän myrsky nimetään jossain vaiheessa joko Ailaksi tai Hillaksi.

Olen löytänyt tästä kotini lähettyviltä sellaisen satumetsän, jossa tykkään käydä seisoskelemassa toisinaan. Se on kerta kaikkiaan ihana! Käyn toki poimimassa sieltä sieniäkin, kun niiden aika on. Mutta syksy on sellaista aikaa, että metsä on aivan upea kaikkine pehmeine sammaleineen.

Otin vuosi sitten metsässä järkkärillä kuvia, mutta tänä vuonna menin ihan vain kännykän kanssa. Nämä ovat yleensä sellaisia Ex tempore reissuja, ja harvemin kuljetan järkkäriä edes autossa mukana. Kuvia jää siis paljon ottamatta, valitettavasti.

Löysin tästä metsästä vuosi sitten raadon, jota kävin myös tällä kertaa tarkastelemassa. Se oli koluttu aivan puhtaaksi mutta luuranko oli edelleen siellä, missä se oli vuosi sitten. En osaa sanoa mille eläimelle tämä kuuluu, mutta ihan pieni se ei ollut – mahdollisesti peura. Olisikohan se jäänyt auton tönäisemäksi, kun tuossa metsän vieressä on maantie?

Kuva: 29.8.2019

Metsä on niin ihanan pehmeän näköinen, ettei siellä meinaa raaskia edes kävellä. Tietysti liikkuessa täytyy katsoa tarkkaan, mihinkä astuu. Metsään oli esimerkiksi paikoittain kasvanut uusia puun taimia joiden päälle ei halunnut astua. Tämä on niin luonnonmukainen paikka, että se hoitaa vähän itse itsensä 🙂

Metsä on täynnä eri sammalia, joita pitää kyllä lähteä jossain vaiheessa vähän tarkemmin katselemaan…

Keskellä metsää kulkee puro, jonka reunamat ovat myös sammalilla koristellut.

Sieniä ei löytynyt tällä kertaa ja päätin lähteä vielä toiseen paikkaan. Kyseisellä alueella olikin tehty metsätöitä, niin sieniä en lähtenyt edes etsimään. Jatkoin matkaa, kunnes tie päättyi… saavuin sukulaiseni metsämökin pihapiiriin. Paikassa on ihana lampi, jonka syvyyttä emme edes tiedä. Se on varmasti useita metrejä. Muistan, kun lapsena kävimme täällä pulikoimassa. Meille oli rakennettu sellainen laituri, jossa oli keskellä pienille tarkoitettu uima-allas, tai ei tietenkään niin suuri, minkä uima-altaaksi mieltäisi. Sellainen potero, johon mahduimme serkun kanssa istuskelemaan, kun olimme niin pieniä ettemme osanneet uida. Se oli muistaakseni noin kylpyammeen kokoinen. Altaassa oli joka vuosi nuijapäitä, joita yritimme ottaa kiinni ja siirtää lampeen. Lammen ympärystä on sammalta ja välillä siinä ajelehtii sammaleesta muodostunut pieni saari, jossa ei voinut kävellä koska siihen ullposi jalat. Tällä kertaa en mennyt rantaan, koska juuri kun saavuin paikalle, alko sataa vettä. Pidättelin hetken sadetta saunarakennuksen kuistilla, jossa otin videokuvaa lammesta, josta tämä seuraava pätkä onkin…

Satumetsässä Read More »

Maisemakuvia kesältä 2020

Loppupeleissä kävin todella vähän kuvailemassa millään aparaatilla mitään koko kesänä 2020, mutta kun kännykkä on miltei aina mukana, sai sillä napattua tänne blogiin ”sattumia”. Tässä muutamia ottamiani kuvia kesältä.

Jäppilänniemen taidetie on yksi sellainen ”paikka” johon haluan käydä tutustumassa joka vuosi. Kyse on siis yhdestä tiestä, jonka varrelle on sijoitettu maatilallisten ITE-taideteoksia. Hyväkuntoinen ajaa tämän tien päästä päähän fillarillakin, mutta kun itse en nyt ihan niin ”nuori ja notkea” enää ole, taitettiin serkun kanssa tämä reitti autolla. Tänä vuonna oli uusiakin teoksia, joita oli mukavaa ihailla. Tien varrella on esimerkiksi lato, jossa oli todella upeita valokuvia otettu luonnon eläimistä, lähinnä linnuista. Ne olivat ällistyttävän hienoja ja tarkkoja kuvia! Jäin miettimään, minkälaisilla vehkeillä ne oli oikein otettu… ei ainakaan kännykällä 😀

Maiseman katsojat ovat tässä kohtaa joka vuosi, aina hieman erillaisella kokoonpanolla, ja eri vaatetuksella. Tällä kertaa ne olivat näin. Kuvassa serkkuni ottaa huikeasta maisemasta kuvaa, joka avautuu Immalanjärvelle päin.

Joskus sitä vaan sattuu paikalle kun sateenkaari näyttäytyy… eihän tällaisiakaan tilaisuuksia silloin tule vastaan kun on järkkäri mukana, tietenkään.

Torikatu, Vuoksenniska 11.7.2020

Yksi paikoista Imatralla, josta pidän todella paljon, löytyy tästä ihan asuinpaikkani läheltä… Immalanjärvi! Sen rannat ovat ihania hiekkarantoja, vaikkakin välillä vähän mutaisia. Tarkempaa tietoa minulla ei ole miksi juuri tätä rantaa kutsutaan ”Lietteen rannaksi”. Se on kuitenkin ihan kiva paikka, puistomainen. Miinuspuolena on hanhien jätökset joille nyt ei taida oikein mahtaa mitään. Muuten rannat ovat ihania ja vesi on kesäisin lämmintä.

Immalanjärvi 19.8.2020

Tänä kesänä sai ihailla myös valaisevia yöpilviä, tai ainakin niihin jostain syystä osasi kiinnittää erityistä huomiota. Onhan niitä joka vuosi, mutta nyt ne laittoi erikseen merkille, jos niitä näkyi. Liekö syy siinä, että meteorologit ovat jotenkin niistä erikseen maininneet, kun ihmiset lähettävät uutistoimituksiin sääkuvia, joissa näitä pilviä esiintyy.

Vuoksenniskan kiertoliittymän kohdalla 1.8.2020

Yksi ihanimmista paikoista mitä tiedän, on sukulaiseni tila. En sen tarkemmin kerro missä tämä on, mutta satuin muuten vain ajamaan tämän paikan ohitse, kun maisemiin ilmestyi täydellinen sateenkaari! Se ehti hieman hälventyä ennen kuin sain hypättyä autosta ulos ja napattua siitä kuvan. Tämä kohta toi minulle mieleen edesmenneen koirani, jonka hautapaikka on samoissa maisemissa. Ikävä on suuri – rakas Foxy

Tuttavani oli jokin aika sitten käynyt kuvaamassa revontulia Lammassaaresta käsin. Lammassaari on Imatralla venesataman kohdilla, Saimaalla. Sinne piti päästä! Olen aiemmin toisen tuttavan kanssa käynyt kiertämässä kyseisen saaren. Se on aivan ihana – täynnä luontopolkuja. Reitit ovat helppokulkuisia, että tällainen koheltaja kuin minkäkin, voi niissä kulkea loukkaamatta itseään (en kyllä lupaa mitään). Jos saarta lähtee kiertämään ympäri, siellä voi pysähtyä useampaan eri paikkaan paistelemaan vaikkapa makkaraa nuotiopaikalla. Saaresta löytyy myös laavu. Lammassaari tarjoaa kuntoilijoillekin paikkoja vetää mäkiä ylös ja alas, mutta itse viihdyin parhaiten helppokulkuisemmilla reiteillä.

Luontopolku rantaan päin Lammassaaressa.
Kuva: 4.9.2020

Saavuin johonkin ennalta määrittelemättömään paikkaan… tämä ei ollut mitenkään tarkoituksella haettu, mutta ei se mitään – näky oli huikea! Kuva on panorama, voit katsoa sen suurempana 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:39

Auringonlaskua odotellessa samassa paikassa… voit klikata suuremmaksi 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:59

Imatralla ja Ruokolahdella on niin hienoja ulkoilupaikkoja, että menee varmaan useampi vuosi, että ne koluaisi kaikki läpi. Joskus on ihan kivaa itsekin käydä paikkoja katselemassa, mutta toisinaan se olisi todella mukavaa jakaa tällainen kokemus toisen kanssa. Monesti mietin, että juuri koira olisi ollut se ”toinen henkilö” jonka olisin ihan mielelläni ottanut mukaan näihin paikkoihin. Tietty, moneen paikkaan hänet mukaan otinkin. Foxy oli sen verran kohelo ettei sitä voinut ihan jokaiseen paikkaan mukaan ottaakaan, ettei loukannut vaan itseään. Mutta koen, että paljon jäi hänen kanssaan näkemättäkin ja se on tavallaan mielestäni surullista. Mutta Foxy kulkee nyt näitä reittejä minun mukanani sydämessäni

Maisemakuvia kesältä 2020 Read More »

Immalanjärven kevät

Kävin pikavisiitillä Immalanjärven rannalla eilen, 2.5 ja vappuaattona. Tämä paikka on jäänyt ihan totaalisesti väliin jostain ihmeellisestä syystä, varmaankin myös siitä, että sinne ei saa viedä koiraa. Harmillista. Ottaisin mielelläni koirani mukaan tänne päiväpiknikille tai muuten vaan hengailemaan. Paikka on kesällä varmasti mahtava. Otin kännykällä muutaman foton…

Puissa ei ole vielä lehtiä mutta nämä terijoensalavat ovat veistoksellisia ihan näin lehdettöminäkin. Ne tekivät kivat varjot tielle auringon paistaessa.

Uimarantaa… En tiedä onko tälle hiekka-alueelle tarkoitus tulla jotain lisuketta tai hiekkaa ylipäätään. Se oli jotenkin epämiellyttävän oloinen, sikälis jos siihen pitäisi asettaa viltti, jotta pääsisi makoilemaan auringossa.

Lapsille oli rakennettu varjopaikkaan kiipeilyteline.

Jäät olivat lähteneet jo järvestä, ja rannat on täynnä tällaista jäähilettä, ”on the rocks”. Niistä kuului kiva ratina 🙂

Kurvasin vappuaattona lintutornille, ja keli oli aivan peilityyni… puolipilvistä… siispä veteen maalautui aivan uskomaton taivas! (suurempi kuva klikkaamalla)

Tässä kohtaa rantaa seisoskeli ihan mielellään! Alueella on todella paljon lintuja, ja taustalla kuuluikin jatkuva lintujen sirkutus. Musiikkia korville 🙂

Lintutornista otettu panoramakuva. (suurempi kuva klikkaamalla)

On se torni kyllä rakennettu ihan oikeaan kohtaan. Sieltä avautui koko Immalanjärvi kaikessa komeudessaan. Paikalla oli vielä pari lintubongaria. He löysivät ainakin tavin siinä minun paikalla ollessani. Itseäni hieman alkoi palelemaan mutta näitä lintubongareita ei paljon kolea sää haitannut… he olivat olleet eri paikoissa bongailemassa tirppoja jo viisi tuntia!

Löysin tällaisen sivuston kuin järviwiki… sieltä löytyi myös Immalanjärvi 🙂
http://www.jarviwiki.fi/wiki/Immalanjärvi_(04.192.1.001)/Lietteen_uimaranta?setskin=meiko

Immalanjärven kevät Read More »

Kevään merkkejä

Kävin vapppuna pyörähtämässä tätini luona Ruokolahdella, ja samalla tarkastamassa kangasvuokkojen tilanteen. Siellähän ne ovat samalla paikallaan mitä aikaisempinakin vuosina 🙂 Vain pari nuppua oli aukeamassa… ehkäpä pitää odotella joitain päiviä josko niitä nousisi lisää.

Kangasvuokkojen lähettyvillä oli tällaisia reikiä maassa vähän joka puolella. Onkohan ne muurahaisten tekosia, vai maa-ampiaisten? Selkeästi joku lössi oli kaivautunut hiekkamaasta ylös.

Viikonloppuna tuli käytyä vanhemmillani, ja tietysti tarkistettiin piha. Linnunpöntöt laitettiin paikoilleen, ja äitini putsasi kukkapenkit. Kasvimaalla mansikat olivat rehahtaneet kasvuun ja ne olivat tehneet paljon sivuversoja. Ne pitää pätkiä pois, jotta pääkasvi saa voimaa ja kasvattaisi mansikoita. Kasvimaan ”siivous” kuuluu sitten minulle lähiaikoina.

Siilikin oli herännyt!

Sammaleet ovat myös heräilleet 🙂

Kevään merkkejä Read More »

Talvea ja pipoa

Meillä on täällä Imatralla nyt todella ihana talvi! Ei mitään hirveitä pakkasia mutta kuitenkin koko ajan vähän. Foxy-hauveli tykkää asiasta erittäin paljon, ja lenkkeilyn jälkeen ei meinaa tulla mitään sisälle menosta, kun pitäisi aina vaan heitellä hänelle lunta tuolla pihalla. Melkoinen tapaus 😀 Tässä on sukellettu hangessa jo vaikka kuinka monta kertaa… lumi on todella kevyttä niin miksipä siinä ei voisi ”uida”!

Foxy osaa myös näyttää halutessaan todella surkealle. Minua tietysti tämä hieman hymyilyttää, vaikka äkkiseltään mietittynä, se ei ole varmaankaan koiran tarkoitus… tässä katsotaan anovasti, että otettaisiin kaulapanta ulkoilun jälkeen pois kaulasta ja niinku heti.

Kävin eräs päivä autoajelulla ja akvaarioliikkeessä, ja oli ihan pakko pysähtyä takaisin tullessa Vuokselle ottamaan parit fotot. Tosin nämä ovat kännykkäkuvia kun järkkäri ei ollut ”yllättäen” mukana. Siellä uiskenteli joutsenia! Osa oli varmaankin tämän vuoden poikasia kun olivat harmaita. Keväällä Vuoksella näkee joutsenia joka vuosi ennen kuin muuttavat kesäksi pohjoisempaan. Laittelin vielä tästä tilanteesta live-kuvaa Facebookkiin. Tällä kertaa video oli oikeinpäin!

Oli minulla yksi ikuisuusprojektikin, nimittäin tuttavani pyysi minua ajat sitten tekemään hänelle hatun, mikä ”olisi hänen näköinen”.. noh, ei tämä kirjaimellisesti hänen näköinen onneksi ole, mutta kun henkilön sukunimi on Varis, niin sain idiksen tehdä variksen näköisen hatun. Lisäksi tämä Varis ei myöskään ole mikään hiljainen näkymätön hissukka – suht räväkkä persoona, niin ei tullut mieleenkään tehdä hänelle mitään ns peruspipoa 😀 Rokkenrollia piti löytyä! Tämä siis on toinen versio kyseisestä hatusta…

… ensimmäinen oli tämän näköinen. Ei tässä muuten mitään, mutta siitä tuli liian pieni, joten eiku purkamaan vaan 😀 Vinkkejä kävin tietysti vakoilemassa YouTubesta.

Tässä löhötuolilla istuessani katselen mielelläni lätkää… siis tämä kiekkokala on Lätkä. Hälle tulee altaaseen huomenna uusia kasveja. Olen kadottanut alunan johonkin, niin oli pakko laittaa ostetut kasvit tuonne altaaseen ilman ”pesua”. Toivottavasti Lätkä kestää sen ja kasvien mukana ei tule niitä ei toivottuja roskakotiloita. Että jos joku kysyy miksi sillä alunalla pitää kasvit aina huuhdella ennen kuin laittaa altaaseen… se desinfioi ne ja tappaa roskakotilot. Lähinnä ihteää haittaisi ne roskakotilot, koska haluaisin tähän akvaarioon kierteisiä. Nyt jos kasvien mukana tulee jotain ei toivottuja kotiloita, joudun laittamaan tähänkin altaaseen petokotiloita (Assasin snail). Tarkoittaen sitä, että ne syövät kierteiset ajastaan. Jaa miksi haluan pitää kierteisiä tuolla… noh, kas kun ne möyhivät tuota hiekkapohjaa niin sinne ei jää niin helposti sitten jumiin anaerobisia bakteereja tai myrkyllisiä kaasuja. Pohja ei niin sanotusti ”mene tukkoon”. Mutta joo, ei tästä sen enempää. Kukin voi käydä lukemassa akvaarioasioita niille erikoistuneilta sivustoilta – minä olen vain harrastaja, enkä käy ketään kouluttamaan asian suhteen 🙂

Sain eräältä tuttavaltani jättipeikonlehden taimia kaksi ja olen pyöritellyt (en kirjaimellisesti) nitä milloin missäkin paikassa. Ajattelin, että ne saattaisi myös kasvaa akavaariossa, ainakin jonkun aikaa. Näin jollain toisella harrastelijalla peikon akvaariossa. Olkoon tossa kunnes keksin sille paremman paikan. Siinä se saa myös valoa ja vettä, kun asetin reunasuodattimen ulostulon kohdilleen.

Kävin eräs päivä paikallisessa S-Marketissa, ja tällainen toivotti minut heti kättelyssä tervetulleeksi kauppaan! En ole koskaan nähnyt moista komistusta, niin pakkohan siitä oli kuva ottaa. Kyseessähän on Romanesco kukkakaali. On kyllä erittäin mielenkiitoisen näköinen vihannes!

Tällaisissa tunnelmissa käyn joka ilta nukkumaan. Rakkaat lemmikkini, tai pikemminkin ystäväni, Uuno ja Foxy. Ajattelen jatkuvasti myös Spedeä. Spede oli niin ”lähellä” koko elämänsä, että sitä on vaikea käsittää, että on poissa 🙁  Olen alkanut työstämään Speden muistolle myös kuvakollaasia ja videopätkiä. Nämä vaativat todella paljon kapasiteettiä minulta henkisesti, että en pysty mitenkään päin edes arvioimaan kauanko siinäkin projektissa menee. Mutta se on aloitettu! Toivottavasti saan tehtyä siinä samalla surutyöni Spedeä kohtaan. Minun pikku-Spede <3

Talvea ja pipoa Read More »

Scroll to Top