Metsää ja käsitöitä

Syksyllä metsät ovat jotenkin niin ihania paikkoja, että niihin täytyy päästä kävelemään. Syksyllä luonto alkaa kiinnostaa enemmän ja käsityöt kaivetaan esille.

Kävimme tuttavani kanssa keräämässä haaparouskuja. Oli aikamoinen huoli aikaisemmin kesällä, josko metsiin ilmestyy syksyllä yhtään sientä. Mutta tilanne ei ihan niin huolestuttavalta näyttänyt kuin olin kuvitellut. Viimeaikaiset sateet ovat todennäköisesti pelastaneet sienisadon, ja haaparouskuja löytyi pienehköltäkin alueelta ihan suht helposti ämpärillinen. Tuttavani keräsi puolikkaan ämpärillisen ja minä toisen puolikkaan.

Minulla on yksi tietty metsä, jossa tykkään toisinaan käydä ihan vaan vaikka seisoskelemassa. Se on niin ihana sammalikko, että siinä vain sielu lepää! Kutsun paikkaa satumetsäksi (artikkeli 17.9.2020). Suurin osa haaparouskuista on peräisin juuri tuolta paikalta. Tavallaan, kun noilla seuduilla käy käppäilemässä, niin sienien löytäminen on ihan toissijaista… luonto on vain niin ihana, että sen katselu ja tutkiminen tuottaa jo äärimmäistä mielihyvää.

Metsässä kulkee pieni joki
Kuva sukulaiseni metsästä.

Tänään olisi oikein hyvä päivä käydä vaikka kameran kanssa metsässä. Aurinko paistaa ja on lämmintä. Löysin yhdestä paikasta hurjan kokoisen jäkälämaton! En ole kovinkaan loistava tunnistamaan jäkälälajeja, mutta jos yhtään onnistuin tämän tunnistamisessa, niin kyseessä saattaisi olla harmaaporonjäkälä. Kyseiseen paikkaan pitää palata uudelleen ”oikean kameran” kanssa. Otan yleensä tänne blogiin kuvat kännykällä.

Kangasmetsässä jäkälää
Pieni pala jäkälämattoa puun juurella.

Nyt on myös se aika, kun metsistä ja puistoista alkaa löytyä niitä ihania kärpässieniäkin! Miltei kaikki löytämäni kärpässienet olivat jo hieman ”ylikasvaneita”, mutta onnistuin löytää edes yhden pienen rykelmän missä sienet olivat suht siedettävän näköisiä. Täytyy lähteä bongailemaan näitä komistuksia vielä uudelleen.

Älä syö kärpässieniä

Näissä metsissä, joissa kävin, oli paljon vielä mustikkaa ja puolukkasadosta on tulossa todella runsas. Puolukat ovat vain aika pieniä, samoin mustikat. En jäänyt niitä nyt keräämään ja voihan se olla, ettei puolukat ole vielä kypsyneet ihan täysin. Meillä on tuttavani kanssa tarkoitus mennä takaisin keräilyreissulle ensi viikolla. Vein tällä kertaa keräämäni sienet äidilleni käsiteltäväksi. Saimme niistä perheellemme tarvittavat suolasienet vuodeksi.

Olin aktiivinen koko kesän virkkauksen suhteen, ja teinkin itselleni valmiiksi ”paloja”, joista sitten voi tehdä jotain kivaa kun niitä yhdistelee. Mietin jotain ponchoa hartioille, tai puseroa… en ole vielä päättänyt mitä paloista teen. Innostuin myös virkkaamaan muitakin asioita. En ole jostain syystä löytänyt sopivia kukkaruukkuja tarpeisiin, niin päätin virkata joillekin muoviruukuille suojaruukut.

Muulinkorvalle virkattu suojaruukku

Vaikka jälki ei nyt ole mitään pro-tasoa, niin kyllä nämä aina ne mustat muoviset ruukut voittaa! Näihin on muuten käytetty käytöstä poistettuja T-paitoja. Minulle kun on jostain syystä kertynyt niitä jonkunmoinen pino. Olen suikaloinut paidat kuteeksi ja virkannut niistä tällaisia koreja. Lisää on vielä tulossa, kunhan ehdin tehdä suikaleita. Niiden tekeminen on kuitenkin aikaa vievää puuhaa. Osan kuteista olen hankkinut valmiina.

Kultaköynnökselle virkattu suojaruukku

Virkkaamisen lisäksi olen ottanut puikot esiin! Laatikoihin saisi lisää tilaa kun neuloisi kaikki langat vain pois. Noh, ei tule tapahtumaan, kun jostain syystä niitä lankoja aina ilmestyy lisää. Mutta hyvä se on aloittaa. Kesällä ei oikein tee mieli neuloa ainakaan villasukkia, vaikka niitä voisi ihan yhtä hyvin pitää kesällä. Äitini pitää villasukkia myös kesällä ja hän on sanonut, että varpaat pysyy viileänä. Minulla on ollut monesti villasukat jalassa kesän aikana ja nyt varsinkin. Kun kävin metsässä, laitoin kumisaappaisiin villasukat. Sehän on ihan selviö!

Aloitin tällä kertaa tekemään villasukkia syksyisin värein.

Tein vuosi sitten metsä-aiheiset pitkävartiset sukat. Niistä tuli oikein kivat. Olen huomannut, että ne ovat kutistuneet aika paljon pesussa. Pitää kait tehdä uudet! Noh, jään miettimään asiaa kuitenkin. Näistä uusistakin on nimittäin tulossa pitkävartiset.

Lopettelen tämän nyt tähän ja aloitan tekemään jotain muuta. Kirjoitteluunkin saa toisinaan kulutettua erittäin paljon aikaa! Ei muuta kun hyvää viikonlopun jatkoa, ja kiitos kun luit! Kirjoituksiani saa myös kommentoida 🙂

Lue artikkeli / kommentoi

Satumetsässä

Meille Suomeen on ennustettu myrskyn saapumista länsirannikolle tänään, mutta täällä kaakossa saamme vielä odotella. Saattaa hyvinkin olla, että säästymme pahimmalta riepottelulta, toivottavasti. Jokainen kerta kun meillä myrskyää, mielessäni käy mitenkä ”omat satumetsät” selviävät näistä koetuksista. Tosin se kuuluu luonnon kiertokulkuun, että metsissä kaatuilee välillä puita. Samaan aikaan YLE uutisoi Aamuteeveessä, että ”maailmasta on kadonnut 100 miljoonaa hehtaaria metsää” (lähde: YK). Tämä taas kuulostaa todella surulliselta, koska sen voi vain jokainen arvailla, että mistä tässä on kyse… Noh, tämän päivän myrsky nimetään jossain vaiheessa joko Ailaksi tai Hillaksi.

Olen löytänyt tästä kotini lähettyviltä sellaisen satumetsän, jossa tykkään käydä seisoskelemassa toisinaan. Se on kerta kaikkiaan ihana! Käyn toki poimimassa sieltä sieniäkin, kun niiden aika on. Mutta syksy on sellaista aikaa, että metsä on aivan upea kaikkine pehmeine sammaleineen.

Otin vuosi sitten metsässä järkkärillä kuvia, mutta tänä vuonna menin ihan vain kännykän kanssa. Nämä ovat yleensä sellaisia Ex tempore reissuja, ja harvemin kuljetan järkkäriä edes autossa mukana. Kuvia jää siis paljon ottamatta, valitettavasti.

Löysin tästä metsästä vuosi sitten raadon, jota kävin myös tällä kertaa tarkastelemassa. Se oli koluttu aivan puhtaaksi mutta luuranko oli edelleen siellä, missä se oli vuosi sitten. En osaa sanoa mille eläimelle tämä kuuluu, mutta ihan pieni se ei ollut – mahdollisesti peura. Olisikohan se jäänyt auton tönäisemäksi, kun tuossa metsän vieressä on maantie?

Kuva: 29.8.2019

Metsä on niin ihanan pehmeän näköinen, ettei siellä meinaa raaskia edes kävellä. Tietysti liikkuessa täytyy katsoa tarkkaan, mihinkä astuu. Metsään oli esimerkiksi paikoittain kasvanut uusia puun taimia joiden päälle ei halunnut astua. Tämä on niin luonnonmukainen paikka, että se hoitaa vähän itse itsensä 🙂

Metsä on täynnä eri sammalia, joita pitää kyllä lähteä jossain vaiheessa vähän tarkemmin katselemaan…

Keskellä metsää kulkee puro, jonka reunamat ovat myös sammalilla koristellut.

Sieniä ei löytynyt tällä kertaa ja päätin lähteä vielä toiseen paikkaan. Kyseisellä alueella olikin tehty metsätöitä, niin sieniä en lähtenyt edes etsimään. Jatkoin matkaa, kunnes tie päättyi… saavuin sukulaiseni metsämökin pihapiiriin. Paikassa on ihana lampi, jonka syvyyttä emme edes tiedä. Se on varmasti useita metrejä. Muistan, kun lapsena kävimme täällä pulikoimassa. Meille oli rakennettu sellainen laituri, jossa oli keskellä pienille tarkoitettu uima-allas, tai ei tietenkään niin suuri, minkä uima-altaaksi mieltäisi. Sellainen potero, johon mahduimme serkun kanssa istuskelemaan, kun olimme niin pieniä ettemme osanneet uida. Se oli muistaakseni noin kylpyammeen kokoinen. Altaassa oli joka vuosi nuijapäitä, joita yritimme ottaa kiinni ja siirtää lampeen. Lammen ympärystä on sammalta ja välillä siinä ajelehtii sammaleesta muodostunut pieni saari, jossa ei voinut kävellä koska siihen ullposi jalat. Tällä kertaa en mennyt rantaan, koska juuri kun saavuin paikalle, alko sataa vettä. Pidättelin hetken sadetta saunarakennuksen kuistilla, jossa otin videokuvaa lammesta, josta tämä seuraava pätkä onkin…

Lue artikkeli / kommentoi