Uusia kasveja akvoihin

Hankin ”pitkästä aikaa” akvaan uuden kasvin, joka on minulla ollut aiemminkin kasvatettavana. Kasvi on Anubias var Nana. Edellisestä kokeilusta on enää rippeet jäljellä pienemmässä akvassa ja toivottavasti olen nyt astetta viisaampi kasvin suhteen, ja saan sen pysymään hengissä. Tiedetään – oma vika se oli ettei alunperinkään kasvanut mihinkään ja se lopulta mätäni. Olen nyt tehnyt asian toisin…

Minulla oli hieman hukkaostoksena akvaan hankittu ylisuuri mangrovepuun pala, jonka päätin pätkiä pieniin osiin. Näin sain isolle osaa uusista kasveista kasvualustan. Uusia kasveja on muitakin, kuin kääpiökeihäslehti (Anubias). Vinkkinä on iät ajat käytetty siimalla sidontaa, jos halutaan jonkun kasvin tarrautuvan ajastaan johonkin pintaan kiinni. Eli siimaa vaan ympärille niin kasvi on vaikkapa puupalassa sen avulla aluksi kiinni. Yhden vinkin haluaisin vielä lisätä tuohon siiman kanssa kiinnittämiseen: hanki joku toinen pitämään siitä kasvista ja puupalasta kiinni! Minulla meni varmaan tunti kun sain muutaman keihäslehden tuohon puupalikkaan sidottua kun se siima on niin pirun liukasta vaikka kuivaisi kädetkin. Kasvi pysyy myös halutussa kohdassa hieman paremmin kun toinen pitää siitä kiinni… tai ainakin siitä puupalikasta. Hermot meinas mennä, mutta sain kuin sainkin ne paikoilleen. Niitä on yhdessä pitkähkössä puupalassa nyt kiinnitettynä neljä.

Tässä kuva akvasta 22.1.2011

Kääpiökeihäslehtiä on hurja määrä yhdessä ruukussa ostettaessa. Kasvi maksoi noin 9 euroa, mutta siitä sai viisi erillistä kasvia, ja olisi saanut varmaan enemmänkin jos olisin pilkkonut sitä pienempiin osiin. Seuraavassa kuvassa pitkulainen puupala, johon kiinnitin neljä anubiasta.

Jätin sen pusikon suuremmaksi jossa oli jo kukintoja. Tässä lähemmin kuva siitä Anubiaksesta joka kukki ihan täysiään. Melkoisen mielenkiintoisen näköinen. En tiedä kuinka paljon suuremmaksi tuo edes kasvaa, mutta epäilen, ettei järin korkeaksi ainakaan. Tämä suurin kasvi niistä pätkityistä on erillisessä puupalassa kiinni, ja on siten liikuteltavissa eri puolelle akvaa, jos tarve vaatii. Nuo muut neljä ovat tuollaisessa pitkulaisessa kiinni ja se on hieman haasteellisempi sitten sijoittaa… tai parastahan kaikille olisi että se pysyisi siinä paikallaan 🙂

Anubias var. Nana eli Kääpiökeihäslehti

Ihastuin täysiään yhteen toiselta akvaharrastelijalta saatuun Tiikerilumpeeseen! Se juurtui todella hyvin, ja nopeasti. Nyt siihen tulee jo ainakin yksi lehti/viikko lisää, jopa parikin lehteä. Voi olla että sen kanssa tulee vielä ongelmia kun on niin suurikin. Jossakin ohjeistettiin leikkaamaan sellaiset pintavarret pois, jos niitä ilmaantuu. Omaan kasviini ei vielää sellaista ole tullut, mutta se onkin ollut istutettuna vasta pari-kolme viikkoa. Tämä minun versioni kasvista on ilmeisesti vihreä, vaikka siinä vähän punaista onkin.

Nymphaea lotus eli Tiikerilumme

Tiikerilumpeen takana kasvaa pistokkaista lisätyt Rasvalehdet (4 kpl), joista ostettujen versioiden emokasvit ovat sijoitettuina keskelle akvan takaseinustaa. Saattaa olla, että keksin niille jossain vaiheessa paremman paikan, kun alkaa vaikuttaa siltä, että ne menevät koko ajan sekaisin vasemmassa laidassa olevien Amerikantähdikkien kanssa. Molemmat kasvavat kauheaa kyytiä! Amerikantähdikkiä olen jo siirtänyt tuonne pienempään akvaan (70-litranen) yhden taimen, jotta sinne saataisiin lisää kasvillisuutta. Edelliset eivät oikein viihtyneet siellä. Nyt istutin sinne sellaisen tähdikin, jossa on juurakko mukana. Jos vaikka ei mätänisi juuret tällä kertaa, ainakaan niin nopeasti. Tähdikkejä on karsittava tuosta määrästä kohta taas kuitenkin… Hyvä kasvi, jos tarvitsee nopeakasvuisia kasveja, mutta rujon näköinen alarungosta, jos ei saa kauttaaltaan valoa! Pitää siis vähän väliä nyppiä latvustoa lyhyemmäksi.

Tässä on myös yksi uusi tulokas, Anubias heterophylla eli Kongonkeihäslehti. Taas sellainen lajike, joka on istutettava hiekan yläpuolelle etteivät juuret mätäne. Sitä varten minulla oli yksi magrovepuun palanen varattuna johon saan tuon suuren kasvin laitettua.

Anubiasheterophylla eli Kongonkeihäslehti

Näyttäisi tämäkin kasvi viihtyvän hyvin akvassani 🙂 Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen viime kesän jälkeen! Tosin, kun olen näköjään onnistunut pitämään veden hyvänä, niin tuossa Kongonkeihäslehdellä loikoileva Ottokin on viihtynyt akvassani, ja nehän ovat oikein loistavia levänputsareita. Pitävät siis hyvin tuollaiset hitaasti kasvavat kasvit puhtaina. Onhan tuossa toki pieni määrä ”karvaa” mutta ei se nyt maata kaada. Pitänee rapsutella se jossain vaiheessa pois siitä kun käy tuota sen takana olevaa Tähdikkipusikkoa karsimaan. Siitä sitten tuonnempana….

1 ajatus aiheesta “Uusia kasveja akvoihin”

  1. Vielä sen verran haluan selventää, että mainitsemani Amerikantähdikki on Amerikanvesitähdikki tai Guineanvesitähdikki. Hieman oli lyhempi kirjoittaa tuolla tavalla miten tein. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top