sisustus

Foxyn uusittu makuualusta

Foxy on saanut makuualustansa jo vuosia sitten, ja jostain syystä en ole raaskinut heivata sitä mäkeen… hauveli kuitenkin tykkää siitä ja se on kovassa käytössä 🙂 Se oli vaan rähjääntynyt käytössä eikä sopinut mielestäni sisustukseen…

Että sattuipas postilaatikosta napsahtamaan tällainen kuvasto, ja heti tuli mieleen, että olin pari vuotta sitten tilannut ruusukangasta Jotexilta, ja harmaasävyisestä kankaasta oli jo leikattu sopivan kokoinen palanenkin alustaa varten… vaan missähän se mahtaa olla? Noh, ei muuta kun etsimään!

Alusta oli todella repaleinen kun lähdin sitä kunnostamaan… en nyt sen koommin laita mitään kuvajulkaisuja työvaiheista, koska se oli niin yksinkertainen kuin vain voi olla: leikataan kaksi samankokoista kangaspalaa ja ommellaan ne yhteen saumurilla jättäen yksi reuna auki… vanha alusta sisälle ja ommellaan kiinni. Revin toki vanhan kankaan pois ettei se jää sinne sisälle. Yllättävän hyvin tämä Finlaysonin alusta kestikin. Sitä on pesty, pedattu ja kaavittu!

Mietin pääni puhki, mitä laittaisin alustan toiselle puolelle kankaaksi, koska en raaskinut käyttää ihanaa ruusukangasta molemmilla puolilla… en nimittäin usko, että kangas kestäisi kovinkaan paljon koiran käsittelyä. Olen useasti sanonut, että asiat vaan tuppaa loksahtamaan paikoilleen, ja sitä on tapahtunut minulle tässä viime aikoina todella paljon, niin kuin kävi tämänkin kangaspalan kanssa, jota olin säästänyt jostain syystä sohvanpäällisprojektista. Tämä kangas sattuu olemaan samaa, kuin mitä päiväpeittoni on! Että kävipäs sopivasti taas 😀 Päiväpeittokangas on jämäkämpää ja kestää paremmin kuin ruusukangas.

Mutta pitää se ruusukangas sillä toisella puolella olla! Alustan voi kääntää aina sisustuksellisesta syystä toisinpäin, jos haluaa ruusuja kattella 😀

Foxykin tykkäs uudesta alustastaan 🙂

Siellä se pikkurinsessa makoilee!

Foxyn uusittu makuualusta Read More »

Pientä sohvan tuunausta

Sain viime kesänä hankittua säkällä kirpputorin kautta erästä mieluisaa kangasta lisää, josta oli tarkoitus tehdä sohvalle uudet päälliset. Ajatus on siis hautonut viime kesästä saakka! Sohva näytti aina repsottavan milloin mistäkin. Olin laittanut istuinosien suojaksi räsymaton, joka ei oikein tahtonut pysyä paikoillaan – meillä koira ja kissat saavat nimittäin olla sohvalla jos haluaa. Noh, aikani pähkäiltyä, että mitenkähän saisin kankaan riittämään, mieleeni juolahti, että olihan minulla hankittuna sohvan peittämistä varten päiväpeittokin. Siitähän saan loput kankaat… eli toisen puolen päällisistä!

Kesää vasten ajattelin pitää kukkakuosia päällimmäisenä…

Syksyn tullen, ja varsinkin jouluna, voi tyynyt ja istuinosat kääntää toisinpäin, niin saa yksivärisen sohvan sitten…

Purin myös aiemmin rakentamani kasvinurkkaushökötyksen. Suunnittelin kukkasten paikkoja uudelleen, niin sellainen korkea hyllyviritelmä tuntui jotenkin liian raskaalta tuolla nurkassa. Lisäksi en tahtonut muistaa kastella kaikkia kukkasia joita sinne olin laittanut. ”Kasvinurkkauksen” tarkoitus pysyy kuitenkin samana; voin loikoilla löhötuolissa ja tehdä askareita, esimerkiksi kutoa villasukkia. Siirsin Spede-kissan majan myös tuonne nurkkaukseen, jonka päälle laitoin nano-akvaarioni. Foxi-karjis halusi myös kuvaan mukaan!

Nanosta puheenollen, otin siitä vedet pois. Nyt siellä on pohjalla vielä vähän vettä, mutta muutoin tyhjä. Kokeilen kasvattaa akvaariokasveja vedenpinnan yläpuolella. Sumuttelen niitä joka päivä vähäsen. Laitan purkkiin jossain vaiheessa vielä lisää kasveja toisesta altaasta, sekä sammalia, joita otin tuolta pois.

Pientä sohvan tuunausta Read More »

Herätys talvihorroksesta

Joskus tulee sellainen tunne, että nyt on kirjoitettava jotain blogiin… sen vaan tietää! Esimerkiksi, itselleni kävi näin tänä aamuna. Katsoin tapani mukaan keittiön ikkunasta ulos, kun kävin tarkistamassa lämpötilan, niin puut olivat niin kauniisti huurussa, että oli kaivettava kamera esiin. Toki koira piti käyttää ensin ulkona. Piti vain toivoa, ettei huuruille ehtisi käydä sillä välin mitään. Tämän ”huurun” pystyi myös tuntemaan kasvoilla, kun käveli tuolla puiden seassa kävelytiellä. Kuin olisi saanut kevyen lumipesun 🙂

puut huurussa

Koirakin pääsi kymppikerhoon viikko sitten! Peuhattiin sen kunniaksi vähän lumihangessa tossa pihalla. Foxy on aivan innoissaan paljosta lumesta – muuta tekisikään kun peuhaisi hangessa. Täytynee viedä vanha rouva leikkimään tuonne maaseudulle synnyinpaikkaansa, vaikka Foxyn velipoika, Felix, ei siellä enää olekaan leikkikaverina.

Foxy 23.2.2016

Talvella on jotenkin helpompi olla vaan sisällä… siispä yleensä kaikki DIY-projektini yms näkyvät täällä omassa kämpässä, ei niinkään vielää parvekkeella. Kyllä minulla on sinnekin suunnitelmia jo kytemässä (apua!).

Sain jossain vaiheessa alkuvuodesta kipinän aloittaa taas huonekasvien kasvattamisen. Toki asunnostani on aina löytynyt jotain huonekasveja, mutta nyt olen oikein hamstrannut niitä. Ainakin tässä kämpässä niille on tilaa ja valoa! Valo ei tosin ole ikkunan edessä, vaan olen kyhäillyt yhteen nurkkaukseen viherpaikkani, jossa voin myös loikoilla, kutoa villasukkia, lukea tai kuunnella musiikkia! DIY:tä tässä on kukkateline, hyllyköiden alusta pyörineen ja ylhäälle viritetyt kukkavalot.

Toisesta perspektiivistä… nanoakvaariokin on tässä nyt valaistuna. Kuvasta näkee myös miten isompi akvaario on sijoitettuna keittiön puolelle. Akvaario oli aiemmin tämän vihernurkkauksen paikalla, mutta piti siirtää, koska talvella siihen paistoi aina jostain aurinko (aiheuttaa levänkasvua).

Akvaarionurkkaus näyttääkin sitten tältä. Muoviastiassa on täplämonnisten, Corydoras paleatus, poikasia. Niistä myöhemmin lisää.

Olen saanut aikaiseksi laittaa asuntoani talven aikana… nyt on taulujakin seinällä! Nuo kolme taulua tuossa keskellä ovat kiinnitettyinä puurimoihin. Nyt ne muodostavat selkeämmän kokonaisuuden… tämäkin on tavallaan DIY.

Lisää huonekasveja. Nämä ovat ikkunan ääressä. Olen ottanut myös pistokkaita kultaköynnöksestä, kissuksesta ja juoruista.

Lisää huonekasveja… ikkunasta näkee maisemat ja on muute komiat! (lukuun ottamattta parvekkeelle jätettyjä romuja)

Kissat kävivät tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena parvekkeella!

Herätys talvihorroksesta Read More »

DIY lääkekaappi

Olin pitkään pohtinut kylpyhuoneeni laittamista jotenkin niin, ettei tuntuisi niin ahdistavalta mennä sinne… Ok – hiukan taustatietoa varmaankin tarvitaan. Eli, muuttaessani tähän asuntoon syksyllä 2013, mukaani tuli pesutorni. Pesutorni oli aika massiivinen ”ilmestys” heti kun astui kylpyhuoneeseen sisään. Mietin pitkään mitä ihmettä tekisin tuolle tilalle ettei se tuntuisi niin ahtaalta. Sain idiksen! Kysyin muutamalta henkilöltä, josko kuivausrumpu voisi olla muualla kuin kylppärissä, ja sain sijoitettua sen lopulta eteiseen, WC:n oven viereen. Tällä tavoin sain kylppäriin lisää ”ilmatilaa”, eikä sisääntulo ollut enää niin ahdistava. Vielä kun saisi päivittäisiä pikkutavaroita piiloon…
Olin aiemmin hankkinut seinään ripustettavia metallihäkkyröitä (-telineitä), jotka eivät mielestäni silmää hivelleet. Ne olivat siis väliaikaisratkaisu ja halusin niistä eroon. Sattumalta kummitätini oli aikanaan lahjoittanut minulle kierrätykseen menevän peltisen lääkekaapin, jota ei itse tarvinnut. Päätin siis tuunata sen ja tehdä siitä kylppäriin kaapin pikkutavaroille, ja poistaa metallihäkkyrät rumentamasta seinätilaa. Tässä siis DIY-vaiheet:

Ensimmäiseksi piti poistaa kaikki tarrat ja tyynyteipit pinnoilta. Tämän jälkeen kunnon pesu astianpesuaineella riitti.

Ei muuta kuin virittelemään alustaa sanomalehdistä, jonka päällä on hyvä levittää Decoupagea kanteen. Lisäksi minulta löytyi avaamaton tapettirulla, jota aioin käyttää päällystämisessä. Samaa tapettia aion käyttää erääseen toiseenkin projektiin, mutta siitä sitten tuonnempana, kunhan olen projektin äärellä 😉

Levitin Decoupagea kanteen ja asettelin tapetin paikoilleen (huom avainreikä). Leikattuani ylimääräiset osat pois, levitin vielä Decoupagea tapetin päälle. Nostin kannen kuivumaan joksikin aikaa. Se kuivui yllättävän nopeasti, noin puolessa tunnissa. ”Pakkelissa” on hienoa se, että siitä tulee rätillä pyyhittävä pinta materiaaleille. Koska tämä kaappi oli menossa kylppäriin, halusin sen ns. roiskesuojatuksi. Decoupage tekee juuri tämän. Jos sitä ei laittaisi tapetin päälle, saattaisi jotkut roiskeet mennä tapetista läpi. Nyt ne voi vain pyyhkiä rätillä pois kannesta! Eli, pakkelia alle ja päälle.

Aluksi kansi näytti aika rujolta, ja epäröin, josko siitä tulisi mitään. Decoupagen kuivattua pinta muuttui täysin. Se tietynlainen ”maitopinta” hävisi näkyvistä, ja pinnasta tuli ihan ok ja tasainen!
Kun olin kääntänyt kannen reunoihin tapetit, laitoin kannen kuivumaan joksikin aikaa vaakatasoon.

Noh, tällainen siitä sitten tuli ja tässä se on paikoillaan:

Itse olen ainakin tyytyväinen tähän lopputulokseen 🙂

DIY lääkekaappi Read More »

Joulu on ohi ja nyt alkaa sisustaminen!

Nyt meni kyllä niin hujauksessa joulu ohi, että ei siitä paljon ehtinyt nauttimaan. Ensinnäkin, sain päähäni muuttaa joulukuun alkupuolella työhuoneen ja makkarin paikkaa, joka sinänsä on viisasta… ajankohta olisi tietty voinut olla jokin toinen, vai onko tällaiselle edes sitä ”oikeaa ajankohtaa”? Noh, projekti on vieläkin kesken, koska kun yksin siirtelee tavaroita kilotolkulla ees taas, se alkaa tuntua jo kehossakin. Kuitenkin työt piti tehdä ja nukkumaan piti päästä. Nyt olisi sitten taas sisustamisen vuoro!

Tässä hieman epätoivoinen näkymä makuuhuoneeseen joulukuun alussa…

Jos nyt pitää jotain positiivista keksiä näiden huoneiden vaihdoista, niin niitä syitä kyllä löytyy. Ensinnäkin tämän huoneen ikkuna on suunnattu länteen, joka tarkoittaa sitä, ettei aurinko paista aamulla silmään mistään verhonraosta. Juuri sen takia huone saattaa pysyä sitten myös viileämpänä kesällä, kun siihen ei tule auringonvaloa samalla tavalla kuin tuonne edelliseen huoneeseen, joka on itäpuolella. Olin ehtinyt myös laittaa edellisen makkarin seinille lautatapetit, joten uusi makkari kaipaa ehostusta, ja pian 🙂

Vanhassa makkarissa (nykyinen työhuone) oli seinäkaappirivi, johon nyt saan kätevästi varastoa piiloon, niin sieltä piti sitten myös siirtää tavarat pois. Onneksi on tullut hankkineeksi joskus vaateräkin, johon sain väliaikaisesti siirrettyä kaapista kaikki roikkuvat vaatteet… tosin ne koristavat vieläkin olohuoneen seinustaa! Mutta niille on tuolla uudessa makuuhuoneessa paikka tiedossa. Nimittäin minulla on nyt ihan oma vaatehuone (walk in closet). Tämä on oikeastaan myös yksi todella hyvä syy, miksi huoneiden vaihto oli loistava idea 😀 Edellisessä makkarissa oli hankala laittaa mihinkään käytössä olleet vaatteet, siis sellaiset, joita aikoo käyttää uudelleen. Uuden makkarin komeroon ne saa näppärästi. Eivät käy kissat sitten makoilemassa niiden päällä.

Yritin minä pitää huolen siitäkin, että olisi jossain mielessä jouluinenkin tunnelma… siispä virittelin itselleni joulukuusen olkkarin nurkkaukseen. Se sai olla siellä eiliseen asti, jolloin laitoin kaikki joulukoristeet ja muutkin jouluun liittyvät härpäkkeet pois näkyvistä… sitten taas loppuvuodesta uudelleen! Ja varmastikin pitäisi tämä kuusi koristella jo hyvissä ajoin ennen joulua, jotta siitä saa nauttia pidempään.

Joulu on ohi ja nyt alkaa sisustaminen! Read More »

Scroll to Top