koiralle

Foxyn uusittu makuualusta

Foxy on saanut makuualustansa jo vuosia sitten, ja jostain syystä en ole raaskinut heivata sitä mäkeen… hauveli kuitenkin tykkää siitä ja se on kovassa käytössä 🙂 Se oli vaan rähjääntynyt käytössä eikä sopinut mielestäni sisustukseen…

Että sattuipas postilaatikosta napsahtamaan tällainen kuvasto, ja heti tuli mieleen, että olin pari vuotta sitten tilannut ruusukangasta Jotexilta, ja harmaasävyisestä kankaasta oli jo leikattu sopivan kokoinen palanenkin alustaa varten… vaan missähän se mahtaa olla? Noh, ei muuta kun etsimään!

Alusta oli todella repaleinen kun lähdin sitä kunnostamaan… en nyt sen koommin laita mitään kuvajulkaisuja työvaiheista, koska se oli niin yksinkertainen kuin vain voi olla: leikataan kaksi samankokoista kangaspalaa ja ommellaan ne yhteen saumurilla jättäen yksi reuna auki… vanha alusta sisälle ja ommellaan kiinni. Revin toki vanhan kankaan pois ettei se jää sinne sisälle. Yllättävän hyvin tämä Finlaysonin alusta kestikin. Sitä on pesty, pedattu ja kaavittu!

Mietin pääni puhki, mitä laittaisin alustan toiselle puolelle kankaaksi, koska en raaskinut käyttää ihanaa ruusukangasta molemmilla puolilla… en nimittäin usko, että kangas kestäisi kovinkaan paljon koiran käsittelyä. Olen useasti sanonut, että asiat vaan tuppaa loksahtamaan paikoilleen, ja sitä on tapahtunut minulle tässä viime aikoina todella paljon, niin kuin kävi tämänkin kangaspalan kanssa, jota olin säästänyt jostain syystä sohvanpäällisprojektista. Tämä kangas sattuu olemaan samaa, kuin mitä päiväpeittoni on! Että kävipäs sopivasti taas 😀 Päiväpeittokangas on jämäkämpää ja kestää paremmin kuin ruusukangas.

Mutta pitää se ruusukangas sillä toisella puolella olla! Alustan voi kääntää aina sisustuksellisesta syystä toisinpäin, jos haluaa ruusuja kattella 😀

Foxykin tykkäs uudesta alustastaan 🙂

Siellä se pikkurinsessa makoilee!

Foxyn uusittu makuualusta Read More »

Kierrätysmateriaaleista koiralle pöksyt

Narttukoirilla on pari kertaa vuodessa juoksuaika, ja toisinaan ne tarvitsevat sisätiloissa ollessaan jotkut suojapöksyt, ettei vuoto sotke paikkoja. Olen keksinyt tähän edullisen keinon, jolla saa koiralleen vielä mukavan näköisiäkin ”juoksupöksyjä” edulliseen hintaan.

Päätarvikkeet: kangasta (esim. farkkua, samettia), kuminauhaa ja velcranauhaa. Itse käytin farkku- ja samettikangasta vanhoista housuista, jotka olivat menneet jo osittain rikki. Lisäksi kävin kangaskaupasta hakemassa koristenauhaa ja paikallisesta puljusta (T-Mafia) valmiiksi prässättyjä kangasmerkkejä. T-Mafiasta onnistui saamaan verkkokaupan valikoimaan kuuluvia printtejä valmiiksi prässättyinä trikookankaaseen, ja ei muuta kuin ompelemaan kiinni vain!

Kangaskaupasta saa mitä ihanampia pitsireunuksia! Ostin kolmea erilaista.

Olemme ostaneet useamman kerran Siempre-merkkisiä pikkuhousunsuojia LIDListä, jotka osoittautuivat täydellisiksi tähän hommaan. Niissä on hyvä tarra, joka pitää suojan hyvin kankaassa kiinni. Periaatteessa suojalle ei tarvitsisi tehdä erillisiä ”lärpäkkeitä”, minkä sisään suoja ujutetaan. Pistin merkille, että side kestää paikallaan vaikka housut olisivat hieman märätkin koiran pesuhetken jäljiltä.
Kuvasta myös näkee mitä olen tehnyt hännän kohdalle. Eli riittää kun ompelee siksakilla hännänympärystän pari kertaa niin ei lähde rispaantumaan tai pahemmin venymään.

Seuraavista kuvista näkyy kuinka velcra ja kuminauhat ovat laitettuina paikoilleen.Velcralla on vastakappaleet hännän yläpuolella. Velcralle saa säätömahdollisuuden, kun laittaa sitä koko housun yläosan matkalta (harmaat pöksyt).

Sitten vielä mallataan koiran päälle… AVOT 😀

Jos haluaa, niin farkkukankaasta saa ihan kivan näköisen reunan ylälaitaan, kun ompelee siihen käännöksen nurinpäin ja hapsuttaa reunan kuten joku tarkkanäköinen voisi edellä olevasta kuvasta huomata.

Kierrätysmateriaaleista koiralle pöksyt Read More »

Koiralle nimilaatta

Tuli tehtyä tuossa semmoinen pikkuruinen hankinta hauvelille, kun sillä on kohta synttärit…

Luun muotoinen nimilaatta
Taakse koiran nimi ja puhelinnumero

Laatta on noin 4cm x 2cm kokoinen. Toinen puoli on tuollainen oranssi ja sileä, johon on sitten kaiverrettu koiran nimi ja isännän puhelinnumero. Ei ollut kauhean kallis – maksoi 12,90€ + toimituskulut 3,50€. Nimilaatta toimitettiin parissa viikossa. Paikka, josta tilasin oli lahtelainen Petpark.fi/nimilaattapuoti… joka ilmeisesti on vaihtanut verkko-osoitetta hiljattain toiseksi. Näitä nimilaattoja saa siis tilattua seuraavasta paikasta: http://www.nimilaatat.com

Koiralle nimilaatta Read More »

Scroll to Top