Sisustusprojektit / DIY

Puretaan joulu ennen loppiaista

Aloitin joulukoristelun tänä jouluna hyvissä ajoin jo joulukuun alussa. Olin sitä mieltä, että saan sitten ihailla kuusta ja muitakin juttuja tarpeeksi kauan. Olihan tiedossa synkkä vuodenaika, ja joulun laitto hyvissä ajoin etukäteen toisi hieman ”valoa pimeään”. Emme näet saaneet lunta jouluksi tänne Imatralle laisinkaan.

Nyt kun vuosi on jo vaihtunut, olen edelleen sitä mieltä, että kannatti koristella hyvissä ajoin! Ei nimittäin harmita yhtään, että tavarat pitää purkaa ja viedä varastoon… tai eihän niitä pakko ole purkaa, mutta olen jo valmis siihen.

En halunnut mitään ihmeellistä roinaa ympäri kämppää, vaan suht hillittyä koristelua. Kuusi on ollut sama muoviraapuska jo monta vuotta, mutta ostin siihen tänä vuonna uudet valkoiset koristenauhat. Siitä tuli juuri sellainen kuin halusinkin – harvinaista.

Joulukuusi

Minullahan ei ollut aiempina vuosina mitään jouluverhoja. Sain kirppiksen kautta keittiöön yhden verhokapan, niin kylkiäisenä tuli myös pitkät punaiset satiiniverhot, joista tuli täydelliset jouluverhot sekä olohuoneeseen että yksi verho keittiöön.

Oli minulla tarkoitus tehdä joulukorttejakin, ja ottaa vaikka millaisia kuvia lemmikeistä ja niin edelleen, mutta aika ei vain tahtonut riittää… Päädyin kuvaamaan Foxia joulukuusen edessä. Facebook-kaverit saivat Foxi-kuvan kaltaiset joulutervehdykset!

Tein joulun alla paljon villasukkia, joista osa projekteista on vielä kesken. Toivottavasti muistan ottaa niistä kuvat ja laittaa Lankakeräilemässä-blogiini.

Muuten joulu 2015 oli mielenkiintoinen. Vettä satoi ja oli harmaata. Imatralla taisi olla +2C lämmintä. Mutta pääsihän se aurinko vähän pilvien raosta kurkistamaan 26.12.2015!
Musta joulu 2015

Ja mitäpä se joulu olisi ollutkaan, jossei olisi nähnyt kertaakaan joulupukkia. Kiitos Vuoksenniskan Minimanille!

Puretaan joulu ennen loppiaista Read More »

DIY lääkekaappi

Olin pitkään pohtinut kylpyhuoneeni laittamista jotenkin niin, ettei tuntuisi niin ahdistavalta mennä sinne… Ok – hiukan taustatietoa varmaankin tarvitaan. Eli, muuttaessani tähän asuntoon syksyllä 2013, mukaani tuli pesutorni. Pesutorni oli aika massiivinen ”ilmestys” heti kun astui kylpyhuoneeseen sisään. Mietin pitkään mitä ihmettä tekisin tuolle tilalle ettei se tuntuisi niin ahtaalta. Sain idiksen! Kysyin muutamalta henkilöltä, josko kuivausrumpu voisi olla muualla kuin kylppärissä, ja sain sijoitettua sen lopulta eteiseen, WC:n oven viereen. Tällä tavoin sain kylppäriin lisää ”ilmatilaa”, eikä sisääntulo ollut enää niin ahdistava. Vielä kun saisi päivittäisiä pikkutavaroita piiloon…
Olin aiemmin hankkinut seinään ripustettavia metallihäkkyröitä (-telineitä), jotka eivät mielestäni silmää hivelleet. Ne olivat siis väliaikaisratkaisu ja halusin niistä eroon. Sattumalta kummitätini oli aikanaan lahjoittanut minulle kierrätykseen menevän peltisen lääkekaapin, jota ei itse tarvinnut. Päätin siis tuunata sen ja tehdä siitä kylppäriin kaapin pikkutavaroille, ja poistaa metallihäkkyrät rumentamasta seinätilaa. Tässä siis DIY-vaiheet:

Ensimmäiseksi piti poistaa kaikki tarrat ja tyynyteipit pinnoilta. Tämän jälkeen kunnon pesu astianpesuaineella riitti.

Ei muuta kuin virittelemään alustaa sanomalehdistä, jonka päällä on hyvä levittää Decoupagea kanteen. Lisäksi minulta löytyi avaamaton tapettirulla, jota aioin käyttää päällystämisessä. Samaa tapettia aion käyttää erääseen toiseenkin projektiin, mutta siitä sitten tuonnempana, kunhan olen projektin äärellä 😉

Levitin Decoupagea kanteen ja asettelin tapetin paikoilleen (huom avainreikä). Leikattuani ylimääräiset osat pois, levitin vielä Decoupagea tapetin päälle. Nostin kannen kuivumaan joksikin aikaa. Se kuivui yllättävän nopeasti, noin puolessa tunnissa. ”Pakkelissa” on hienoa se, että siitä tulee rätillä pyyhittävä pinta materiaaleille. Koska tämä kaappi oli menossa kylppäriin, halusin sen ns. roiskesuojatuksi. Decoupage tekee juuri tämän. Jos sitä ei laittaisi tapetin päälle, saattaisi jotkut roiskeet mennä tapetista läpi. Nyt ne voi vain pyyhkiä rätillä pois kannesta! Eli, pakkelia alle ja päälle.

Aluksi kansi näytti aika rujolta, ja epäröin, josko siitä tulisi mitään. Decoupagen kuivattua pinta muuttui täysin. Se tietynlainen ”maitopinta” hävisi näkyvistä, ja pinnasta tuli ihan ok ja tasainen!
Kun olin kääntänyt kannen reunoihin tapetit, laitoin kannen kuivumaan joksikin aikaa vaakatasoon.

Noh, tällainen siitä sitten tuli ja tässä se on paikoillaan:

Itse olen ainakin tyytyväinen tähän lopputulokseen 🙂

DIY lääkekaappi Read More »

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä!

Nyt oli sen verran hyvä keli, että päätin syödä ensimmäisen aamupalani parvekkeellani tämän kesän aikana! Lämmintähän täällä on ollut tänään noin +22C, eli ihan normi kesäkeli.

Foxi on aina mukana… tässä on tiukka vahtiminen aamupalassani, ettei se vain ehdi katoamaan mihinkään jättämättä murustakaan…

Vielä on parveke hieman sekaisin joiltakin osin, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa!

Spede-kissakin tuli pällistelemään mitä oikein parvekkeella puuhastelen… sillä on tuossa nurmikkoa kasvamassa jota voi sitten tarpeen vaatiessa natustella. Pitäisiköhän nurmikko leikata jo?

Kiva vedensolina kuuluu tästäkin. Istutin saniaisten seuraksi suikeroalpia. Toivottavasti se kasvaisi hyvin. Voisi olla kivan näköinen, jos sen saisi ”riippumaan” tuosta reunan yli.

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä! Read More »

Mosaiikkilyhty DIY

Löysin vanhan kuvakokoelman vuodelta 2010, jossa on näytetty mitenkä olen tehnyt mosaiikkipaloista lyhdyn. Laitetaas tämä nyt sitten ihan tännekin, koska lyhty on kaikesta huolimatta vielä ehjäkin, ja se on tällä hetkellä tuolla parvekkeellani käytössä. Yritän muistaa ottaa siitä kuvaa jossain vaiheessa kun sen sisällä on tuikku.

Ostin tällaisen mosaiikkisetin Tiimarista ja lisäksi minulla oli puhdistettu lasipurkki, jossa on aikanaan ollut suolakurkkuja. Etiketit lähtevät lämpimällä saippuavedellä irti aika näpsäkästi.

Otin paperipalan avuksi kun kävin miettimään, mitenkä sijoittelisin kappaleet lasiin.

Paperipalaa muottina käyttäen asettelin maalarinteipit purkkiin paikoilleen.

Merkkasin tussilla teippiin kohdat joihin palaset laitetaan…

Tämän jälkeen olikin helppo asetella mosaiikkipalaset paikoilleen…

Sitten kippo olikin valmis… en käyttänyt tässä mukana tullutta laastia, koska halusin, että lasista näkyy läpi. Iso osa paloistakin jäi käyttämättä, joten teen varmaan toisen vastaavanlaisen jossakin vaiheessa, kunhan saan inspiraation.

Mosaiikkilyhty DIY Read More »

Scroll to Top