Ruoka & Food

Kreikkalainen salaatti

Olen lopettanut tupakoinnin useita vuosia takaperin, ja sen seurauksena makuaistini on kehittynyt jatkuvalla syötöllä, jos näin voi sanoa 😀 Tämä näkyy hyvin ulkomuodoistani ja extremekokeiluistani, joita teen ruokien suhteen. Ehdoton lempisnacksini on lämpimät voileivät ja sitten erilaiset salaatit, joista esittelen yhden tässä… en sano että tämä on mitenkään hyvän makuinen mutta tulipahan tehtyä.

Jokaisen järkeen käyvät aurinkokuivatut tomaatit, kreikkalainen juusto ja oliivit kun puhutaan kreikkalaisesta salaatista. Yleensä nämä toimivat hyvin keskenään…

Aurinkokuivatut tomaatit ja parikatäytteiset vihreät oliivit

Vaihe yksi: syödään jo puolet raaka-aineista ennen kuin niistä tehdään salaattia. Näin saa maistettua entuudestaan tuntemattomia aineksia ennen kuin pilaa koko salaatin, tai ainakin niin luulisi.

Tarvikkeet hankittu LIDListä. Aurinkokuivatut tomaatit maksoivat tarjouksesta noin 1,50€ ja paprikatäytteiset vihreät oliivit noin 0,99€ – tarjouksesta nekin. Söin kutakuinkin puolet noista purkeista ennen kuin tein niistä salaatin, koska molemmat pitää tuhota viikon sisällä purkin avaamisesta 😉 Yhden ihmisen salaattiin ei molempia purkkeja saa menemään kirveelläkään.

Kreikkalainen juusto

Hankin LIDListä myös tämän kreikkalaistyylisen juuston, joka oli mielestäni edullinen sekin. Maksoi noin 2,50€ ja on hyvää sellaisenaan. Pilkoin juuston kuutioiksi, niin kuin salaattivalmiit fetapalat yleensä ovat, ja tein samoin suomalaiselle tuoreelle kurkulle, tomaateille ja ruotsalaiselle jäävuorisalaatille.

En oikeastaan tiedä missä hitossa oikein mätti, mutta näillä yhdistelmillä saatiin aikaiseksi aivan kauhean makuinen salaatti! Liekö ruotsalaisilla ja kreikkalaisilla jotakin kismaa keskenään. En vain voinut uskoa makuaistiani, koska joka ikinen raaka-aine oli sellaisenaan todella hyvää…

Olinhan syönyt niistä jo puolet ennen sekoittamista keskenään, mutta yksitellen. Kaverini oli kylässä kun Jamie Oliverin innoittamana kävin salaatin tekoon… en iljennyt sanoa kaverilleni millaista salaatti oikeastaan oli. Hän kohteliaasti kieltäytyi. Haistoiko hän miltä se oikeasti maistui?

Oliivit ja juustopalat

Jokainen yksittäinen ainesosa oli herkullinen, mutta sitten yhdistelmä aivan kammottava 😀 Noh ei siinä sitten auttanut muu kuin kokeilla vielä viimeistä oljenkortta, nimittäin salaattikastikkeen lisäämistä. Onneksi jääkaapista löytyi hetki sitten avattu Saarioisten kartanon kastike, joka pelasti tämän sötöksen joutumasta biojätteisiin.

Äkkiseltään kun katsoo tämän näköistä annosta, niin siitä ei heti ensimmäisenä tule mieleen että se olisi hirveän makuista, varsinkin jos pitää kaikista aineksista… tekee mieli vaan hakea jokin coctail-tikku jolla nyppiä noita paloja tuolta suuhunsa! Mutta sekoitapas nuo keskenään… YÄK!

Kreikkalainen salaatti

Suosittelen kuitenkin jokaisen yksittäisen ainesosan hankintaa jos pitää tämän tyyppisistä ”sormipaloista”. Toimivat hyvin tarjoiltaviksi illanistujaisiin, tai johonkin muihin kesteihin. Kun pistelin noita yksittäisiä oliiveja sieltä täältä napaani, niin kissani tuli joka kerta pummimaan 😀 Se haistoi jostakin nuo oliivit kun avasin purkin. Sillekin ne olivat suuren suurta herkkua!

Kreikkalainen salaatti Read More »

Mmmmm…. Camembert!

Jotkut lukijat tuntevat minut ja tietävät ulkomuotoni, niin ei liene kenellekään jää epäselväksi, että pidän herkuttelusta – isäni on aivan samanlainen! Meillä on vain hieman erilaiset makutottumukset, mutta joitakin ”tapoja” on selkeästi peritty. Muunmuassa, isäni tykkää tehdä toisinaan lämpimiä voileipiä… toisinaan? Tai noh, ehkä noin kerran viikossa saattaisi kuvastaa ajan käsitettä paremmin 😀 Joka tapauksessa olen itsekin tehnyt elämäni aikana ties minkälaisia voileipiä, kylmiä ja lämpimiä. Mutta nyt aiheeseen…

Suokaa anteeksi, olen joltain osin mainosten uhri. Näkikö kukaan sen mainoksen telkusta, jossa mies valittaa vaimolleen koko ajan LIDLin tuotevalikoimasta? Lähinnä siinä oli tämä että ”syödään Suomessa suomalaista juustoa” jne kun ukko otti kouraansa ranskalaisen homejuuston, ja vaimo vastaa että ”siinä sitä suomalaista on vieressä hyllyssä, senkun otat”. Noh, kostoksi makuaistittomalle suomalaismieskunnalle, päätin käydä ostamassa tuota kyseistä ranskalaista Camembert-juustoa, josta se mieskin siinä mainoksessa urputti. Tiesin kyllä etukäteen, että se on hyvää!

Sitä ei vain jossain vaiheessa saanut kaupasta, ja olin unohtanut koko juuston. Hyi, häpeä minua! Joten ajattelin tehdä visiitin paikalliseen LIDLiin siinä toivossa, että kyseistä juustoa löytyy hyllystä kun sitä kerran oli mainoksessakin… ja sitähän löytyi 🙂 Nyt se on tässä minun nenäni edessä syötävänä!

Olen kuullut monen ennakkoluuloisen ”marisevan”, että ei niissä tuotepaketeissakaan mitään suomeksi lue, niin täysyy sanoa, että kannattaa hankkia paremmat rillit ja mennä sitten vasta kauppaan, tai jättää ne ennakkoluulot kotiin.
Tämän juustopakkauksen (joka on muuten valmistettu jonkun puun viilusta) takaa löytyy suomeksi juuston koostumus sekä säilyvyys, joka on mielestäni selkeästi jopa ilmoitettu: ”Valmistettu pastöroidusta maidosta. Suolapitoisuus 1,3%. Valmistettu Ranskassa. Säilytys alle +8C. Parasta ennen: katso sivu (siitä löytyy päivämäärä). Avattu pakkaus säilyy jääkaapissa 3 päivää.” Voiko tällaisessa olla enää mitään epäselvää?

Ja sitten tämän juuston maku ja koostumus…
Vaikka siinä on periaatteessa melko vähän rasvaa verrattuna joihinkin muihin valkohomejuustoihin, niin tämä on melko pehmeä koostumukseltaan. Kun sitä vain antaa tarpeeksi tuulettaa huoneenlämmössä. Paketissa lukee, että sen pitäis olla noin tunti huoneenlämmössä ennen tarjoilua, mutta mielestäni se voisi hyvinkin olla pidempään, ehkä jopa kaksi tuntia. Jos tämän juuston syö malttamattomana, niin kuin minä tein aikanaan, niin se ei ole niin hyvän makuinen. Pitää siis vain malttaa mielensä!

Kuvasta näkee selkeästi että tuon juustopalan keskiosassa on kiinteämpää kohtaa. Jos sitä vielä on tarjoiluvaiheessa, niin juusto saattaa olla hieman mautonta noista kohdin, eli annetaan sen kaikessa rauhassa vain tekeytyä siinä huoneen lämmössä 🙂 Se on sitten tarjoiltavaa kun nuo sisällöt valuvat tuolta reunamista ulos! Kyllä sen huomaa.

Camembert-juuston päällinen on hieman kovahkoa, tai tietyllä tapaa nahkaista valkohometta. Kun juusto on ollut tarpeeksi kauan lämpiämässä tarjoilua varten, tuo homekerros pitää sen ikäänkuin kasassa. Suosittelen, että juustokiekko paloitellaan. Se ”lämpenee” paremmin ja nopeammin. Kokonaisena se ei mielestäni tekeydy niin hyvin ja todellakaan tunnissa tai kahdessa.

Home on toisinaan jopa karvaista, mitä itse ensimmäisellä kerralla hieman epäröin. Mutta ei siitä mitään ruokamyrkytystä tullut ja päiväyksetkin olivat vielä johonkin kahden tai kolmen viikon päähän ostopäivästä. Oli minulla hiilitabletit tuossa odottelemassa että jos maha alkaa huutamaan hoosiannaa… mutta ei tossa mitään ongelmaa ollut. Piti vain odotella, että se tekeytyy 🙂

Ei muuta kuin sitten vain nauttimaan!

Mmmmm…. Camembert! Read More »

Tee-elämyksiä

Olen saanut käsiini ehkäpä tähän mennessä parhaita teepussukoita, joita olen eläessäni maistanut. Laitan niistä tähän jonkunlaisen luettelon, johon tulee kuvaelmat mukaan. Kuvaelman kirjoitan englanniksi, niin kuin se on siinä pussissakin.

Spring Melody
Kuvaelma: Delicious astringency that is characteristic of expensive teas from India, spicy thyme and cool peppermint notes create unique bouquet of Greenfield Spring Melody that is light, bright and fresh as spring breath. Tender aroma reminiscent of fragrant grass odours underlines the original flavour. Excellently refreshing and thirst-quenching drink.
Allow to infuse for 5-7 minutes.
Delicate Keemun
Kuvaelma: Chinese tea Keemun from Anhoi province is famous for its original complex flavour. Exciting play of taste and aroma in Greenfield Delicate Keemun creates truly exquisite bouquet. Mild flower and honey scents underline the depth of this special tea.
Allow to infuse for 3-5 minutes.
Creamy Rooibos
Kuvaelma: Natural sweet flavour of the ethnic drink Greenfield Creamy Rooibos produced in Souoth Africa from rooibos bush sprouts becomes more pronounced with fine and fleeting vanilla aroma. Bright orance aroma underlines freshness of the natural antioxidants that effectively quenches thirst and relaxes.
Allow to infuse for 7-9 minutes.
Golden Ceylon
Kuvaelma: Bright aroma and noble flavour of Ceylon tea are duly appreciated in the whole world. Unique charm of precious estate tea Greenfield Golden Ceylon lies in its balanced bouquet distinguished by original fine, full and fresh cup that the true connoisseurs of tea will undoubtedly enjoy.
Allow to infuse for 3-5 minutes.
Japanese Sencha
Kuvaelma: Special green tea Japanese Sencha produced accordingly to original Japanese tradition from the leaves of the first flush perfectly reflects exuisite simplicity and harmony of Japanese culture. Fine bouquet of Greenfield Japanese Sencha will please you with sweet creamy flavour notes and light sea breeze aroma.
Allow to infuse for 5-8 minutes.
Vanilla Wave
Kuvaelma: Warm vanilla wave fills with new breath wonderful Ceylon tea in the composition of Greenfield Vanilla Wave. Piquant cinnamon and sweet apricot notes skilfully inserted into the facets of the complex flavour composition complete the balanced bouquet of Greenfield Vanilla Wave.
Allow to infuse for 5-7 minutes.

Jo vain, tässä on nyt sitten kaikista teepusseista otetut kuvat. Jos jää aikaa, enkä ole juonut kaikkia teelajeja sukupuuttoon, otan pussukoista skannaukset jotta värit näkyisivät paremmin. Nämä on otettu kameralla ja hieman hämärässä, niin ei näy oikealla tavoin nuo vihreät värit. Laitan tähän linkin heidän sivustolleen jos joku haluaa käydä tutkimassa teelajeja lisää 🙂
greenfield.co.uk

Tee-elämyksiä Read More »

Scroll to Top