Lanttulaatikko

Tein jo toisen kerran jouluksi porukoille vietäväksi lanttu- ja porkkanalaatikot, ja totesin, että nyt tarvitsee laittaa ohjeet johonkin järkevämpään paikkaan, josta ne saa jatkossa kaivettua vaivattomammin esiin. Noh, mikäpäs sen realistisempi paikka omalle kohdalleni kun kirjata ne tänne blogiin ylös 🙂

Laitoin Googleen hakusanaksi ”lanttulaatikko”, ja löysin itseni Kotikokki.net-sivustolta. Hetken selailtuani ohjeita, silmääni tarttui ohje (ohje ei ole suora kopio), joka muistutti eniten käyttämääni ohjetta joskus aikanaan, kun olin kokkikoulussa.
Tästä tulee kaksi 0,7L:n laatikkoa, joka riitti hyvin 5 hengelle jouluksi. Yksi laatikko laitettiin vielä pakkaseen myöhempää tarkoitusta varten. Ostin foliovuoat LIDL:stä, ja niitä oli paketissa 15 kpl, joten riittää vielä muihinkin paistoksiin. Hinta oli jotain 3,25€.

1 Kg lanttua (noin 4 kpl suuren nyrkin kokoisia)
1 rkl suolaa lanttujen keitinveteen (säästä keitinvesi!)
1/2 l vettä (käytä keitinvettä osana tätä määrää)
1 dl korppujauhoja
2 dl ruokakermaa (itse käytin 15% – ei mitään kevytjuttuja!)
1/2 dl siirappia (noin 3 rkl)
2-3 kananmunaa (3 pientä tai 2 isoa)
1/2-1 tl inkivääriä + paprikaa + muskottipähkinää (itse tykkäsin lisätä enemmän inkivääriä ja muskottia)
1/2 tl valkopippuria

Aina helpottaa juuresten keitossa se, että ne pilkotaan hyvin pieniksi paloiksi. Itsekin pilkoin lantut noin 25mm x 25mm paloiksi, niin kypsymistä ei tarvinnut odotella puolta tuntia. Lanttu on sen verran kovaa matskua, että siinä menee hetki keittyessä… ja lanttulaatikkoa varten ne on keitettävä pehmeiksi asti, toisin kuin esim makkarakeitossa tms.

Eli, lantut laitetaan ensin kylmään veteen, johon lisätään suolaa. Laita sen verran vettä, että lantut pystyy siinä juuri ja juuri keittymään. Laita hellalle kiehumaan. Jos vettä haihtuu keittämisen aikana, lisää sitä sen mukaan, että lantut peittyvät vedestä.

– Korppujauhot ja kerma sekoitetaan, ja jätetään turpoamaan lanttujen kypsentämisen ajaksi.
– Ota lanttujen keitinvesi talteen!
– Kun lantut on kypsyneet, ne voidaan murskata survimella tai sauvasekottimella tmv. Itsellä oli käydössä Bamix, jolla sai helposti tehtyä lantuista samettista mössöä. Tulipahan huomattua kuinka helppoa kyseisellä vempaimella voisi tehdä esimerkiksi vauvoille soseita, eli nyt kaikki äidit siellä opettelemaan sauvasekottimen käyttöä, niin vauvat saavat lisäaineetonta ruokaa 🙂

Jos keitinlientä ei jää puolta litraa jäljelle, niin lisää siihen tarvittava määrä vettä, jotta saat ohjeen mukaan 1/2 litraa täyteen. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja annostele voideltuihin vuokiin (2 kpl). Ripottele päälle korppujauhoja, painele lusikalla koristejäljet pintaan, ja lisää pieniä voinokareita pinnalle, paista 175°C, uunin keskivaiheilla noin puolitoista tuntia (90min).

Sain yhdellä uuninlämmityksillä tehtyä kahta erilaista laatikkoa. Koska tästä ohjeesta tuli kaksi laatikkoa, tein samaan vauhtiin vielä porkkanalaatikotkin. Jos haluat tehdä samalla tavalla, aloita porkkanalaatikon valmistamisesta, koska siihen tehdään riisipuuro, jonka valmistus vie aikaa enemmän, kuin lanttujen ja porkkanoiden kiehuminen. Ohje siihen toisessa postauksessa 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top