Uskokaa tai älkää, kun peikonlehti on avannut uuden lehden, se on ilmoitusluontoinen asia! Sosiaalinen media täyttyy jatkuvasti kuvilla, joissa peikko komeilee, ja rullalla olevan lehden kehitystä seurataan päivä päivältä. Itse en ihan niin fanaattinen tämän huonekasvin kanssa ole, ainakaan vielä. Se on tällä hetkellä mielestäni jopa todella ruma, ja vaatisi kunnollista huoltoa. Olen ajatellut uudistavani sen katkaisemalla latvan, ja istuttamalla sen uudelleen. Olen viimeaikoina oppinut peikonlehdestä yhtä sun toista, niin siinäkin mielessä olisi hyvä aloittaa tämän kasvatus vain alusta uudelleen.
En ole oikeastaan koskaan ajatellut, että kuinka kauan siinä lehden avautumisessa oikein menee. Olin katsovinani alkuvuodesta otettuja kuvia, niin tammikuun lopussa uusi lehti on ollut jo rullalla. Nyt se on vasta tällä viikolla auennut kokonaan. Ja siinä on liuskojen lisäksi reikiä! Se on maailman tärkein asia. Helmikuun puolessa välissä tehdyssä artikkelissa peikonlehti ei ole vielä avannut uutta lehteään.
Pitäisi tosiaankin raaskia pätkiä holtittomasti kasvava peikonlehti. Olen hankkinut sitä varten kalliit Fiskarssin oksasaksetkin. En ole ilmeisesti edes dokumentoinut tänne, millainen se oli tänne tullessa. Blogistani löytyy ainoastaan sellaisia kuvia kun olen yrittänyt saada sen kasvamaan jotain keppiä vasten. Hirvittävän suurihan se oli kun oli ”saanut” kasvaa ihan villinään ja vapaasti paikassa, josta sen sain. Olikin aika mielenkiintoinen kotireissu sen kanssa kun kuljetin sen autolla. Näytti tosiaankin siltä, ettei autoon olisi juuri muuta mahtunutkaan.
Muistan joskun aikoja ennen kuin alettiin dokumentoida tekemisiä tällä tavoin, kun vanhemmillani oli suuri peikonlehti. Tai se taisi tarkalleen ottaen olla isäni. Meille tuli myös pieni kissanpentu. Etsimme Miisu-kissaa eräänkin kerran joka paikasta, ja loppujen lopuksi löysimme sen nukkumasta peikonlehden juurelta kukkaruukusta. Se oli jotenkin todella huvittavaa. En ole varma löytyykö siitä mitään kuvaa, mutta luulen, että jos meillä on silloin ollut joku kamera niin kuva on otettu. Jos siitä on todistusaineistoa niin se löytyy sitten vanhempieni valokuva-albumista. Onhan tuo kukkaruukku sen kokoinen, että sinne kissanpentu mahtuisi hyvin nukkumaan – jopa suurempikin kissa.
Olin lukevinani jostain, että kun peikonlehti voi hyvin, se tekee ilmajuuria. Isäni peikko teki myös ilmajuuria, ja jollen ihan väärin muista, se takertui ilmajuurilla naapurikukkaruukkuihinkin. Sen takia olen nyt laittanut tämän omani kasvamaan yksikseen. Toki huomaisin, jos ilmajuuret alkaisivat hapuilla lähettyvillä olevia kukkaruukkuja, mutta olkoon nyt tuossa kohtaa kun se saa siinä parhaiten valoa. Minulla on myös ajateltuna sellainen paikka tuolle monsterille, jossa se voisi kasvaa parimetriseksikin. Eipä sitä tarvitsisi montaa kasvia sellaisen lisäksi ollakaan, jos onnistuu kasvattamaan yhden jättikokoiseksi. Noh, katsellaan mitä käy.
Alkaa olla jo aurinkoisia päiviä – olkkarin ikkunalla on valoisaa. Pitikin nousta tästä kirjoituspaikalta siirtelemään vähän kasveja paikasta toiseen, etteivät ne ihan kärvähtäisi auringonpaisteesta. Tämä on raakaa aikaa. Aurinko paistaa sellaisesta kulmasta juuri nyt, että mikään ei ole sen säteiltä tiellä. Tietysti minun pitäisi alkaa käyttämään taas sälekaihtimia, jolla valon määrää voi säätää. En millään raaskisi, mutta kait se pakko on.
Miltei kaikki huonekasvini ovat sellaista sorttia, jotka eivät ihan välttämättä pidä suorasta auringonpaisteesta, ainakaan kovin kauan. Nyt ikkunan äärelle paistaa aurinko muutaman tunnin parhaimmillaan. Esimerkiksi, kirjovehka (Dieffenbachia) ei ilmeisesti kestänyt kovinkaan hyvin aurinkoa, koska sain leikata siitä monta päivää näivettyneitä lehtiä pois, kun aurinko pääsi porottamaan muutaman aamupäivän siihen. Se kasvoi koko talven noin metrin päästä ikkunasta. Lehtien tummempi väritys ilmeisesti viittaa siihen, että se ei tarvitse erittäin valoisaa paikkaa.
Kunhan saan roijattua puusohvan parvekkeelle, niin laittelen kasvit sitten paremmin ikkunalle. Pitänee rakennella niille alustoja, jos tämänhetkiset eivät riitä. Minulla on kolme käyttämätöntä jalustaa tällä hetkellä, joissa on pyörät alla. Niitä voi siis siirrellä. Laitoinkin yhden päälle jo kirjovehkat, kun ne näyttivät todella nuutuneilta ikkunan äärellä.
Olin jättää laikkuvehkanikin (Aglaonema) auringonpaahteeseen, kunnes tajusin siirtää ne sivummalle. Muistaakseni Malakanlaikkuvehkani viihtyi aikoinaan parhaiten olohuoneen peränurkassa. Sen verran se tarvitsi valoa kasvaakseen. Toki talvella sillä oli valaisin. Pidän laikkuvehkoista todella paljon ja toivon todella hartaasti, että nämä pysyisivät hengissä ja saisin kasvatettua ne suuriksi yksilöiksi.
Aloin saneeraamaan näivettyneitä huonekasveja vihdoinkin pois näkyvistä (eli siis roskiin), niin onneksi huomasin tämän ennen kuin ehdin heittää sen pois! Kerroin aikaisemmin, että uusin vehkani, Nukkaköynnösvehka, pudotti kaikki lehdet. Se vain näytti kuolleen yht’äkkiä. Nykäisin sitä pikkasen tuosta juurakosta, ja sen runko näytti kuitenkin olevan vielä vihreä. Katsoin kasvia tarkemmin, ja siinähän oli kasvupiste näkyvillä! Ai että kun saisin tämän vielä kasvamaan takaisin. Teen kaikkeni sen eteen, että se haräisi henkiin.
Tällaisia huonekasviaiheisia uutisia tällä kertaa ja jatkankin tässä puuhasteluja, joita on jäänyt rästiin. Ehkä joku päivä olen valmis näyttämään kodistanikin kuvia, mitä kaikkea täällä olen ehtinyt säätämään, ja kuvia kauniista huonekasveistani. Siihen tosin saattaa tovi vierähtää kun näitä kehtaa varsinaisesti esitellä, jos sellaista päivää koskaan edes tulee.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja kevään alkua!
