Omenapuu kukkii

Vanhempieni pihalla kukkii omenapuu! Päätin kokeilla ottaa muutaman foton kukista. Kukat ovat hieman vaaleanpunaisia ja näyttivät kauniilta sinistä taivasta vasten. Kukista on toisenlaiset versiot kuvagelleriassani (LINKKI).

Omenapuussa oli todella paljon kukkia. Tämä tietää hyvää satoa!

Tietysti satoon vaikuttaa pölyttäjien määrä. Katselin aikani puuta ja sehän olikin aivan täynnä kaikenlaisia pölyttäjiä. Sato on siis taattu, jollei jotain katastrofaalista satu käymään.

Kimalainen käy läpi omenapuun kukkia. (Kimalainen: hyönteismaailma)

Mehiläisetkin olivat löytäneet omenapuun! Pörriäisillä oli hirvittävä määrä siitepölyä mukana jaloissaan.

Tulin tietysti ohessa häirinneeksi omenapuuhun muuttaneen asukkien elämää. Olin vuosia sitten kiinnittänyt puuhun lintupöntön, johon tänä vuonna muutti talitiainen. Pönttöön yritti jossain vaiheessa kevättä tunkeutua myös kirjosieppo, mutta se oli kuulemma saanut ”kunnolliset lähdöt” talitiaiselta. Tintti sai pitää pönttönsä. (Talitiainen Wikipedia)

Lintupöntössä oli poikasia, sen verran kova säksätys sieltä kuului. Molemmat talitiaiset, naaras ja koiras, ruokkivat poikasia. Melkoinen trafiikki kävi, kun tintit lentelivät taukoamatta omenapuun ja ruoanhakupaikan väliä.

Omenapuu oli todellakin täynnä elämää. Taidan lähteä tänään katsastamaan sen uudelleen josko siinä vielä olisi jotain kuvattavaa.

Hieman haastavaahan näitä tirppoja oli kuvata kun talitintit olivat todella nopealiikkeisiä. Niille piti myös antaa rauha viedä ruokaa poikasille. Olin muutaman metrin päässä pöntöstä, mutta kauempanakin olisi voinut olla. Välillä vaikutti siltä, että lintu ei uskaltanut mennä pönttöön. Päätin lopettaa omenapuun lähettyvillä hengailun.

talitiainen omenapuussa
Lisää kuvia linnuista löytyy kuvagalleriastani (LINKKI)

Oli minulle järkätty muutakin tekemistä pihalla… minun piti ajaa nurmikko. Sitä ennen ehdin vielä nappasta kuvan voikukista, ennen kuin ne jäivät ruohonleikkurin alle. Valkoinen ”hahmo” voikukkien takana on nimeltään bellis, eli kaunokainen. Niitä löytyy ainakin valkoisina ja vaaleanpunaisina. Vanhempieni pihalla on ainoastaan valkoisia belliksiä.

Lähdenpä siis takaisin ulkoilemaan. Sääkin alkaa juuri lämmetä täällä Kaakkois-Suomessa. Meillä oli muutama aika viileä päivä ja vettäkin on satanut ihan kunnolla. Tervetuloa kesäkuu!

Seuraavassa vielä linkki kuvagalleriaani:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top