Kutuyritys vol 3 + muutama fisu lisää

Huoh. Sain juuri peiteltyä toisen akvaarion, johon laitoin seeprakalat taas kutemaan. Ei siinä mennyt vissiin kuin reilu tunti, että sain ne tuolta toisesta akvaariosta edes kiinni… nyt hiki lentää – olen ansainnut kaljan 😀

En ole kerennyt vielää tekemään sitä suunnitelmaani loppuun saakka, mutta kai tuo tolla vanhalla taas onnistuu. Pitää vaan tajuta ottaa samantien sieltä se kutu pois jos ne tekevät jotakin. Ehdin siis huomenna viritellä toisen systeemin valmiiksi tonne jos kutua näkyy päivällä. Kokeilen kudettaa kaksi kertaa. Saas nähdä mitä käy 😀

Kävin tänään hankkimassa toisen suodattimen joka on tarkoitus sitten laittaa tohon keskikokoiseen akvaarioon. Meinasin siirtää siihen nuo barbit tuosta isosta tankista koska nekin vaikuttavat siltä, että haluaisivat kutea… siinä on siis naaras ja koiras. Katsotaan jos niistäkin jotain irtoais 🙂 Samalla ajattelin siirtää yhden monnisparvin sinne pohjaa putsaamaan, todennäköisesti sen täplämonnisparven kun ne näkyvät siitä toisesta hiekasta paremmin. Ja jos niitä seepriksiä sitten tulee, niin siirrän nekin sitten siihen samaan kunnes ne saavat kodin – tai sitten niitä täytyy pitää siinä samassa kipossa missä aion sen kudunkin kypsyttää. Joka tapauksessa keskikokoiseenkaan tankkiin ei ihan mitä vaan voi laittaa koska se on aika pieni.

Kalaostoksilla
Kävin sitten tänään hankkimassa tuosta Norppiksesta 4 uutta seeprakalaa. Nämä ovat nyt sitten niitä taviksia. Nuo nykyiset mitä minul on, niin ne ovat sellaisia huntueväisiä (long fin). Ja vielä niistä aikasemmista sen verran, että niitä on kahta lajia : raidallisia ja pilkullisia (leopardi). Tarkoitus oli hankkia pari koirasta tuonne lisää etteivät nuo kerkeä kuolemaan sukupuuttoon. Vissiin jo tuhat kertaa olen ihmetellyt että mitkä noista vipeltäjistä on mitäkin sukupuolta, niin taitaa olla sillä ainoalla uroksella täl hetkellä neljän akan haaremi tuol tankissa. Noh, nyt se on kolmen kans tuol kutulaariossa. Katotaan miten äijän käy 😀 Juu, mut hyvin oli hirmu pikkusia ja söpöjä nuo uudet pikku seeprat. Tais olla omat ekat sillo alussa paljo isompia. Nuo oli meinaan ihan semmosia sinttejä, melkee saman kokosia ku noi neontetrat. Hirveet rallit alko samantien ku laitoin ne tonne tankkiin. Eivät sentää piileskelleet tuol pusikos kauaa ku tulivat ihan rohkeesti syömään yms.

Mutta joo, jos tämän taas tästä lopettelis niin pääsis joku toinen päivä jatkamaan. Huomenna sitten aamulla ysiltä kaloille valot päälle ja katsotaan kui nopeesti ne kutevat siellä jos ollenkaan. Vois yrittää ottaa siitä kudusta vaik kuvan? Vähän vielä ristikoita teen ennen nukkumaan menoa että saa ajatukset pois tosta kutemishommasta. Jos sais vaikka ihan nukuttuakin. Jees, mut täältä tähän. Kuulemisiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top