Huonekasvit ja kevät 2022

Aurinko on vihdoinkin näyttäytynyt pitkän talven jälkeen ja tämä tarkoittaa huonekasvien kasvuaikaa. Olen ollut melkoisen laiska kukkien hoitaja, ja se tavallaan juuri nyt näkyy aika selvästi. Monetkin huonekasvit ovat erittäin nuutuneita tällä hetkellä, ja niille joutuukin järjestämään uutta kasvualustaa ja uusia kasvupaikkoja. Kerrostaloasunnossa on todella kuiva huoneilma, joka kuivattaa myös huonekasvien multia todella pahoin, jopa niin pahoin, että kasvit ovat kuolemassa janoon, vaikka niitä yrittäisikin kastella tarvittaessa.

Nääntymispisteessä on tällä hetkellä niin paljon kasveja että ihan hävettää! Virittelin jokin aika sitten olohuoneen kaakkois-nurkkaukseen kasveille uuden paikan, joka on aamuauringon lisäksi valaistu lisävaloin. Tämä varmasti lisää kasvien kastelutarvetta. Edellinen kasvupaikka ei oikein toiminut. Mullat ovat kuivahtaneet sen verran pahoin, että ne eivät pidä enää vettä, vaan vesi valuu suoraan ruukun alaosaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että juuret “uivat” vedessä ja muutoin kasvi ei saa otettua vettä mullasta. Juuret siis pahimmoillaan mätänevät ja kasvi ei pysty käyttämään saamaansa vettä. Olen kait aina kastellut kasvejani liian vähän. Pitää opetella kasvien kastelu uudelleen!

Huonekasvi hyllykkö
Huonekasvit hyllykössä. Hyllykkö on osittain tuunattu ja sen tukena on käytetty akvaariovalaisimelle tarkoitettua telinerakennelmaa.

Sitten kun kaupasta hankkii tällaisen juopon kuin viirivehka, niin sitä on oikeasti pakko kastella koko ajan. Kasteluväli tälle kasville on ollut kolme päivää. Toki kastelen pieniä vasta istutettuja kasvejakin joka päivä vähän, että ne tottuvat uuteen kasvualustaan, mutta tämä on jo aikuinen kasvi. Joudun istuttamaan viirivehkan pian uuteen ruukkuun ja siinä on huomioitava tämä jatkuva vedentarve. Kasvi on siinä mielessä “hauska”, että se ilmoittaa kun tarvitsee vettä. Se nimittäin nuupahtaa totaalisesti. Luulin kerran että se heitti henkensä, kun kaikki lehdet olivat ihan alhaalla. Se kuitenkin virkistyi kun annoin sille vettä. Jotkut ovat leikkisästi sanoneet, että kasvi pyörtyy, ja mielestäni se on aika osuva ilmaus tälle asialle.

Viirivehka on huonekasvi joka tarvitsee usein kastelua

Nyt olisi hyvä aika ottaa pistokkaita kasveista, jos niitä meinaa monistaa. Olenkin ajatellut, että uudistan kultaköynnökseni, jotka ovat myös todella kuivissa mullissa tällä hetkellä, eivätkä meinaa kasvaa sitten mitenkään. Lisäksi huomasin niissä talven aikana ötököitä, luultavasti ripsiäisiä, tai niiden toukkia. Aikuisia ripsiäisiä en ole nähnyt kasveissa vielä lainkaan *kop kop*.

Minulla on myös tuolla joitakin valmiiksi juuria tehneitä huonekasveja, jotka pitäisi istuttaa nyt ruukkuihin, Tässä esimerkiksi malakanlaikkuvehka. Sen juuret ovat jo kasvaneet sen verran pitkiksi, että alkaa pian olla kiire laittaa multaan. Juuret eivät saa kasvaa liian pitkiksi ettei kasvin totuttautuminen multaan häiriinny. Kun juuret ovat jotain 25-50mm niin sitten on sopiva aika istuttaa multaan, ainakin laikkuvehkoilla, ja monilla muillakin kasveilla.

Huonekasvi juurtunut vedessä ja odottaa istuttamista

Viime viikolla kaupasta tarttui mukaan yksi unelma lisää. Olen yrittänyt etsiä näitä huonekasveja jo tovin, mutta en ole löytänyt niitä mistään. Ostin ensimmäisen unelmani paikallisesta kukkakaupasta (KukkaSaimaa).

Kävin aikani sieltä kyselemässä tulisiko niitä sinne lisää, mutta ei niitä vain näkynyt, paitsi viime viikolla. Nyt niitä oli sinne tullut, mutta kasvit olivat tuplaten sen hintaisia mitä ne olivat silloin kun ensimmäisen ostin. Pitää ilmeisesti vaan säästää rahaa, jotta pääsisi sitten ostamaan näitä lisää, jos niitä sitten siellä enää on. Tämä on kyllä sellainen kauppa, mihin on aina suuri ilo mennä!

KukkaSaimaassa oli hyvä huonekasvivalikoima. Kauppa on Imatralla, Torikatu 7.

Peikonlehtini on osittain nuupahtanut, enkä tajua mistä tämä voisi johtua. Luultavasti veden puutteesta sekin. Tapanko kaikki huonekasvit janoon?

Miksi peikonlehti ei avaa tätä lehteä täysin kun osa lehdistä aukeaa kuitenkin?

Tämä on tosin kasvanut ihan miten sattuu tuolla ikkunan äärellä, kun osa lehdistä on ihan ookoo, ja osa ei vaan oikone, vaikka lehdet kasvavat samasta rungosta. Minun pitäisi kait pätkiä tämäkin huonekasvi ja aloittaa sen kasvatus uudelleen, ja sellaisen tukipilarin kera, että sen kasvua voi sitten ohjailla. Nyt se kasvaa ihan pitkin poikin tuolla ikkunan äärellä.

Peikonlehti on trendikäs huonekasvi. Sen lehdet ovat suuria ja “veistoksellisia”.

Nuorennan peikon varmaankin ja istutan uudelleen. Ei tässä muukaan auta. Pistokkaita laitan sitten vain yhden kappaleet kuhunkin ruukkuun. Tässä ruukussa niitä on nimittäin kolme, joka voi olla myös syynä peikon kitumiseen. Olin niin innoissani aikoinaan, kun tämä teki ensimmäisen enemmän reikäisen lehden. Mutta sitten lehti jäi ihan kurttuiseksi, eikä avautunut kokonaan. Peikossa ei ole ollut ötököitä, joka on suoranainen ihme. Peikonlehti on nimittäin sellainen huonekasvi, johon helposti tulee sellaisia pieniä mustia ötököitä!

Kunhan ötökät eivät valtaisi niitä rakkaimpia huonekasvejani. Minulla on harvinaisempiakin vehkoja, joita olen yrittänyt pitää hengissä. Tämä tässä on sulkaköynnösvehka, Philodendron radiatum. Lehti näyttää olevan melko pölyinen ja olenkin viritellyt näille huuhtelupaikan kylpyhuoneeseeni. Nyt kaikki huonekasvit pitäisi vain viedä sinne suihkuun ja huuhdella. Huonekasvit nimittäin tykkäävät siitä. Näin huonekasvien suuret ystävät kertovat Facebookissa.

Meillä on nyt niin kaunis keväinen päivä, että minä taidan tästä lähteä vähän ulos kävelylle ja katselemaan järven rannalle, näkyisikö siellä jo muuttolintuja. Hyvää viikonloppua!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top