Täplämonniset pääsivät akvaarioon

, , , ,

Näitä pieniä vipeltäjiä on pakko rakastaa! Eli, tulen varmaan kirjoittamaan ja videoimaan niitä sen aikaa mitä niitä nyt tossa akvaariossani uiskentelee…
Poikasaltaassa alkoi olla hieman ahdasta, kun monnisia oli noin sata… siis kolmea eri sukupolvea. Lisäksi poikasaltaan huolto alkoi olla työlästä. Sieltä kun piti joka päivä imuroida sakkaa pois pohjalta ja välillä ihan raappasin kortilla pohjaa ja seinämiä, että saan likaa pois. Tai likaa ja likaa – ruoanjäänteitä varmaankin, sellaista limaista kalvoa (bakteeria tai valkuaista). Siirsin aiemmin noin 15 kappaletta poikasia isoon altaaseen, ja seurasin mitä niille tapahtuu. Alkoivat kasvamaan hyvin, ja eivät menneet muiden suihinkaan. Joten, oli aika siirtää loputkin kaverit uuteen kotiin.

Siirto onnistui ihan hyvin, eikä tänä aamunakaan näkynyt ruumiita missään! Alkuunsa pikkukaloilla oli hiukan värit hukassa, mutta se on ihan normaalia.

Täplämonniset pääsivät akvaarioon Read More »

Karjisvideo tehty!

, , , , ,

Minua on puraissut videokärpänen, ja olenkin nyt kasannut eräästä Facebook-ryhmästä karjiskuvista videon. Siis, tämä oma koiranihan on karjis, eli australiankarjakoira, Foxi nimeltään. Videossa on myös taustamusiikki, jossa Foxi esiintyy. On se mukavaa edes näin vanhalla iällä aloittaa kaikenmaailman musaharrastukset… tai uudelleenhan tämä tulee aloitettua, eikä ihan nyt niin ammattimaisesti tai tosissaan kuitenkaan… kunhan jotain säätää ajan kuluksi 😀

Mutta pidemmittä puheitta videoon:

Karjisvideo tehty! Read More »

Pikkuruisia täplämonnisia VIDEO

, , , ,

Jos ihmisellä on tylsää, eikä meinaa millään saada aikaa kulumaan, niin kannattaa hankkia akvaario!
Nimittäin, siinä touhussa saa ajan häviämään, varsinkin jos on kalanpoikasia vielä kasvatettavana…
Olen siis kyhäillyt pienehkön videon omista kalanpoikasistani, täplämonnisista. Ne ovat olleet kasvamassa 32-litraisessa muoviastiassa jo tammikuun lopusta saakka, ja alkavat näyttämään jo kaloilta. Ei muuta kuin videon ääreen!

Pikkuruisia täplämonnisia VIDEO Read More »

Äidin puutarhaa 2015 video valmis

,

”Jostain syystä” minulle kasaantuu näitä videopätkiä vuosien varrella älytön määrä, niin sainpahan purettua yhden projektin pois päästä parin päivän sisällä. Olin kuvannut äitini pihaa viime kesänä, kun olin kasannut hälle sen uuden kukkapenkinkin… minun kasvattamine kasveineen! Videohan on siis YouTubessa katsottavissa omalla kanavallani, mutta voit katsoa sen myös tästä. Video sisältää musiikkia.

Äidin puutarhaa 2015 video valmis Read More »

Herätys talvihorroksesta

, , , , , , , , , ,

Joskus tulee sellainen tunne, että nyt on kirjoitettava jotain blogiin… sen vaan tietää! Esimerkiksi, itselleni kävi näin tänä aamuna. Katsoin tapani mukaan keittiön ikkunasta ulos, kun kävin tarkistamassa lämpötilan, niin puut olivat niin kauniisti huurussa, että oli kaivettava kamera esiin. Toki koira piti käyttää ensin ulkona. Piti vain toivoa, ettei huuruille ehtisi käydä sillä välin mitään. Tämän ”huurun” pystyi myös tuntemaan kasvoilla, kun käveli tuolla puiden seassa kävelytiellä. Kuin olisi saanut kevyen lumipesun 🙂

puut huurussa

Koirakin pääsi kymppikerhoon viikko sitten! Peuhattiin sen kunniaksi vähän lumihangessa tossa pihalla. Foxy on aivan innoissaan paljosta lumesta – muuta tekisikään kun peuhaisi hangessa. Täytynee viedä vanha rouva leikkimään tuonne maaseudulle synnyinpaikkaansa, vaikka Foxyn velipoika, Felix, ei siellä enää olekaan leikkikaverina.

Foxy 23.2.2016

Talvella on jotenkin helpompi olla vaan sisällä… siispä yleensä kaikki DIY-projektini yms näkyvät täällä omassa kämpässä, ei niinkään vielää parvekkeella. Kyllä minulla on sinnekin suunnitelmia jo kytemässä (apua!).

Sain jossain vaiheessa alkuvuodesta kipinän aloittaa taas huonekasvien kasvattamisen. Toki asunnostani on aina löytynyt jotain huonekasveja, mutta nyt olen oikein hamstrannut niitä. Ainakin tässä kämpässä niille on tilaa ja valoa! Valo ei tosin ole ikkunan edessä, vaan olen kyhäillyt yhteen nurkkaukseen viherpaikkani, jossa voin myös loikoilla, kutoa villasukkia, lukea tai kuunnella musiikkia! DIY:tä tässä on kukkateline, hyllyköiden alusta pyörineen ja ylhäälle viritetyt kukkavalot.

Toisesta perspektiivistä… nanoakvaariokin on tässä nyt valaistuna. Kuvasta näkee myös miten isompi akvaario on sijoitettuna keittiön puolelle. Akvaario oli aiemmin tämän vihernurkkauksen paikalla, mutta piti siirtää, koska talvella siihen paistoi aina jostain aurinko (aiheuttaa levänkasvua).

Akvaarionurkkaus näyttääkin sitten tältä. Muoviastiassa on täplämonnisten, Corydoras paleatus, poikasia. Niistä myöhemmin lisää.

Olen saanut aikaiseksi laittaa asuntoani talven aikana… nyt on taulujakin seinällä! Nuo kolme taulua tuossa keskellä ovat kiinnitettyinä puurimoihin. Nyt ne muodostavat selkeämmän kokonaisuuden… tämäkin on tavallaan DIY.

Lisää huonekasveja. Nämä ovat ikkunan ääressä. Olen ottanut myös pistokkaita kultaköynnöksestä, kissuksesta ja juoruista.

Lisää huonekasveja… ikkunasta näkee maisemat ja on muute komiat! (lukuun ottamattta parvekkeelle jätettyjä romuja)

Kissat kävivät tänään ensimmäistä kertaa tänä talvena parvekkeella!

Herätys talvihorroksesta Read More »

Scroll to Top