Kirjoittajan arkistos: MinnaG.

Taimia ja huonekasveja

Jotenkin tuntuu siltä, että joka kerta kun aion mainita, että en laita enempää rehuja kasvamaan parvekkeelle, mieleeni tulee jotain sinne laitettavaa! Eli, vielä on yritit yms laittamatta ja niille tulee kohta kiire. Mutta, sammarit ja köynnökset ovat ihan hyvässä kasvussa jo. Kahdessa edessä olevassa mustassa suuremmassa astiassa on daalioita itämässä. Tuli sorruttua kun kävin Lidlissä… näitä minulla on ollut aikaisemminkin.


Köynnöskasvit ovat päivänsiniä ja aitoelämänlankaa. Tällä kertaa olen merkinnyt ne tarkemmin, eikä tarvitse käydä arpomaan missä ruukussa on mitäkin. Nämä on jo kertaalleen latvottu.

Ajattelin viedä keltaiset daaliat äidin pihalle.

Vaaleanpunainen daalia on tällaisessa purkissa. Olen laittanut tähän ruukkuun kaksi mukulaa.

Molemmista pusseista jäi yhdet mukulat jäljelle, ja vien ne tänään sukulaiselleni, jossa minua muutekseen odottaa perinteiset munkkikahvit ja sima! On muuten aika upeaa saada syödä aidon maalaistalon emännän tekemiä munkkeja jokainen vuosi… vappu ei olisi mitään ilman niitä!

Kerroin aiemmin, että minulle tulee banaanin pistokas postisssa ja tässä se on! Apua, mitä mie tälle teen 😀 Sille on jo valittu kasvupaikka tynnyrin päältä kunhan on sen kokoinen, että se näyttää siinä miltään. Eli saanen esitellä uusin huonekasvini Dwarf cavendish. En tiedä kumpaa sukupuolta tämä nyt sitten olisi, mutta pitäähän tälle nimi antaa, ni mielestäni Anskubansku sopii oikein loistavasti 🙂
Dwarf Cavendish banaani

Huonekasvipäivitys!

Kuulun Facebookissa Huonekasvit-ryhmään, ja sen myötä koko huonekasviharrastus on karannut ihan lapasista! Noh, pitää sitä olla ihmisellä tekemistä, ja nää kasvijutut on minulle olleet aina todella tärkeitä. Varmaan jotain perua kotoa, kun isälläni on ollut aina huonekasveja, ja joskus taannoin akvaariokin. Isälläni on mm. katetutta herättävä kiinanruusu, jota en ole millään saanut pistokkaista kasvamaan kotonani. Tosin yhteen rungolliseen iski vihannespunkki, niin kiinanruusu oli senkin takia mennyttä kalua. Noh, mutta takaisin tähän päivään…

Huonekasvit-ryhmän kautta kasvikokoelmaani on tulossa lisäystä, nimittäin, odottelen parin päivän sisään banaanipuun, Dwarf cavendish, taimea! Tästä tulee mielenkiintoista. Olen saanut hyvät ohjeet sen kasvattamiseen, ja jos onni käy, voin jossain vaiheessa korjata omaa satoa… ehkäpä kuitenkin vasta vuosien päästä, mutta kuitenkin. Olen suunnitellut sille jo paikankin valmiiksi. Se saa komeilla pöytänä toimivan oluttynnyrin päällä olohuoneen ikkunan ääressä. Laitan kuvia, kunhan olen saanut kasvin istutetuksi. Samassa paketissa tulee myös uusi tuttavuus, kohtalonköynnös.

Sain viikonloppuna yhden uuden kasvin, joka tunnistettiin laikkuvehkaksi, Aglaonema Maria:ksi.
Malakanlaikkuvehka
Kasvi tarvitsee varjoisamman kasvupaikan, niin laitan sen olkkarin kulmaukseen. Tässä on kaksi suurta pistokasta enkä ole vielää varma laittaisinko molemmat omiin ruukkuihinsa vai samaan.

Sain jossain välissä myös anopinhampaita. Ne ovat myös viihtyneet luonani. Täytyy tuunata näille kasveille jossain vaiheessa jotkut hienommat kasvuruukut.
Anopinhammas

Nyt lähden kummitädilleni kahville purkamaan suurimpaa innostustani! Hyvää päivän jatkoa 🙂

Vähäisetkin taimet on nyt koulittu!

Nyt on käynyt niin, että kaikki taimet on koulittu ja laitettu ruukkuihin, joissa saapi sitten kasvaa istuttamiseen asti! Noh, näitähän ei nyt tällä kertaa ollut mitään älytöntä arsenaalia, niin kuin on parina edellisenä kesänä vähän karannut lapasista koko touhu… laitoin nyt köynnöstäviä kasvamaan: päivänsiniä, aitoelämänlankaa ja mustasilmäsusannaa. Jos sais ne kasvamaan kahta kehikkoa pitkin, ja mustasilmäsusannaa seinustalle. Sitten laitoin samettikukkaa ja muutaman tarhasalkoruusun. Tarhasalkoruusu on tarkoitus laittaa vanhempien pihalle kasvamaan. Ja onhan minulla tomaatteja, ja lobeliat on vielä laittamatta! Olen kyllä vakavissani miettinyt, etten paljon muuta tuonne partsille laitakaan. Täytyy tosin varmistaa, että timjamit ja oreganot + mansikat vielä lähtevät alkuun. Olihan minulla tarkoituksena laittaa vesiviljelyyn mansikoita, koska pidän niistä. Suunnitelmat siis kesken vielä jonkin verran.

Pääsiäiseksi hankittu narsissi on ihan levällään… taitaa olla ”aika” ohitse! Anopinhampaat (oikealla) saivat myös uudet ruukut. Niistä puuttuu vielä koristeruukku.

Hankin hienot pinkit istutuspotit… ei ollut muuta tarjolla! Luulin vielä, että niitä olisi ollut paketissa 25, mutta niitä oliki 20 kappaletta. Onneksi ei ollut samettiruusun taimiakaan, keltaisia, oikeastaan tuon enempää koulittavana. Osa meni kompostiin kun olivat niin pieniä ja heiveröisiä.

Tässä näitä taimia on lisää… mustissa pikkupoteissa on samettiruusua myös, Tiger Eyes-lajiketta, jota oli viime kesänä vähän kasvamassa. Otin siemenet talteen ja nyt niitä tulee sitten lisää.

Jotta en menisi sekaisin taimissa (en tiennyt pinkeistä istutusastioista vielää tässä vaiheessa), niin laitoin Tiger Eyes-samettikukkien potteihin hammastikut, jotka merkitsin punaisella CD-tussilla.

Köynnöksiä todellakin on kasvamassa. Osa koulittu pari päivää sitten ja osa tänään. Laitettu tukikepit, ja pätkästy noin 20cm:n korkeudelta. Pitää toivoa, että lähtevät kasvamaan niin saan partsille kasviseinämää!
Köynnökset

Tulin autolta kotiin, ja satuin ohi mennen huomaamaan punaisen pisteen… kah, leppäkerttuhan se siinä. Otin hänet mukaan ja vein parvekkeelleni talvehtineiden kasvien sekaan. Pitää toivoa, että kaveri jaksaisi majailla parvekkeellani koko kesän 🙂
Leppäkerttu

Täplämonniset pääsivät akvaarioon

Näitä pieniä vipeltäjiä on pakko rakastaa! Eli, tulen varmaan kirjoittamaan ja videoimaan niitä sen aikaa mitä niitä nyt tossa akvaariossani uiskentelee…
Poikasaltaassa alkoi olla hieman ahdasta, kun monnisia oli noin sata… siis kolmea eri sukupolvea. Lisäksi poikasaltaan huolto alkoi olla työlästä. Sieltä kun piti joka päivä imuroida sakkaa pois pohjalta ja välillä ihan raappasin kortilla pohjaa ja seinämiä, että saan likaa pois. Tai likaa ja likaa – ruoanjäänteitä varmaankin, sellaista limaista kalvoa (bakteeria tai valkuaista). Siirsin aiemmin noin 15 kappaletta poikasia isoon altaaseen, ja seurasin mitä niille tapahtuu. Alkoivat kasvamaan hyvin, ja eivät menneet muiden suihinkaan. Joten, oli aika siirtää loputkin kaverit uuteen kotiin.

Siirto onnistui ihan hyvin, eikä tänä aamunakaan näkynyt ruumiita missään! Alkuunsa pikkukaloilla oli hiukan värit hukassa, mutta se on ihan normaalia.

Karjisvideo tehty!

Minua on puraissut videokärpänen, ja olenkin nyt kasannut eräästä Facebook-ryhmästä karjiskuvista videon. Siis, tämä oma koiranihan on karjis, eli australiankarjakoira, Foxi nimeltään. Videossa on myös taustamusiikki, jossa Foxi esiintyy. On se mukavaa edes näin vanhalla iällä aloittaa kaikenmaailman musaharrastukset… tai uudelleenhan tämä tulee aloitettua, eikä ihan nyt niin ammattimaisesti tai tosissaan kuitenkaan… kunhan jotain säätää ajan kuluksi 😀

Mutta pidemmittä puheitta videoon:

Pikkuruisia täplämonnisia VIDEO

Jos ihmisellä on tylsää, eikä meinaa millään saada aikaa kulumaan, niin kannattaa hankkia akvaario!
Nimittäin, siinä touhussa saa ajan häviämään, varsinkin jos on kalanpoikasia vielä kasvatettavana…
Olen siis kyhäillyt pienehkön videon omista kalanpoikasistani, täplämonnisista. Ne ovat olleet kasvamassa 32-litraisessa muoviastiassa jo tammikuun lopusta saakka, ja alkavat näyttämään jo kaloilta. Ei muuta kuin videon ääreen!

Äidin puutarhaa 2015 video valmis

”Jostain syystä” minulle kasaantuu näitä videopätkiä vuosien varrella älytön määrä, niin sainpahan purettua yhden projektin pois päästä parin päivän sisällä. Olin kuvannut äitini pihaa viime kesänä, kun olin kasannut hälle sen uuden kukkapenkinkin… minun kasvattamine kasveineen! Videohan on siis YouTubessa katsottavissa omalla kanavallani, mutta voit katsoa sen myös tästä. Video sisältää musiikkia.