Akvaarion huolto

Tänään oli pakko huoltaa akvaario tossa päivällä. Ajattelinpa samalla perustaa tonne toisen. Kyseessä on sama tankki missä kudetin seeprikset. Jos noista uusista poikasista tulee mitään, niin siirrän ne sitten sinne kasvamaan.

Olen ollut tässä parisen päivää pienessä flunssassa, niin on ollut hieman pääjäässä.com-olotila, eikä voimatkaan ole oikein riittäneet kaikkeen mihin ois ollut tarvis. Hirveetä säätöä olen tosiaankin käynyt läpi, että olen saanut tuonne pikkuseen poikasvaarioon nyt jotakin tolkkua.

Tässä kuva siitä tällä hetkellä:
Poikasvaario väliaikainen

Tässä kuva siitä kudusta… tai nehän ovat jo tollasia ”larvoja”.

Löysin myös akvaarion huollon yhteydessä kadonneen kirsikkabarbinaaraan. En tiedä missä ihmeessä se on oikein ollut, mutta se on selkeästi loukannut itsensä kun oli ihan ruhjeilla. Kävi mielessä, josko se ois jääny jonnekin jumiin tonne ryteikköön ja sain sen sieltä siivouksen yhteydessä irti. Joka tapauksessa olen siihen tyytyväinen että se löytyi 🙂 Toivottavasti se paranee kuitenkin kun ei viitsi yhden kalan takia koko akvaariota lääkitä. Pidetään sille siis peukkuja.

Seeprisukko on hyvin selvinnyt siitä tiistaisesta sählingistä hengissä. Sain pitää niille kolmelle akalle hautajaiset, mutta näköjään tuo kaikista pienin sintti on sittenkin kaikista sinnikkäin. Tuolla se kirmailee uusien asukkien kanssa, joista muutekseen kaksi laitoin tonne uuteen akvaarioon testaukseen, ettkä kestääkö siellä mikään hengissä. Äsken olivat ainakin. Pakko testata noilla uusilla kun niihin ei ole vielää kehittynyt mitään ns tunnesidettä. Jos kuolevat, niin saan kaupasta uudet. Siinä tapauksessa ei muuta kuin aloitetaan akvaarion kasaus uudestaan. Olin myös suunnitellut tekeväni siihen toiseen akvaarioon sellaisen kiven näköisen taustan, joka laitetaan sisäpuolelle. Olen hankkinut siihen jo tarvikkeita. Odottelen kuitenkin asian kanssa, ja tutkin vielä vaihtoehtoja. Hankin saumauslaastia (märän tilan), ja tarkoitus on vielä hankkia jostakin akvaariohartsia tai akvaarioystävällistä lasikuitua, sekä maajauhetta, että saa niistä kivistä semmosen luonnollisen värisen. Saattaa olla, että tekasen vielä muutaman kivenkin noihin, tai jotakin muuta linnaketta jne. Noh, jos sitten vaan olis jossakin tilaa tehdä… pitää kai yrittää pyytää kaverilta että sais sen talolla askarella 🙂

Mutta lopetan täältä taas tällä kertaa kun kellokin on jo puoliyö… vaikka perjantai onkin, niin pysyttelen täällä kotona. Jos huomenna sitten jaksaisi mennä kuvailemaan kun porukat pelaavat tossupalloa tuolla kantiksessa. Elikkäs kuulemisiin 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top