Imatra

Nähtävyyksiä Jäppilänniemen taidetiellä 2021

Kävin vähän kruisailemassa perjantaina iltapäivällä ja päätin pyörähtää vilkaisemassa Jäppilänniemen taidetietä. En ollut tänä vuonna siellä vielä käynytkään. Sää oli mielestäni kohallaan! Puolipilvistä mutta aurinko paistoi suurimmaksi osin.

Tällä kertaa en ottanut kuvia järkkärillä, vaikka olisi kyllä pitänyt joistain teoksista ottaa! Kännykällä sai myös ihan ookoo-kuvia tänne blogiin. Olen laittanut viime vuonna ottamiani joitain kuvia kuvagalleriaani, tai lähinnä kuvasin taidetien lempikohdettani, Peikkometsää. Peikkometsästä saa parhaita kuvia siinä kello 15-17 välillä kun aurinko paistaa siihen puiden lomasta valaisten joitain teoksia ja luoden samalla kivoja varjoja metsään. Sen enempää asiaa selittelemättä, käykää katsomassa!

Taidetie teos 19: Peikkometsä

Peikkometsässä on paljon näitä ”silmiä”. Olen näistä niin haltioitunut, että haluan tehdä tällaisia myös parvekkeelleni. Ei kun Miranolia vaan ostamaan!

Peikkoja taidetiellä

Nämä eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, ja otin tällä kertaa todellakin vain vähän kuvia blogiin. En halua ”pilata yllätystä”, kun tämä Jäppilänniemen taidetie on erittäin suosittu kohde täällä Imatralla. Peikkometsässä oli aika paljonkin teoksia ja tässä vain murto-osa.

Varsinainen ”kohde” oli hieman eri paikassa näistä kuvissa olevista kivistä ja niille oli myös puettu vaatteita. Itse kivet pysyvät paikoillaan koko talven. Satuinkin vuosi sitten paikalle kun näiden teosten tekijä oli ”purkamassa” vaatetusta peikkojen päältä. Tekisi mieli mennä uudelleen kuvaamaan puetut peikot niin pääsisi vertailemaan, onko niissä edellisvuoteen mitään eroja.

Peikkoja löytyi yllättävistä paikoista ja niitä oli pitkin kuusimetsän reunaa. En tiedä kuinkahan pahasti sitä flippaisi, jos tällaisia tulisi yllättäen esiin vaikka iltahämärässä. Jollen väärin muista, niin näin taisi hieman itsellenikin käydä ensimmäisinä kertoina kun tällä tiellä ajelin, enkä tiennyt näistä peikoista mitään.

Taidetie teos 34: Maatalon Töissä

Tämä oli uusi teos. Vuosi sitten tällä paikalla oli jotain muuta, tai varsinaisesti juuri tässä kohdassa ei mitään. En ole edes tajunnut katsoa, onko tässä kuitenkin sama tekijä kuin mitä aikaisempinakin vuosina on ollut, luulisin niin. Myös tuolla ojassa oli toinen taideteos ”Matkalla”. Niin, tällä paikalla taisi ainakin joku vuosi sitten olla linja-autopysäkki ja joku kesäkurpitsakärry. Nämä kohteet ovat aivan Jäppilänniementien päädyssä, jossa sitten käännytään ympäri ja tullaan takaisin päin. Tie loppuu nimittäin tähän.

Maatalon töissä taideteos

Edellisen kohteen vieressä on myös Halaajat-niminen työ, mikä on myös aika hauska. Sekin oli mielestäni nyt erilainen kuin mitä edellisinä vuosina on ollut. Minulla on niistä joitain kuvia jossain arkistoissa, täytyy yrittää etsiä ne jostain. Kävin nimittäin kuvailemassa tätä taidetietä jo vuonna 2010!

Taidetie kohteet 27-31: Latogalleria

Olen nyt muutamana vuonna pysähtynyt latogalleriaan, jossa on esillä Jouni Suikkasen valokuvia. Nämä ovat myös joka vuosi erilaisia. Kuvat ovat mielestäni todella upeita! Aina tulee mietittyä, että millaisilla laitteilla hän kuvat ottaa, ja miten ne on teetetty. Ne ovat kuitenkin ihan valokuvia, eikä printtejä.

Latogalleria täynnä taidetta
Latogalleria

Ladossa on muitakin taideteoksia esillä, jotka on tehnyt Seppo Honka. Seinustalla on lintuaiheisia teoksia, sekä ladon sisällä on iso huuhkaja. Ladon vieressä komeilee Kurki ja muna. Yllä ovasta kuvasta näkee myös kaikki tiemerkit, joita on sijoitettu taideteoksen kohdalle. Ne on sitten autolla ajettaessa huomattavasti helpompi bongata!

Kurki ja muna.

Latoa vastapäätä komeili oikein ihana vehnäpelto. Sekin oli hauska huomata tästä kyseisestä viljapellosta, että vuonna 2018 siinä kasvoi ohraa. (Kuvagalleriassa kuva ohrapellosta). Tämäkin asia on mielestäni todella loistavasti toteutettu. Näiden viljapeltojen edessä on kyltti, jossa lukee mitä siinä viljellään. Täytyy nyt tunnustaa, että sivistyksessä on suuri aukko kun ei tunnista näitä viljoja. Saisi oikeasti hävetä nyt silmänsä päästä!

Tien varrella oli kyllä hirvittävä määrä teoksia, ja minulla meni näidenkin kohteiden kuvailuun yli tunti aikaa. Saati sitten jos olisin ottanut jokaisesta kohteesta kuvan! Mäkäräisten ja paarmojen tappaminen tosin hieman hidasti kuvausreissua… niitä nimittäin tältä reitiltä löytyi.

Taidetie kohde 14: Maiseman lumoissa

Päivi Sormusen taideteos: Maiseman lumoissa vuonna 2021.

Pysähdyin takaisintulomatkalla ottamaan vielä yhden ”vakiokuvan”, joka on joka vuosi erilainen. Se on nimeltään ”Maiseman lumoissa”. (Linkki edellisvuoden artikkeliin jossa tästä paikasta kuva). Tällä kertaa asetelmasta puuttui kolmas henkilö. Aikaisempina vuosina niitä oli ollut kolme. En tiedä, onko tässä tarkoitus itse kävijöiden käydä istuskelemassa kahvipöydän äärellä, vai miksi siinä oli tyhjä tuoli?

Tässä vielä kuva Jäppilänniemen taidetien kartasta. Piti ottaa Runolaiturin seinältä kuva, koska karttoja ei ollut saatavilla niille varatussa postilaatikossa tien alkupäässä.

(Klikkaa suuremmaksi)

Taidetien koluamiseen olisi saanut uppoamaan todella paljon aikaa, jos olisi ottanut jokaisesta teoksesta kuvan. Tosin se olisi ollut varmasti hyväkin juttu juuri vertailun vuoksi, mitä on aikaisempina vuosina olllut. Haluan kuitenkin, että ihmiset eivät näe kaikkia teoksia etukäteen täältä blogistani, vaan että he menisivät paikan päälle niitä katselemaan. Kaikkea ei vielä pystynyt näkemään, koska esimerkiksi kohteen 20 luona oleva auringonkukkapelto oli vielä nupussaan. Luulen, että ne avaavat nuppunsa tuossa viikon päästä kun elokuu on puolessa välissä. Tämä ei tietysti ollut kohde, mutta se on siinä vieressä ja pistää kyllä silmään kun sen aika on. Ei tässä kai muu auta kuin mennä sitten uudelleen kuvailemaan!

Pysähdyin matkan varrella pari kertaa ottamaan muitakin kuvia. En voinut vastustaa kiusausta erään ohrapellon kohdalla ottaa panorama-kuvaa!

(Klikkaa suuremmaksi)

Tämäkään ei ole taidetien kohde vaan se on jonkun talon postilaatikko. Mielestäni niin hieno, että menisi hyvinkin taideteoksena yhdessä muiden kanssa! Olen aina miettinyt tehdä tai teettää itselleni tällaisesta ketjusta tehdyn valaisimen jalan. Rakastan kaikkea industrialia mikä on ruosteessa, tai muutoin vain kulahtanutta. Kotoa löytyy seinustalta esimerkiksi köynnöskasveille tarkoitettu semiruosteinen raudoitusverkko. Jos minulla olisi piha, sieltä löytyisi jos minkäkinlaisia puoliksi ruostuneita metallikapistuksia ja valurautaa. Juuri tällaisia Jäppilänniemen taidetien varrelta löytyvää ITE-taidetta!

Postilaatikko, jossa on ketjusta tehty jalka.

Nähtävyyksiä Jäppilänniemen taidetiellä 2021 Read More »

Kanadanhanhia Immalanjärvellä

Kanadanhanhia ei voi kerta kaikkiaan olla huomaamatta, jos sattuu kohdalle. Ne ovat nimittäin aika suurikokoisia. En ole toistaiseksi päässyt vertailemaan valkoposkihanhea ja kanadanhanhea keskenään vierekkäin, koska valkoposkihanhia ei ole ollut samaan aikaan Immalanjärvellä. Tai ainakaan ei ole sattunut omalle kohdalle. Täytyy yrittää kytätä niitä vielä jossain vaiheessa, josko saisi napattua yhteiskuvan niistä.

Kanadanhanhi on todella vaikuttavan näköinen lintu! Nämä olivat ruokailemassa rannalla kun kävin katselemassa etukäteen kuvauspaikkoja. Ne olivat sen verran kesyjä että eivät lähteneet pois kun menin paikalle. Tosin kävelin rauhallisesti ja olin hyvän matkan päässä niistä.

Kanadanhanki levittelee siipiään

Jätin muuten laittamatta edellisiin artikkeleihini yhden suht tarkan kuvan, jonka sain napsastua kandanhanhesta, kun se oli lähellä rantaa. Itse olin tosin lintutornissa niin kuva on otettu hieman yläviistosta.

Koska kanadanhanhi oli todella lähellä rantaa jossa ihmiset kävivät sitä katselemassa, se tarkkaili minunkin liikkeitä jatkuvasti. Saattaa olla, että kameran linssi herätti jonkinlaista epäröintiä. Se vahti puolisoaan tämän syödessä veden alta jotain rannan tuntumassa.

Kanadanhanhi ”kellahtaa” puoliksi veden alle kun se etsii ruokaa. Siksi tällaisia kuvia oli helppo saada, missä näkyy pelkästään hanhen perssulat. Nämä hanhet eivät olleet ihan rannan tuntumassa, vaan hieman kauempana. Siksi varmaankin uskaltautuivat molemmat yhtä aikaa veden alle.

Kanadanhanhi etsii veden alta ruokaa

Kun menin lintutornille, kanadanhanhia seisoskeli pakenevan jään reunalla kuin ne olisi aseteltu sinne. Kaikki näyttivät parasta puoltaan!

Olin hieman yllättynyt kun kaikki tirpat tulivat keskenään toimeen. Tarkoitan eri lajien edustajia. Toki joku kanadanhanhi isotteli toiselle jos tämä yritti tulla liian liki omaa reviiriä. Mutta näinkin pienelle sula-alueelle mahtui hyvin sekä laulujoutsenia että kanadanhanhia.

Olen alunperin alkanut kirjoittamaan tätä artikkelia 17.4. joten tässä vaiheessa kun artikkeli julkaistaan, on aikaa kulunut jo useampi viikko. Immalanjärvessä ei enää ole siis jäitä! Jäiden lähdettyä en ole sen koommin käynyt lintutornillakaan. Pitäisi lähteä käymään, nyt kun on kiikaritkin hankittuna. Seuraaviksi päiviksi on ennustettu karseaa keliä — vesisadetta ja tuulta. En siis välttämättä mene rantaan, tai sitten pitää kaivaa jostain sadeasu.

Linnuista voi käydä katsomassa kuvia kuvagalleriastani:

Kanadanhanhia Immalanjärvellä Read More »

Kevään ensimmäinen lintubongailu

Hankin kuvauskalustooni hieman lisäystä (70-200mm telezoom) ja nyt pääsen harastamaan valokuvausta monipuolisemmin ja vaikkapa lintubongailua. Nyt pitää sitten oppia varmaan tunnistamaan linnut, jotta tästä uudesta harrastuksesta olisi jotain iloa ja hyötyä.

Päätin lähteä kokeilemaan uutta ostostani Vuokselle, jos siellä sattuisi näkemään joutsenia. Olin kuullut, että joutsenia oli nähty alueella jo useampana päivänä ja itsekin nähnyt muutaman kotipihalta. Niitä on ollut Vuoksella miltei joka vuosi.

Saavuin Vuokselle, ja ei siellä mitään oikein ollut. Pullasorsatkin olivat jossakin piilossa. Muutama telkkäpariskunta uiskenteli rannan läheisyydessä. En tietenkään ottanut jalustaa mukaan, niin piti vähän kyykkiä kuvausta varten, josta ei meinannut sitten tulla yhtikäs mitään. Telkät olivat arkoja ja kaukana. Pitää lähteä harjoittelemaan kuvausta uudelleen jossain vaiheessa ja tutustua ostokseeni hieman paremmin.

Telkkäpariskunta

Keräsin kalustoni ja painelin kotiin päin. Tässä vaiheessa minua jo palelsi, vaikka ilma olikin suht lämmin. Tajusin että minun täytyy pukeutua hieman paremin lintubongailuja varten kun siinä tulee oltua jonkun verran myös paikoillaan. Veden äärellä on myös todella kalsaa tällaiseen aikaan vuodesta ja lisäksi vielä tuuli! Noh, päätin kuitenkin vielä poiketa kotipaikkaani lähellä olevalla Immalanjärvellä. Siellä on nimittäin lintutorni. Katso lisää artikkelistani Immalanjärven kevät joka on julkaistu 5.5.2018.

Jo vain, sulavesikohta oli aivan täynnä elämää! Siellä oli myös joutsenet. Eräs mies tuli tornista alas ja kertoi laskeneensa silmämääräisesti 25 joutsenta. Hän luetteli kaikki näkemänsä lintulajit. En tunnistaisi niistä puoliakaan, mutta nyt oli aivan sama, halusin kuvia! Tunnistus sitten myöhemmin jos kuvista saa selvää.

Hiiviskelin lintutornin alle kunnioitusta herättävän kameranjatkeeni kanssa toivoen, etten häädä lintuja mihinkään tai rypäise nolosti muteikossa. Minua palelsi ihan helvetisti, mutta linnuista oli saatava kuvia. Aivan rannassa tornin vieressä olikin kanadanhanhipariskunta ruokailemassa, tai toinen piti vahtia ja toinen söi.

Kanadanhahipariskunta

Menin jossain vaiheessa lintutorniin ottamaan lisää kuvia ja sain sieltä otettua muutaman kuvan kanadanhanhista. Yllätyin, kuinka kesyjä ne olivat. Lintutornissa ravasi kuitenkin porukkaa ja osa ihmisistä ei todelllakaan olleet kovinkaan hiljaa!

En hoksannut ottaa sellaista kuvaa, jossa olisi koko maisema kaikkine lintulajeineen, mutta lintuja oli todella paljon! Seuraavassa kuvassa on vain murto-osa paikalla olevista linnuista. Ilman kiikareita niitä ei tunnista, se on varma, koska osa on niin kaukana ettei telezoomikaan yllä niitä kuvaamaan. Samalla ymmärrän hieman tätä uutta hankintaani että mihinkä se pystyy, ja kuinka kaukana kohteiden tulee maksimissaan olla. Lintubongailun täytyy tulevaisuudessa tapahtua sellaisessa paikassa, jossa kohteet ovat hieman lähempänä.

Järvien sulamisen merkkinä olen yleensä pitänyt sitä, kun kotipihallani alkaa kuulua lokkien kirkumista. Immanjärvi on sen verran lähellä, että lokit lentelevät myös täällä. Niitä olikin oikein iso lössi jään reunalla istuskelemassa. Lisäksi bongasin haapanan ja pikkutelkän. Pikkutelkkiä oli myös Vuoksella, tai niitä oli yksi näkemäni mukaan. Täällä olisi lisäksi ollut pikkujoutsenia pari kappaletta, mutta niiden löytäminen kaikkien joutsenten seasta oli aika mahdotonta ilman kiikareita, joita minulla ei toistaiseksi ole. Kävin kurkkaamassa BirdLifen sivustolta joutsenten tuntomerkit. Itse sain ruutuun pelkästään laulujoutsenia tällä kertaa. Saattaa hyvinkin olla, että joutsenten kuvailut olivat sitten tässä tältä keväältä koska niitä ei uudelleen näkynyt seuraavana päivänä kun kävin katsomassa.

Joutsenten näkeminen on aina jotenkin niin päräyttävää, että tekee mieli harrastaa lintubongailua koko ajan! Niitä on pakko nähdä uudelleen. Se on kaivettava lintukirja esiin. Sellainenkin minulta taitaa löytyä, mutta en ole varma mitenkä kattava se loppu peleissä on, ja että löytyykö siitä vesilintuja.

Täytyy myös etsiä lisää paikkoja jossa voi harrastaa lintubongailua. Kukaan ei vielä tiedä millainen kevät ja kesä meillä on tänä vuonna tiedossa COVID-19 suhteen, ja että saako sitä liikuskella ulkona vai täytyykö pysyä kotona. Kuitenkin, nyt minulla on välineitä joilla viihdyttää itseäni jos vaikka joutuisi ulkoilun hoitamaan olemalla parvekkeella. Parvekkeellakin voi harrastaa lintubongailua.

Voit käydä katsomassa ottamiani lintukuvia lisää kuvagalleriastani TÄÄLTÄ. Kuviahan on siis huomattavasti enemmän mitä tässä esittelin, ja nämä kuvat tässä artikkelissa ovat ainoastaan tätä blogia varten ja niitä on muokattu tähän tarkoitukseen sopivasti. Nyt alan valmistautua uuteen päivään uuden harrastukseni, lintubongauksen parissa!

Kevään ensimmäinen lintubongailu Read More »

Syksystä ei suurta iloa

Syksystä ei ole ollut itselle ainakaan suurta iloa… meillä ei ollut esimerkiksi mitenkään ihmeellisen kaunista ruskaa. Se on minulle sinällään tärkeä, koska pidän valokuvaamisesta. Saattaahan tuo toki olla, että minulta ei myöskään oikein löytynyt motivaatiota valokuvailuun. Olen ollut tämän vuoden ”jotenkin poissa”. Minua ei huvita mikään. Innostun toki asioista mutta ”ne ei vaan lähde”… tiedätkö mitä tarkoitan?

Onneksi on ollut sen verran lämmin syksy että olen saanut kulkea sähköpotkulaudalla, jonka tulin hankkineeksi kesällä. Se on miltei pelastanut minut, jos näin voi sanoa. Tuskin olisin liikkunut asunnostani näin paljon mihinkään! Tietysti autolla kulkeminen on vastaavasti vähentynyt, kun pääsee vekottimella kulkemaan ympäriinsä omia huudeja. Ei kun kypärä päähän ja menoksi 🙂

Olen varustautunut. Hommasin pottakypärän vekottimella liikkumista varten, koska pitäähän se tyylikin olla kohillaa! Polkupyöräkypärä oli sellainen pähkinänkuoren muotoinen, eikä näyttänyt siis yhtään hyvältä. Ostin sähköpotkulaudan tuttavaltani… hän totesi sittemmin, että sen satulassa on muuten reikä. En ollut koskaan ajanut tällaisella vehkeellä, ja luulin, että kuset oli menny housuun! Housujen kastuminen haaroista johtuikin sitten onneksi siitä, että siinä satulassa oli se reikä, josta vesi oli päässyt satulan sisälle kun vekotin oli seissyt ulkona sateessa 😀 Tuunasin satulalle uuden suojuksen. Ainiin, se vekotin… tältä se näyttää:

Tällä hetkellä kun kirjottelen tätä blogia, olen kaksi kertaa työntänyt tämän vehkeen baarille kun se on simahtanut keskelle mäkeä kylmällä kelillä 😀 Baarille siksi, että se oli kaikista lähin paikka, ja taisin olla sinne menossa muutenkin. Lähimpään paikkaan myös siksi, koska vekotin painaa kevyet 65kg! Pikkasen on kyllä huvittanut, vaikka sillä hetkellä ei ole sitten naurattanut yhtään. Noh, se kuuluu kait näihin sähkölaitteisiin. Sähköisillä kulkuvälineillä tulevaisuutta Suomen olosuhteissa? Jaa-a…

Mitäpä sitä on muuta tehty syksyllä… ainakin kävin keräämässä kanttarelleja itselle jonkun verran. Niitä saisi kuulemma kerätä vieläkin. Pitääkin lähteä joku päivä vielä kierrokselle. Suppilovahveroita kun en osaa ”etsiä”. Jonkun pitäisi lähteä kanssani metsään niitä etsimään ja näyttää millaisia ne ovat, niin josko osaisin sen jälkeen löytää niitä.

Syksyn sienisatoa
Kanttarellit pannulla.

Parvekkeellani oli jonkun sortin ruska. Olen istuttanut suureen styrox-ruukkuun virpiangervon, jossa on yleisesti ottaen todella kaunis ruska. Toki oma ruska oli vielä aika vaatimaton, koska eihän tämä puska nyt mikään suurikokoinen ole.

Kuvitelkaa aita tästä kasvista! Hoidin aikoinaan tuttavani pihaa, johon istutin aitaelementiksi tätä pensasta. Oli muuten upea syksyllä, ja tämä kasvaa todella nopeasti tuuheaksi, jos siitä haluaa aidan. Suosittelen.

Virpiangervon syksyväritys
Kauniit värit lehdissä.

Virpiangervon juurella kasvaa mehitähtiä, jotka suojaavat angervon multaa auringonpaahteelta. Olen sijoittanut angervon parvekkeen kaiteen viereen siksi, että se saa luonnonvettä. Se tuntuu viihtyvän niin paremmin. Jos ruukun laittaa paikkaan, mihin ei sada vettä, sitä on hankalampi kastella, ja se kuivahtaa helpommin. Muutenkin, kun ruukku on kaiteen vieressä, ylimääräinen vesi pääsee valumaan parvekkeelta pois kaiteen alalaidassa olevasta rööristä.

Oli tässä syksyn aikana pari kivaa iltaa jolloin sai ihastella upeaa auringonlaskun värjäämää taivasta… ihan kotikadulta!

Syksyinen kotikatu 2020
Kaunis liukuvärjätty taivas 5.10.2020 kello 18.

Hetkeä myöhemmin sadan metrin päästä…

Syksyinen kotikatu 2020

Näissä maisemissa oli aikoinaan aivan ihanaa tallustella koirani Foxyn kanssa. Nyt tätä rakasta koiruutta ei enää ole, ja ne kerrat, jolloin olen liikenteessä tällaiseen aikaan illasta, ovat harvassa. Silloin tuli kuljettua koiran kanssa juuri tähän aikaan miltei joka ilta ja sain otettua myös kännykällä kuvia syksystä. Nyt tuntuu välillä siltä, ettei ”ole mitään syytä lähteä”. En ole yli vuoteen käynyt juuri kuuden aikoihin lenkkeilemässä. Käyn toki lenkillä ja yksin, mutta ajalla ei ole niin suurta merkitystä. Kenenekään ei tarvitse sen takia päästä ”vessaan”.

Minulla on meneillään akvaarioprojekti, josta kirjoitan sitten myöhemmin. Nykyiseen 240-litraiseen on ilmestynyt halkeama, ja sen vuoksi akvaario on ihan pakko vaihtaa. Siitä sitten tosiaankin myöhemmin. Mutta nyt lopettelen tähän ja palailen sitten taas myöhemmin asiaan. Kiitos kun luit, ja toivotan terveyttä kaikille

Käyhän lukemassa toista blogia, johon myös kirjoitan…

Syksystä ei suurta iloa Read More »

Maisemakuvia kesältä 2020

Loppupeleissä kävin todella vähän kuvailemassa millään aparaatilla mitään koko kesänä 2020, mutta kun kännykkä on miltei aina mukana, sai sillä napattua tänne blogiin ”sattumia”. Tässä muutamia ottamiani kuvia kesältä.

Jäppilänniemen taidetie on yksi sellainen ”paikka” johon haluan käydä tutustumassa joka vuosi. Kyse on siis yhdestä tiestä, jonka varrelle on sijoitettu maatilallisten ITE-taideteoksia. Hyväkuntoinen ajaa tämän tien päästä päähän fillarillakin, mutta kun itse en nyt ihan niin ”nuori ja notkea” enää ole, taitettiin serkun kanssa tämä reitti autolla. Tänä vuonna oli uusiakin teoksia, joita oli mukavaa ihailla. Tien varrella on esimerkiksi lato, jossa oli todella upeita valokuvia otettu luonnon eläimistä, lähinnä linnuista. Ne olivat ällistyttävän hienoja ja tarkkoja kuvia! Jäin miettimään, minkälaisilla vehkeillä ne oli oikein otettu… ei ainakaan kännykällä 😀

Maiseman katsojat ovat tässä kohtaa joka vuosi, aina hieman erillaisella kokoonpanolla, ja eri vaatetuksella. Tällä kertaa ne olivat näin. Kuvassa serkkuni ottaa huikeasta maisemasta kuvaa, joka avautuu Immalanjärvelle päin.

Joskus sitä vaan sattuu paikalle kun sateenkaari näyttäytyy… eihän tällaisiakaan tilaisuuksia silloin tule vastaan kun on järkkäri mukana, tietenkään.

Torikatu, Vuoksenniska 11.7.2020

Yksi paikoista Imatralla, josta pidän todella paljon, löytyy tästä ihan asuinpaikkani läheltä… Immalanjärvi! Sen rannat ovat ihania hiekkarantoja, vaikkakin välillä vähän mutaisia. Tarkempaa tietoa minulla ei ole miksi juuri tätä rantaa kutsutaan ”Lietteen rannaksi”. Se on kuitenkin ihan kiva paikka, puistomainen. Miinuspuolena on hanhien jätökset joille nyt ei taida oikein mahtaa mitään. Muuten rannat ovat ihania ja vesi on kesäisin lämmintä.

Immalanjärvi 19.8.2020

Tänä kesänä sai ihailla myös valaisevia yöpilviä, tai ainakin niihin jostain syystä osasi kiinnittää erityistä huomiota. Onhan niitä joka vuosi, mutta nyt ne laittoi erikseen merkille, jos niitä näkyi. Liekö syy siinä, että meteorologit ovat jotenkin niistä erikseen maininneet, kun ihmiset lähettävät uutistoimituksiin sääkuvia, joissa näitä pilviä esiintyy.

Vuoksenniskan kiertoliittymän kohdalla 1.8.2020

Yksi ihanimmista paikoista mitä tiedän, on sukulaiseni tila. En sen tarkemmin kerro missä tämä on, mutta satuin muuten vain ajamaan tämän paikan ohitse, kun maisemiin ilmestyi täydellinen sateenkaari! Se ehti hieman hälventyä ennen kuin sain hypättyä autosta ulos ja napattua siitä kuvan. Tämä kohta toi minulle mieleen edesmenneen koirani, jonka hautapaikka on samoissa maisemissa. Ikävä on suuri – rakas Foxy

Tuttavani oli jokin aika sitten käynyt kuvaamassa revontulia Lammassaaresta käsin. Lammassaari on Imatralla venesataman kohdilla, Saimaalla. Sinne piti päästä! Olen aiemmin toisen tuttavan kanssa käynyt kiertämässä kyseisen saaren. Se on aivan ihana – täynnä luontopolkuja. Reitit ovat helppokulkuisia, että tällainen koheltaja kuin minkäkin, voi niissä kulkea loukkaamatta itseään (en kyllä lupaa mitään). Jos saarta lähtee kiertämään ympäri, siellä voi pysähtyä useampaan eri paikkaan paistelemaan vaikkapa makkaraa nuotiopaikalla. Saaresta löytyy myös laavu. Lammassaari tarjoaa kuntoilijoillekin paikkoja vetää mäkiä ylös ja alas, mutta itse viihdyin parhaiten helppokulkuisemmilla reiteillä.

Luontopolku rantaan päin Lammassaaressa.
Kuva: 4.9.2020

Saavuin johonkin ennalta määrittelemättömään paikkaan… tämä ei ollut mitenkään tarkoituksella haettu, mutta ei se mitään – näky oli huikea! Kuva on panorama, voit katsoa sen suurempana 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:39

Auringonlaskua odotellessa samassa paikassa… voit klikata suuremmaksi 🙂

Kuva: 4.9.2020 kello 19:59

Imatralla ja Ruokolahdella on niin hienoja ulkoilupaikkoja, että menee varmaan useampi vuosi, että ne koluaisi kaikki läpi. Joskus on ihan kivaa itsekin käydä paikkoja katselemassa, mutta toisinaan se olisi todella mukavaa jakaa tällainen kokemus toisen kanssa. Monesti mietin, että juuri koira olisi ollut se ”toinen henkilö” jonka olisin ihan mielelläni ottanut mukaan näihin paikkoihin. Tietty, moneen paikkaan hänet mukaan otinkin. Foxy oli sen verran kohelo ettei sitä voinut ihan jokaiseen paikkaan mukaan ottaakaan, ettei loukannut vaan itseään. Mutta koen, että paljon jäi hänen kanssaan näkemättäkin ja se on tavallaan mielestäni surullista. Mutta Foxy kulkee nyt näitä reittejä minun mukanani sydämessäni

Maisemakuvia kesältä 2020 Read More »

Scroll to Top