Otin tässä muutamia kuvia kaverin pihalta joista käy ilmi, että kesä tekee tuloaan 🙂
Istutin tekemäni terassin viereen siperiankurjenmiekkoja ja vuorikaunokkia.
Kuusi on aloittanut kukintonsa.
Tässä kuvatusta hieman villiintyneestä luumusta, jonka lajike on täysi mysteeri. Se teki aikoinaan sellaisia punakeltaisia luumuja. Nyt kasvi vaikuttaa hieman rikkaruoholta. Niin kuin kuvasta näkyy, versot kasvavat puukuurin seinustalla saakka. Niitä kasvaa myös viinimarjapensaiden joukossa. Pensaat ovat selkäni takana tästä kuvakulmasta katsottuna.
Tekemäni terassin tieltä kaivettiin kaksi norjanangervoa pois, niin siirsin ne tontin laitaan ojan vierustaan kasvamaan. Saas nähdä lähteekö. Angervojen tieltä otin jalopähkämöt parempaan talteen. Siivottavana on vielä ojan pohja, jossa on hirveästi vaahteran (vas. laidassa) lehtiä ja risuja viime vuoden vaahteran karsimisesta. Ojassa ei ole nurmikkoa joten se on melko villihkö ja siellä viihtyvät etanatkin… pitäisköhän ojalle tehdä jotain?
Mustaherukka (Mustaviinimarja) on aloittanut kukinnan. Puskille on tulossa tuet kunhan kerkeän nikkaroimaan, ja kunhan kaveri kerkeää purkaa minulle puutavaraa lisää. Edelliset laittoi pilkkeeksi kun piti saada grilliin tuli 😀
Tässä punaherukka (Punaviinimarja).
Raparperit ovat kurkistaneet jo useita päiviä sitten, mutta ovat lähteneet nyt vasta kunnolla kasvuun. Syy tähän lienee todella lämpimästä ilmasta jota täällä on pidellyt viimeiset viikon ajan.
Pihalta löytyi kummallinen kasvi, jota en ole siellä aikaisemmin tavannut. Kasvi oli myyräkeon vieressä, niin kävipä sitten mielessä josko myyrä sitten olisi sen pihalle tuonut. Jos joku tietää mikä kasvi tämä on niin olisin kiitollinen tiedosta 🙂
Tässä myös omituinen löytö pihalta. Toivottavasti ei ole mikään hurja rikkaruoho!