Ihanan kaunis uni
Kun uni on ihana, on herätessä aivan mahtava olo! Näin viimeyönä ihanan unen edesmenneestä lemmikistäni, Foxysta. Foxy oli australiankarjakoira. Tämän blogin kuvat ovat otettu Foxyn synnyinpaikasta vuosien aikana, sukulaiseni maatilalta.
Jouduin luopumaan Foxysta kesällä 2019. Siitä lähtien minusta elämä on tuntunut todella yksinäiseltä ja merkitsemättömältä. Covid-19 on lisäksi vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, joita ei enää oikein ole. Elämältä on lähtenyt jokin tarkoitus. Sitä vaan yrittää kulkea hymyssä suin päivästä toiseen kuin olisi jokin robotti. Olen asunut miltei koko aikuiselämäni yksin ilman toista ihmistä ja olen miltei 50-vuotias. Lemmikkejä minulla on ollut, tai nämä, joista täällä blogissani kirjoitan. Nyt he ovat kaikki poissa.
Foxylla on ollut varmasti suurempi vaikutus elämääni, mitä osasin aluksi edes kuvitella. Olen pohtinut paljon, mitä sen läsnäolo on elämääni tuonut. Kaikki hetket eivät aina tietenkään ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kyllä Foxysta suurta iloa oli. Foxy oli todella mahtava persoona. Sitä tässä kohtaa miettii, että olen jotain sentään tässä elämässä saattanut tehdä oikein, kun sain jakaa osan elämästäni niinkin ihanan lemmikin kanssa. Foxy teki minusta varmaan myös paremman ihmisen.
Lemmikit ovat olleet minulle pääasiassa kavereita, tai ystäviähän ne ovat. Olen jotenkin käsitellyt niitä ”toisina ihmisinä”, jopa lapsina. Ei ole työkavereitakaan kenen kanssa jakaa päivää. Jos en kävisi vanhempiani moikkaamassa tai kaupassa, en näkisi ihmisiä lainkaan varmaan viikkoihin. Nyt varsinkaan kun ei tarvitse koiran kanssa enää käydä ulkoilemassa, niin näe edes vastaantulijoita tai naapureita. Yksin pitäisi lähteä lenkille, mutta se on vaikeaa. Koira käytti minua aina lenkillä, kun sen piti itsekin käydä tarpeillaan ja haistelemassa pitäjiä. Minä vain pitelin hihnaa, ettei koira karkaa!
Lemmikit toivat arkeen myös jonkunlaista turvaa, tai turvallisuudentunnetta. Oma pääkin kesti kasassa paljon paremmin, kun tiesi, että toisista täytyi pitää huolta ja olla heille luotettava. Ne toivat päivään rutiinia ja rakkautta. Olen niin onnellinen siitä, että lemmikkini pitivät minusta. Tiesin, että he rakastivat minua ja se rakkaus on aitoa. Voiko sen enempää edes vaatia?
Tarkoittiko uni jotain syvällisempää?
Olen jostain syystä alkanut näkemään juuri Foxysta unia viimeaikoina. Alkaakohan käsittämätön suru ja ikävä vähitellen helpottaa?
Viimeöinen uni oli jotenkin ihania muistoja tuova. Olin maalla Foxyn synnyintalossa. Näin kaikkea muutakin omituista siinä unessa, mutta muistan selvästi, kun laskin koirat talon ulko-ovesta juoksemaan pihalle. Koiria oli kolme. En tunnistanut koiria sinällään vielä siinä vaiheessa kun laskin ne ulos, mutta siinä kohtaa kun ne tulivat takaisin, tunnistin kaikki. Yksi niistä oli Foxyn emä Heksa, yksi oli Tälli (Foxyn isoisä) ja Foxy.
Koirat juoksentelivat ympärii maatilaa, jossa ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Oliko tämä nyt sitä ”paremmilla lammaslaitumilla”-juoksentelua, mitä toivotin kullekin aikoinaan? Mutta sellaisessa paikassa ne nyt unessani olivat. Kaikki olivat onnellisia ja innoissaan, kun saivat juosta vapaana pihalla ja pellolla, niin kuin eläessäänkin. Jospa he tulivat ilmoittamaan minulle, että kaikki on nyt hyvin?
Tämän unen näkeminen helpotti minua jotenkin todella paljon. Heräsinkin aika pian tämän näkemisen jälkeen. Olo oli jotenkin kevyt. Kuin jokin taakka olisi poistunut kehosta. Olen nähnyt vastaavanlaisia unia kissoistanikin. Foxysta näin sellaisen unen viime viikolla, jossa hän tuli kainalooni nukkumaan, kuten sillä oli usein tapana. Olen tehnyt videonkin, jossa Foxy on rapsuteltavana. Foxyn rapsuttelu oli jotenkin niin palkitsevaa ja ihanaa. Tunne oli varmasti molemminpuolinen.
Sain paijata unessa Foxya jonkin aikaa. Uni tuntui jotenkin todelliselta. Sitten Foxy vain katsoi minua, lähti ja katosi. Mitä tällainen uni oikein tarkoittaa? Onko suruaika menossa ohi, ja ikävä alkamassa? Joka tapauksessa, kun nousin sängystä ylös, minulla oli todella seesteinen olo. Kuin olisin oikeasti saanut viettää tuon ihanan hauvelin kanssa aamuiset hetkemme, niin kuin silloin joskus. Päivä meni todella hyvin!
En ole vielä hävittänyt kaikkia Foxyyn liittyviä tavaroita, tai tarkoitan lähinnä Foxyn leluja ja sen semmosia. Enhän tietenkään hävitä nimilaattaa ja kaulapantaa, sekä koriste-esineitä, jotka liittyvät Foxyyn. Olen säästellyt joitain Foxyn leluja sitä varten, jos kylään tulee joku koira. Annan sen sitten leikkiä niillä. Pitäisikö minun kuitenkin hävittää tai lahjoittaa nekin pois? ”Kummitteleeko” tavarat mieltäni tuolla vaatehuoneen laatikossa, vaikka ovatkin pois silmistä? Noh, siihen tuskin kellään on oikeaa vastausta.
Toivon kuitenkin, että näen jatkossakin Foxysta ja muista edesmenneistä lemmikeistäni unia. Pahoittelen, jos tämä artikkeli on tällä kertaa todella rönsyilevä ja hankalalukuinen, mutta tätä kirjottaessa pää on ollut todella vaikea pitää jotensakin kasassa, saati sitten ajatus.
