DIY lampunvarjostin

, ,

Sain päähäni hankkia ruusuaiheiset verhot makuuhuoneeseeni. Tämä kaikki lähti siitä, että sain ilmaiseksi 1000 palan palapelin, jossa oli kunnon kukkaketo alalaidassa… kävi mielessä, jospa ruusukuvio kävisi tämän kaveriksi, ja piti saada jotain pinkkiä. Noh, siitä sitten lisää jossain muussa vaiheessa, kunhan makkari on kuvauskunnossa ja kaikki suunniteltu on tehty valmiiksi. Tässä kuitenkin kuva palapelistä suuntaa antamaan…

Mietin pääni puhki mistä saisin sopivan varjostimenraadon projektiini, kunnes tajusin ulos lähtiessäni, että minullahan oli menossa romukeräykseen metallinen kouluvalo. Valaisin ei siis ollut rikki, vaan siitä oli hajonneet ne muovitallat, jotka pitävät sitä pöytälevyssä kiinni. Lamppu kaatui kerran äkillisesti päälleni, joten se sai lähteä. Päätin käyttää kouluvalaisimen metallikupua projektissani, kunhan saisin sen vain irroitettua rungosta. Johdon käytän toiseen projektiin, josta myöhemmin lisää.

Olin aiemmin jo hankkinut valokannan, joka toimitti valaisimen virkaa sellaisenaan kattokoukkuun ripustettuna. Eli, tähän projektiin ei tarvinnut varta vasten hankkia mitään. Riitti, kun työkalupakista löytyi ristipäämeisseli ja pieni talttapäämeisseli. Minulla oli valmiina myös LED-lamppu, jota aioin käyttää. Se ei nimittäin kuumene, ja on huomattavasti järkevämpi kun hehkulamppu, joka saattaa kuumentua todella paljon… ei tarvitse sitten kutsua palokuntaa paikalle kun kangas palaa!

Sahaa tarvittiin sen verran, että sain poistettua muovisen tapin valon kyljestä. Tässä kulki valaisimen johto lampunkannasta runkoon. Jos johto olisi tullut alun perin valaisimen päädystä, ei olisi tarvinnut muuta kuin katkaista johto jostain sopivasta kohtaa, ja hankkia siihen kattopistoke. Lampunkannat yms olisi voitu jättää paikoilleen.

Ruusukangasta oli jäänyt pieni jämä verhojen ompelemisesta. Leikkasin sopivan kokoisen palan kangasta, ompelin molemmat reunat saumurilla, ja tein nauhakujan ylälaitaan. Ja kuinka sitten tietää minkä kokoisen kankaan meinaa leikata? Noh, piti vähän luntata kuinka laskea ympyrän kehä, eli valaisimen kuvun halkaisija oli leveimmästä kohtaa 17cm, niin kehä lasketaan 2*pii*säde (2?r), ja sädehän oli tässä sen 8,5cm.

Koristelin reunan vielä ompelemalla siihen vaaleanpunaisen pitsinauhan ja ja kiinnittämällä siihen muovihelmiä… oli vaaleanpunaisia jalokivimäisiä ja perushelmen näköisiä helmiä valmiina jemmassa.

Kangaspalan ylälaitaan on ommeltu nauhakuja, jolla reunan voi säätää metallikuvun kokoiseksi. Tällainen siitä tuli, ja mikä kivointa, kangaskuosin voi vaihtaa milloin huvittaa, ja helposti.

DIY lampunvarjostin Read More »

Parvekkeella tapahtuu!

, , , , ,

Nyt on nimittäin maailmankirjat sekaisin. Olen saanut talvetettua parvekkeellani mansikan ja ruohosipulin! Lisäksi, vein toisen kärhöni alakertaan kylmäkellariin talveksi, ja toin sen parvekkeelle pari viikkoa sitten. Siinä on nyt silmuja… ei voi olla totta! Olen hieman täpinöissäni tästä asiasta ja piti sitä varten värjötellä parvekkeella hetkisen, jotta sain otettua kaikista ”ihmeistä” kuvat.

Kärhö ei ollut missään järin suuressa istutusruukussa. Arviolta tässä oli mukana noin 5 litraa multaa. Mullan seassa on lecasoraa.

Tämä on viime vuonna siemenistä kasvatttamani kuukausimansikka. Siitä selvisi kaksi taimea talven yli. Astiat eivät olleet missään vaiheessa lumen peitossa, vaan lumelta suojassa. Näihin ei myöskään päässyt satamaan vettä missään vaiheessa. Kevään tullen, kun pakkaset olivat ohi päivällä, nostin ne aurinkoon ja aloin varovasti kastelemaan niitä.

Ruohosipuli oli ihan räjähtäneen oloinen kun nostin sen aurinkoon talven jäljiltä. Tämä oli niin ikään lumelta suojassa talven ajan. Luuulin senkin kuolleen, mutta sateisina päivinä tämä sai ilmeisesti vettä. Parvekkeellani on metallinen kaide, josta roiskuu parvekeen sisäpuolelle vesitippoja kovalla sateella. Ei muuta kuin lisää vettä vaan niin johan lähti kasvamaan!

Parvekkeella tapahtuu! Read More »

Kohta pääsee kukkapenkin kimppuun!

, ,

Olen useamman päivän ajan käynyt vanhempieni pihalla laittamassa milloin mitäkin. Eilen käytin koko päivän ruusupenkin laittamiseen, koska se oli akuutein homma, ja kaikista yksinkertaisin. Sen sai tehtyä yhdellä kertaa valmiiksi muutamassa tunnissa. Ruusupenkki tuli etupihalle, ja sitten on takapihan vuoro.

Lähtötilanne oli tämä pienemmässä kukkapenkissä:

Kaamea ryteikkö vielä talven jäljiltä, eikä mitään oltu vielää leikattu pois. Rastilla merkattu kanto oli niin laho, että kun sitä vähän potkaisi, se mureni lähes palasiksi. Se sai siis lähteä. P-merkin kohdalla on pioni, joka säästetään. Se on istutettu siihen vasta pari vuotta sitten. Takana oleva rinkula ”K”, on kirsikkapuu, joka kuoli pystyyn. Osasi kyllä tehdä versoja pitkin pihaa ties mihin… esimerkiksi just kukkapenkkiin -> UUNIIN! Kirsikkapuun kaivaminen osottautui hieman työläämmäksi kuin olin kuvitellut. Pihalla on aika savista maata, ja voi vaan kuvitella kuinka tuollainen puu ottaa maahan kiinni siihen saveen… poistelin siis kirsikkapuuta useamman päivän ajan, kun en halunnut repiä selkääni. Ja homma oli tehtävä niillä työkaluilla joita oli tarjolla – lapiolla ja kirveellä.
Tänään vihdoinkin sain kaivaneeksi kirsikkapuun ylös! Siellä se nyt lepää köllöllään nurmikolla. Säästän kaikki perennat tästä kukkapenkistä. Tässähän kasvoi akileijoja, tarhaukonhattua, ukonkelloa, palavarakkautta, liljoja, vuorikaunokkia, kevätesikkoa ja pioni. Tähän on myös tarkoitus tehdä jonkinlainen pieni kivikkopuutarha, johon siirrän etupihalla pensaan katveessa olevat mehitähdet. Pääsen tämän kimppuun sitten ensi viikolla. Tarkoitus on reunustaa kukkapenkki lecaharkoilla. Siitä löytyy juuri sopivankokoinen kapea malli, joka ei ole edes järin kallis. Odotan myös, että Lecaharkkoihin kasvaisi sammalta. Siinä on ainakin tartuntapintaa.

Suurempi kukkapenkki saa myös muodonmuutoksen, mutta teen sen viimeisenä, koska siitä ei ole vielää nousseet kaikki perennat. En muista ihan tarkalleen mitä siihen viime kesänä istutin, mutta tässä on mm. minun ritarinkannukset. Ja näyttäisi siltä, että ne lähtevät tänäkin vuonna kasvamaan. Olin näkevinäni yhdessä pienet alut jo. Samoin liljajuurakot pitää pätkiä pienemmiksi sekä kevätesikot. Olen harkinnut kunnolla leviäville kasveille juurille jotain millä rajoittaa juurien kasvua liian pitkälle. Voisi sitten tulevaisuudessa helpottaa kukkapenkin hoitamista. Tästä kukkapenkistä lähtee myös kartiovalkokuusi. Äitini on sen siihen joskus istuttanut, mutta ei tiennyt millaiseksi tuokin voisi kasvaa…

Kartiovalkokuuselle on käynyt näin:

Eli siitä on toinen puoli täysin kuollut. Leikkasin taaimmaisena olevasta tuijasta alimmat oksat pois koska ne peittivät ison osan kukkapenkkiä. Sen myötä huomasin tämän kuusenkin surkastumisen. Yritän siirtää kartiovalkokuusen toiseen paikkaan, jos se alkaisi tekemään ns nurjallekin puolelle oksia kuolleiden tilalle.

Kohta pääsee kukkapenkin kimppuun! Read More »

Pikavisiitti K-Raudassa

, , ,

Ruusupenkkiin piti käydä hankkimassa kuorikatetta, ja lähdin käymään K-Raudassa sitä varten. Ostin Hertta kuorikatetta, koska se oli tarjouksessa 15,90€/3 säkkiä. Siitä riittää sitten kukkapenkkeihinkin.

Ovenpielessä olikin jo kärrillinen orvokkeja tarjolla… pidin kuitenkin niistä näppini erossa, vaikka vaikeaa se olikin.

Kävelin K-Raudan puutarhamyymälän toiseen päähän ulko-osastolle, ja sieltä löytyi kärrillinen kärhöjä.

Muutoin ulko-osasto oli melko tyhjänoloinen. Siellä ei nimittäin ollut perennoja vielä laisinkaan. Puita ja pensaita kyllä löytyi. Ne varmaankin kestävät ihan toisella tapaa tätä vuodenaikaa kun perennat. Vai olisikohan syynä se, että tuohon lähettyville on rakenteilla uusi K-Rauta, ja muutto on ihan lähellä? Noh, pitänee käydä välillä tutkimassa tilannetta.

Otin muutaman kuvan kärhöistä, mitä siellä oli tarjolla nyt tällä kertaa.

Periclymenum ”Serotina” ja ”Miss Bateman”.

Montana ”Rubnes” ja quinquefolia ”Engelmanii”.

Rouge Cardinal ja montana ”Rubens”.

”Multi Blue”.

Kärhöjen vieressä oli kärrillinen marjapensaita.

Kiersin ulko-osaston ympäri, ja huomasin neilikkaruusun taimet. Olisikohan tämä samanlainen ruusu, jota istutin juuri rivin äitini etupihalle?

Pikavisiitti K-Raudassa Read More »

Äidille ruusuja

, , , , , , ,

Sain eräältä puutarhaihmiseltä ruusun juurakoita, ja ne oli tarkoitettu äidille etupihalle tekemäni kukkalaatikon tilalle. Vanhempani esittivät toiveen, että laatikko purettaisiin. Olin samaa mieltä. Laatikon laudat eivät nimittäin olleet kestopuuta tmv, niin ne olivat jo ihan läpimätiä. Ja koska kyse on etelänpuoleisesta, suht paahteisesta paikasta, halusin siirtää siitä perennat pois ja laittaa tilalle jotain vähän vähemmän huoltoa kaipaavaa, esimerkiksi ruusuja. Juurakot olivat neilikkaruusuja. Samoin keltainen pensasruusu penkereeltä siirtyi laitimmaiseksi uuteen istutuspaikkaan.

Kuvaa ennen…

Laudat lähtivät helposti irti, ja murenivat suurimmalti osin. Puretusta kukkakaukalosta tuli kottikärryllinen multaa. Loput jäivät ruusuja varten. Perennat laitoin väliaikaiseen säilytykseen muoviastiaan. Ne siirretään takapihalle kukkapenkkiin. Reunustin istutusalueen sanomalehdillä.
Mukana oli myös pihan pikkuapulainen, Foxi. Se on tottunut olemaan seuranani kun touhuan pihalla istutusten parissa.

Lopputulos näyttää sitten kutakuinkin tältä:
(Kuva on otettu ennen reunimmaisen ruusun leikkaamista)

Sitten ei muuta kun seuraavaksi takapihan kimppuun uutta istutusaluetta laittamaan!

Äidille ruusuja Read More »

Scroll to Top