kärhö

Parvekkeella tapahtuu!

Nyt on nimittäin maailmankirjat sekaisin. Olen saanut talvetettua parvekkeellani mansikan ja ruohosipulin! Lisäksi, vein toisen kärhöni alakertaan kylmäkellariin talveksi, ja toin sen parvekkeelle pari viikkoa sitten. Siinä on nyt silmuja… ei voi olla totta! Olen hieman täpinöissäni tästä asiasta ja piti sitä varten värjötellä parvekkeella hetkisen, jotta sain otettua kaikista ”ihmeistä” kuvat.

Kärhö ei ollut missään järin suuressa istutusruukussa. Arviolta tässä oli mukana noin 5 litraa multaa. Mullan seassa on lecasoraa.

Tämä on viime vuonna siemenistä kasvatttamani kuukausimansikka. Siitä selvisi kaksi taimea talven yli. Astiat eivät olleet missään vaiheessa lumen peitossa, vaan lumelta suojassa. Näihin ei myöskään päässyt satamaan vettä missään vaiheessa. Kevään tullen, kun pakkaset olivat ohi päivällä, nostin ne aurinkoon ja aloin varovasti kastelemaan niitä.

Ruohosipuli oli ihan räjähtäneen oloinen kun nostin sen aurinkoon talven jäljiltä. Tämä oli niin ikään lumelta suojassa talven ajan. Luuulin senkin kuolleen, mutta sateisina päivinä tämä sai ilmeisesti vettä. Parvekkeellani on metallinen kaide, josta roiskuu parvekeen sisäpuolelle vesitippoja kovalla sateella. Ei muuta kuin lisää vettä vaan niin johan lähti kasvamaan!

Parvekkeella tapahtuu! Read More »

Pikavisiitti K-Raudassa

Ruusupenkkiin piti käydä hankkimassa kuorikatetta, ja lähdin käymään K-Raudassa sitä varten. Ostin Hertta kuorikatetta, koska se oli tarjouksessa 15,90€/3 säkkiä. Siitä riittää sitten kukkapenkkeihinkin.

Ovenpielessä olikin jo kärrillinen orvokkeja tarjolla… pidin kuitenkin niistä näppini erossa, vaikka vaikeaa se olikin.

Kävelin K-Raudan puutarhamyymälän toiseen päähän ulko-osastolle, ja sieltä löytyi kärrillinen kärhöjä.

Muutoin ulko-osasto oli melko tyhjänoloinen. Siellä ei nimittäin ollut perennoja vielä laisinkaan. Puita ja pensaita kyllä löytyi. Ne varmaankin kestävät ihan toisella tapaa tätä vuodenaikaa kun perennat. Vai olisikohan syynä se, että tuohon lähettyville on rakenteilla uusi K-Rauta, ja muutto on ihan lähellä? Noh, pitänee käydä välillä tutkimassa tilannetta.

Otin muutaman kuvan kärhöistä, mitä siellä oli tarjolla nyt tällä kertaa.

Periclymenum ”Serotina” ja ”Miss Bateman”.

Montana ”Rubnes” ja quinquefolia ”Engelmanii”.

Rouge Cardinal ja montana ”Rubens”.

”Multi Blue”.

Kärhöjen vieressä oli kärrillinen marjapensaita.

Kiersin ulko-osaston ympäri, ja huomasin neilikkaruusun taimet. Olisikohan tämä samanlainen ruusu, jota istutin juuri rivin äitini etupihalle?

Pikavisiitti K-Raudassa Read More »

Kärhöt istutettu laatikoihin

Tuli siis hankittua tällaiset kärhöt kuin Clematis ”The President” ja Clematis ”Hagley Hybrid”. Ne olivat tulla istutusruukuistaan ulos… siispä istutushommiin ja pian!

Olin varannut näille ihanuuksille pari kasvulaatikkoa vanhalta pihalta…

Kärhöille oli laitettava lisäksi vielä puutarhaverkkoa taka-alalle, että ne lähtisivät kiiipeilemään kohti valkoista muovisäleikköä. Nyt ne ovat nätisti vierekkäin kurottelemassa kohti korkeuksia… juurelle piti tietysti hankkia ”vartijat” jottei kissiherrat pääse näitä pätkimään…

Kärhöt istutettu laatikoihin Read More »

Näkösuojaa parvekkeelle

On tullut räpsittyä kuvia aika paljon, mutta en ole saanut niitä kiireiltäni tänne blogiin laitettua. Tässä siis hieman päivitystä parvekkeen suhteen.

Halusin parvekkeelle jotain näkösuojaa, ja mielessäni kävi heti korkeaksi kasvavat pavut. Niissä tietysti sekin hyvä puoli, että ne voi sitten popsia sapuskaksi jossain vaiheessa. Tarkoituksena on laittaa pavut kasvamaan omiin kasvulaatikkoihin, kunhan saan sellaiset ensiksi värkättyä. Keskelle vihreää puutarha-aitaa korkeaksi rullaksi, jotta niillä on sitten alustaa, mihin kiivetä.

Pavut on laitettu itämään 6.5. eli kaksi päivää sitten. En voinut uskoa silmiäni, että suurimmassa osaa on jo noussut taimi mullasta! Liotin papuja noin kuusi tuntia, en sen enempää. Mullassa on ruusupapua, härkäpapua ja ranskalaista papua (vissiin ihan peruspapu).

Toiseksi näkösuojaksi olen valinnut pari erillaista kärhöä. Nämä tarttuivat mukaani K-Raudasta viikonloppuna.

Kärhöille on varattuna molemmille parvekkeen sivuille tulevat valkoiset ritilät. Toinen ritilä on vielä laittamatta, kun en ole varma haluanko sen sittenkin ikkunaa vasten, vai en. Laitan kuvaa sitten lähemmin kun olen saanut sinne hieman järjestystä lisää 🙂

Näkösuojaa parvekkeelle Read More »

Kärhö ”Ville De Lyon”

Olin himoinnut jo pidempään jotakin kärhöä pihamaalle, koska mielestäni ne ovat erittäin kauniita, ja sitten niistä saa vielä näkösuojaakin tarvittaessa. En nyt muista tarkalleen mitä olin menossa ostamaan paikallisesta Agrimarketista, mutta mukaani tarttui tällainen ”Ville de Lyön”-kärhö.

Istutin kärhön 15.5. terassin kulmaan siperiankurjenmiekkojen viereen. Tein sille pienehkön kiipeilytelineen. Itse asiassa ostin kaksi kärhöä, joista toisen istutin kaiteen viereen parvekkeen alapuolelle. Siperiankurjenmiekat olivat muuten täydessä kukassaan kesäkuun puolta väliä ennen. Kuva on otettu 12.6.2011. Kun istutin kärhön, alueen liljat ja iirikset eivät olleet lähteneet kasvamaan vielää. Sen verran aikaisin laitoin kärhöt maahan että hieman pelotti, että näinköhän tulee hallaa vielä tai ei.

Ei mennyt aikaakaan istuttamisen jälkeen kun toisessa kärhössä oli jo nuppu!

Seuraavassa kuvassa toinen istuttamani kärhö on tuossa oikeassa laidassa olevan punaisen laatikon (tomaatin taimen) vasemmalla puolella. Se lähti hieman nihkeämmin kasvamaan mutta on edelleen hengissä (kop kop). Se on laitettu kiipeämään kuvassa näkyvää vihreää kehikkoa vasten. Kehikon eteen istutetut jalopähkämöt suurine lehtineen eivät ole tänä vuonna tehneet juurikaan kukkavarsia. Niihin tuli viime vuonna jotain elukoita, ja luulen, että ne vähän kärsivät siitä. Jos taivaalta tulee vettä, niin ne eivät myöskään kastele tuota pöheikköä mitenkään, vaan joudun itse niille kantamaan kannuissa vettä. Saattaa olla senkin takia hieman nihkeäkasvuisia. Voisi olla viisainta siirtää kukat tuosta paikasta toiseen paikkaan juuri tuon kastelusyyn takia. Reunamalle sopisi vaikkapa ruukkuistutuksia ja koriste-esineitä. Itse asiassa, tomaatit viihtyisivät tuossa noissa laatikoissa todella hyvin, ja paprikatkin… täytynee miettiä sitä ensi vuoden kannalta…

Kun olin eräs aamu lähdössä töihin niin minua odotti tällainen! (14.6.2011)

Kärhö ”Ville De Lyon” Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top