Kissoille kannattaa laittaa aina silloin tällöin jotain ”heinämäistä” kasvamaan, ja itse olen laittanut nurmikon sijaan niin sanottua ”kissakauraa”. Sitä saa lähes joka paikasta. Tässä pieni vinkki kuinka kauran (ohran) voi laittaa kasvamaan.
Tarvitaan korkea maljakko, taimimultaa, akvaariosoraa ja pala katekangasta. Korkea maljakko sitä varten, että rehu saa kasvaa rauhassa tietyn korkuiseksi, ennen kuin kissat pääsevät siihen käsiksi.
Laitan pohjalle pienen kerroksen akvaariosoraa salaojitusta varten. Tähän käy myös hiekka tai sepeli.
Akvaariosoran päälle katekangaspala, ja sen päälle vielä soraa. Sitten multaa puoleen väliin ruukkua, ja asettelen siemenet parin sentin päähän toisistaan.
Pieni kerros multaa päälle, tuorekelmua, ja eikun ikkunalle odottelemaan itämistä.
Narttukoirilla on pari kertaa vuodessa juoksuaika, ja toisinaan ne tarvitsevat sisätiloissa ollessaan jotkut suojapöksyt, ettei vuoto sotke paikkoja. Olen keksinyt tähän edullisen keinon, jolla saa koiralleen vielä mukavan näköisiäkin ”juoksupöksyjä” edulliseen hintaan.
Päätarvikkeet: kangasta (esim. farkkua, samettia), kuminauhaa ja velcranauhaa. Itse käytin farkku- ja samettikangasta vanhoista housuista, jotka olivat menneet jo osittain rikki. Lisäksi kävin kangaskaupasta hakemassa koristenauhaa ja paikallisesta puljusta (T-Mafia) valmiiksi prässättyjä kangasmerkkejä. T-Mafiasta onnistui saamaan verkkokaupan valikoimaan kuuluvia printtejä valmiiksi prässättyinä trikookankaaseen, ja ei muuta kuin ompelemaan kiinni vain!
Kangaskaupasta saa mitä ihanampia pitsireunuksia! Ostin kolmea erilaista.
Olemme ostaneet useamman kerran Siempre-merkkisiä pikkuhousunsuojia LIDListä, jotka osoittautuivat täydellisiksi tähän hommaan. Niissä on hyvä tarra, joka pitää suojan hyvin kankaassa kiinni. Periaatteessa suojalle ei tarvitsisi tehdä erillisiä ”lärpäkkeitä”, minkä sisään suoja ujutetaan. Pistin merkille, että side kestää paikallaan vaikka housut olisivat hieman märätkin koiran pesuhetken jäljiltä. Kuvasta myös näkee mitä olen tehnyt hännän kohdalle. Eli riittää kun ompelee siksakilla hännänympärystän pari kertaa niin ei lähde rispaantumaan tai pahemmin venymään.
Seuraavista kuvista näkyy kuinka velcra ja kuminauhat ovat laitettuina paikoilleen.Velcralla on vastakappaleet hännän yläpuolella. Velcralle saa säätömahdollisuuden, kun laittaa sitä koko housun yläosan matkalta (harmaat pöksyt).
Sitten vielä mallataan koiran päälle… AVOT 😀
Jos haluaa, niin farkkukankaasta saa ihan kivan näköisen reunan ylälaitaan, kun ompelee siihen käännöksen nurinpäin ja hapsuttaa reunan kuten joku tarkkanäköinen voisi edellä olevasta kuvasta huomata.
Olen tänä vuonna kasvattanut taimet täällä kotosalla koska arvelin, että en pääse jatkuvasti niitä hoitamaan talolla (jossa olin viime vuonna). Taimista isoin osa on kuitenkin menossa sinne pihalle. Olen tullut siihen tulokseen etten viitsi tämän vuoden puoella laittaa parvekkeelle juuri mitään kun jos niitä vihannespunkkeja taas ilmestyy, niistä on todella vaikeaa päästä eroon. Niille kuitenkin kelpaavat kaikki kasvit! Puutarhassa ne eivät ihan samalla tavalla menesty kun niillä on siellä vihollisia.
En tiedä mikä sitä ihmiseen menee keväällä kun ensimmäiset kasvien siemenet ilmestyvät kauppoihin kun niitä pitää hamstrata kauheat läjät. Ikään kuin niitä ei olisi jo entuudestaan tarpeeksi 😀 Joka kerta kuitenkin alkuvuodesta aina päättää, että kyllä ne edelliset vielä kelpaavat!
Uusia kokeiluja on kuitenkin kiva tehdä ja olenkin tänä vuonne päättänyt kasvattaa muutaman perennan pihalle lisää, mm. sarviorvokkia.
Että, yritäpäs mennä tällaisen hyllyn ohitse kun käyt kaupassa etsimässä vaikka vessapaperia… jokainen taimihullu kyllä tietää mitä tarkoitan!
Tästä kyseisestä hyllystä lähti vielä mukaan Moneymaker-tomaattia, Koristekrassia edellisten lisäksi, Kirsikkatomaattia, Kehäkukkaa itsepoimittujen simenten lisäksi, Silkkiunikkoa ja Olkikukkaa. Sitä on niin sekaisin kun tuollasen telineen näkee, että ostaa sitten vahingossa sellaisiakin siemeniä joita löytyy entuudestaan. Muisti on rajallinen ihmiselläkin ja kyllä nyt on olkikukkaa sitten kaksikin pussukkaa. Toivottavasti saan ne kasvamaan.
Onnistumisen iloa on koettu mm. seuraavista kylvöistä: tomaatti ”Mato”, Chinese Slangen (kurkku), kesäkurpitsa, paprika, korianteri, timjami, maissi… sitten kukkasista: sarviorvokki (perenna), kiinanasterit, leijonankita, tuoksuneilikka (perenna), karpaattien kello (perenna), tiibetinkoirankieli, kesämalvikki, auringonkukkia (lajitelma), kaunopunahattu, mustasilmäsusanna (keltainen), päivänsini ja tuoksuherne…
Kokeilin myös tarhasalkoruusua simenistä mutta taimet nuivahtivat melko nopeasti. Saattoi olla että ne olisi pitänyt koulia jossain alkuvaiheessa, ja sijoittaa kasvamaan johonkin järkevämpään paikkaan. Minulla oli ne aluksi kasvamassa makkarin ikkunan alla, ja se oli melkoisen kuuma paikka. Kesämalvikeille kävi suurimmaksi osin samalla tavalla.
Laitoin makkarin ikkunalle kasvamaan kaikki köynnöstävät kasvitkin. Katossa on sopivissa kohdissa amppelinreiät kolmelle kasville, niin niihin oli kätevää virittää tukinarut. Olisi tietysti ollut järkevämpää tehdä tämäkin sötös toisin, eli ensi vuonna sitten taas uudelleen 😀 Eli jos nyt tätä vuoden päästä katselen niin muista: tee katon rajaan laudanpalanen johon on ruuvattu kiinni koukut mihin kasvit saa kiinni! Ja olisi ollut ehkäpä kätevämpää jos olisi tajunnut laittaa ne vielä pitkulaiseen parvekelaatikkoon… saisi enemmän tilaa kukkalaudalle toisille taimille. Köynnöstävät olisivat voineet yhtä hyvin roikkua ilmassa jos niillä olisi ollut oma loota. Samalla karkaistaminen olisi ollut vähemmän työteliästä. Nyt ne piti viedä parvekkeelle yksitellen.
Yritin saada kaveriltani saadut verikurjenpolven siemenet itämään, mutta turhaan. Pidin niitä jääkaapissa varmaan kuukauden ennen kuin laitoin ne multaan. Saattaa olla, että oli pikkasen liian huono kylmäkäsittely. Jos vaikka ymmärtäisi ensi syksynä pistää perennan siemenet vaikka parvekkeelle niin ne saisi kunnollisen kylmäkäsittelyn. Taimille oli muutenkin vaikeaa saada idätyspaikat, ja kekseliäisyydellä oli kysyntää. Tässä keittiön ikkunan edustaa:
Tuossa keittiön ikkunan alla on kissojen ruokintapaikka, joka omalta osaltaan vielä antoi haastetta lisää. Minulta sattui löytymään hyllynpalanen, jota en ollut asentanut vielää komeroon. Siitä sai oivan lisäsiivekkeen keittiön ikkunalaudalle.
idätin taimia ruokailupöydällänikin… Uuno oli tyytyväinen kun sai pöytänsä takaisin!
Ruokailupöydällä olleet paprikantaimet saivat välillä valohoitoa parvekkeen oven edessä aurigonvalossa kun muualla oli ahdasta. Olen saanut nyttemmin siirrettyä paprikat keittiön ikkunalle koska osa taimista on jo parvekkeella.
Kuvasta voi varmaan huomata, että parvekkeen laittaminen (=siivoaminen) on vielä pahasti kesken.
Tuli tehtyä tuossa semmoinen pikkuruinen hankinta hauvelille, kun sillä on kohta synttärit…
Luun muotoinen nimilaattaTaakse koiran nimi ja puhelinnumero
Laatta on noin 4cm x 2cm kokoinen. Toinen puoli on tuollainen oranssi ja sileä, johon on sitten kaiverrettu koiran nimi ja isännän puhelinnumero. Ei ollut kauhean kallis – maksoi 12,90€ + toimituskulut 3,50€. Nimilaatta toimitettiin parissa viikossa. Paikka, josta tilasin oli lahtelainen Petpark.fi/nimilaattapuoti… joka ilmeisesti on vaihtanut verkko-osoitetta hiljattain toiseksi. Näitä nimilaattoja saa siis tilattua seuraavasta paikasta: http://www.nimilaatat.com
Taas jossakin ihmetellään, että mikä saa ihmisen tekemään jotain tällaista viattomalle luontokappaleelle… Noh, tähän on kyllä syynsä, ja se ei ole mikään muotihömpötys. Mutta kun Minna-täti tekee, ni Minna-täti tekee sitten kunnolla!
Foxi-parka oli satuttanut itsensä jokin aika takaperin temutessaan pihalla, tai ei sitä oikein tiennyt missä tämä oli itsensä satuttanut, verta tuli hieman hetkellisesti ja reikä jäi kylkeen. Kuitenkin sekä isäntä, että minä totesimme, että koiran kyljessä oleva ”vekki” tarviaa jonkunlaisen suojan, ainakin hetkeksi. Kokeilimme ensiksi sideharsoa ja idealsidettä. Kun kyse on tuollaisesta ikiliikkujasta, ei moisilla viritelmillä ollut siis minkään näköistä virkaa. Meni varmaan viisi minuuttia, kun koiralla oli lannevanne, joka oli tehty sideharsosta ja idealsiteestä. Piti siis kehitellä jotakin paremmin paikallaanpysyvää… ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä elukalle jonkinnäköinen vaate.
Foxi oli saanut lahjaksi isoisänsä Tällin villatakin, josta päätin ottaa mallia. Suoritin mittaamisen siellä, missä koirakin oli, ilman mittanauhaa tietenkin… kyllähän sitä nyt sen verran osaa arvioida pituuksia kun kotiin pääsee!
Tällin villatakki
Leikkasin kankaat muistin perusteella ja aloin ompelemaan koiran riemuksi sille paitaa. Ihan suoriakin saumoja tuli, ja oli oikein tyytyväinen lopputulokseen. En malttanut odotella että pääsisin kokeilemaan sitä koiran päälle, olinhan laittanut siihen ihan neppareitakin. Tein vyölenkit, joihin mahan puolelta tulevan ns vyön saisi kiinni… siinä siis nepparikiinnitys.
Ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä, kuten kuvasta näkyy. Mahalenkki oli kyllä ihan ok, mutta vyölenkit sille oli ommeltu ihan väärään paikkaan joten niitä ei olisi voinut käyttää. Lopputulos: vyölenkit väärässä paikassa, mahalenkki toimii jos ei laita vyölenkkeihin… tosin, paita ei kestänyt ikiliikkujalla paikallaan. NOH, minä sitten päätin tehdä uuden paidan ja ottaa opikseni virheistä…
Tein varmaan kolme eri versiota paidasta lisää, ennen kuin päätin, että nyt jos ei onnistu niin sitten saa olla. Haava olisi joka tapauksessa kerennyt parantumaan umpeen ennen kuin saisin ommeltua sellaisen paidan elukalle joka minua itseäni miellyttäisi, tai sopisi täydellisesti koiran päälle! Foxi alkoi olla samaa mieltä kanssani…
Foxi ei kuitenkaan ollut pahoillaan paidasta, vaan esitteli sitä ihan hienosti… tai sitten kaikki tämä poseerausinto johtui siitä kun se sai kuvien välissä makupaloja. Selvää mallin ainesta kuitenkin, sanon minä 😀
Koska kyseessä on tyttökoira, halusin sille jotakin söpöä. Mikäpä muu voisi olla oikeastaan niin söpöä tällä hetkellä kuin jokin, mikä on vaaleanpunaista. En kuitenkaan halunnut, että isäntä oksentaa, niin paitaan tehtiin vain mm. vaaleanpunainen vyö, jossa on vaaleanpunainen silkkirusetti, sekä muutama vaaleanpunainen koristereunus. Vyön päät kiinnittyvät toisiinsa velcralla ja niiden välissä on vaaleanpunaista kangasta varsinaisena vyön elementtinä, sekä leveää kuminauhaa, jotta ei kiristä. Vyö pysyy paikoillaan vyölenkeillä, jotka ovat ommeltuina paidan alaosaan… tai pysyy ja pysyy… jotta mitään saisi pysymään tämän elukan päällä kunnolla niin ne pitäisi varmaan liimata sen turkkiin kiinni epoksilla!
Koska olen ”liitoksissa” tällaiseen paitojen painopaikkaan, päätin tehdä Foxille sopivan printin.
Foxi ei epäilyistäni huolimatta juurikaan paitaa kainostellut… Iloisena se leikki samaan tahtiin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paitaa pidettiin päällä muutaman päivän, jotta haava ehtisi hieman parantua.
Eikä se koira nyt minulle niiiin vihainen sitten loppujen lopuksi ollutkaan….
Mie ja miun kamu Foxi
Sivustomme käyttää evästeitä jotta vierailusi sujuisi mutkattomasti. Valitse sopivat asetukset tai hyväksy kaikki. We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. Choose ones you like or accept all.
Tämä sivusto käyttää evästeitä jotta sivuston käyttökokemus sujuisi paremmin. Evästeet on jaoteltu eri kategorioihin niiden toiminnallisuuksien mukaan. Jotkut evästeet ovat välttämättömiä sivuston toimimisen kannalta ja ne ovat aina käytössä. Kolmannen osapuolen evästeet auttavat meitä ymmärtämään kuinka toimit tällä sivustolla. Nämä asetukset ovat käytössä ainoastaan sinun luvallasi. Sinulla on mahdollisuus myös kieltäytyä näiden evästeiden käytöstä, mutta ne voivat vaikuttaa joihinkin sivuston ominaisuuksiin, joita haluaisit käyttää.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia sivuston toimivuuden kannalta. Sivusto ei pysty toimimaan ilman näitä evästeitä. Ne antavat vierailijalle anonyymisti turvallisen ympäristön vierailun aikana. Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 kk/mo
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 kk/mo
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 kk/mo
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Toiminnalliset evästeet auttavat sivustoa suorittamaan tehtäviä kuten jakamaan sisältöä sosiaalisessa mediassa, ottamaan vastaan vuorovaikutusta sekä joitakin muita kolmannen osapuolen ominaisuuksia.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Suorituskykyyn liittyvät evästeet auttavat sivuston ylläpitäjää ymmärtämään ja analysoimaan vierailijan käyttökokemusta ja sivuston toimintatehoa. Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytiikkaa mittaavaa evästettä käytetään ymmärtämään kävijän käyttäytymistä sivustolla. Käyttäjän henkilötiedot ovat aina anonymisoituja. Toivomme sinun käyttävän tätä evästettä, jotta voimme luoda sinulle haluttua sisältöä. Eväste auttaa meitä tietämään muun muassa sivustolla kävijöiden lukumäärän, liikenteen lähteet ja mitä artikkeleita sivustolta on katseltu.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Kaupalliset evästeet tarjoavat vierailijalle sopivia mainoksia ja mainoskampanjoita. Nämä evästeet keräävät tietoa jota voidaan käyttää vierailijaan kohdistuvassa mainonnassa. Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.