kasvulaatikko

Parveke kesäkuntoon jo ehkä tällä viikolla

Vuosi sitten en oikein jaksanut tehdä parvekkeelle mitään, mutta tänä vuonna päätin, että parveke täytyy laittaa kuntoon! Haluan viettää siellä aikaa ja lukea vaikka kirjoja. Olen kaksi kertaa käynyt tänä vuonna parvekkeella. Sinne ei ollut mitään asiaa koska tavarat olivat siellä ihan sikin sokin.

Parveke 6.5.2021

Meillä on tänään vuoden tähän mennessä lämpimin päivä. Puhelimen sää-appi näyttää +23C, eli parvekkeella tarkenee ihan T-paidassa. Päätin siivota parveketta jos vaikka pääsisin istuskelemaan sinne jo huomenna.

Minulta jäi hirvittävä läjä multaa sisältäviä muoviämpäreitä siivoamatta viime kesän jäljiltä, koska tarkoituksena oli käyttää samoja multia istutuksissa tänäkin vuonna. En kuitenkaan laittanut mitään taimia kasvamaan, ja mullat ovat nyt vielä suurimmalti osin ”muovirukuissa”. Otin syksyllä vanhemmiltani mukaan sellaisen kasaan laiteltavan puutarhajäteastian, johon on helppo kipata kaikki mullat. Ei se kaunis ole mutta se on kätevä! Saan vietyä sillä useamman multaämpärillisen pois yhdellä kertaa. Käyn kippaamassa mullat kasvimaalle vanhempieni pihalle. Hyvää multaa se kuitenkin on.

En varsinaisesti heittänyt vielä mitään tavaraa pois, vaan järjestelin niitä vähän paremmin. Tietysti ruukkujen tyhjentämisen ansiosta joitain tavaroita sai päällekkäin ja parveke näyttää heti siistimmältä. Teen itselleni loikoilupaikan parvekkeen takaosaan, jossa olen yleensäkin aina pitänyt jonkunlaista istuin- tai makuupaikkaa. Ajattelin myös laittaa jonkun kasvin kiipeilemään parvekkeen kaiteeseen kiinnitettyyn ritilään näkösuojaksi. Kasvi estäisi parhaimmillaan myös veden satamisen parvekkeelle oleskelupaikkaani.

Yritän saada kaiken mahdollisen pois tältä ikkunan seinustalta. Siihen ei ole tulossa hirvittävää määrää koristeita tai kasveja. Jätän ainoastaan bambu-tason ikkunan eteen ja sen päälle voi toki laittaa jotakin kivaa. Saatan ostaa parvekkeelle tekokasveja niin minun ei tarvitse miettiä sitten niiden kastelua. Esimerkiksi muratti on oikein hieno.

Parvekekasvit heränneet

Istutin muistaakseni pari kesää sitten serkulta saamaani termoruukkuun virpiangervoa, joka on nyt avannut jo lehtiä vaikka kuinka paljon. Miksiköhän ihmeessä en ole kirjoittanut tästä asiasta aiemmin blogiini? Tämähän on ihan loistava idea laittaa pensas parvekkeelle, eikä tätä saa tapettua varmasti mitenkään. Se on talvehtinut tuossa ruukussa ainakin pari talvea. Ruukku on ollut parvekekaiteen vieressä ihan, että siihen sataa tarvittaessa vettä ja myös lunta. Jos ruukku käy liian pieneksi pensaalle, pensaan voi käydä istuttamassa pihalle johonkin ja käyn sitten hakemassa uuden vanhempieni pihalta, josta tämäkin on alkujaan otettu.

Kasasin vuosi sitten uuden puulaatikon kotkansiipisaniaisia varten, ja taas kerran nämä ihanat vaikeasti tapettavat kasvit ovat osoittaneet sinnikkyytensä! Jokaisesta laatikosta kasvaa tänäkin vuonna kotkansiipisaniaisia. Tämä laatikko on toistaiseksi vielä väärässä paikassa siltä osin, että haluan laskea sitä hieman matalammelle mitä se nyt on, ettei saniaiset kärvenny auringonpaahteessa. Ne eivät nimittäin älyttömästi pidä paahteesta.

Siivosin parvekkeen takanurkkauksen ja sain aseteltua pitkän saniaislaatikon paikoilleen. Olipas se painava! Minullahan saattaisi muutekseen olla tuohon lattialle matto häkkivarastossa, joka kestäisi säätä. Pitääkin tarkistaa asia.

Saniaiset kasvavat parvekkeella jo hyvää vauhtia.

Tässä olisikin sitten se seuraava projekti jossa tulee taatusti vuodatettua hikeä ja kyyneleitä. Nimittäin edesmenneen koirani, Foxyn, uimapalju on parvekkeellani. Äitini ei halunnut siitä pihalleen vesiaihetta, niin toin sen parvekkeelleni. Aion tehdä siitä siis vesiaiheen. Minulla on jo sitä varten haettuna pino käytettyjä tiiliä, joilla aion peittää paljun reunat. Teen varmasti step by step-kuvasarjan kuinka tämä vesiaihe muodostuu. En ole ihan sitä vielä suunnitellut loppuun. Alkaisi olla jo aika suunnitella, mutta ensin siivoan parvekkeelta kaiken ylimääräisen pois tilaa viemästä.

Laitan paljun parvekkeen etuosaan jotta voin katsella sitä sitten istumapaikaltani. Sen halkaisija on kuitenkin niin suuri, että en voi sijoittaa sitä oikein mihinkään muualle, kuin tuohon kulmaukseen. Saan kuitenkin vielä avattua ovea tarpeeksi, vaikka palju on juuri sen kohdalla. Paljusta sitten lisää myöhemmin, nyt on aika mennä nauttimaan kesäisestä säästä!

Parveke kesäkuntoon jo ehkä tällä viikolla Read More »

Purkamista, kasaamista, sotkemista…

Kun olin päättänyt, että Foxyn uimapalju saa uuden elämän parvekkeellani, alkoi tavaroiden uudelleen järjestely. Minua hieman yllätti, millainen määrä tavaraa parvekkeelleni oli kertynyt, ja halusin kaikesta ylimääräisestä eroon, mutta myös jotain uutta. Parvekkeen tulisi silti muistuttaa puutarhaa. Tämä tarkoitti sitä, että piti miettiä tarkemmin, mitä pitää purkaa ja mitä rakentaa uudelleen. Kunhan parveke on siivottu ja kaikki paikoillaan, laitan valmiista parvekkeesta sitten kuvan. Olin päättänyt, etten laita kuvia tänne blogiin ennen kuin olen siivonnut kaiken… ei nyt ihan onnistunut sekään, kun on välillä ollut muitakin projekteja. Parveke on ollut aika työläs, jos asiaa voi näin ”vähätellä”!

Takavasemmalla on puulaatikko, jonka purin.

Sukulaiseni kasaama puulaatikko oli hirvittävän massiivinen parvekkeelleni, ja en oikein saanut siitä mitään järkevää aikaiseksi. Siinä kasvoi saniaisia, jotka kyllä viihtyivät ihan hyvin, ei siinä mitään. Laudoitus oli kauniisti harmaantunut aikojen saatossa. Päätin purkaa laatikon. Laudat tulevat tietenkin uusiokäyttöön kämppääni 🙂

Koska aioin purkaa saniaisilta laatikon, piti tilalle tehdä ensin toinen laatikko. Ne olivat suoraan oikean kokoisia eikä minun tarvinnut muuta kuin sahata sivulla olevat laudat, sekä pystyrimat, johon naulaan laudat kiinni.

Puulaatikko kasattuna.
Käsittelin puulaatikon mustalla Supi Saunavahalla.

Laitoin kaiken ylimääräisen puutavaran liikkeelle eteenpäin. Tuttavani huhuili pihallensa kalusteita, ja kysyinkin häneltä josko hän ottaisi vanhan pöytärungon, jota tuunaamalla saisi itselleen tehtyä penkin tai pöydän. Hän innostuikin asiasta, ja laitoin hänen mukaansa sitten kaiken tarvittavan puutavaran, josta hän voisi rakentaa itselleen jotain. Tämä tarkoitti sitä, että parvekkeeltani hävisi iso kasa puutavaraa jota ei tarvinnut heittää roskiin! Ja hitaasti mutta varmasti siirtelin harkkoja parvekkeellani paikoilleen… puulaatikon alla oli nimittäin myös harkkoja kaksi kappaletta, jotka olivat sellaisia aika isoja harkkoja muihin verrattuna. Paljun viereen tuli harkkorivi, jonka päälle siirsin pitkulaisen saniaislaatikon. Haluan, että vesiaiheen vieressä on kotkansiipisaniaisia. Palju oli tässä vaiheessa vielä täynnä roipetta, jotka olen nyttemmin siivonnut. Kuvassa näkyvä puutavara meni tuttavalleni pöydänrungon kera.

Kuva 28.5.2020

Kun kaikki tavarat oli laiteltu paikoilleen pääsin asettelemaan istutukset niille varattuihin paikkoihin (niistä lisää myöhemmin). Kun päätin, että tämä olis niinku tässä, on helpompaa kerätä kaikki muu parvekkeelta pois, koska sinne ei tulisi sen jälkeen enää mitään muuta. Voisin alkaa nauttia kesästä siis! Palju on vielä verhoilematta, mutta sekin on näköpiirissä tässä ihan pian. Ajoitan kirjoituksia useammalle päivälle, ettei yhdelle päivälle tulisi niin montaa, jos innostun oikein kirjoittamaan useamman blogin. Aikajana saattaa siitä syystä hieman olla omituinen, pahoittelut siitä. Parin päivän särkylääkekuuri on kuitenkin tiedossa kun sormeni nivelet ovat ihan turvoksissa ja peukalon niveleen on tullut pattikin. Se on kipeä. Joka vuosi tähän aikaan sama juttu – allergiat painaa päälle. Mutta, jos tämä tästä, niin kiitos kun luit ja yritän pian kirjoitella jotain.

Purkamista, kasaamista, sotkemista… Read More »

Kukkalaatikot ja muutakin

Vielä viikko sitten viime vuonna laittamani kukkalaatikot olivat umpijäässä…

18.4.2013

Lumien sulettua 20.4. esiin paljastui yllättävän vähän myyrätuhoja…

Vihreät talvehtineet kasvit kukkalaatikon (kasvulaatikon) takalaidalla ovat tarhasalkoruusuja. Toivottavasti lähtevät kasvamaan. Muita kukkasia tuossa laatikossa olivat samettikukat, kiinanasterit ja erilaiset päivänhatut.

Laventeli on istutettu viime vuonna kivikasan keskelle ja odottelee uutta siirtopaikkaa, kunhan saan työstettyä sen valmiiksi. Tarkoitus on siirrellä kaikki kuivan paikan kasvit kuistin kaiteen eteen.

Tässä on kuva minun parhaasta apurista, Foxysta 🙂

Kuten kuvasta näkyy, lumet ovat sulaneet kyseiseltä piha-alueelta täysin. Kaksi päivää sitten (18.4.) kuvan ottamisesta, pihalla oli vielä lunta.

Kukkalaatikot ja muutakin Read More »

Kasvulaatikko tomaateille

Päätin tänä vuonna laittaa kaikki tomaatit oleskelualueiden läheisyyteen, ja ylläri, niille piti rakentaa uusi kasvulaatikko kun edelliset eivät käyneet enää tarkoitukseen. Tässä siitä rakennusohjeet.

Tässä tarvikkeita, joita laatikon kasaamisessa tarvitaan:

Rikkaruohokangasta, juuttinarua, niittipyssy, sivuleikkurit, kanaverkkoa ja tietenkin lautaa ja nauloja. Maalaamista varten löytyy tavallista, halvinta punamultamaalia.

Kun laatikko on kasattu, sen pohjalle leikataan kanaverkosta palanen. Verkko kiinnitetään niiteillä lootaan.

Kun verkko on niitattu paikoilleen, leikataan juuttinarusta pätkiä ja sidotaan niitä pohjassa oleviin lautoihin. Teen tämän sen takia, että niihin sitten kiinnitetään tukinarut. Narut on hyvä olla tuossa rakenteessa jotenkin kiinni, ja tämä varmaan helpoin ratkaisu siihen.

Kun narut on sidottu lautoihin kiinni, asetellaan kangas paikoilleen ja niitataan ne myös laatikkoon kiinni. Alle jääneet narujen solmut on helppo tunnustella kankaan läpi, ja niiden kohdalle leikataan pieni reikä, josta narut pujotetaan laatikon sisäpuolelle kankaan läpi.

Sitten ei muuta kuin maalataan laatikko.

Suosittelen, että jos olet mitannut kaikki laudanpalaset etukäteen, niin osien maalaus kannattaa tehdä ennen kasaamista. Itse olen hieman hätäinen puuhissani, niin maalaan yleensä jälkikäteen kaiken, mutta siistimmän tuloksen saa jos jokainen pala on maalattu etukäteen ennen kasaamista. Niin kuin kuvasta näkyy, olen laittanut myös turpeen valmiiksi lootaan ennen tukinarujen virittelyjä. Eli tukinarut kannattaa laittaa myös paikoilleen ennen mullan laittoa niin ei tarvitse sitten kaivella niitä sieltä alta. Mutta perse edeltä puuhun toisinaan, ei sillä väliä jos haluaa joitain asioita hankalasti tehdä 😀

Kasvulaatikko tomaateille Read More »

Lähes kaikki taimet istutettu!

Avomaankurkkujen taimet jöllöttävät vielä kasvuruukussaan. En tiedä tuleeko niistä edes enää mitään mutta kokeillaan. Yksi kesämalvikin taimi on myös istutusta vailla…

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt sen verran aikaa että pätkin näitä aiheita useampaan kirjoitukseen niin ei tule liian paljon kuvia yhteen stooriin. Yritän ottaa joitakin kuvia lähipäivien aikana jotta kasvien kasvamista voi jollain tapaa vertailla. Tällä hetkellä postausta hidastaa surkea nettiyhteys, joka on ns. mokkulan kautta. Olen tilannut lisäantennin vahvistamaan signaalia, mutta joudun odottelemaan sen saapumista vielä huomiseen. Kyllä on niin hidas yhteys että meinaa hermot mennä! Kuinka sitä ennen tulikaan toimeen 56kb modemilla? Hitaan nettiyhteyden takia pätkin myös näitä postauksia useampaan osaan että nämä saadaan mahdollisimman sutjakasti ladattua kunkin koneelle, jos jollain muullakin sattuu olemaan hitaanlainen yhteys.

Lähdetään tästä liikkeelle, että kerron muutamasta kuvakohteesta…

Tein paprikoita varten puulaatikon johon istutin myös kurkkua (Chinese slangen), Money Maker-tomaattia (2 taimea), persilijaa, salaatteja sekä basilikaa (oriental). Sekaan survoin muutaman siemenen kehäkukkaa.

Tältä tuo samainen loota näytti äsken kuvattuna (28.6.2011):

Jotakin on siis tapahtunut! Huomasin, että basilikat ovat lähteneet melko nihkeästi kasvamaan verrattuna viime vuoteen. Salaatit lähtivät taasen todella hyvin. Kurkun taimet ovat kuolleet. Ilmeisesti ne paleltuivat kesäkuun vaihteella kun täällä oli jokunen erittäin kylmä yö. Luulin myös kesäkurpitsan taimien paleltuneen koska ne näyttivät melko pitkään aika nuutuneilta. Tässä on 22.6.2011 otettu kuva, tai toisesta vaan. Hyviin näyttää pötkivän 🙂 Kukkiakin tullut jo muutama kumpaankin. En ole malttanut vielää paremmin katsoa, että onko niissä jopa kurpitsan alkuja.

Ensimmäiset mansikat tänään!
Kävin päivällä isääni morjestamassa samalla rapsuttelemassa kissojani, kun ne ovat vanhemmillani hoidossa kesän ajan… tai suurimman osan ajasta. Isäni oli maistanut tänään ensimmäisen erän mansikoita heidän mansikkamaaltaan. Itse en ollut edes ajatellut, että mansikat voisivat olla jo kypsiä. Suureksi hämmästyksekseni huomasin, että niitähän sai jo poimia kourallisen tai kaksi, kun kävin kurkkaamassa mansikkamaalle. Kohta tulee kiire tehdä räksäverkko mansikoiden ympärille ettei ne mene ”muiden” suihin!


Paljon on mansikan raakileita… vesi kielellä odottelen niiden kypsymistä ja pakastamista. Tätini on keksinyt lisäfunktion jäisille mansikoille: pistetään niitä jäisinä valkoviinin sekaan niin saadaan herkulliset jääpalat, viini nopeasti viileäksi ja lopuksi viinissä uitetut mansikat voi syödä.

Lähes kaikki taimet istutettu! Read More »

Scroll to Top