Kuvakollaasi

Luontodokkareita katsellessani on tullut mieleen, että voisin itsekin kokeilla tehdä niitä niin sanottuja ”time lapse”-videoita. Sitten vaan miettimään, että mikä voisi olla sellainen paikka, josta saaisi otettua kuvan useasti… päädyin kuvaamaan tienposkea, jossa käytän koirani ulkona, koska käynhän siinä samassa kohtaa joka päivä. Kimmokkeen sain uuden puhelimen hankinnasta, kun alkuun otin testikuvia sillä. Onhan minulla ihan kunnon laitekin time lapse-kuvausta varten, GoPro, mutta piti olla sellainen laite, joka olisi todennäköisimmin mukana, kun menen ulos, eli puhelin.

Kuvauspaikkana on Ratamokatu 17 autoparkin sisäänkäynti. Paikassa oli sinänsä haasteita, vaikka siihen oli helppo päästä. Tiellä on suhteellisen paljon liikennettä, sekä autotiellä että kevyenliikenteenväylällä. Olen ottanut kuvia eri aikoihin vuorokaudesta, mutta jätin suosiolla yöllä otetut kuvat tästä videopätkästä pois, koska ne eivät oikein onnistuneet. Jouduin myös usein odottelemaan, että ihmiset poistuvat kuvausalueelta. Pariin kuvaan on kyllä jäänyt joku henkilö, kun en ole voinut jäädä odottelemaan milloin henkilö on kävellyt kadun loppuun saakka ja olisi ollut siinä tapauksessa kuvaruudun ulottumattomissa.

Tässä nyt on sitten valokuvista tehty time lapse-video. Kaikissa kuvissa on käytetty samaa puhelinta, iPhone 4S.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Shopping Cart
Scroll to Top