Kukille uudet mullat ja ruukut

Kävin tuossa taannoin hankkimassa muutamalle rehulle uudet ruukut, tietenki isommat. Sain vihdoinkin tänään aikaiseksi siirtää niitä niihin.

Tein sellasen judeksin, että laitoin kaksi aikaisemmin erikseen ollutta rehua samaan ruukkuun, tietenki samaa lajiketta. Katsotaan mitä tapahtuu. En muista tarkalleen kuinka vanha tuo minun tulilatva on. Tein siitä sellaisen villin kokeen aikanaan ja laitoin kaksi pikkusta oksanpätkää suoraan multaan, ja odottelin, että lähteekö ne kasvamaan siitä vai kuolevatko. Noh, ne lähtivät kasvamaan ja ovat tällä hetkellä saman kokoisia kuin emokasvikin 🙂 Aika köyhät kukat se tulilatva tekee kyl jälkikäteen, mut onha toi aika makeen näkönen rehu kuites. Siitä on kasvanu ihan komea mehi! Kunhan aika antaa periksi niin otan siitä kyllä kuvan galleriaan. Olen käsittänyt, ettei tulilatva kuki enää ”oston jälkeen” samalla tavalla, tai lähinnä kukinto on erillainen, mutta ei se mitään. Toivottavasti en kuites tappanu sitä nyt tolla siirrolla kun suureksi näyttää muuten kasvavan.

Vaihdoin myös kiinanruusuni uuteen, suurempaan ruukkuun. Kattelin sitä hieman ympäriinsä kun sen lehtiin on alkanut tulla sellaisia läikkiä että ei v**tu, taasko siinä on jotaki elukoita, mutta mitää en nähnyt vaikka suurennuslasilla katselin. Syy selvisi kun vaihdoin sitä toiseen ruukkuun! Olen näköjään kastellut sitä aivan liikaa. Pinnasta multa oli ihan ruutikuiva mutta sit melkee juuret lillu liejussa. Elikkäs, nyt jos ois viisas ni rupeis kastelee noit rehuja sillaa mittojen kanssa eikä suoraa kannusta, ja vielä jos ois viisaampi, niin oottelis että niil rehuil vähän nuokahtaa ne lehet. Sillo ne tarviaa vettä! Tai sit pitää keksiä jotaki pillisysteemejä että sinne pohjalleki menee ilmaa ja multa saa happea sinnekin. Hmm… muutekseen helvetti soikoon – noistahan puuttui salaojitus. Noh, ei muutaku uusiks istutus jossaki vaihees. Ehkei kuitenkaa tänää.

Ihmeellistä kyllä, aasinkorva kasvaa kasvamistaan. Se näytti silloin aikanaan, että delaa ihan tyystin, mutta olen saanut sen tänä talvena kasvamaan yllättävän paljon. Pelkäsin, että se kärsii, kun sijoitin sen tuonne makkarin ikkunan ääreen suht vetoiseen paikkaankin vielä. Tietty, se auttoi, että etsin sille jotakin hoito-ohjeita kuten tasaisen kosteuden pitäminen tärkeää 😀 Taidankin tehdä noille rehuille sellaiset omat kyltit missä lukee mitä hittoa niille pitää tehdä. Tää miun kämppä ei oo nii ideaalinen paikka rehujen kasvatukseen ku täs on talvisin todella kuiva ilma. Semmonen että itelläki nenästä vuotaa kovil pakkasil veri aamulla ku herää. Kesällähän tää on mieletön… parveke ku kasvihuone jne. Minul on vielä, asiasta kukkaruukkuun, ni toinenkin aasinkorva kasvamassa amppelissa. Kun tossa emorehussa oli muutama hassu oksa jäljellä, niin otin siitä pistokkaat ja iskin toiseen ruukkuun. Tämäkin taas jostakin luettua, että näin se lisääntyy. Mie taas aattelin, että jos toi nyt tuosta kuolee niin olipahan hauska tutustua. Ylläri, se lähti kasvamaan… siis molemmat. Siistii!

Annoin traakkipuulle myös uudet mullat ja ruukun. Se oli syöny kaiken aikasemman mullan jo, ja ihmettelinkin että miks se lakkas kasvamasta. Hengissä se oli kyllä ja ihan täydes mitassaan, mutta ilmeisesti sitkutellut jonkun verran. Yhen traakin heitin männikköön ku se oli niin kitukasvuinen. En halua sellaisia rehuja 😀 Noh, ei ne kaikki voi kasvaa toivotulla tavalla – maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet…

Olen saanut herätettyä henkiin myös ton Yucca-palmun, joka on peräisin kaverilta. Hän ei kuulemma oikein nyt jaksa hoitaa rehuja, niin sitten se on minul hoidossa. Toivottavasti en tapa sitä. Samalla häneltä on peräisin posliinikukka, joka sai myös tämän vuoden puolella uudet mullat ja ruukun. Samalta henkilöltä on tullut aikoinaan taloon tollanen anopinkielikin. Se on ollut hieman ongelmallinen kasvatti, mutta laitoin sen tollaseen lasikippoon nyt kasvamaan. Ei hajuakaan miten se siinä viihtyy. Sillä on kasvualustana tällä hetkellä akvaariosora. Ainakin se sen voimalla kestää hyvin pystyssä, ja sit toi lasiastia on tollanen korkea, kapea, ehkä maljakkomainen. Toisen anopinkielen taidan heivata v**tuun ku ei se oo kasvanut varmaan kolmeen vuoteen yhtään… siis tosta toisesta otetut pistokkaat. Taas ”tieteellinen koe” ja kokeilin orkkiksesta ottaa lehtiä ja survasin multaan pystyyn juurtumisen toivossa. Onha sil pikkuruiset juuret siel, mut ei toi kyl lähe mihinkää tosta kasvamaan, tai en jaksa oottaa enää 😀 Komposti siis kutsuu. Täytyy siit todeta, että anopinkieli lisääntyy parhaiten jakamalla.

Jees, mut nyt alkaa näpit jo kramppaamaan, ni pitää lopetella tältä erää, tai antaa hieman näppien levähtää 🙂 Palailemme taasen sit seuraaval keralla!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top