Kesän 5 maukasta ruoka-annosta

Innostuin jostain syystä tämän vuoden puolella kuvailemaan itse tekemiäni ruoka-annoksia, ja tässä niistä esiteltyinä viisi. Tosin, kuvasin niitä ihan kännykälläni, en järkkärillä. En ole sillä tavalla ajatellut, että tekisin asiasta ”sen suurempaa ammattia”, vaan ihan huvikseni kuvailin, ja toivottavasti myös jonkun toisenkin iloksi.

Jos nyt jostain syystä haluaisin ottaa hienompia kuvia, niin sitten pitäisi hankkia varmaan parempia ja kauniimpia astioitakin… omani ovat melko kulahtaneita ja rumia tarkoitukseen! Sitä paitsi, kun ruoka on valmista, se pitää saada heti kitusiin kun on kuitenkin kaamea nälkä. Ei siinä ehkäpä tule mieleen jättää ruokaa jäähtymään lautaselle, että siitä saisi otettua muutaman kuvan blogia varten! Järkkärillä kuvatut annokset ovat sitten rakenneltuja ihan kuvaamista varten, ei annoksen syömistä varten. Olen ottanut järkkärikuvia esimerkiksi tuttavani grilliannoksista. (Annoksista kuvia täällä)

1. Possupata on helppo ruoka

Sain paikalliselta roskalavalta tuttavani ilmoituksen kautta savipadan. Päätin heti kokeilla mitä sillä voi oikein tehdä. Mitäpä muuta sitten kun tekemään kunnollista kotiruokaa uunissa. En ole koskaan omistanut savipataa, ja olin kuullut, että siinä voi tehdä todella hyvää ruokaa. Eikä tälläkään kertaa mennyt pieleen. Voisihan tämän saman sapuskan tehdä tavallisessakin uunivuoassa, mutta savipadassa lihasta tulee paljon mureampaa… sitä pystyi syömään lusikalla. Aikas mureaa siis!

Possupataa saviastiassa
Possupataa saviastiassa

Jos tästä nyt pitää mitään sen enempää kertoa, niin liotin pataa täysin veden alla parisen tuntia ennen kuin laitoin siihen pata-ainekset. Jos tämän vaiheen jättää väliin, vaarana on, että pata halkeaa uunissa. Nyt en kyllä ihan tarkalleen muista mitä kaikkea tuohon pataan tuli survottua, mutta ainakin siinä on maustamattomia possusuikaleita, porkkanaa, lanttua, sipulia, herkkusieniä, pari valkosipulinkynttä ja muutama peruna. Ja lientä on maustamassa pari laakerinlehteä, kuusi (6) kappaletta kokonaista maustepippuria ja lihaliemikuutio. Samaisella ohjeella teen yleensä karjalanpaistinkin. Pata oli uunissa 3-4 tuntia. Kun ruoka on valmis, ongin pippurit ja laakerinlehdet pois, etteivät ne päädy kokonaisina suuhun. Tästä syystä laitan aina saman verran pippureita patoihin ja keittoihin, niin pysyn laskuissa mukana.

2. Nakkikeitto

Yksi kesän kestosuosikeistani on makkara- tai nakkikeitto. Tein tällä kertaa keitosta nakkiversion. Se on ihan yhtä hyvää, jollei parempaakin! Makuun toki vaikuttaa minkä merkkisiä nakkeja haluaa laittaa… Tällä kertaa halusin käyttää herkullisia Lidlin nakkeja. Olisikohan ne nimeltään jotain Frankfurtereita tai sinne päin. Paketti on kaksiosainen, siitä sen tunnistaa.

Nakkikeitto lautasella

Tämän valmistaminen on helppoa. Pilkotaan nakit paloiksi ja paistetaan ne pannulla voissa. Leikataan paloiksi perunat, porkkanat, sipulit ja jos on lanttua, niin sitäkin. Teen keitot aina tuoreista vihanneksista niin niiden maku on paljon parempi kuin pakastetuissa juureksissa. Mausteiksi tälle keitolle laitoin tuoreeltaan parvekkeeltani ruohosipulia ja persilijaa. Liemessa on käytetty lihaliemikuutiota, kokonaisia maustepippureita 6 kpl, valkosipulia, paprikajauhetta ja pari ruokalusikallista ketsuppia. Lisäksi nakkien paistamisesta jää aina ”yli” sulanutta voita, joka myös maustaa lientä.

3. Porsaan etuleikettä sienikastikkeella

Kyllä minä pidän ruoanvalmistamisestakin! Joskus on ihan kivaa laittaa lautaselle sellaista ”gourmetruokaa”. Sitaateissa tämä siksi, että ei tämä nyt läpäisisi mitään viiden tähden ravintola-annosta kuitenkaan, pikemminkin lähempänä huoltoaseman annosta. Tarkemmin kun ajattelee, niin onhan tämä annos aika ”väritön” – ei salaattia lainkaan… mutta annos sopii hyvin väritykseltään taustalla näkyvään vintage-mattoon, ja olihan tämä todella hyvää!

Porsaan etuleike ruoka-annos

Ohjetta tällaiselle on vaikea tehdä… senkus paistaa pihvit voissa ja tekee sienikastikkeen! Lisukkeeksi on keitetty täysjyväriisiä (whole grain rice). Kastikkeessa käytän yleensä mausteena lihaliemikuutiota, niin ei voi mennä pieleen. Kastikkeen voi myös tehdä helposti vaikkapa lämminkuppiateriasta. Mutta silloin ei tarvitse käyttää lihaliemikuutiota mausteena. Lämminkuppiateriat ovat sellaisenaan jo hyvin maukkaita.

4. Possukasleri ja valkosipulikasvikset uunissa

Tässä on helppo ruoka valmistaa. Mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin mättää kamat kaikki uunipellillle ja laittaa uuniin noin puoleksi tunniksi. Omasta annoksesta löytyi valmiiksi marinoitua possukasleria, jota saa kesän aikana huokeaan hintaan miltei jokaisesta ruokakaupasta. Possun lisäksi pellille päätyi porkkanaa, perunalohkoja ja kokonaisia valkosipulinkynsiä. Tein porkkanasta ja valkosipulista ruskean kastikkeen. Lisukkeeksi sopi vihreä salaatti yrttisillä salaattijuustokuutioilla.

Possun kasleri ruoka-annos

5. Hampurilainen

Jostain syystä en ole aikaisempina vuosina syönyt edes itse tehtyjä hampurilaisia, mutta tänä vuonna olen siirtynyt niiden kanssa ihan uusille leveleille. Ensinnäkin, löysin raa’an punasipulin. Olen syönyt punasipulia aiemmin ainoastaan sienisalaatissa, siis sellaisessa versiossa, jota meillä täällä Karjalassa tehdään jouluksi. Nyt jääkaapistani löytyy aina keltaisen sipulin lisäksi myös punasipuli.

Tavallinen hampurilainen paistetulla munalla
Perus hampurilainen

Perusburgerin täytteenä on salaatti, itse paistettu jauhelihapihvi, cheddar-juusto, tomaatti, paistettu muna, punasipuli ja amerikan herkkukurkku. Lisäksi löytyy hampurilaiskastike pohjalta ja päältä kurkkumajoneesi. Tästä tulee todella herkullinen! Käytän tietysti kaikissa tekemissäni hampurilaisissa samoja kastikkeita. Paistan pihvit itse, en käytä mitään valmispihvejä! Jauhelihapihveistä tulee todella hyviä kun ne maustaa taco-mausteseoksella. Ostin omani Lidlistä. Mausteseos tuo todella paljon makua pihviin – ilman sitä hampurilaisista tulee hieman jopa mauttomia, jos näin saa sanoa. Vielä ehkäpä mainittava asia, että jauhelihataikinassa ei ole käytetty kananmunaa.

Tavallinen hampurilainen
Muuten samanlainen setti purilaisesta kuin edellinenkin, mutta tässä ei ole herkkukurkkua.
Hampurilainen ananaksella
Ananashampurilainen.

Kasaan hampurilaiset aina folioon, koska niistä valuu muuten kastikkeet syliin. Folio pitää purilaisen myös lämpimänä pidemmän aikaa. Ostan hampurilaissämpylät yleensä Lidlistä, samoin kaikki majoneesit ja kastikkeet, mitä väleihin laitetaan. Sämpylät on käytetty paistinpannulla ennen annoksen kasaamista.

Tässä nyt lueteltuina muutamia ruokia, joita tein kesän aikana. Tässä alkaakin sopivasti vatsa murisemaan kun tuijottelee ruokakuvia. Täytynee mennä valmistamaan itselle sitten hampurilainen ennen kuin nälkäkuolema ehtii iskeä!

Minulle voi rohkeasti esittää kysymyksiä kirjoittamistani asioista, jos jokin asia jää askarruttamaan, tai haluat tietää enemmän. Blogiini on myös lisätty osio, josta voit tilata uutiskirjeen. Uutiskirjeellä tarkoitan sähköposti-ilmoituksen lähettämistä, kun olen julkaissut artikkelin. Ei siis mitään mainosjuttuja tai sen semmoista. Toki ilmoituksissa on linkitykset muihin kirjoittamiini blogeihin 🙂

Kiitos kun luit!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top